PlayStation 4 20th Anniversary Edition –konsolikisa innoitti pelaajat muistelemaan Pleikkarihetkiään

18.12.2014 21:22 | Jukka O. Kauppinen | 221

Domen ja Sonyn yhteistuumin järjestämä PlayStation 4 20th Anniversary Edition –kilpailu innoitti pelaajakansaa muistelemaan PlayStation-pelihistoriaansa suorastaan ennennäkemättömällä tavalla. Noukimme tuhansien vastausten joukosta muutaman satunnaisen otoksen, jotka avaavat hienolla tavalla meikäläisen pelaajakansan suhtautumistaan niin peleihin, pelikoneisiin kuin kanssapelaajiin.

Kilpailun pääpalkintohan oli PlayStation 4 20th Anniversary Edition –konsoli, joka muistuttaa väritykseltään kaikkien aikojen ensimmäistä, 20 vuotta sitten julkaistua konsolia.

 

Arpajaiskoneen pyörähtelyn tuloksena konsolin voitti oululainen Petri, jonka voittoviesti yllätti perusteellisesti:

”Olin pihalla autoa rappaamassa, kun voittoviesti tuli. Saattoi pari naapuria säikähtää sitä ääntä mikä pääsi miehestä siinä vaiheessa, kun luin mitä asia koski.”

”En pysty sanomaan moneenko Domen kilpailuun olen mahtanut osallistua, ja nyt sitten juuri tämä napsahtaa kohdalle. Ei ihan meinaa uskoa todeksi. ”

Petri kertoo omasta Pleikkarihistoriastaan näin:

”Pleikkahistoriastani ei ole sinällään niin kauheasti kerrottavaa. Sieltähän se heti ensimmäisestä alkoi, tosin kavereiden kautta. Ensimmäinen oma Pleikkari oli PS2, joka edelleen nököttää olohuoneessa omalla paikallaan sulassa sovussa PS3:n kanssa. Pelaaminen Pleikkareilla on ollut kaiken kaikkiaan melko vähäistä ja keskittynyt melko tarkkaan valikoituihin peleihin. Suurin osa pelaamisesta kun on aina tapahtunut tietokoneiden puolella, aina C64:stä eteenpäin. Pleikat ovat siinä sivussa olleet välineitä, joilla pelaan ne mielenkiintoiset pelit, joita ei PC:lle. Mutta varsinkin ensimmäisen Playstationin aikaan kaveriporukan peli-iltamien välineenä kyseinen laite oli aivan lyömätön.”

eBayn sijaan voittokone tulee ihan omaan käyttöön:

”Pohjimmiltaan olen sen verran kovasti keräilijä, että eiköhän tällainen harvinaisuus jää omaan hyllyyn. Kyllä sen verran sisäistä kakaraa löytyy, etten malta jättää sitä rauhaan. Totta kai pakkaukset yms. menevät visusti talteen, kuten aikalailla kaikki muukin.”

 

Voittajan muistelo:

”Ensimmäisen Playstationin ajoilta on kyllä aika läjä hyviä muistoja. Final Fantasy 7, Vagrant Story, PES jne. Vagrant Storysta täytyy sen verran mainita, että on ehkä edelleen yksi parhaiten mieleen painuneita pelejä. Sen pelin taistelusysteemi oli vain silloin jotain niin uutta ja erilaista ja kun siihen vielä yhdistettiin vähintäänkin pirullinen vaikeustaso jonka kanssa ei oikeastaan voinut kuitenkaan mokaamisesta syyttää kuin itseään niin melkein voisi väittää, että kyseessä oli sen ajan Dark Souls. Kovimmat muistot on kuitenkin tuon aikakauden WWE-pelien saralta. Itse olin juuri lukion aloitellut siinä kun vapaapaini iski oikein kunnolla tähänkin maahan ja kun olin ollut pienimuotoinen fani jo aiemmin niin koukkuuhan sitä jäi ihan tosissaan. Luokkakaverilla sitten oli PS ja siihen WWF Smackdown! Jumaliste niitä matseja mitä toisen painihullun kanssa siinä väännettiin sen pelin parissa. Sitä huudon, kiroilun ja riemun määrää. Eikä ollut yksi tai kaksi kertaa kun kävi niin, että tarkoitus oli ruokailun aikana käydä äkkiä matsi vetäisemässä, kaveri kun asui lukion vieressä, ja sille tielle tuli jäätyä kun tajusi kaksi tuntia myöhemmin että se ruokailu taisi jo mennä. Lopultahan se meni siihen, että mukana oli vielä pari muutakin tyyppiä ja siinä sitten porukalla bookkailtiin ihan storylineja ja PPV settejä pelin sisällä ja tämä linja jatkui myös PS2 puolelle. Tulipa tuolla samaisella porukalla käytyä myös katsomassa ensimmäinen Suomeen tullut WWE:n livetapahtumakin. Rey Mysterio paita on edelleen tallessa vaikkakin vähän pieneksi on käynyt. PS. Tästä huolimatta pelaaminen ei sentään pilannut lukion käyntiä vaan kunnialla tuli suoritettua loppuun asti. ”

 

Kiitoksia kaikille osallistuneille! Ohessa satunnaisotannalla PlayStation-muistelojen tulvasta poimittuja otoksia. Otoksia julkaistaan mahdollisesti lisääkin myöhemmin.

 

Playstation 2 ja killer app GTA3. Konsoleista kiinnostumattomana lainasin paikallisesta PlayerOnesta viikonlopuksi lainaan vastatulleen GTA3:sen ja Playstation2 konsolin. Viikonloppu meni kaverin kanssa nukkumatta ja syömättä, kaljotella toki muistettiin pelaamisen lomassa. Maanantaina piti ostaa sitten jo oma laite, pelin sain kun suostuin kirjoittamaan siitä elämäni ensimmäisen (ja toistaiseksi viimeisen) peliarvostelun :) Sain laitteen vieläpä velaksi, sovittiin että maksan veronpalautuksista. Semmoista palvelua sai PlayerOnesta aikoinaan, kiitokset ja terveisiä vaan Jaskalle! Eräällä nimellämainitsemattomalla G-piste putiikilla olisi tässä vähän mallia..

 

Playstationilla tein ennätyksen siinä, miten kauan jotain peliä jaksoi pelata putkeen. Tahkosin Final Fantasy VII:ää yhteensä 21 tuntia putkeen. Aamulla vanhempani heräsivät ja äiti kysyi ”Ootko siekii jo heränny näin aikaisin?” johon vastasin toki myöntävästi!

 

Paras muisto pleikkari 3 oli se kun pelasimme pikkuveljeni kanssa Final Fantasy XII peliä. Se oli ensikosketus itse peliin, jota olin jo kauan halunnut pelata. Olin aikaisemmin pelannut rallipelejä ja tekkeniä veljen kanssa, mutta tämä oli aivan mieletön ja mieleenpainuvin muisto. Sovimme veljen kanssa pelaamisesta niin, että hän hoiti taistelukohdat ja minä yritin ratkaista pulmia ja miten edetä minnekin pelissä. Se oli niin parasta! Ikävä kyllä veli kyllästyi FF:n peliin ja myi sen kaverillaan ilman että olisi kysynyt minulta lupaa. Olimmehan sen pelin hankkineet yhessä pelikaupasta. Harmitti ihan älyttömästi! En omista omaa pelikonsolia, koska opiskelijana ei tällä hetkellä ole varaa siihen, mutta tykkään kovasti pelata pelejä pleikkarilla vapaa-ajalla.

 

Playstation 1 oli ihka ensimmäinen oma pelikonsolini. Veljellä oli ollut Nintendoja ja Commodorekin mutta PS1 oli täysin minun. Voi sitä ilon ja riemun päivää. Parhaat pelimuistoni kyseisen konsolin kanssa ovat Crash Bandicoottien pelaaminen, joihin kului hirmuisena aikaa. Toinen ehkä hieman yllättä muisto, joka tulee mieleen on Aku Ankka: Universumin Sankari -peli, jota tahkosin myös todella paljon. Typeryyttäni myin PS1:ni aikanaan ja nyt kyllä harmittaa, koska sen kanssa tuli vietettyä erittäin paljon aikaa.

 

Hankin ensimmäinen itseostamani konsolin -98 kesällä. Oli juurikin PS1. Olin ollut kesätöissä museo-oppaana maalla ja tilin saatuani ajoin mopolla (PV) 15km postiin hakemaan Anttilasta tullutta pakettiani. Paketti oli suht iso ja sain sen kotiin vietyä jätesäkissä pienen mopon sarvissa. Kesti kivast kun piti varovasti ajella maalle. Ja voi sitä riemun määrää kun laitteen sai kytkettyä 14 tuuman putkitöllöön. ”PLAYSTATION” UGH! Kaiken vaivan arvoista, kesätyön ja mopomatkat.

 

Ehdottomasti paras muisto on se, kun yksi piitkä juhannusviikonloppu pelattiin kaverin kanssa Gran Turismo ykköstä, ja kun ei ollut muistikorttia Pleikkarissa, niin konsoli huusi muutaman pitkän päivän ja yön ajan. Koko ajan ei tietenkään konsolin edessä istuttu, mutta siihen aina reissuilta palattiin ja jatkettiin kilvanajoa ;) Ja jos en ihan väärin muista, niin GT:stä oli sellainen versio, että kun levyn pintaa vähän hinkutti niin ilmoille levisi ihana pakokaasun tuoksu ;) Oi niitä aikoja!

 

Muistan, kun isäni toi kotiin ensimmäisen playstation 1:n. Se oli jotain niin hienoa kun ekan kerran sai kuulla sen käynnistysäänen. Jo pelkästään se fakta, että nyt meilläkin oli konsoli, oli sellanen asia, ettei sitä pystyny uskomaan todeks. Meidän iskä oli pitkään sanonu ei kaikille konsoleille, koska niillä ei voi tehdä mitään muuta, kuin ”Pelata typeriä tappelupelejä”. Ääni muuttu kellossa totaalisesti, kun faija sai kuulla, että konsoleilla voi tehdä muutakin ku mäiskiä isotissisiä hutsuja turpaan ”Mitä? Onko sille rallipelejäkin???” Niinpä, pitkällisen maanittelun jälkeen faija päätti ostaa uutukaisen ps1:n ja siihen Colin McRae rallyn. Me vietettiin broidin ja faijan kanssa varmaan satoja tunteja sitä peliä pelaten. Mä olin totta kai aina se joka voitti. Mä en vaan koskaan viittiny kysyy antoko faija mun voittaa vai pelkäskö se mun raivareita häviön hetkellä. Good times. :)

 

Parhaimmat kokemuset Playstationista lienevät Ps1-eran kultaisessa lapsuudessa, jolloin tutustuin ensimmäisen kerran playstationiin ehkä n. 5-6 vuotiaana, jolloin perheeseen ostettiin uusi playstation, vanhaksi käyneen NES:in tilalle. Uusi kapistus herätti niin ihmetystä kuin innostusta minun ja sisarusteni keskuudessa, ja pleikkarin pariin on menty niin rauhoittumaan riidoista kuin viettämään aikaakin. Parhaiten mieleen jäivät kisat Destruction Derby Raw:issa isän ja veljien kanssa, kaverin kanssa kiihkeät Tekken taistelut sekä Final Fantasy VIII mieltä mullistava maailma jonka parissa vietin monet tunnit. Varhaisteininä kuvaan ilmestyi Playstation 2, jolloin äiti ja siskonikin pääsivät sisään pelikulttuuriin mm. alkuperäisen Singstarin kanssa, jossa upein muisto lienee siskon voittaminen Take on me biisissä. Samaan syssyyn mahtui myös ehkä yksi lapsuuden parhaista räiskintä peleistä, XIII, jolla on yhä nykyäänkin oma erityinen paikka sydämessäni. Playstation on ollut mukana niin hyvinä kuin huonoina aikoina, ja siihen riittyy paljon muistoja. Varmaa on että se tulee jatkossakin olemaan osa elämääni niin PS3 konsolin kuin mahdollisesti myös PS4 konsolin kautta.

 

Muistan vielä kun sain ensimmäisen playstationin. Äiti osti sen minulle käytettynä ja myyjä toi sen meille kotiin. Myyjä oli noin 18-20 vuotias jätkä jonka tyttöystävä kuulemma ”pakotti” hänet myymään pleikkarin koska aikaa kului aivan liikaa pelaamiseen. Pleikkarin mukana tuli jotain pelejä joista yksi oli Toca 2 peli sekä ratti. Myyjän kanssa siinä hetken heitimme läppää ja joimme kahvia ja päätimme että ennen kuin hän lopullisesti luopuu pleikkarista niin otamme vielä kisan Toca 2 pelissä ratin kanssa. Päädyimme sitten kellottelemaan Kilpaa rataennätyksia ainakin 6 tunnin verran kunnes myyjän tiiliskivi kännykästä pärähti soimaan nokia tunnari ja kuulin hieman kun äkäisen naisen huuto kuului puhelimesta. Myyjä lähti siltä istumalta ja kiitti viimeisestä hyvästä pelisessiosta niin rakkaan pleikkarin kanssa. Mainitsi vielä lähtiessään että ei ikinä kertoisi tätä naiselleen, mutta oli kuulemma joutunut oikeasti miettimään kumman valitsee pleikkarin vai muijansa :)

 

nojoo, vuosihan oli 1997 ja joulun alla hommasin pleikkarille Tomb Raider 1:n, josta kehkeytyikin sitten oikea yleisön vetäjä mun kämppään. Kavereita pyöri eri vuoroissa kylässä pelailemassa, kun jumipaikoissa useammat aivot on aina paremmat kuin yhdet. Nukuttua ei pahemmin tullut joulukuun aikana. Yks kaveri naapurikunnasta oli pelaillut hieman pidemmälle peliä ja se kertoi jumittuneensa johonkin kenttään. No lopulta kaveriporukan kanssa pelattiin samaan kohtaan ja jumittiin siihen myös. Se oli sellainen ankea ja ahdas hyppypaikka jossa tippui armotta kuolemaan joka kerta, kuvakulmaakaan ei saanut kuin sivulta päin ja kaveri naapurikunnasta vielä muisti mainita, että ei se Lara hyppää vauhdin kanssa yhtään pidemmälle kuin paikaltaan. Me tohvelisankarit, olikohan meitä 5 pelaamassa silloin, uskottiin kaveria..nörtti kun oli. Vuorokausi etsittiin muuta ratkaisua, unohtaen koko hyppypaikan (joka olikin ainoa ratkaisu kentästä eteenpäin pääsyyn). Aamupäivästä äitini pölähti kylään ja naureskeli meidän pimennetyssä olohuoneessa hohtavia kalpeita naamoja, kunnes pelivuorossa ollut kaveri päätti kokeilla sitä pirun hyppypaikkaa vielä kerran, vaikka sitä oli tahkottu monet kerrat Laran aina syöksyessä varmaan kuolemaan. No nytkin typy tipahti pää edellä kanveesiin äitini seuratessa vierestä. Äiti katteli hetken ja tokas:” eikö tuolla tyärellä pysty vauhista hyppäämään, kai se ny vähän pidemmälle lentää?” Mie nappasin kofeiinitärinöissään kaverilta padin ja pikajuoksin hyppypaikalle, pakitin Laran seinää vasten ja lähin juoksemaan..no kas kummaa, Laran nätit hyppyset tarttuikin kielekkeen reunaan täydellisesti ajoitetun hypyn jälkeen! Kummasti tuli kavereilla väriä naamaan ja puheensorina alkoi herätä jälleen kaikkien miettiessä, että mihis ny. Äitiä unohin kiittää, mutta tuumasin, että kehtaisitko keittää pannullisen kahvia kun siinä seisoskelet. Kaverille naapurikunnasta olen muistanut mainita asiasta muutaman kerran vuosien saatossa..nykyään se asuukin lähes naapurissa, joten naljailukin voidaan hoitaa kasvotusten.

 

Niin kuin varmasti monelle muullekin, minulle SE peli tuolta ajalta ja oikeastaan koko harrastuksen osalta, on Final Fantasy 7. En edes omistanut PS1:stä, mutta kun näin FF7:n trailerin, oli pakko päästä pelaamaan. Rahaa ei ollut, joten vaihdoin joksikin aikaa serkun kanssa N64:n ja PS1:n päikseen ja ostin FF7:n. Ja olihan reissu. 6h pelisessiot eivät merkinneet mitään tämän pelin kanssa. Tunnelma, hahmot, taistelumekaniikka,.. se oli/on vain niin täydellistä. Tunnellalta en tarkoita vain ”sitä” hetkeä (kaikki tietää), vaan koko peliä. Myönnän että se oli ainutlaatuinen hetki peleissä yleensäkkin, mutta muistan vieläkin kuinka tuli kylmät väreet jo alkuintron aikana. Tuollaista vaikutusta alkuintro ei ole tehnyt ikinä ennen eikä sen jälkeen. FF8 ja FF9 kävi lähellä kyllä lähellä, mutta sellaista peliä kuin FF7, tuskin enää tulee. FF7 on myös syy miten jaksan joka vuosi odottaa S-E:ltä jotain hienoa julkistettavaa. Vaikka joka vuosi se on pettymykseen päättynytkin.

 

Joskus muinoin eräissä kotibileissä tuli pelailtua WWE:tä ps2:lla nätin tytön kanssa ja samalla kuunneltiin Metallicaa. Kaiuttimista lähti soimaan Nothing else matters ja peliin uppotuneena lauloin mukana. Kun biisi loppui tuli suudelma aivan puskista, sitä hetkeä en unohda ikinä. Nyt 10 vuotta myöhemmin olemme edelleen yhdessä ja suunnitteilla on perheenlisäystä. Kyseinen PlayStation on vieläkin tallella ja kyseinen malli oli hopea joten nyt toivon Domen toimitus, että annatte meille mahdollisuuden nostaa esille vanhat tunteet ja pelata hopean värisellä ps4:llä WWE:tä jälleen Metallicaa kuunnellen. Jospa tällä kertaa päädyttäisiin suudelmaa pidemmälle ja saisimme vanhojen muistojen rinnalle samanlaisen muiston joka tuottaisi myös hedelmää ja jatkaisi hopean PlayStationin keskistä osaa elämässämme.

 

Lämmöllä muistelen lapsuuttani, kun PS1 oli hienointa, mitä pelimarkkinoilla oli. Vaikka minulla ei kyseiselle konsolille kovin montaa peliä ollut lapsuudessani (kaiken kaikkiaan ehkä joku päälle kymmenen, sittemmin olen itse keräillyt tavaraa lisää), niin jollain ilveellä vanhempani onnistuivat löytämään valikoimaamme niitä kärkinimikkeitä. Ajopelien ystävä kun olin, hyllyyn eksyi mm. Rage Racer, Destruction Derby 2, Road Rash, Gran Turismo, Speed Freaks, V-Rally 2, Wip3out, Colin McRae Rally 2.0… kuin myös Kula World, Rayman, Crash Bandicoot 2, Music (jonka saattelemana innostuin vanhemmalla iällä musiikista ja sen säveltämisestä) ja Dino Crisis muiden genren peleistä. Nämä kaikki löytyivät hyllyyn ilman minkäänlaista vihjailua vanhemmille siitä, mitä pelejä halusin. Samaan aikaan naapurissa asusteli eräs lapsiperhe, joiden kanssa leikimme veljeni kanssa paljon ja heidän kokoelmastaan löytyi päälle 60 peliä ajan saatossa. Määrillisesti päätä huimaava luku etenkin nuorelle ihmiselle, mutta Crash Bandicootteja ja Metal Gear Solidia lukuunottamatta heillä ei juuri hyviä arvosanoja saaneita pelejä ollut. Tämä oli kiva osoitus siitä, että määrä ei todellakaan korvaa laatua. Siinä missä oma videopeliharrastukseni porskuttaa yhä pinnalla menemään, heidän osalta videopelaaminen on jäänyt huomattavasti vähemmälle.

 

Ensimmäisen Playstationin ajoilta on kyllä aika läjä hyviä muistoja. Final Fantasy 7, Vagrant Story, PES jne. Vagrant Storysta täytyy sen verran mainita, että on ehkä edelleen yksi parhaiten mieleen painuneita pelejä. Sen pelin taistelusysteemi oli vain silloin jotain niin uutta ja erilaista ja kun siihen vielä yhdistettiin vähintäänkin pirullinen vaikeustaso jonka kanssa ei oikeastaan voinut kuitenkaan mokaamisesta syyttää kuin itseään niin melkein voisi väittää, että kyseessä oli sen ajan Dark Souls. Kovimmat muistot on kuitenkin tuon aikakauden WWE-pelien saralta. Itse olin juuri lukion aloitellut siinä kun vapaapaini iski oikein kunnolla tähänkin maahan ja kun olin ollut pienimuotoinen fani jo aiemmin niin koukkuuhan sitä jäi ihan tosissaan. Luokkakaverilla sitten oli PS ja siihen WWF Smackdown! Jumaliste niitä matseja mitä toisen painihullun kanssa siinä väännettiin sen pelin parissa. Sitä huudon, kiroilun ja riemun määrää. Eikä ollut yksi tai kaksi kertaa kun kävi niin, että tarkoitus oli ruokailun aikana käydä äkkiä matsi vetäisemässä, kaveri kun asui lukion vieressä, ja sille tielle tuli jäätyä kun tajusi kaksi tuntia myöhemmin että se ruokailu taisi jo mennä. Lopultahan se meni siihen, että mukana oli vielä pari muutakin tyyppiä ja siinä sitten porukalla bookkailtiin ihan storylineja ja PPV settejä pelin sisällä ja tämä linja jatkui myös PS2 puolelle. Tulipa tuolla samaisella porukalla käytyä myös katsomassa ensimmäinen Suomeen tullut WWE:n livetapahtumakin. Rey Mysterio paita on edelleen tallessa vaikkakin vähän pieneksi on käynyt. PS. Tästä huolimatta pelaaminen ei sentään pilannut lukion käyntiä vaan kunnialla tuli suoritettua loppuun asti.

 

Siitä on aikaa kun viimeksi pelasin playstation 1 ja 2 konsoleilla, ps3 pelailut on vielä hyvin tuoreessa muistissa, mutta kerrompa päivästä jolloin ostin uuden ja ehkä jopa ensimmäisen? pohjoissuomen playstation 4 konsolin. Konsoli julkaistiin vuosi sitten 29 päivä marraskuuta, tyhmänä sällinä en ollut konsolia ennakkovarannut taloudellisita syistä, kunnes tajusin veronpalautuksien tulevan myös loppuvuodesta ja pakkohan se konsoli oli jostain saada. Niimpä otin suunnaksi Rovaniemen 28 päivä aamulla ja kävin tiedustelemassa jokaisesta mahdollisesta liikkeestä olisiko konsolia saatavilla ja ei, ei ollut, anttila lupaili että heille voisi mahdollisesti tulla, kunnes prismasta kerrottiin, että heiltä saa, mutta vain alle 10 kappaletta. Niimpä sitten 29 päivä heräsin jo kuuden aikoihin ystäväni luota ja otin suunnaksi prisman, odottelin lähes 45min 20-30 asteen pakkasessa että josko sieltä tulisi joku avaamaan oivia, myös muuta porukkaa alkoi kertymään siihen ja meitähän oli jo siinä sen verta että yli puolet lähtisi tyhjin käsin kotiin. Vihdoin ovet avattiin ja se oli kuin ravikisat, porukka juoksi silmissään se upouusi playstation konsoli. Onneksi olin edellispäivänä käynyt utelemassa ja tiesin missä konsolit olisivat, mutta eipäs ne ollutkaan siellä missä piti, joten huusin lähes toiseen päähän kauppaan: ”MISSÄ PS4 KONSOLIT ON?!?” ja myyjä vastasi niiden tulevan siihen kohta. Ei muuta kun jono pystyyn elektroniikkapuolen vastaanottoon ja minä siinä ihan ensimmäisenä, kunnes vihdoin miesmyyjä pukkaa ostoskärryjä joiden sisällä oli jokunen kappale PS4 konsoleita. Hän ojensi siitä ensimmäisenä yhden minulle ja saman tien lähdin kohti kassaa. Klo oli 8:03 aamulla kun myyjä höyläsi konsolini kassasta läpi. Menin infon kautta ottaen kopion kuitista ja minua palvellut mukava mies myyjä naureskeli meidän pienehköä juoksukilpailua vain sen takia että saisimme konsolin. Vastasin hänelle että olen kaikki aiemmat playsation konsolit omistanut, mutta mitään en ole saanut julkaisupäivänä, mutta nytpäs sain. Sen jälkeen kävelin siellä pakkasessa takaisin ystäväni luo ja rojahdin hänen sohvalle ps4 sylissäni, en vielä siinä vaiheessa voinut uskoa, että minä todella onnistuin saamaan sen, mutta siinä se oli. Nyt tuo kyseinen konsoli on palvellut minua jo hienosti vuoden päivät, enkä edelleenkään kadu sitä odottamis aikaa siellä prisman pihalla.

 

Oli pitkä ja tylsä matka Suomesta Mexicoon, välilasku Halifaxissa. Takaisin tullessa ymmärsin lainata lentokoneesta psp:n ja kohta, hieman ennen Suomen lentokenttää minulle huomautettiin että laite pitäisi myös palauttaa. Täytyy sanoa että 11 tuntia voi kulua myös yllättävän nopeasti ahtaassa lentokoneessa.

 

Muistan kun GTA Vice City julkaistiin ja kävin sen 9-vuotiaana pikkuveikkana hakemassa Game Paradise -nimisestä myymälästä. Taisi olla vuosi 2002. Siihen aikaan ei ollut vielä mitään lakeja sun muita säädetty ikärajoista vaan kaupasta sai jos rahaa oli. 60 euroa pelin Playstation 2 -versio kustansi ja rahat oli säästetty kesällä mummolta saaduista synttärilahjarahoista. Oli myös ensimmäinen pleikkapeli jonka kävin itse ostamassa ja oli se huikea tunne napata Vice City hyllystä ja kiikuttaa kassalle. Peli vaihtoi omistajaa ja kassalla ollut kaveri sanoi, että hyvä peli kyseessä (ei taida nykyään mennä ihan noin). Kotiin pääsin ja muovit revittiin kaverin kanssa kotelon päältä ja levy koneeseen sisään. Pleikkarin hurina taustalla tuijotettiin mustaa television ruutua hiljaa ja sitten alkoi. Tuli Rockstarin logoa yms ja sitten Vice Cityn mahtava alkuteema alkoi pyöriä. Oli perjantai ja siinä sitten pelattiin kaverin kanssa yömyöhään ja heti aamulla herätessä jatkettiin siitä mihin jäätiin. Hakkasimme huoria golf-mailalla, ajoimme autolla jalankulkijoiden yli ja tulitimme harrikan selästä konepistoolin kanssa poliiseja. Huikea peli. Tuota pelasin sitten monta kuukautta ja monta loistavaa pelihetkeä sen kanssa vierähti. Koulussa kerran eräs kaveri kyseli josko voisi lainata peliä ja kun olin vakuuttunut, että hän saisi sitä myös pelata, toin sen kouluun ja peli lähti kaverin matkaan. No, 2 päivän jälkeen opettaja kyseli, että olenko lainannut jotain peliä kaverille. Ihmetellen nyökyttelin ja selvisi, että kaveri on pelissä juossut moottorisaha kourassa ja laittanut kansalaisia kylmäksi. Sen vanhemmat oli sitten ihmetelleet, että mitä tämä touhu on ja soittaneet kouluun. Tästä seurasi pienimuotoinen paskamyrsky ja opin kantapään kautta, että ei välttämättä kannata lainata K18-pelejä muille. Tarina Vice Cityn ja pleikkarin kanssa ei lopu tähän vaan tuli koettua myös surun hetkiä tämän kombon kanssa kun eräänä päivänä pleikkari ilmoitti Vice Cityä pelattaessa ”Error reading disc”. Isän kanssa sitten testailtiin useampi peli ja todettiin, että vika ei ole pelissä vaan Playstation 2 on hajonnut. Muistelisin olleeni erittäin helpottunut, koska Vice City oli selvästikin lempipelini. Nykypäivänä reaktioni olisi ehkä toisenlainen. Konsoli lähti takuuhuoltoon Saksaan ja ”jouduin” olemaan ilman sitä lähes 2 kuukautta. Ilonpäivä koitti vihdoin ja saimme ilmoituksen, että koska konsolia ei ole voitu korjata, niin saan tilalle kokonaan uuden. Vanhan konsolin mukana ei oltu lähetetty ohjaimia tai muistikortteja, joten nyt kaikkia löytyi kaksinkappalein. Ja mikä tärkeintä 8-vuotiaalle itselleni, pääsin taas kerran hakkaamaan huoria Vice Cityyn.

 

Joskus muinoin,kun playstation 3 oli julkaistu, minusta tuli maailman onnellisin pikkutyttö, kun isäni kiikutti ovesta sisään Ps2:n. Tämä oli ensimmäinen pelikonsolini, eikä minua haitannut ollenkaan, että markkinoille oli tullut jo uusi versio. Jälkeen päin ajateltuna ensimmäiset pelini eivät olleet mitään maailmaa järisyttäviä, mutta kun tutustuin Square Enixin Final Fantasy ja Kingdom Hearts -pelisarjoihin, koko pelaamisen merkitys muuttui. Ps2:n ja näiden kahden pelisarjan myötä minulle avautui täysin uusi maailma, ja yhä edelleen ne vaikuttavat puuhailuihini.

 

Tarina liittyy aikaan kun Playstation 1-konsolille oli tullut tanssimatto-peliohjain ja sitä alkoi saamaan Suomen kaupoistakin. Yksi kaverini hankki sen ja perheensä kanssa pelaili Viidakkokirja-teemaista tanssipeliä, jossa oli mm. ”Lou Began” haaste. Tämä sama haaste oli jopa Henkka Hyppösen Mahdoton Tehtävä-TV-realitysarjassa, jossa oli mahtavat palkinnot haasteen läpäisijälle. TV-ohjelman jakson takia itsekin väkisin halusin kaverin kylään monta kertaa, jotta pääsisin hyppimään tanssimatolla. Sama kaveri on/oli myös musikaalisesti kyvykäs ja teki hauskoja, humoristisia lauluja, johon oikein syntikalla hän taustat sävelsi ja tallensi CD:lle. Yksi laulu liittyi siihen, että hän tanssii tanssimatolla. Muistan edelleenkin kyseisen laulun sanoituksia: ”Kun tanssin tanssimatolla, niin talo tärisee, ja säestys on hyvä kun PERÄ PÄRISEE!” Pelasimme myös tuntikausia ensimmäisiä Harry Potter-pelejä hänen samaisella pleikkarillaan. Tämän kilpailun tehtäväkuvaus nosti nämä muistot salamana esiin takaraivostani. Kaikki muiston tapahtumat ovat olemassa vain koska, silloin oli Playstation 1. Itse en ikinä saanut Playstationia, mutta kavereiden luona niillä sai pelata useinkin :) Niin ja olimme kaverini kanssa tanssimattoepisodin aikaan 5. luokalla, 11 vuoden iässä, Herran vuonna 2001.

 

Meillä aloitettiin hieman myöhässä ja pleikkari saatiin vasta FFVII julkaisun jälkeen. Voi sitä awesomen määrää, kun vanhaan NESsiin tottuneena ekan kerran kuultiin omista kaiuttimista pleikkarin introsynat. Final Fantasyä oli hypetetty noihin aikoihin aika paljon ja sitä nähtiinkin vilaukselta kaverin luona – niinpä siis pikkuveljen kanssa näytettiin säästöpossuille veistä ja kerättiin puuttuva osa kolehtina kai mummoilta, papoilta ja vanhemmilta. Siinä sitten ala-asteelaisen englannin taidoilla yritettiin pelistä saada selkoa, usein sanakirjaan tai seuraavana päivänä englanninopettajan apuun turvaten. Peliaika ehti jumittaa suurimpaan arvoonsa 99:59:59 jo pelin kakkoslevyllä. Tähän oli varmaan pääsyynä kielimuuri ja sen myötä helppo eksyminen. Suurin kiitos meikäläisen englanninkielen taidoista kuitenkin taitaa kuulua juuri Final Fantasylle, eikä pelisarjan kasiosa tosiaan sitten vajaan parin vuoden päästä ei tuntunut enää yhtään vaikeaselkoiselta. Toivoa elätellään vieläkin, että Square tunnistaisi helpon rahastuskonstin ja julkaisisi HD-version pelistään. Tätä olisi tietysti parhainta päästä pelaamaan harmaalla pleikkarilla ;)

 

Muistan, kun kaverillani oli loppuvuodesta 2001 uutuudenkarhea PS 2 ja kävimme koulun jälkeen ostamassa täysin luvallisesti (köh köh) juuri ilmestyneen GTA III:n. Se oli jotain aivan mieletöntä kun sen ensimmäisen kerran näki ja koki. Pakkohan se sitten oli kinuta pleikkari joululahjaksi, ja äitini sen suostui sitten pitkin hampain ostamaan sillä ehdolla, että se oli sitten viimeinen konsoli/lelu, jota hän ostaa. Tosin sain vielä toissa jouluna Wii U:n joululahjaksi, joten se siitä. Peliksi valikoitui luonnollisesti GTA. Näytettyäni sen serkulleni, joka oli vuosia aikaisemmin liekittänyt ykköstä ja kakkosta PC:llä, totesi ”realistisista” grafiikoista jotain ohikulkijaa piestyäni, että ”tuo nyt ei ole kauhean hauskaa”. Noin 1,5 vuotta myöhemmin lähdimme perheen kesken Espanjaan hiihtolomalle ja kelit sattuivat olemaan aivan kamalat. Onneksi oli mukana pleikkari ja GTA: Vice City. Olin itse vääntänyt sen jo läpi aikaisemmin, mutta lomareissu meni veljen kanssa uudelleen pelatessa, ja se tulikin tahkottua neljässä päivässä alusta loppuun. Yhtään ei sadekaan harmittanut!

 

Rakkauteni peleihin on syntynyt juurikin Pleikka ykkösen kautta. Seurasin tuntikausia veljeni pelaamista, ja itsekin pariin otteeseen tohdin pyytää vuoroa ohjata Spyroa tai Crash Bandicootia. Valitettavasti pieni miehenalku vielä tuolloin järkeili isosiskon vain hajottavan hänen rakkaan aarteensa. Tämä johtikin siihen, etten enää sen koommin uskaltanut pelata paljon FarmVilleä kummempaa, sillä pelkäsin olevani auttamattoman surkea. Kiinnostus videopeleihin silti säilyi. Uusi miehenpuolikkaani sen sijaan tyrkkäsi PS3:nnen ohjaimen heti käteeni tajutessaan mielenkiintoni syvyyden. Ilmeisesti hän toivoo minusta vielä kunnon pelikaveria. Vuoteni sivustaseuraajana vain näkyvät vielä taidoissani, ja olen rohjennut läpipelaamaan vasta vuoropohjaisia roolipelejä. On kuitenkin huikeaa huomata omien taitojensa karttuminen, ja haaveissani siintää Skyrimin valloitus sohvankolosta käsin. Toki haluaisin vielä sovittaa PC Master Racen mantteliakin harteilleni, mutta ainakin toistaiseksi Pleikkarin ohjain istuu käsiini paremmin.

 

Playstation 4-julkaisu Anttilassa on yksi ikimuistoisimpia hetkiä elämässäni. Muistan tulleeni paikan päälle jonottamaan jo varhain aamulla, ehkä muutama tunti ennen ovien avaamista. Tässä vaiheessa paikan päällä oli noin viisi henkeä minun lisäkseni, joiden kanssa aika kului nopeasti fiilistellessä tulevan konsolin julkaisua. Olimme kaikki pitkänlinjan peliharrastajia, lukuunottamatta erästä jonottajaa. Jonossa oli eräs iäkkäämpi rouva jonka tarina kiinnitti huomioni. Kysyin rouvalta, että oletko itsellesi hankkimassa vai kenties lahjaksi? Rouva kertoi kertoi hakevansa lapsen lapselleen konsolia yllätyslahjaksi. Aikaa kului ja myymälän avaaminen oli vain minuuttien päässä. Tässä vaiheessa oven edustalle oli pakkautunut jonottamaan arviolta päälle viisikymmentä henkeä. Kaikki kaaoksen ainekset olivat ilmassa, kun vartija saapui ilmoittamaan, että myymälässä on koneita vain ensimmäiselle kymmenelle henkilölle. Vartija myös kertoi, että ensimmäiset paikalle saapuneet jonottajat saavat konsolin. Ovet avautuivat. Kaikki ei mennyt aivan vartijan odotusten mukaan. Jouduin itsekin juoksemaan elektroniikka puolelle, vaikka olin jonon kärjessä. Huokaisin helpotuksesta kun käytävän päässä vastassa oleva myyjä antoi käteeni lipun, joka oikeuttaa konsolin ostamiseen. Tässä vaiheessa katsoin taakseni. Iäkkäämpää naista ei näkynytkään enää missään. Lähes kaikki minun kanssani samaan aikaan tulleet jonottajat olivat saaneet konsolin, mutta eräs henkilö kiinnitti huomioni. Tätä kyseistä henkilöä seurasi perässä tämä aikaisemmin tapaamani rouva, joka nyyhkytti kovaan ääneen joutuneensa jyrätyksi ja saaneensa kyynärpäästä. Hän myös kertoi edessä olevan nuorehkon mieshenkilön vieneen vuoronumeron hänen kädestään. En voinut katsoa tätä läpi sormien. Minua keitti, mutta mietin mitä voisin tehdä tilanteessa? Huusin kovaan ääneen vartijan paikalle. Vartija ei tiennyt aluksi mitä pitäisi tehdä, tai voisiko tilanteeseen ylipäätänsä puuttua. En antanut periksi. Pidin mekkalaa liikkeessä ja en jättänyt tätä nuorta ”herrasmiestä” rauhaan Mies henkilö koitti aluksi epätoivoisesti peittää kasvojaan, kunnes sai tarpeekseen äkäisestä väkijoukosta. Mies lopulta nöyrtyi ja antoi lipukkeen takaisin rouvalle. Tämän vuosi sitten sattuneen selkkauksen ansiosta sain itselleni vahvistuksen siitä, että opiskelin tuolloin oikeaa alaa. Olin tuolloin vielä sosionomi/diakoni opiskelija, mutta nyt valmis. Työskentelen parasta aikaa kehitysvammatyössä, jonka yksi perus lähtökohdista on heikoimpien oikeuksien puolustaminen. Koen, että heikoimman puolustaminen on meidän jokaisen velvollisuus tässä elämässä. Pyydän teiltä kanssa ihmiset, että puuttukaa kun havaitsette epäoikeudenmukaisuutta. Heikoimman auttaminen ei aina vaadi Kratoksen muskeleita, eikä Nathan Draken oveluutta. Se vaatii vain himpun rohkeutta, lämpöä ja hyvänsydämmisyyttä. Hyvää joulun odotusta kaikille ja lainaten Jope Ruonansuuta ”olkaa enkeleitä toisillenne”.

 

Juhlapleikkari tuo mieleen suuria muistoja ja sitäkin enemmän tunnekuohuja, kun edes ajattelen kuinka nuorina poikina veljeni kanssa ilakoimme naapurin lurjusten seurassa. Siihen aikaan meidän perheessä ei ollut tietoakaan mistään segoista, nintendoista saatika sitte pleikkareista. Mutta voi sitä ilon päivää kun naapurin pojat saivat joululahjaksi pleikkarin ja Crash Team Racing pelin. Aina koulun jälkeen menimme naapuriin hakkaamaan pleikkaria iltamyöhään ja läksytkin taisivat jäädä tekemättä pariin otteeseen, mutta oli se sen arvoista. Aluksi pelaamisesta ei tullut mitään, koska eihän sitä ollut kuin miinaharavaa harjoitellut vanhempien työkoneella mutta viikon päästä pelaaminen lähtikin sitten rullaamaan oikein hyvin. Voi sitä huudon ja naurun määrää kun pelasimme. Silloin ajatus siitä että kaksi pelaa ja kaksi katsoo oli ihan okei, toisin kuin nykyään sehän kuulostaa sulalta hulluudelta, että vain kaksi pelaajaa voi osallistua peliin. No vuodet vierivät ja pleikkari kakkonen (joka löytyy vieläkin hyllystä toimivana kapistuksena) saapui meidän perheeseen jouluna ja CTR oli jäänyt jo kauas taakse ja uusia pelejä oli tullut pinoittain eikä kukaan enää muistanut vanhaa klassikkoa. Nyt noin vuosi sitten satuin selailemaan PS storea ja kas kummaa sieltähän se vanha klassikko löytyi olihan se heti pakko 5€ hinta lapulla ostaa ja kokeilla. Ilokseni voin nyt sanoa, että viiden euron hintalappu oli hyvin käytettyä rahaa ja saan nykyään jopa neljä pelaajaa kerralla pelaamaan, kyllähän se maittaa kunnon porukalla muutaman mallasjuoman kanssa. Näin minusta tuli PlayStation fani ja sillä tiellä aion pysyäkkin.

 

Ensimmäinen muistoni pleikkariin liittyy siihen jatkuvaan muutokseen missä it-ala on ja miten nopeasti asiat kehittyvät. Minun nuoruudessa Amiga oli se kova juttu. Ensimmäinen kova sota oli Amigan ja PC:n välillä ja sen ratkaisi minulle se, ettei PC:lle ollut vielä samaan tapaan pelejä tai ainakaan en ollut tietoinen niistä. Tietenkään mielipiteeni ei vaikuttanut Amigan kuolemiseen, vaikka commodore yrittikin eri asioita. Siihen aikoihin kun eka pleikkari ilmestyi, tapahtui aika paljon eri asioita ja myös PC kiri eroa umpeen pelipuolella. Sen aikainen käsitykseni konsoleista oli lähinnä muodostunut Nintendon NESsin pohjalta. Eli nähdessäni ensi kertaa pleikkarin toiminnassa, olin aika yllättynyt. En osannut käyttää ohjainta juuri ollenkaan, koska olin lähinnä käyttänyt joystick, näppis ja hiiri linjaa pelatessa. Silloin tajusin, että asiat menevät eteenpäin ja että Amiga tulisi jäämään hyväksi muistoksi lapsuudesta. En enää pitänyt kiinni muistosta ja rupesin kokeilemaan kaikkea muutakin, mitä alalla oli antaa. Näistä muistoista ja tapahtumista varmaankin osaksi löytyy syy miksi olen nykyiselle työ- ja elämänpolullenikin ajautunut.

 

Jostain syystä mieleeni on painunut nuoruusmuisto vuosien takaa eräästä peli-illasta kaverin kanssa Playstation 2 -konsolille vuonna 2001 ilmestyneen Smuggler’s run 2 ajopelin kera. Kun pelissä suoritti tehtäviä onnistuneesti, pelaajaa kiitti viehkeä (eroottinen) naisääni sanomalla mm. ”well done, baby”, ”good job, baby” jne. Noh, kaverin kanssa tätä siis pelasimme riittävällä äänenvoimakkuudella ja kesken hauskanpidon vanhempani tulivat huoneeseen; ”No palijonko niitä vauvoja täälä nyt on, kun nuin monesti pittää niitä kerran kehua?”. :) Peli ja konsoli löytyvät toki edelleen pelihyllystä.

 

Meidän perheeseen hankittiin ensimmäinen konsoli, kun olin noin 16-vuotias. Ja tämä konsoli oli PlayStation 2. Siskoni oli innostunut kaverillaan Singstarista ja ylipuhui vanhempani hankkimaan meillekin konsolin. Joulu tuli ja pukki toi PS2:sen ja pari Singstaria kylkeen. Koko jouluyö sitten kului niitä pelejä laulaen ja seuraavana päivänä oli ääni käheä. Joulupyhien jälkeen kauppojen auetessa ryntäsimme Anttilaan hakemaan ison kasan lisää Singstareja. Koko joululoma kului pelejä laulaen öitä myöten. Hyvin nopealla aikataululla hankimme käsiimme lähestulkoon kaikki julkaistut Singstar-pelit. Nykyään lapsuudenkodissani on PS3, koska vanhuksellemme ei enää julkaistu uusia Singstareja. Kaikki vanhat levyt ei kuitenkaan toimi uudella konsolilla, joten PS2 on edelleen kovassa käytössä. Me kaikki kolme lasta olemme jo ehtineet muuttaa pois omiin koteihimme, mutta aina kun olemme koko perhe yhdessä koolla, laulamme yötä myöten Singstar-pelejä. Odotan innolla tätäkin tulevaa joulua, kun koko perhe on taas kerran yhdessä, kenelläkään ei ole kiire mihinkään ja Singstarit raikaa olohuoneessa aina siihen asti, ettei kenenkään kurkusta lähde enää pihaustakaan ääntä. PlayStation 2 ja Singstarit ovat ehdottomasti olleet paras koko perheen joululahja ikinä, edelleen konsoli ja nuo pelit tuovat iloa meille ja vietämme paljon aikaa perheenä pelien parissa.

 

Muistan kun olin noin 7-vuotias ja talomme vastapäätä olevan baarin pihalle oli pystytetty kirpputori. Pihalla nuorehko mies myi kaikennäköistä tavaraa, ja kiinnitin heti huomioni kolmeen laatikkoon joissa osoittautui olevan Playstation 1 konsoli, laatikollinen pelejä sekä kahdet ratit ja polkimet. Kysyin kuinka paljon ne maksaisivat eikä hintaa ollut kuin 10 euroa. Menin tästä ihan sekaisin että nuo on pakko saada, juoksin samantein vanhempien luokse kysymään jos heillä olisi antaa käteistä tuo 10 euroa, mutta kävikin ilmi että kummallakaan ei ollut käteistä tuolloin. Menin takaisin pyörimään ja katselemaan noita pelejä ja yritin miettiä mistä voisin saada tuon 10 euroa tuohon konsoliin, kun yhtäkkiä tuota kirpputoria pitävä nuorimies kysyi minulta että haluanko tuon konsolin ja pelit? -Totesin tähän surullisena että ei minulla ole rahaa, johon mies vastasi että saisin tämän ilmaiseksi, muuten hän ”heittäisi ne mäkeen”. En ollut uskoa tuota silloin, kiittelin häntä kovasti ja vein pelit ja vehkeet juosten kotiin ja niitä tuli pelailtua yöt ja päivät. Tämä oli ensimmäinen Playstation konsoli mitä minulla oli, ja muiden valmistajien konsoleihin ei ole sen jälkeen tullut koskettua. Playstation 4 konsolia ei ole vielä tullut ostettua, joten tämä tulisi varmasti kovaan käyttöön :)

 

Paljoa en nuoruudestani muista, mutta tämä muisto on jääny mieleen. Pikku poikana olimme perheeni kanssa Oulun Anttilan top ten osastolta katsomassa mitä kaikkea sieltä löytyykään, oli hirviä ryysis ja koko top ten puoli aivan täynä ihmisiä. Veljeni ja minun suureksi yllätykseksi iskämme vei meidät suoraan playstation 1 konsolin luo ja nappasi konsolilaatikon kainaloonsa ja sanoi, että saamme molemmat katsoa 1-2 peliä mitkä haluamme. Joten yhtiä ainoita muistoja pienenä lapsena olemisestani on PSX, Tekken ja Duke Nukem 3D. Ei ehkä kovin sopivat lapselle, mut hauskaa oli!

 

Naapurini sai 1997 jouluna lahjaksi PlayStationin jolloin pääsin itsekin siihen ensimmäistä kertaa tutustumaan. Ei tullut seuraavana vuonna iltaa kun en ollut naapurin luona kylässä pelailemassa milloin mitäkin. Vanhempani tietenkin huomasivat kasvaneen kyläilyni naapurissa ja sain itsekin seuraavana jouluna oman pleikkarin. Peleinä Crash Bandicoot ja Tekken 3. Crash Bandicoot tosin sai sillon väistyä tieltä, koska yksinpelaaminen oli tylsää. Pelasimme koko porukalla jouluaattona Tekken 3:sta. Mukana oli isovanhemmat ja heidän lapset ja lapsenlapset (joihin minä kuulun). Turpakäräjät Tekken 3:ssa lähes koko suvun kesken jouluaattona on paras muistoni ylipäätään mistään lahjasta tai joulusta. Ikäväkseni myös jäi viimeiseksi yhteiseksi isoksi jouluksi isovanhempien kanssa, mutta pian ilon saa jakaa omien lapsien kanssa. Hyvää joulua ja tulevaa vuotta!

 

Itse en ole oikeen koskaan kuulunut ”PS-leiriin” :D. Konsolipelaamisen aloitin Xboxilla jouluna 2003 ja ensimmäinen omistamani Sonyn konsoli oli joko PS2 tai PSP jotka ostin suunnilleen samoihin aikoihin v.2010….PS2:n olisin tosin jättänyt ostamatta jos olisin tiennyt, että ne kaikki mielenkiintoisimmat konsolin yksinoikeudet saisivat tulevina vuosina HD-käännökset PS3:lle. PS2:lla ei siis muuta tullut pelattuakaan kuin ensimmäinen Jak&Daxter. Vuotta möyhemmin tuli sitten homattua PS3, mutta näiden reilun 4 vuoden aikana konsolilla en ole vielä muuta ehtinyt pelata kuin Jak&Daxter ja Ratchet&Clank HD trilogiat, sekä Ico & Shadow of the Colossus HD-versiot. Pääasiallisesti konsoli onkin toiminut Blu-ray soittimena, vaikka silloin PS3:n julkaisun aikoihin lukeuduinkin niihin ilkkujiin, joiden mielestä Blu-ray oli täysin turhanpäiväinen formaatti ja toi vain ylimääräistä hintaa konsoliin. Myös PSP on nähnyt vain vähäistä käyttöä, ainoastaan ensimmäinen Crash Bandicoot, Metal Gear Solid, Daxter, sekä Jak&Daxter: The Lost Frontier on tuolla tullut pelailtua. Eli varsinaisia rakkaita muistoja ei Pleikkariin tai sen peleihin ole päässyt tässä lyhyessä ajassa syntymään, mutta eivätköhän nuo konsolit vielä enemmänkin käyttöä näe, kunhan tässä ehtisi enemmän pelailemaankin. Tosiaan lähinnä yksinoikeuksien takia nuo tuli hankittua, pääasiallisina alustoina ovat ja tulevat todennäköisesti aina olemaan PC ja Microsoftin konsolit ja kun tässä on viimein Nintendonkin laitteella (3DS) päässyt pelailemaan, niin itselleni, toisin kuin monelle muulle Suomalaiselle, Sonyn laitteet ja pelit ovat ehkä kuitenkin ne kaikkein ”etäisimmät”, saapa nähdä tuleeko tämä vuosien aikana muuttumaan.

 

Joskus ala-asteen ekaluokalla menin kaverille kylään ja siellä oli PS One. Omat vanhempani eivät olleet ”juurikaan” peleihin suuntautuneita, joten tuolloin 7-vuotiaana sain kokeilla ensi kertaa pelikonsolilla pelaamista. Muistan että pelasimme ainakin Crash Bandicoot -sarjan pelejä ja jotain Spiderman-peliä. Erityisesti Spidermanista on jäänyt paljon hyviä muistoja (vieläkin muistuu yksi vaikea kohta jota yritettiin läpäistä vaikka kuinka monta kertaa vain harvoin onnistuen). Ensimmäinen oma Playstationini oli muutama vuosi myöhemmin omilla rahoilla hankittu alkuperäinen läski PSP. Kehnohkosta pelivalikoimasta huolimatta PSP:llä sai kunnon huvia, ja pelikoneen parhaimmat pelit tulikin kahlattua läpi. Erityisesti Killzone: Liberation oli jotain aivan huikeaa, se tuli pelattua joka vaikeustasolla läpi ja 100% saavutuksista avattua. Parilla kaverilla oli myös PSP ja Killzonen Ad Hoc -moninpelihippa olikin oivaa hupia välitunneilla koulussa. PSP:lle oli paljon muitakin hyviä pelejä ja custom firmwaren avulla laitteesta sai paljon enemmän irti kuin aikaisemmin. Enää en omista yhtään Playstation-laitetta, mutta kaverin luona tulee välillä hakattua Gran Turismo 5:n splitscreen-kaksinpeliä.