Arvostelu: Vain PS4:lle julkaistu Days Gone on lähes viiden tähden open world -peli – ”Niin hyvä, etteivät edes zombit haittaa”
SIE Bend Studion moneen kertaan lykätty Days Gone paljastui pitkän odotuksen arvoiseksi. Genrekliseiden alta kuoriutuu viihdyttävä, vetovoimainen ja toimiva paketti, jonka päähenkilö hurmaa puolelleen paatuneimmankin pelaajan.
Julkaisupäivä: 26.4.2019
Tekijä: SIE Bend Studio
Julkaisija: Sony
Saatavilla: PlayStation 4 (testattu Prolla)
Pelaajia: 1
Ikäraja: 18
Peliä pelattu arvostelua varten: 26
2000-luvun vaihteen Syphon Filter -sarjasta tunnettu SIE Bend Studio on viimeisen vuosikymmenen aikana julkaissut vain Resistance- ja Uncharted -sarjojen spin off -pelejä. Nyt koittaa kuitenkin uusi aika, kun Sonyn yksinoikeusstudio julkaisee vuosia kehitetyn ja useaan kertaan lykätyn seikkailupelinsä Days Gone.
Pääsin kokeilemaan peliä ennakkoon helmikuussa, jolloin se jätti vielä vähän varauksia bugeineen ja kaikkineen. Iloinen yllätys onkin, että nyt ilmestyvä peli on eheä ja hiottu paketti, joka tarjoaa vetävän tarinan ja tuntikausiksi pelattavaa – itseasiassa niin paljon, etten ole vieläkään läpäissyt koko tarinaa, vaikka pelattuna on jo yli 26 tuntia.
Kehittäjien väite, että pelin läpäiseminen kestää lyhimmilläänkin 30 tuntia kuulostaa täysin siis täysin uskottavalta. Ja tarina on niin vetovoimainen, että olisin nytkin mieluiten pelaamassa peliä loppuun.
Days Gone on massiivinen open world -peli, jonka tapahtuman sijoittuvat postapokalyptiseen maailmaan. Arvoituksellinen virus on pyyhkäissyt Maapallon yli ja muuttanut valtaosan ihmisistä raivopäisiksi freakereiksi (lue: zombeiksi). Ihmiskunnan rippeet kamppailevat eloonjäämisestä pienissä leireissä, ryöstelijöinä tien päällä tai kultisteiksi hurahtaneina ”rippereinä”.
Ei mikään kovin omaperäinen lähtökohta, mistä johtuen odotuksenikaan eivät olleet kovin korkealla. Sitäkin positiivisempaa oli huomata, ettei kulunut perusasetelma paljon tarinaa pidättele.
Days Gonen päähenkilö ja pelihahmo on Deacon St. John (Sam Witwer), entinen ”prätkä-äijä”, joka ajelee maailmanlopun maanteitä kaverinsa Boozerin kanssa. Peli kuitenkin käynnistyy oikeastaan jo kaksi vuotta aiemmin, jolloin freaker-epidemia räjähti käsistä ja Deacon menetti vaimonsa Sarahin (mm. BioShock Infinitestä tuttu Courtnee Draper).
Tien päällä Deacon yrittää paeta traumaattista menneisyyttään, mutta Boozerin loukkaantuminen kuitenkin pakottaa hänet pysähtymään, auttamaan paikallisia yhteisöjä ja kohtaamaan menneisyyden haamut. Tämä on pelin lähtökohta, mutta kertomus käy tietysti pelituntien edetessä astetta monimutkaisemmaksi.
Days Gone näyttää päällisin puolin yhdistelmältä The Walking Deadia ja Sons of Anarchya, mutta pelillisesti se on pikemminkin jotain kolmannen persoonan räiskintäpelien, The Last of Usin ja Horizon Zero Dawnin väliltä. Päällisin puolin kyseessä on yksinkertainen toimintaseikkailu, mutta sen elementit räiskinnästä hiiviskelyyn ja hahmonkehityksestä resurssien keräilyyn yhdistyvät harkituksi ja eheäksi kokonaisuudeksi.
Days Gone ei siis ole varsinaisesti roolipeli, mutta Deaconille hankitaan uusia kykyjä kokemuspisteillä. Eikä kyseessä ole varsinaisesti selviytymispelikään, vaikka tietyt varusteet ovatkin kortilla ja niitä pitää myös rakentaa kerätyistä resursseista. Ja vaikka Days Gone sijoittuu avoimeen pelimaailmaan, on sen tarina kuitenkin melko lineaarinen, sivuhommia lukuun ottamatta.
Tässä pelikuvaa alkupuolen sivutehtävästä, jossa kamppaillaan rippereitä vastaan.
Tarina on purettu osiin kiinnostavasti jakamalla tehtävät eri linjoille, joiden edistymistä voi seurata valikosta. Nämä kuvastavat Deaconin motiiveja ja syitä toiminnalle (esim. ”Heikompien suojeleminen”), ja tehtävät edistävät aina yhtä tai useampaa näistä tarinalinjoista. Järjestelmää on vaikea selittää, mutta se on hyvin intuitiivinen. Samasta valikosta löytyy myös kaikki sivutehtävistä keräiltäviin esineisiin.
Tekemistä Days Gonesta toki löytyy, mutta ei tuhottomasti. Pelimaailman kartta ei täyty identtisistä hanttihommista, vaan sen sijaan Bend Studio on panostanut pelimaailman dynaamisuuteen.
Days Gonessa pelimaailman tapahtumat ovat nimittäin jokseenkin satunnaisia ja vuorokaudenajasta kiinni, mikä vaikuttaa oikeasti jopa tehtävien suorittamiseen. Joskus keskelle tehtävää saattaa ilmestyä esimerkiksi freakereiden joukko, joka muuttaa tilanteen kulun täysin. Ja maailmassa liikkuessaan voi kohdata paitsi pelastettavia selviytyjiä, myös väijytyksiä, susia ja jopa zombikarhuja. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja yöllä liikkuminen on oikeasti pirun vaarallista.
Pelituntuma ja pelattavuus ovat valtaosin erinomaisia, enkä ole kohdannut pelissä kuin muutamia harmittomia bugeja. Räiskintäkin on ihanan tarkkaa hommaa, etenkin sitten kun saa vähän parannettua Deaconin Focus-kykyä. Vaikeusasteita on tarjolla kolme, eikä perustaso ole lähtökohtaisesti kovin vaikea, mutta riskejä ottamalla ja kaikki sivutehtävät tekemällä löytää kyllä haasteitakin – ja ainahan voi lähteä kokeilemaan onneaan zombilaumoja vastaan, kuten alla olevassa videossa.
Vihollisia tarjoillaan useampaa zombilajia, mutta eniten aikaa menee helposti rippereitä ja muita ihmisiä vastaan taistellessa. Tekoälyn älykkyys vaihtelee runsaasti, mutta sekä varovaisella hiiviskelyllä että raskaalla tulivoimalla on puolensa. Eniten taistelua syntyy sivutehtävissä, joissa poltetaan freakereiden ”pesiä”, tyhjennetään kultistien leirejä ja jahdataan etsintäkuulutettuja pahiksia.
Oudointa pelikokemuksessa on se, ettei Days Gone tunnu tyypilliseltä open world -peliltä. Ja tämä on oikeastaan useamman tekijän summa.
Ensinnäkin, pelimaailma on niin uhkaava, ettei vapaata harhailua voi paljon suositella. Freakerit ovat hengenvaarallisen nopeita, joten pelaaja on käytännössä riippuvainen moottoripyörästään. Toiseksikin, prätkä kuluttaa rutkasti bensaa, myös silloin kun matkustaa fast travelilla kartan kautta. Tämä vaatii tankkaamista ja matkojen suunnittelua. Jos löpö loppuu vaarallisessa paikassa tai ajaa prätkänsä jorpakkoon, ei Deaconilla ole paljon mahdollisuuksia selviytyä. Kolmanneksikin, tehtäviä on enimmillään tarjolla samaan aikaa vain kolme, eikä peli tarjoa valtavasti vapautta tässäkään suhteessa.
Days Gone ei siis ole samanlainen avoimen maailman pelikokemus, kuin vaikkapa Horizon Zero Dawn tai Red Dead Redemption 2. On pelaajasta kiinni, onko tämä pettymys, mutta itseäni se ei ole oikeastaan harmittanut.
Days Gonessa nimittäin vapaus on toissijaista hyvän ja hiotun tarinan rinnalla. Se on kirjoitettu ja etenkin näytelty taidokkaasti, ja hahmojen mallinnukseen on keskushenkilöiden kohdalla panostettu runsaasti. Tässä kohtaa lienee oikea aika nostaa hattua pääroolin näyttelevälle Sam Witwerille.
Useista tv- ja pelirooleista (mm. Smallvillestä ja Supergirlin tuoreimmalta kaudelta) tunnettu Witwer on Deaconin roolissa sympaattinen, ironinen ja oikeasti lämmin. Deaconista alkaa pitää heti alkumetreillä ja hahmo myös syvenee pelin edetessä, mistä näyttelijälle kuuluu vähintään puolet kiitoksesta. Jotkut vähän puisevatkin sivuhahmot antaa hänen rinnallaan helposti anteeksi.
Tarinan kokonaisuutta on vaikea kommentoida pelaamatta peliä aivan loppuun asti. Sanoisin kuitenkin, että kuluneista lähtökohdista saadaan aikaan yllättävän kiinnostava kertomus. Tämä on pohjimmiltaan tulosta siitä, ettei tarinassa keskitytä niinkään freakereihin, pandemian taustoihin ja trillerimäisiin paljastuksiin, vaan henkilöhahmoihin ja heidän välisiin suhteisiinsa. Saman tajusivat aikanaan The Last of Usin kehittäjät, erinomaisin lopputuloksin.
Ei siis tarvitse erityisesti pitää zombitarinoista nauttiakseen Days Gonen tarinasta. Peliä pelatessa jopa unohdin olevani eläviin kuolleisiin loputtoman kyllästynyt.
Ennen pelin julkaisua ei kannattaisi tehdä julistuksia, mutta tekee kuitenkin mieli ennustaa Days Gonelle hyvää menestystä. Tällä pelillä on potentiaalia olla PlayStationille jälleen yksi Bloodbornen, Horizonin Zero Dawnin ja God of Warin kaltainen yksinoikeushitti, kunhan vain pelaajat sen löytävät. Mediassa pelistä ei ole pöhisty paljon, eikä ollenkaan riittävästi suhteessa siihen, miten hyvä peli oikeasti on kyseessä.
Loppuun voi vielä todeta, että Days Gone myös näyttää parhaimmillaan aivan hemmetin kauniilta. Maisemat ovat upeat, ja yksityiskohdat karuja ja eläviä. Pieniä rosoja löytyy ja välillä tekstuurit latautuvat vähän jälkijunassa, mutta ainakin PS4 Prolla ja HDR-tuella Days Gone on myös visuaalisesti vaikuttava peli.
DAYS GONE
”Suuren luokan seikkailupeli, jota pienet säröt eivät pysty pilaamaan.”
