Uusimmat

Sinivalkoinen pelikirja on kaikkien aikojen tärkein kirja

14.07.2014 14:30 Jukka O. Kauppinen

Sinivalkoinen pelikirja on teos, jollaista pelaajat ja suomalainen peliala on kaivannut ja kauan. Sen lisäksi se on penteleen hyvä kirja. Tilaa jo!

Jos tarvitset siitä pidempää kuvausta, niin katsotaanpas. Suomalaisen pelialan historia on jo yli 30 vuotta pitkä. Se on täynnä pieniä ja suuria sankaritarinoita, saavutuksia, unohdukseen kadonneita ihmisiä ja teoksia sekä surullisia epäonnistumisia. Se on valtava kudelma ihmisiä, yrityksiä ja pelejä – sekä unelmia peleistä.

Nykyisessä kotimaisen pelibisneksen valtavassa nousukiidossa on helppo unohtaa muutama tärkeä asia. Bisnes on isoa, kyllä. Isompaa kuin ikinä ja kasvaa. Mutta mikään ala ei ole kokonainen, ellei siitä muisteta myös historiaa. Maailma on täynnä kirjoja ja muistelmia, joissa avataan rock-bisneksen historiaa, kerrotaan bändeistä, biiseistä ja kännisistä festarikokemuksista. Kukaan ei ole kertonut samaa peleistä. Pelien historiaa löytyy lähinnä vanhoista lehdistä, joissa on jokunen peliarvostelu ja kenties haastattelukin. Lisäksi muutama väitöskirja ja tutkielma on nostanut hieman historian verhoa. Mutta siinä se.

Sitten saapui Juho Kuorikoski. Ei suinkaan tyhjästä. Herra on tutkija ja muun muassa pitkän linjan avustaja Pelit-lehdessä. Kuorikoski on onnistunut yhdistämään kiinnostuksensa peleihin ja taitonsa sananikkarina luomalla niiden avulla historiallisen tärkeän teoksen. Lisäksi herra on ollut kiitollisen osaava ihmisjahdissa, jonka tuloksena hän on saanut kiinni paljon ihmisiä, jotka ovat vaikuttaneet suomalaisen pelialan historiassa. Osa on tehnyt pelejä, osa on kirjoittanut niistä, osa tutkinut asiaa. Monenlaisia näkökulmia, haastatteluja ja historiallisten pelien esittelyjä yhdistelemällä suomalaisen pelialan historiaa käsitellään kunnioittavasti ja hienosti sen koko nykyhistorian mitalta.

Pelejä ja ihmisiä niiden takana

Teos on jaettu kirjailijan näkemyksen mukaisesti ajanjaksoihin, osa pidempiä, osa lyhyempiä. Kunkin aikakauden tapahtumat, firmat ja merkkipelit avataan erinomaisella lukujutulla, joista havainnoituu hyvä kuva kunkin aikakauden maailmasta ja Suomesta. Kuka teki mitä, miten ja miksi. Tarinoita ei siloitella liikaa, vaan myös rypyt saavat vähän valokiilaa. Skandaalit jäävät yhä hämärän piiloon, mutta sattumalukijatkin näkevät, että töitä on tehty itkua puristaen, unelman odottaessa sateenkaartaan, joka on jossain lumimyrskyn takana. Kaikki eivät selviytyneet myrskystä, vaan kaatuivat ja katosivat. Selvinneitä juhlitaan tänään sankareita ja esikuvina.

Erityisen upeaa kirjassa on paitsi se, että varhaisten 80-luvun vuosien tapahtumia käsitellään kiitollisen kattavasti, myös se, kuinka suomalaisen pelibisneksen näkemys kattaa myös niin sanottujen suomipelit, eli nuo etenkin 90-luvulla ryöpynneet lukemattomat kotimaisten harrastajien tekemät ilmais- ja share ware -pelit.

Vaikka olinhan siellä itsekin, niin 80-luvun kotimaisen mikromaailman ja pelikehityksen kirjo muistui silti kirjan sivuilta mieleen värikkäänä yllätyksenä. Ei vain se iänikuinen C-64, vaan myös Sinclair Spectrum, MSX, Spectravideo ja moni muu aikansa mikro kantoivat oman rastinsa suomalaisen pelialan ensimmäisestä sukupolvesta.

90-luvulta 2000-luvun alkuvuosiin kultaisena kimmeltänyt suomipelien aikakausi taas olivat mahtavan värikästä ja villiä meininkiä. Itsekin annoin sille paljon nostetta, sillä luotsasin tuolloin MikroBitti-lehdessä merkitykselliseksi noussutta Mbnet-purkin peli- ja ohjelmapalstaa. Esittelin aukeaman mittaisessa kuukausittaisessa jutussa parhaita Mbnet-järjestelmään upattuja pelejä ja ohjelmia, ja jossain vaiheessa nostin esiin sekä kuukauden parhaan pelin että kuukauden kotimaisen. Kuukauden kotimaisella halusin palkita ja nostaa esiin parhaita helmiä hyvälaatuiseksi osoittautuneiden kotimaisten harrastepelintekijöiden luomuksista, ja jälkikäteen katsottuna se olikin yksi tärkeimmistä asioita, mitä olen kurjan elämäni aikana tehnyt. Kuukauden kotimainen -palkinto kun teki hurjan gutaa saajilleen, ja lietsoi ns. indie-pelikehittäjiä todellakin yrittämään parastaan. Moni harrastajapelikehittäjä pääsi lehden sivujen kautta isoin askelin eteenpäin, ja moni heistä on tänään mukana suomalaisissa peli- ja ohjelmistoalan yrityksissä. Todella moni kirjassa esitelty suomipeli onkin tuttu noilta menneiltä vuosilta, ja aikakauden suomipelien merkitystä – demoscenestä puhumattakaan – nykypäivän peliskenen kehityksen potkijoina ei voi tarpeeksi ylistää.

Kaiken kaikkiaan kirjan sivuilla esitellään useampi sata suomalaisen pelihistorian merkkitapausta, kaikki historiankirjoihin jääneet pelikehittäjät ja haastatellaan päälle kuuttakymmentä pelialan vaikuttajaa. Ei näistä aineksista voi syntyä kuin merkkiteos.

Pelikirja muuten syntyi joukkorahoituksen voimin. Mesenaatti-palvelun kautta toteutettu keräys kokosi yli 15 000 euron potin, jonka ansiosta teoksesta saatiin todella upea, kovakantinen ja täysin värillinen laatujulkaisu.

Teoksen tarina jatkuu ja laajenee parhaillaan teoksen nettisivuilla, jonne julkaistaan kirjaan mahtumatonta tai jälkeenpäin kirjoitettua materiaalia.

Kiitos, Juho, hyvästä kirjasta.

 

Sinivalkoinen pelikirja – Suomen pelialan kronikka 1984-2014

Kirjailija: Juho Kuorikoski

Kustantaja: Fobos

Hinta: 43 euroa

Lisätietoja: www.fobos.fi

Jukka O. Kauppinen

 

Matkailua pelialalla – sarjakuva sekoittaa totta ja tarua, itkettää ja naurattaa

Matkailua pelialalla on monella tapaa merkittävä teos. Se on ensimmäinen suomalainen joukkorahoituksen kautta toteutettu sarjakuva-albumi. Käsikirjoittaja-piirtäjä Miha Rinne on silti käyttänyt luomukseensa myös käsittämättömän määrän ilmaistunteja piirtäessään ja julkaistessaan sarjakuvaa alkujaan ilmaiseksi netissä. Se on myös eräällä tapaa omaelämäkerrallista sisäisen tuskan purkamista, jossa kaikki koetut kärsimykset, kiittämättömyydet ja vääryydet puretaan kaikkien hämmästeltäväksi.

Ja siinä samalla se on, tietenkin kuvitteellisesti, kertomus pelialan kasvusta peräkammarikooderien valtakaudelta oikeaksi bisnekseksi.

 

Lisää aiheesta

Frozenbyte – uusi suomalainen pelitalo parrasvaloihin (osa 1)

Haastettelussa Bugbear

Kotimaiset pienpelitekijät osa 3: Ville Könönen

Kotimaisuus on valttia

Rampage Puzzle Attack – ensimmäinen suomalainen konsolipeli

Sinivalkoinen pelikirja avaa suomalaisen pelialan historiaa

Snowflake Studios – modipoppoo tähtää länkkäripelillään ammattilaisiksi

Suomalaisen pelialan historiikki julkaistiin – nyt pelikirja kirjahyllyyn, mars!