Uusimmat

Väkivaltapelit vastatuulessa Yhdysvalloissa

13.09.2000 14:48 Muropaketin toimitus

Yhdysvaltain kauppaministeriö (Federal Trade Comminission) julkaisi maanantaina raportin, jossa viihdeteollisuutta arvostellaan kovasanaisesti väkivaltaisten pelien, elokuvien ja musiikin markkinoimisesta lapsille. Raportin seurauksena sekä presidentti Bill Clintonin että varapresidentti – ja syksyn presidenttivaalien ehdokas – Al Gore ovat uhanneet teollisuutta lainsäädännön tiukentamisella, jos pelien ja elokuvien sisältöä saada muuten siistittyä.

Raportissa syynin alla olleista reilusta sadasta ”Mature”-merkitystä, eli lapsilta kielletystä, pelistä suurimman osan (70 prosenttia) katsottiin olevan suunnattu ala-ikäisille. Raportissa viitataan mm. erään väkivaltaisen Mature-merkityn pelin markkinointisuunnitelmaan, jossa pelin ensisijaiseksi kohderyhmäksi mainitaan ”12-17 vuotiaat pojat” ja vasta toissijaiseksi kohderyhmäksi ”aikuiset 18-34 vuotiaat miehet”. Vääristynyt kohderyhmäajattelu näkyi raportin mukaan mm. siinä, että lapsilta kiellettyjä pelejä mainostetaan yleisesti alaikäisten seuraamissa lehdissä ja televisio-ohjelmissa.

Raportti ei kuitenkaan suinpäin suosittele väkivaltaisten pelien kieltämistä, vaan tarjoaa ratkaisuksi, että viihdeteollisuus itse luopuisi sopimattomasta, alaikäisiin kohdistuvasta mainonnasta. Myös vanhempia kehoitetaan kiinnittämään enemmän huomiota pelien ikärajoihin.

Presidenttiehdokas Al Gore otti raportin välittömästi lyömäaseeksi vaalikampanjassaan. Jo samana päivänä Goren ilmoitti, että jos hänet valitaan presidentiksi, viihdeteollisuus saisi puoli vuotta aikaa ”siistiytyä”, minkä jälkeen tilannetta ryhdyttäisiin korjaamaan vaikka lainsäädäntöä tiukentamalla. Väkivaltapelit ja -elokuvat eivät kuitenkaan varsinaisesti olisi vielä silloinkaan uhan alla, koska viime kädessä niiden sisällön koskemattomuutta suojelee – sananvapauden nimissä – Yhdysvaltain järkkymätön perustuslaki.

Peliteollisuutta edustava Interactive Digital Association reagoi myös raporttiin, ilmoittamalla ryhtyvänsä tiedottamaan pelien ikärajajärjestelmistä entistä painokkaammin kuluttajille. IDSA on myös luomassa elintä (”Advertising Review Council”), joka ottaisi tehtäväkseen pelien markkinoinnin valvomisen. IDSA kuitenkin huomautti olevansa voimaton sille, että useimmat vanhemmat eivät yksinkertaisesti piittaa lapsilleen ostamiensa pelien ikärajoista.

IDSA:n tilastojen mukaan 32 prosenttia amerikkalaista pelaajista on yli 35-vuotiaita, ja 13% on yli 50-vuotiaita. Samaisten tilastojen mukaan amerikkalaista peräti 60 prosenttia (eli yli 145 miljoonaa ihmistä) pelaa tietokone- ja videopelejä, ja että tästä 60 prosentista 43 prosenttia on naisia.