Arvostelu: South Parkin törkyhuumori on The Fractured But Whole -pelin pahin kompastuskivi

03.11.2017 08:59 | Tuukka Hämäläinen | 2542

South Park: The Fractured But Whole on edeltäjäänsä monipuolisempi ja vauhdikkaampi peli, joka viihdyttää bugeistaan huolimatta. Vedenjakajaksi muodostuu yllättäen South Parkin huumori, joka äityy pahimmillaan täysin itsetarkoitukselliseksi ja tympeäksi.


Julkaisupäivä: julkaistu / Tekijä: Ubisoft San Francisco & South Park Digital Studios / Julkaisija: Ubisoft / Saatavilla: PlayStation 4, Xbox One, PC / Testattu: PlayStation 4 / Pelaajia: 1 /  Ikäraja: 18 (ja ihan syystä)


South Park: The Fractured But Wholea on odotettu pitkään ja hartaasti, ja valtaosin peli vastaakin korkealle kohonneita odotuksia. The Stick of Truthin (2014) suora, mutta itsenäinen jatko-osa on monilta osin kelpo peli, jonka parannukset vievät South Parkin roolipelikokemusta sataprosenttisesti parempaan suuntaan.

Tästä huolimatta The Fractured But Whole jättää toivomisen varaa.

Supersankarien taistelu

South Park: The Fractured But Whole jatkaa tarinaa siitä, mihin The Stick of Truth sen jätti. Pelaaja astuu jälleen ala-asteen uuden oppilaan saappaisiin, ja vaikka hahmo olevinaan sama kuin edellisessä pelissä, saa hahmon luoda nyt uudelleen ja hänestä voi tehdä tällä kertaa myös tytön – tai sukupuolettoman. Lasten fantasiaropeleikit keskeytyvät Cartman matkaa tulevaisuudesta varoittamaan kavereita: South Parkin kaupunkia uhkaa tuntematon vaara, joka näkyy kadonneiden kissojen muodossa. On aika yhdistää jälleen supersankariliiga Coon & Friends, sekä kilpaileva tiimi Freedom Pals.

Koska leikki on uusi, täytyy pelaajankin aloittaa hahmonsa rakentaminen alusta.

Supersankarisapluuna sopii peliin erinomaisesti. Päätehtävien myötä pääsee valitsemaan uusia supervoimia, ja niihin liittyviä taisteluliikkeitä voi yhdistellä vapaasti. Hahmonkehitys- ja taistelujärjestelmät ovatkin pelin suurimmat uudistukset, jotka on hoidettu todella mallikkaasti. Hahmoa kehitetään supervoimien lisäksi erilaisilla artifakteilla, joille avautuu tasojen noustessa yhä enemmän paikkoja. Esineiden ja kykyjen yhdistelmiä on runsaasti, mutta järjestelmän opettelu ei tunnu missään vaiheessa vaikealta. Samaa voi sanoa pelin varuste- ja crafting-järjestelmistä, joita ei tosin edes tarvitse ottaa kunnolla haltuun. Kunhan osaa tehdä elvytysseerumia, niin pääsee jo pitkälle.

Taistelu ei The Stick of Truthin tapaan perustu manaan ja erikoisliikkeisiin, vaan kamppailut käydään taktisen roolipelin tapaan ruudukolla, jolla eri hahmojen erilaiset iskut vaikuttavat tiettyihin ruutuihin. Variaatiota löytyy runsaasti, etenkin kun pelin edetessä saa rinnalleen yhä uusia sankarihahmoja.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

The Fractured But Wholessa rytmitys ja tempo on pidetty myös erinomaisesti hallussa, ja tämä näkyy myös taisteluiden sisällössä. Siinä missä The Stick of Truthissa joutui kamppailemaan uudelleen ja uudelleen samanlaisten taisteluiden läpi, tarjoaa The Fractured But Whole jatkuvasti vaihtelua. Vaikka käytännössä jokainen tehtävä sisältää vähintään yhden taistelun, ovat ne lähes joka tehtävää varten erikseen suunniteltuja. Usein kohtaa uniikkeja vihollisia tai joutuu perusmättämisen sijaan tavoittelemaan jotakin muuta, esimerkiksi taisteluruudukolta pakenemista.

Myös pelin tarina etenee alusta loppuun hyvää tahtia, eikä suvantoja pääse syntymään. Päätehtäviä seuratessaan ei tule tylsää, vaikka tietty putkimaisuus peliä edeltäjänsä tapaan vaivaakin. The Fractured But Wholen tarina muistuttaakin enemmän seikkailu- kuin roolipeliä, sillä paljon vaihtoehtoja peli ei tarjoa. Tämä ei tosin haittaa, kun pelaaminen tuntuu mielekkäältä.

Tarinassa seurataan periaatteessa kahta linjaa: lasten supersankarileikkejä ja suurempaa taustakertomusta, jossa joku tuntematon taho yrittää valloittaa South Parkin nostamalla rikollisuuden määrää ja huumaamalla asukkaat. Tarinat eivät tunnu erillisiltä, vaan kulkevat hallitusti ristiin rastiin. Välillä yritetään saada Coon and Friends ”franchise” jaloilleen, välillä kamppaillaan korruptoituneita poliiseja vastaan, ja välillä taas täytyy kukistaa mobiilikaupan valloittaneet rapuihmiset.

Lapsellisen leikin ja tosimaailman kamppailun yhdistelmä on yksi The Fractured But Wholen (ja South Parkin ylipäätään) hurmaavimpia oiirteitä. Jotkut asiat tapahtuvat ”oikeasti”, mutta samalla esteiksi kaadetut Lego-palikat ovat laavaa, koska niin on sovittu. Todellisuuden asteet risteytyvät pelissä herkullisesti.

Törkyä ei säästellä

South Park -tv-sarjassa on tällä hetkellä käynnissä jo 21. tuotantokausi, eikä sen törkyinen huumori voi tulla enää kenellekään yllätyksenä. Pelissä ällötysvitsit kuitenkin alkavat tosissaan uuvuttaa, mitä pidemmälle The Fractured But Wholessa pääsee. Päähenkilön aikaa manipuloivat pierut ovat vielä ihan hauska idea, mutta monet pelin vitseistä äityvät itsetarkoituksellisen ällöiksi. Esimerkiksi alaikäisiin sekaantunut Jared Fogle tökkimässä poikia kasvoihin Subway-patongilla ja ”laukeamassa” majoneesia on jo aika epämiellyttävää katsottavaa. Ja tietysti kaikki ne pieru- ja kakkavitsit…

Kultakautenaan South Park käytti törkyhuumoria rikkomaan jään käsitelläkseen tulenarkoja aiheita. Viimeisimpien kausien aikana satiiriin olennaisesti liittyvä viesti tuntuu kuitenkin kadonneen yleisen sekoilun ja pidempien tarinakaarien alle. Esimerkiksi mikroaggressioita tuomitseva, pelissäkin tavattava PC Principal on ihan hauska hahmo, mutta mitä hänellä yritetään sanoa? Osuuko pilkka poliittista korrektiutta tavoitteleviin vai niihin, jotka sammakoita suustaan päästelevät? Vai tyytyykö South Park nykyään vain osoittelemaan hankalia aiheita uskaltamatta sanoa niistä mitään?

Vaikka ei lähtökohtaisesti vastustaisi alapäähuumoria, The Fractured But Wholessa ällötysvitsit alkavat pahasti kyllästyttää. Kun muistelee sellaisia sarjan huippujaksoja kuin vaikkapa Good Times with Weapons, Guitar Queer-O, The List ja Losing Edge, ei voi olla muistelematta, kuinka hyvää South Parkin huumori voi olla ilman, että koko ajan roiskuu eritteitä. Lisäksi sellaiset jaksot kuin Scott Tenorman Must Die ja Stanley’s Cup osoittivat, että järkyttää voi myös menemättä täysin överiksi.

Huumorista pitkään puhuminen tuntuu videopelin kohdalla erikoiselta, mutta vitsit ovat niin elimellinen osa South Parkia, että siihen tulee kiinnittää huomiota. Siksi myös sakotan yhden tähden pelin arvosanasta pelkästään siksi, että nauroin liian vähän ja facepalm-hetkiä tuli liian usein.

Hemmetin bugit

Vaikka The Fractured But Whole on valtaosin menevä peli, jonka parissa viihtyy ainakin yhden läpipeluun verran, on se valitettavan buginen. Pienistä glitcheistä, kuten äänen puuttumisesta repliikistä ei nyt vielä jaksaisi valittaa, mutta kuten aiemmin kerroimme, löytyy pelistä myös kokonaan etenemisen estäviä bugeja, joihin ratkaisun voi löytää lähinnä vahingossa.

Pikainen kurkistus Ubisoftin foorumille kertoo myös, että muutkin pelaajat ovat kohdanneet ylitsepääsemättömiä bugeja. Peliä ei siis liki vuoden lykkäyksestä huolimatta ole hiottu tarpeeksi.

Ylipäätään on sanottava, että The Fractued But Whole on mielikuvituksellinen ja kekseliäs roolipeliseikkailu, joka viihdyttää kyllä ihan kivasti. Uudelleenpeluuarvoa siltä hyvin löytyy rajatusti, sivutehtävät ovat turhan usein pelkkää esineiden keräilyä, ja kuten sanottu, alkaa South Parkin huumori osoittaa ikävästi taantumisen merkkejä. Parhaimmillaan pelille nauraa ääneen ja keskittyy tosissaan taistelustrategiaan, heikoimmillaan tuntuu vaivaannuttavalta olla edes samassa huoneessa.

Suhtautuminen peliin riippuukin paljon suhtautumisesta South Parkiin: Jos rakastat sarjan uusimpia tuotantokausia, rakastat varmasti tätäkin. Jos sarja on pitkään kuulunut mielestäsi ö-mappiin, kannattaa pelikin kiertää kaukaa.

 

SOUTH PARK: THE FRACTURED BUT WHOLE

”The Fractured But Whole on laatupeli, joka kärsii bugeista ja huonoista vitseistä.”