UUSIMMAT

Arvostelu: Middle-Earth: Shadow of War on onnistunut paluu Keski-maahan

16.10.2017 19:33 | Miikka Lehtonen

Middle-Earth: Shadow of War

Hiippailen örkkikylän varjoissa. Kohteenani on paha yliherra, joka piileskelee henkivartijoidensa kanssa. Mitkään muurit eivät kuitenkaan pysäytä yliluonnollista salamurhaajaa. Tähdätessäni yliherraa maagisella jousellani takaani ponnahtaa ylös örkki, joka haluaa laulaa minulle uusimman laulunsa – ja sitten tappaa minut. Tervetuloa Mordoriin! Tämä on outo paikka.


Julkaisupäivä: julkaistu / Tekijä: Monolith Productions  / Julkaisija: Warner Bros / Saatavilla: PC, PlayStation 4, Xbox One / Testattu: PlayStation 4 Pro  / Laitevaatimukset: PC Windows 7 tai uudempi, Intel Core i5-2300, 6 Gt muistia, GeForce GTX 660  / Pelaajia: 1 / Ikäraja: 18


Middle-Earth: Shadow of Mordor oli muutamaa vuotta sitten vuoden iloisimpia yllätyksiä ja parhaita pelejä. Peli yhdisti monen pelin kopioiman Batman-taistelun avoimen maailman kohellukseen, jonka selkärankana toimi niin sanottu Nemesis-järjestelmä. Vastassa oli hierarkia örkkejä, joiden rivejä pelaaja sitten harvensi. Aina kun silmänsä käänsi, tilalle nousi uusia örkkejä, jotka hakivat keskenään taistelemalla paikkaansa valtarakenteissaan.

Peli oli hauska ja oikein toimiva avoimen maailman peli, joka jätti jälkeensä yhden varman ajatuksen: Nemesis-järjestelmää tultaisiin kopioimaan ja urakalla. Hieman yllättäen näin ei kuitenkaan käynyt, vaan tietääkseni nyt ilmestynyt jatko-osa Shadow of Mordorille on ensimmäinen ideaa uudelleen käyttänyt peli.

Hyvää kannatti odottaa, sillä laajennettu ja entistä ehompi Nemesis-järjestelmä on Middle-Earth: Shadow of Warin selvästi paras juttu ja oikeastaan se syy, miksi peliä yleensäkään kannattaa pelata.

Shadow of Warin peruspelattavuudesta ei ole kamalasti puhuttavaa, sillä peli tuntuu edeltäjänsä tavoin siltä kuin copypaste olisi laulanut muiden, suosittujen avoimen maailman pelien kohdalla. Taistelu on kopioitu suosituista Batman-peleistä, tornikiipeily ja sitä kautta sivutehtävien paljastaminen kartalla Assassin’s Creedeistä (tai oikeammin Mad Maxista, sillä tornin huipulta pitää sitten kiikaroida itse sivutehtävät esille) ja niin edespäin. Kaikki kuitenkin toimii hyvin, mitä nyt välillä joku olisi voinut punakynän kanssa käydä vähän peliä läpi ja virtaviivaistaa kömpelöitä valikoita ja suoristella vähän turhan hitaita ja kankeita prosesseja.

Middle-Earth: Shadow of War

Mordorin synkillä mailla Sauronin varjo peittää alleen kaiken ja pahuus sikiää jokaisessa kirotussa lävessä. Pahuutta vastaan taistelevat vapaiden kansojen rippeet, esitaistelijanaan pelaajan ohjastama epäkuollut samooja. Ykkösosan introssa henkensä menettänyt soturi roikkuu kiinni haudan takaisessa elämässään, koska hänen sisällään asuu haltiahaamu. Haltiahaamu, joka aikanaan takoi ne kuuluisat voimasormukset.

Kakkososan tarinasta ei sinänsä ole kamalasti kerrottavaa jälkipolville, koska se on oikeastaan pelin huonoin osa-alue. Jo pelin alussa Celebrimbor – se haltiahaamu – takoo uuden voimasormuksen, joka nyt tällä kertaa ei korruptoisi kaikkea mahdollista. Ei aikaakaan, ennen kuin sormus on jo menetetty ikiaikaisen hämähäkkikuningatar Shelobin haltuun. Niinpä samooja ja kummitus lähtevät tekemään hämähäkin likaisia hommia saadakseen sormuksensa takaisin ja siinä sivussa valloittamaan Mordorin itselleen.

Tarina on mitäänsanomatonta huttua ja tarinatehtävät ovat myös aika puisevia. Niiden aikana nähdään kyllä paljon kuuluisia hahmoja J. R. R. Tolkienin tarinoista, usein hieman värikkäästi uudelleenkuviteltuna. Miksi Lukitar esimerkiksi on niukasti pukeutunut goottinainen? Tarina ei kerro.

Tarinaa on pakko kärsiä, sillä suuria osia pelaajan kykypuusta sekä monia pelin keskeisiä mekaniikkoja on lukittu tarinatehtävien taakse. Ei silti hirveän hyvin mene kun fiilis todellakin on se, että pakko tätä nyt on lusia läpi, että pääsee hauskempien pelin osien pariin. Onneksi ne hauskemmat osat sitten ovatkin todella hauskoja.

Middle-Earth: Shadow of War

Shadow of War ottaa ykkösosasta tutun Nemesis-systeemin, pumppaa siihen reippaasti uusia ominaisuuksia ja samalla pelastaa koko pelin. Perusidea on yhä sama. Jokaisella pelin alueella on pahuuden linnoitus, jota hallitsee paha yliherra. Yliherralla on apunaan pari sotapäällikköä, joilla on omat henkivartijansa ja kätyrinsä, näillä on taas omat apurinsa ja… Tajuatte kyllä, mihin tämä on menossa.

Teoriassa pelaaja voi vaikka heti alueelle saavuttuaan – jos siis tarinatehtävät eivät sitä estää – lähteä valloittamaan yliherran linnaketta, mutta todennäköisesti siellä saa turpaansa tukka pölisten, kun linnake on täpötäynnä kivikovia örkkisotureita kaikki omine apureineen ja kätyreineen. Niinpä valtarakenteita täytyy ensin hieman ravistella.

Kaikki hierarkiassa majailevat örkit ovat persoonallisuuksia suurella P:llä. Niillä on pelimekaanisia piirteitä, kuten hahmoluokka sekä pino erikoiskykyjä. Joku voi olla vaikka suurella kilvellä suojautuva tankki, joka sytyttää tuliaseensa kanssa vihollisia palamaan, raivostuu myrkyttyessään ja lamautuu kauhusta nähdessään hämähäkkejä. Siis oikeasti.

Mutta örkeillä on myös persoonallisuudet. Törmäsin itse pelini aikana örkkiin, joka puhui karmealla devonilaisaksentilla niin voimakkaasti, ettei puheesta saanut mitään selvää (ja örkin lisänimi oli tietenkin ”Käsittämätön”); örkkiin, joka kommunikoi pelkästään ulvomalla ja huutamalla sekä sankariin, joka puhumisen sijaan lauloi käyttäen luuttua itsensä säestämiseen.

Middle-Earth: Shadow of War

Näiden persoonallisuuksien ja piirteiden päälle on rakennettu monitasoinen ja todella kiehtova pelimekaniikka, jonka ansiosta örkit todella tuntuvat eläviltä vihollisilta. Ykkösosan tavoin örkeistä ei aluksi tiedä yhtään mitään, vaan pitää etsiä maailmasta kuulusteltavia kohteita, jotka sitten paljastavat, missä kukin kapteeni sijaitsee ja mitä vahvuuksia tai heikkouksia näillä on.

Pelin aluksi örkkejä vain murhataan hengiltä ja näin tehdään hierarkiaan aukkoja, mutta tarinan edetessä pelaaja saa kyvyn värvätä örkkejä aivopesemällä omaan armeijaansa. Näin voi luoda kukistetuista örkeistä agentteja, jotka näyttelevät olevansa yhä isäntiensä apuna, kunnes sitten taistelun keskellä kelkka kääntyy ja pelaaja saa apureita.

Tämän kaiken aikana örkit itse puuhailevat omiaan. Ne liikkuvat kartalla, kähyävät keskenään ja saattavat vaikka valtataistelussaan murhata itse pari lähintä kilpailijaansa. Vielä todennäköisempää on, että juuri kun sitä vähiten odottaa – tai toivoo – kamera napsahtaa ympäri ja paljastaa, että pelaajan taakse on hiipinyt örkkimurhaaja, joka haluaa tasata tilit. Ja kesken taistelun paikalle saapuu sitten kapteeni tai pari lisää. Pian käynnissä onkin hirmuinen kaaos.

Tämä kaikki on ykkösosasta tuttua ja toimii yhä mainiosti. Erinomaiseksi Nemesis-järjestelmä nousee kuitenkin kakkososan lisukkeiden myötä. Ensimmäinen näistä on, että peli generoi koko ajan dynaamisia tehtäviä Nemesis-örkkien ympärille. Jos vaikka onnistuu kuolemaan taistelussa vihollista vastaan, voi käydä kostamassa erityisessä tehtävässä. Nettipelin välityksellä saa myös tehtäviä käydä kostamassa kavereidensa murhaajille lootin ja kokemuspisteiden toivossa.

Middle-Earth: Shadow of War

Jo tämä olisi paljon, mutta Shadow of War menee useita askeleita pitemmälle ja onnistuu jatkuvasti yllättämään. Itse esimerkiksi kerran olin valinnut murhan kohteeksi toisella pelin alueella majailevan örkin. Kun suljin karttanäkymän ja olin aloittamassa matkaani toiselle alueelle, kohteeksi valitsemani örkki seisoikin edessäni. ”Kuulin, että olit tulossa hakemaan ikävyyksiä, joten ajattelin säästää sinulta matkan”, ilmoitti örkki ja kävi päälle. Tai miten olisi pariin kertaan tapettu kapteeni, joka palaa haudan takaa aina vain kärsineemmän näköisenä ja vihaisempana?

Shadow of War ei todellakaan ota itseään vakavasti, vaan se tietää oikein hyvin olevansa videopeli. Jotakuta tämä voisi ärsyttää, mutta itse tykkäsin. Pelaaminen on pahuksen hauskaa!

Ennen lopullista tuomiota on vielä pakko nostaa piru seinälle ja puhua niistä mikromaksuloottilaatikoista. Koska elämme vuotta 2017 ja ajaudumme koko ajan kauemmas Valosta, myös Shadow of War tietenkin sisältää joko pelin sisäisellä valuutalla tai oikealla rahalla ostettavia satunnaislaatikoita. Toisin kuin monissa muissa peleissä, Shadow of Warissa ne eivät todellakaan ole vain kosmeettista kamaa, vaan vaikuttavat konkreettisesti peliin.

Laatikoita on kahdenlaisia. Ensimmäiset sisältävät pelaajalle tarkoitettuja varusteita, toiset taas armeijaan liitettäviä örkkejä. Laatikoista ensimmäiset ovat täysin turhia, sillä peli heittelee loottia pelaajan suuntaan ämpärikaupalla, enkä missään vaiheessa tuntenut painetta ostaa satunnaisesineitä. Päinvastoin, nytkin saa jatkuvasti olla pistelemässä varusteita romuksi.

Middle-Earth: Shadow of War

Örkit sen sijaan ovat hyvinkin tarpeellisia. Mitä pitemmälle pelissä etenee, sitä suuremmaksi armeija kasvaa ja sitä enemmän korkealaatuisia örkkejä tarvitsee riveihinsä. Örkit ovat varusteiden tavoin harvinaisuuskoodattuja, eli peli sisältää vaikka eeppisiä ja legendaarisia örkkisotureita. Vaikka örkkejä voi toki käydä rekrytoimassa riveihinsä myös pelin sisäisesti, saadakseen riveihinsä tarpeeksi laadukkaita örkkejä, pitää grindata tuntikausia… tai pistää Visa vinkumaan.

Osa ongelmaa on pelin nettipeli. Pelaaja voi käydä valloittamassa toisten pelaajien linnakkeita, mikä on onneksi täysin yksipuolista puuhaa. Valloitettu ei menetä mitään, mutta torjumalla kaverin hyökkäyksen saa valuuttaa, jolla voi taas avata itse valtakuntaansa parempia örkkejä ja niin edelleen. Valloitettavia linnoituksia on valtavat määrät ja ne kaikki pitää varustaa laadukkailla örkeillä, jos meinaa pärjätä.

Maksulaatikot eivät pilaa peliä, mutta lopun lähestyessä Shadow of War alkaa tuntua pahasti työnteolta, kun yrittää grindata armeijaansa paremmaksi ja valloittaa alati vaikeammaksi muuttuvia linnakkeita. Veikkaan, että tasapainotus on tehty tällaiseksi juuri maksulaatikoiden myymiseksi, joten tällä kertaa voidaan todeta, että kokonaisuus on todellakin kärsinyt ahneudesta. Ja se on valtava harmi, se.

Ongelmistaan huolimatta Shadow of War on mainio peli.

Tarina on mitä on, mutta se ei minua haitannut tippaakaan, sillä se varsinainen houkutus on avoimen maailman kohellus hirmuisen viihdyttävien örkkien kanssa. Jouduin aktiivisesti pakottamaan itseäni pelaamaan välillä tarinatehtäviäkin, koska muuten vietin vain tuntikaupalla aikaa murhaten örkkejä ja naureskellen niiden hölmöyksille, sekä kaikelle sille kaaokselle, jota peli tarjoilee kuin liukuhihnalta.

Jos ei ole aivan totaalisen palanut loppuun valtavasta avoimen maailman pelien tarjonnasta, kannattaa antaa Shadow of Warille tilaisuus. Se hoitaa hommansa hyvin ja tarjoilee erään parhaista avoimen maailman pelikokemuksista viimeisten vuosien ajalta.

 

MIDDLE-EARTH: SHADOW OF WAR

”Paluu Keski-maahan on hauska ja täynnä hupaisaa, positiivista kaaosta.”

 

Muropaketin uusimmat