Arvostelu: Uusi Predator-peli Hunting Grounds alkaa maistua puulta liian pian – ”Täynnä haaskattua potentiaalia, eikä Predatorilla pääse pelaamaan tarpeeksi”
Predator: Hunting Grounds paljastuu ensivaikutelman jälkeen turhan ontoksi peliksi, jonka parissa on vaikea viihtyä kymmentä tuntia pidempään. Ja jos haluat pelata Predatorilla, varaudu odottelemaan pitkiä aikoja matchmaking-jonossa.
Julkaisupäivä: 24.4.2020
Studio: IllFonic
Julkaisija: Sony Interactive Entertainment
Saatavilla: PC, PlayStation 4 (testattu)
Pelaajia: 1 (verkossa 5 per ottelu)
Ikäraja: 18
Peliä pelattu arvostelua varten: 18 tuntia
Predator raukka kärsii samasta ongelmasta kuin vihamiehensä Alien: molempien klassisten avaruushirviöiden nimissä on jo tähän mennessä julkaistu enemmän potaskaa kuin laatua, niin pelien puolella kuin valkokankaallakin. Ja ikävä kyllä juuri ilmestynyt Predator: Hunting Grounds tasapainoilee sekin keskinkertaisuuden ja epäonnistumisen välillä.
Friday the 13th: The Gamesta (2017) tunnetun IllFonicin kehittämä peli ei ole mikään kaikkein ilmeisin lisenssipeli. Predator: Hunting Groundsissa on keskitytty alkuperäisen, vuoden 1987 toimintaelokuvan keskeiseen ideaan, eli viidakkokamppailuun, jonka keskiössä on joukko sotilaita ja ulkoavaruuden ylivertainen Saalistaja.
Idea on hyvä, ja niin on myös pelin ensivaikutelma. Predator: Hunting Grounds on asymmetrinen moninpeli, mikä tarkoittaa, että yksi pelaajista pelaa muita vastaan. Kaava on tuttu Friday the 13th -pelin ohella muun muassa Dead by Daylightista (2016) ja Evolvesta (2015). Hunting Groundsin otteluissa siis yksi pelaajista on Predator ja loput neljä pelaavat ihmissotilailla, jotka lähetetään viidakkoon suorittamaan milloin mitäkin tehtävää.
Ihmispelaajat voivat voittaa joko suorittamalla tehtävänsä ja pakenemalla tai pistämällä Predatorin hengiltä. Avaruusmörkin tavoitteena taas on tietysti tappaa kaikki sotilaat ja kerätä heidän kallonsa talteen.
Perusasetelma pelissä toimii ihan mukavasti, kuten ensituntumassani muutaman pelitunnin jälkeen totesin. Pelituntuma on hyvin erilainen riippuen siitä, pelaako Predatorilla vai ihmisillä, ja molemmat kokemukset ovat ihan viihdyttäviä. Predator on nopeampi, voimakkaampi, ja erikoiskykyineen hyvin piilotteleva, ja kolmannen persoonan kuvakulma lisää pesäeroa ihmisiin, joilla pelaaminen on perinteistä FPS:ää. Tasoja noustessa avautuu molemmille lisää aseita, Perk-kykyjä ja hahmoluokkia, joilla pelikokemukseen saa vaihtelua.
Ongelmat alkavat kuitenkin kasaantua, kun on viettänyt Hunting Groundsin metsästysmailla yli kymmenen pelituntia. Pian sitä nimittäin huomaa, että pelillä on kovin vähän tarjottavaa otteluiden peruskaavojen lisäksi.
Pelikenttiä Predator: Hunting Groundsissa on vain kolme, ja ne ovat kaikki samankaltaisia viidakoita. Tehtäviä on ihmispelaajille tarjolla muutamia kullakin kartalla, mutta nämä valikoituvat satunnaisesti, ja niiden sisältö vaihtelee liian vähän: kerää nämä tavarat, tapa tuo kohde ja niin edelleen. Asiaa ei auta, että NPC-sotilaiden tappaminen on tolkuttoman helppoa, eikä tehtävissä ilman Predatorin tarjoamaa vastusta olisi mitään haastetta.
Tämän melko onton ytimen ympärille ei ole rakennettu mitään laajempaa metapeliä, joka toisi pelaamiseen enemmän tavoitteellisuutta tai jotain tarinallista kehystä. Tasoja nousemalla saa uusia kykyjä, mutta siinä se onkin. Keräiltäväksi löytyy muutamankymmentä ääninauhaa, mutta nämä ovat pikemminkin easter egg -salaisuuksia kuin keskeinen tehtävä.
Lopulta Predator: Hunting Grounds tuntuu kuin laajemman pelin moninpelimoodilta, jollaiseksi se olisikin ihan pätevä. Tässä pelissä ei vaan ole mitään tarinallista yksinpeliä tai muutakaan vaihtoehtoista pelimuotoa. Yksinkin voi pelata samoja tehtäviä, mutta paljon järkeä siinä ei ole.
LUE MYÖS: Video: Predator ilman Predatoria? Testasimme, millainen Predator: Hunting Grounds on yksinpelinä
Verkkopelaaminen tekee myös Hunting Groundsin pelikokemuksesta todella epävakaan ja huonolla tavalla vaihtelevan. Predatorilla pelaamaan ei pääse ilman tolkutonta odottelua, sillä kaikkihan haluavat pelata Predatorilla. Sotilailla pelatessa taas voi hyvin käydä niin, ettei Predatorista ole mitään haastetta tai sitten avaruusmörkki pistää kaikki sotilaat tuhannen päreiksi parissa minuutissa.
Asiaa eivät auta pelin lukuisat bugit. Ensimmäisen päivityksen jälkeen tilanne on jo hieman helpottanut, mutta Matchmaking-odottelu kestää vieläkin turhan kauan, ja itse peliin voi päätyä myös vajaalla miehityksellä (tai kokonaan ilman Predatoria!), mikä rampauttaa kokemusta. Lisäksi Predatorin puukiipeilyssä, loikissa ja taisteluliikkeissä on kummallisia bugeja, jotka pistävät hermot kireälle.
Kaikki tämä on turhauttavaa, sillä Hunting Groundsissa on oikeaa potentiaalia. Perusteet toimivat hyvin ja peli näyttääkin enimmäkseen ihan mukiinmenevältä. Se vain kaipaisi enemmän pelikenttiä, erottuvampia tehtäviä ja kunnollista metapeliä, joka sisältäisi muutakin kuin kokemuspisteiden kartuttamista. Jonkinlainen yksinpelimuoto olisi myös kiistatta paikallaan, vaikka se olisi sitten jotain aivan simppeliä.
Predator: Hunting Grounds onkin hyvän ensivaikutelman jälkeen valitettavasti melkoinen lässähdys. Vaikka siitä pyydetään kevyttä, alle 40 euron hintaa, tarjoaa peli aivan liian vähän vastinetta rahoille. Hunting Grounds vaatii IllFonicilta vielä runsaasti laajennuksia ja päivityksiä, että sitä voisi suositella muille kuin Predatorin intohimoisimmille faneille.
Ja fanitkin voivat varautua pettymykseen, sillä kuten sanottua, Predatorilla on aivan liian vaikea päästä pelaamaan.
PREDATOR: HUNTING GROUNDS
”Predator-pelissä riittää lunastamatonta potentiaalia, mutta vain aika näyttää, saadaanko tästä kokonaista peliä aikaan.”
