Mauttomuuden maihinnousu
Pelikulttuuria läheisesti seuraavat törmäävät säännöllisin väliajoin kommentteihin, joissa pelejä syytetään liiallisesta väkivaltaisuudesta tai seksin käyttämisestä markkinoinnissa. Useimmiten nämä väitteet tuntuvat hieman tekopyhiltä, sillä moniin muihin medioihin verrattuna tarjonta on yleensä suhteellisen siistiä. Viime aikoina toimiston pöydälle on kuitenkin ilmestynyt useita julkaisuita, jotka ovat pakottaneet miettimään asiaa tarkemmin. Tiettyjä äärimmäisyyksiin meneviä pelejä on aina ollut olemassa, mutta syystä tai toisesta meitä on tämän kevään aikana kohdannut jonkinlainen mauttomuuden aalto.
Alapää-huumori iskee
Trendin aloitti AKA Acclaimin BMX XXX, jonka oli ennakkomainosten mukaan määrä olla täysin uudenlaisten, aikuisille suunnattujen pelien pioneeri. Strippaus-videoilla, alapää-huumorilla ja satunnaisella kiroilulla höystetty paketti oli kuitenkin lähes täydellinen pannukakku. Sen ”eroottinen” sisältö pystyi innostamaan korkeintaan pahimmissa hormonihöyryissä leijuvia teinejä eivätkä BMX-osuuden pelilliset avut riittäneet tekemään pelistä kokeilemisen arvoista. XXX ei siis ollut mikään uuden ajan airut, vaikka Acclaimin väki kuvittelikin puolipukeisten naisten ja lisääntymispuuhissa olevien koirien myyvän sitä automaattisesti miljoonia kappaleita. Ainoa todella törkeä piirre koko projektissa olikin se tapa, jolla tekijätiimi aliarvioi peliyleisön älykkyyden.
Seuraavaksi kauppoihin ilmestyi tappelupeleillä kunnostautuneen Tecmon uusi aluevaltaus eli Dead or Alive: Xtreme Beach Volleyball. BMX XXX:stä poiketen sen perusideassa ei varsinaisesti ollut mitään vikaa, sillä bikiniasuiset naiset yhdistyvät rantalentopalloiluun luontevasti ja pelin ihmissuhde-osuus oli tavallaan askel täysin uusille urille. Treffisimulaattoreita ja muita vastaavia erikoisuuksia kun ei eurooppalaisille ole juurikaan markkinoitu.
Pelin uskottavuus horjuu kuitenkin pahasti sen toteutustyyliä ja mainoksia tarkasteltaessa. Koko paketin tärkeintä antia tuntuvat olevan vihjailevissa asennoissa poseeraavat tyttöset ja näiden runsaita muotoja hivelevät kuvakulmat. Tätä mielikuvaa vahvistavat entisestään pelkkiä bikinien peittämiä rintoja esittävät mainokset, joita on näkynyt muutamilla nettisivuilla. Onkin pakko ihmetellä, myykö Tecmo oikeaa konsolipeliä vai pelkkää trooppisiin maisemiin sijoittuvaa pehmopornoa. Oli miten oli, tyyli on tehonnut kuluttajiin ja Xtreme Beach Volleyball käynyt hyvin kaupaksi. Oma vaikutuksensa tähän on luultavasti ollut Dead or Alive -sarjan valmiilla kannattajakunnalla.
Kevään kolmas kyseenalainen julkaisu on juuri kauppoihin saapunut PC-peli Postal 2, joka mässäilee kriitikkojen toisella huolenaiheella eli väkivallalla. Pelin nettisivujen mukaan se on täsmälleen niin väkivaltainen kuin pelaaja haluaa sen olevan. Käytännössä se on kuitenkin keskittynyt yksinomaan tappamiseen. Lopputulosta voi periaatteessa pitää ironisena tai satiirisena, mutta tämäkin vaikutelma haihtuu viimeistään siinä vaiheessa, kun virtuaalisen naapurin kissaa käytetään aseen äänenvaimentimena. Kyse on pitkälle viedystä väkivallasta pelkästään väkivallan vuoksi. Viime aikoina ovat samalla linjalla liikkuneet myös State of Emergency ja Hooligans, joskin hieman hillitymmässä muodossa.
Mikä niitä riivaa?
Väkivaltaisia pelejä on nähty ennenkin ja viime vuosina seksiäkin on hyödynnetty entistä useammin. Esimerkiksi Grand Theft Auto -sarjan viimeisimmät inkarnaatiot ovat yhdistäneet molemmat elementit samaan pakettiin täysin siekailemattomasti, mutta pysyen pääsääntöisesti mielekkäissä rajoissa. On siis syytä kysyä, miksi juuri mainitut pelit tuntuvat ylittäneen mauttomuuden ja tyylikkyyden epämääräisen rajan.
Kaikkein helpoin vastaus piilee lähestymistavassa. Niin BMX XXX:ssä, Xtreme Beach Volleyballissa kuin Postal 2:ssakin moraalisesti arveluttavista elementeistä on tehty itsetarkoitus. Niitä myydään nimenomaan ja pelkästään väkivallan, seksin ja törkeyksien avulla. Kaiken lisäksi varsinkin XXX:n ja Postalin pelillinen sisältö on sen verran heikkotasoista, ettei niitä voi pitää kuin epätoivoisina yrityksinä rahastaa mauttomuuksilla.
Lähemmin ja kriittisemmin tarkasteltuna kysymys on kuitenkin huomattavasti monimutkaisempi. Esimerkiksi naishahmojen tähdittämiä pelejä on pidetty kyseenalaisina, koska ne antavat miespuolisille pelaajille mahdollisuuden hallita (virtuaalisen) naisen ruumista. Aiemmin tätä ongelmaa on käsitelty ensimmäisen Tomb Raiderin yhteydessä, jolloin Laran kurvikkuus herätti huomiota monilla eri tahoilla. Tuolloin päähenkilön muodot olivat kuitenkin vain yksi elementti laadukkaassa pelissä, joka olisi ollut ilman niitäkin mielenkiintoinen julkaisu. Laran hahmo varmasti lisäsi Tomb Raiderin suosiota, mutta ei selittänyt sitä tyhjentävästi. Nyt on sen sijaan päädytty tilanteeseen, jossa naiselliset polygoni-vartalot tuntuvat olevan pelien tärkein piirre. Ei tarvitse olla kovin feministisesti suuntautunut kokeakseen tilanteen arveluttavaksi.
Väkivallan rooli ja merkitys pelimarkkinoilla on vieläkin vaikeammin määriteltävissä, sillä melko suuri osa koko tarjonnasta keskittyy tappelemiseen tai sotimiseen. Yleensä aggressiivisten keinojen käyttäminen pyritään kuitenkin oikeuttamaan jotenkin eikä väkivaltaa esitetä pelkkänä itseisarvona. Postal 2 ei ole ainoa peli, jossa tässä ei ole onnistuttu. Esimerkiksi satunnaisten ohikulkijoiden mukiloiminen GTA3:ssa tai siviilien ampuminen Black Hawk Downissa ovat niin ikään täysin järjettömiä väkivallan-tekoja. Näitä pelejä ei kuitenkaan ole rakennettu niiden varaan, vaan kyse on pelaajalle annetusta mahdollisuudesta, jonka hän voi halutessaan käyttää tai jättää käyttämättä.
Kaikkein pelottavinta tässä kaikessa on kuitenkin se, että nämä pelit on päätetty julkaista. Yksikään yhtiö ei tee sitä herättääkseen paheksuntaa, vaan tehdäkseen rahaa. Joku on siis tehnyt sellaisen johtopäätöksen, että valikoidut mauttomuudet riittävät yksistään herättämään suuren yleisön kiinnostuksen. Tällainen suhtautuminen on harvinaisen alentavaa ja tietyssä mielessä jopa loukkaavaa. Onneksi kuluttajat äänestivät kassakoneiden luona ja BMX XXX floppasi komeasti. Peliteollisuudella on sittenkin vielä toivoa.
