Arvostelu | Räiskintäpeli Necromunda: Hired Gun tarjoaa verta ja suolenpätkiä, mutta jättää silti kylmäksi

07.06.2021 22:00 | Tuukka Hämäläinen

Necromunda: Hired Gun on Warhammer-maailman peli hyvässä ja pahassa. Toimivista perusteista huolimatta indieräiskintä ei ota tuulta siipien alle ja lyhytkin kampanja alkaa pian kyllästyttää.


Julkaisupäivä: 1.6.2021
Studio: Streum On Studio
Julkaisija: Focus Home Interactive
Saatavilla: PC, PlayStation 5 (testattu), PlayStation 4, Xbox One, Xbox Series X/S
Pelaajia: 1
Ikäraja: 18
Peliä pelattu arvostelua varten: 8 tuntia


Games Workshop ei todellakaan ole nirso jakaessaan miniatyyripeliensä oikeuksia pelistudioille, ja Warhammerin maailmasta ilmestyykin pelejä pilvin pimein. Suoraviivaiset räiskintäpelit ovat kuitenkin olleet harvassa, joten Necromunda: Hired Gunilla on varmasti kysyntää.

Samannimisen miniatyyripelin synkkään cyberpunk-tyyliseen kaupunkiin sijoittuva Necromunda näyttikin ennakkoon sangen lupaavalta yhdistelmältä Doom-henkistä nopeaa räiskintää ja roolipelimekaniikkoja. Valitettavasti lopputulos ei ihan vastaa lupauksia.

Necromunda: Hired Gun päähenkilö on palkkatappaja, joka ajautuu keskelle pelimaailman jengien välienselvittelyä. Juonessa jäljitetään The Silver Talon -nimellä kulkevaa, salaperäistä hahmoa, mutta tarina on niin silkkaa huttua että sen voi jättää suurin piirtein huomaamatta. Putkijuoksua vaan eteenpäin ja aseet laulamaan.

Streum On Studion kehittämä Necromunda on viime kädessä indiepeli, ja se tuntuu toteutuksessa.

Räiskintä ja ohjattavuus ovat parantuneet tuntuvasti Streumin edellisestä Warhammer-räiskinnästä Space Hulk: Deathwingista (2016), mutta ne jäävät silti kauas Bungien ja Ubisoftin tiukasta ja viimeistellystä FPS-tuntumasta. Hired Gunin pelituntuma tuo mieleen lähinnä vähemmän hiotun Borderlandsin.

Indiebudjetti tuntuu muussakin kuin pelattavuudessa. Esimerkiksi käsikirjoitus ja tasosuunnittelu olisivat kaivanneet vielä työtä, ja ääninäyttely on paikoin huvittavan yliampuvaa. Äänet on myös miksattu epätasaisesti, jolloin dialogi hukkuu räiskinnän alle tai osa hahmoista puhuu paljon hiljempaa kuin toiset. Tekoälykin on kuin 2000-luvun alusta peräkkäin juoksevine vihollisineen, ja musiikki (silloin kun sitä on) on tuskastuttavan geneeristä metallia, joka sietäisi päätyä roskakoriin.

Necromunda: Hired Gunin mäiske on viime kädessä ihan tyydyttävää ja parhaimmillaan intensiivistä, mutta toisinaan se on leipäännyttävän samanlaista kohtauksesta toiseen, etenkin pelin edetessä. Muutamat vihollistyypit eivät paljon variaatiota tarjoa, etenkin kun pelin kolme pääjengiä ovat kopioita toisistaan. Warhammer-universumin peliksi viholliskaarti on poikkeuksellisen tylsä, ja mitään örkkejä tai avaruushaltioita saa toivoa turhaan.

Warhammer 40K:n tausta tuntuukin samaan aikaan Hired Gunin voimavaralta ja kompastuskiveltä. Visuaalisesti ja sävyltään peli on hyvin uskollinen Games Workshopin tummanpuhuvalle scifi-maailmalle, mutta samaan aikaan se johdattaa hyvin pintapuolisesti koko universumiin. Jengit, hahmot ja koko maailmanjärjestys jäävät ulkokohtaisiksi, jo niitä ei tunne ennalta. Ehkäpä Necromunda-miniatyyripelin veteraanit tietävät missä mennään, mutta 40K-maailmaa vain pinnallisesti tunteva ei saa siitä mitään irti.

Maailman synkkyydestä ja raakuudesta huolimatta Streumin kehittäjät eivät onnistu luomaan mitään erityistä tunnelmaa kaavamaisille pelikentille. Vain yksi puolivälin taso yllättää positiivisesti, kun räiskinnältä otetaan hieman tilaa tunnelman rakentamiselle.

Hired Gun koostuu 13 päätehtävästä ja liudasta hanttihommia, joita voi suorittaa vapaasti tehtävien välillä. Tällöin voi myös päivittää pelihahmoa ja tämän taistelukoiraa, sekä ostaa uusia aseita. Mukana on kevyttä lootbox-mekaniikkaa, eli tehtävien aikana löytää arkuista erinäköisiä killuttimia joilla tuunata aseita, mutta tähän ei ole pakko uhrata henkeä ja elämää. Sivutehtävät ovat nekin täysin vapaaehtoisia, sillä pelkästään päätehtävien masseilla saa tuunattua hahmosta oikein kunnon mörssärin.

Peliä vaivaa myös huono tasapainotus, sillä etenkin loppupuoli tuntui todella helpolta, kun hahmon sai päivitettyä kestävämmäksi ja yhden kunnon aseen kouraan. Ja siis todellakin yhden aseen, sillä mäiskin käytännössä tehtävät 8–13 samalla Deathbringer-kanuunalla, joka oli tilanteessa kuin tilanteessa paljon ylivoimaisempi kuin mikään tarjolla olevista vaihtoehdoista. Jopa loppupuolen boss-taistelut tuntuivat naurettavan helpoilta.

Hired Gunin kampanja on onneksi tajuttu pitää lyhyenä. Jos pääpeli olisi ollut yhtään pidempi, en olisi jaksanut tarpoa sitä loppuun. Tällaisenaan se tarjoaa 7–8 tunnin välipalan isompien pelien välissä, ja innokkaille räiskijöille tietysti paljon lisähaasteita suoritettavaksi.

Necromunda: Hired Gun on siis lievä pettymys lupaavien trailerien jälkeen. Peli viihdyttää aikansa, mutta maistuu usein pakkopullalta ja jää auttamattomasti AAA-räiskintöjen varjoon. Visuaalisella puolella pelimaailma sentään näyttää paikoin kauniilta, mutta hahmomallit ovat tylsiä ja taistelun tuoksinassa jälki on usein epäselvää ja rumaa.

On myös mainittava, että ainakin PS5-versio kärsii lukuisista bugeista. Peli esimerkiksi kaatui kokonaan useampaan kertaan, viholliset hyytyivät paikoilleen, ohjaimen värinä sakkasi joillakin aseilla ja eräässä sivutehtävässä seuraava vihollisaalto ei koskaan triggeröitynyt. Jo ennestään keskinkertaisessa pelissä tällaiset virheet osaavat todellakin ärsyttää.

NECROMUNDA: HIRED GUN

”Perusräiskintä ei lunasta lupauksiaan, ja sitä voi suositella vain tosifaneille ja alelaarista.”

Muropaketin uusimmat