UUSIMMAT

Arvostelu: Marvel vs Capcom: Infinite on pettymys – kehua voi vain moninpeliä

20.10.2017 07:19 | Eric Hartin

Marvel vs Capcom: Infinite

Marvelin ja Capcomin yhteistyön kehityskaari on pitkä ja polveileva. X-Men: Children of the Atomin päivät ovat peruutuspeilissä kaukana, ja asetelmatkin ovat hieman erilaiset. Marvelin oma elokuvauniversumi on puksuttanut vuosikausia menemään ja ajatus Ryhmä-X:stä Marvelin lippulaivana enää muisto vain. Marvel vs Capcom: Infinite alleviivaa tätä ehkä parhaiten, sillä se on hämmentävä soppa, josta ei saa selvää kenelle se on edes tarkoitettu.


Julkaisupäivä: julkaistu  / Tekijä: Capcom  / Julkaisija: Capcom / Saatavilla: PC, PlayStation 4, Xbox One  / Testattu: PlayStation 4 / Laitevaatimukset: PC Windows 7 64-bit tai uudempi, i3-prosessori, 6 Gt muistia, DirectX 11 -näytönohjain, internet-yhteys, 59 Gt levytilaa  / Pelaajia: : 1, 2 (samalla koneella ja internetissä)  / Ikäraja: 12


Kilpailevat pelisarjat ovat posottaneet  monessa mielessä Capcomin taistelupelitarjonnan ohi, eikä pelistudio ole vastannut haasteeseen. Samalla Marvel Vs. Capcom: Infiniten mukaan lyöttäytynyt Marvel haluaa pysyä mahdollisimman kaukana Ryhmä-X:stä. 20th Century Fox hallitsee tiimin filmatisointioikeuksia, eikä mutantteja siksi kannata nostaa valokeilaan, kun rahat virtaavat yhteistyökumppanin laariin.

Vanhan koulukunnan Marvel Vs. Capcom -fanit joutuvat heti alkuun masentumaan pelin hahmokaartiin. Wolverine, Magneto ja muut mutantit puuttuvat, ja jopa Capcomin omat hahmovalinnat vaikuttavat aneemisilta. 30 hahmon valikoimasta uusia on edelliseen peliin verrattuna vain kuusi. Capcomin valinnoista lähes kaikki ovat varmimmasta päästä: mukana on tietenkin Street Fighterien Chun Li ja Ryu sekä Darkstalkersin Morrigan. Marvelin puolella pakkaa on hieman pistetty uusiksi, mutta suurin osa hahmoista oli silti edellisessä pelissä.

Tuntuu, että mielenkiintoisimmat uutuudet on tylysti leikattu osaksi erikseen myytäviä DLC-hahmopaketteja.

Marvel vs Capcom: Infinite

Marvel Vs. Capcom: Infinite on pelinä monessa mielessä ruma. Edellisen pelin sarjakuvatyylinen grafiikka on vaihtunut puolirealistiseen. Tulokset eivät vakuuta. Pääsyyllinen on paljolti edellisestä pelistä lainatut hahmomallit, jotka eivät oikein istu nykyiseen tyyliin. Taustat ovat sentään näyttävät mukiinmeneviltä ja ovat värikkäitä. Syy lieneekin ehkä juuri siinä: kierrätetyt hahmot istuvat kovin huonosti muuhun ulkoasuun, joka on tehty aivan eri tyylillä.

Capcom on selkeästi seurannut trendejä ja yrittää tarjota Infiniteen kunnon tarinatilaa. Valitettavasti tuo tarinatila on huono. Infinite alkaa kolme kuukautta sen jälkeen, kun Marvelin ja Capcomin universumit pelin tarinassa yhdistyivät. Samassa hötäkässä Megaman X -sarjan pääpaha Sigma ja Marvel-universumin Ultron yhdistyivät Ultron Sigmaksi, joka on jo ehtinyt tekemään yhdistyneestä universumista oman temmellyskenttänsä.

Alun jälkeen juoni käy useita tuntia tyhjäkäynnillä, kunnes kaikki elementit käydään pikakelauksella läpi, jotta päästään taistelemaan Ultron Sigmaa vastaan. Mitä, missä, miten? Matka tuntuu aivan liian pitkältä siihen nähden, kuinka vähän mitään lopulta selitetään. Kun lopputekstit valuvat ruudulla, ei yksinpelattavaa ole enää juurikaan jäljellä. Vain lyhyet arcade- ja combohaastetilat tarjoavat enää mätettävää, eikä niistä riitä riemua kovin pitkäksi aikaa.

Marvel vs Capcom: Infinite

Mekaanisesti Marvel Vs. Capcom: Infinite poikkeaa edeltäjistään melkoisesti. Luvassa on toki tuttua sivusta kuvattua 2d-mättöä, mutta muutokset ovat muuten isoja. Toisesta ja kolmannesta pelistä tuttu kolmen tiimi on korvattu kahden tiimillä. Tiimivalinnan lisäksi valitaan ikuisuuskivi, joka muuttaa tiimin pelityyliä huomattavasti. Muun muassa todellisuuskiveä ja sielukiveä valitsevan pelityylillä saattaa olla huimakin ero.

Vaikka noin päällisin puolin peli tuntuu helpommalta aloittaa, saa kokenut konkarikin hyvinkin pian kuokkaan, ellei oikeasti tiedä niksejä. Yhtä nappia hakkaamalla saattaa saada vaikuttavalta näyttävän combon, mutta oikeasti asiaan vihkiytyvä saa yli tuplaten samasta tilanteesta lämää. Tiimi saattaa olla pienempi, mutta kyky vaihtaa hahmoa lennosta tekee monista tilanteista todella vaikeita lukea – ja varsinkin reagoida.

Street Fighteriin ja Tekkeneihin tottuneille Marvel Vs. Capcomit ovat lopulta hyvin hektisiä ja ennen kaikkea liikkumispainotteisia. Koskaan ei kannata olla yhdessä paikassa kauaa, sillä nopeasti huomaa olevansa tilanteessa, jossa joutuu arvaamaan torjumissuuntansa moneen otteeseen ennen kuin pääsee itse takaisin peliin.

Marvel vs Capcom: Infinite

Suurin parannus Capcomin edelliseen tarjontaan on eittämättä nettipeli. Marvel Vs. Capcom: Infinite on nettikoodiltaan genren kärkikastia, ja pelejä löytää suhteellisen vikkelään, oli kello mitä hyvänsä. Lagisia matseja on kirjoitushetkellä tullut vastaan ehkä kaksi kertaa.

Onkin sääli, että niin moni muu Marvel Vs. Capcom: Infiniten osa-alue tuntuu sutaisten tehdyltä. Ydinosuus eli moninpeli sekä nettikoodi näet toimivat todella hyvin. Kun harjoittelutilassa on viimein saanut oman tiiminsä kasaan ja pääsee areenalle mähisemään, unohtuu suurin osa valituksen aiheista – joksikin aikaa.

Marvel Vs. Capcom: Infinite onkin vaikea pala: se on moninpelinä todella hyvä. Mutta vaikka Capcom on tällä kertaa yrittänyt tarjota yksinpelaavallekin hieman jotain, niin sen taso tai määrä eivät päätä huimaa. Sama ongelma vaivaa peliä muutenkin – kaikki muu paitsi ydinpeli on jätetty puolitiehen. Joillekin tämä varmaan riittää, mutta muiden kannattaa pysyä kaukana.

 

MARVEL VS CAPCOM: INFINITE

”Marvel Vs. Capcom: Infinitessä on hyvä moninpeli mutta siihen se jääkin, kaikki muu on jätetty puolitiehen.”