Arvostelu: Starlink: Battle for Atlas on kelpo scifi-seikkailu, josta Ubisoftin kauppaamat “lelut” tekevät tarpeettoman sekavan
Äskettäin ilmestynyt Starlink: Battle for Atlas on tuorein tulokas leluja oheislaitteina markkinoivassa peligenressä. Rahastuskaavan alta paljastuu yllättävän toimiva peli, joka tarjoaa avaruusseikkailua nuoremmallekin pelaajakunnalle.
Julkaisupäivä: julkaistu / Kehittäjä: Ubisoft Toronto / Julkaisija: Ubisoft / Testattu: Nintendo Switch / Saatavilla: PlayStation 4, Xbox One, Nintendo Switch / Pelaajia: 1-2 (ei verkkopeliä) / Ikäraja: 7 / Peliä pelattu arvostelua varten: reilut 4 tuntia
”Toys to life” eli tuttavallisesti ”lelupelit” on kummallinen genre. Skylandersin (2011) ja jo lakkautetun Disney Infinityn (2013) kaltaiset pelit yhdistelevät yleensä lelumaisia figuureja ja pelisisältöä jonkinlaisen lisälaitteen avulla, ja ostamalla erilaisia lisäosia on mahdollista avata ja käyttää pelissä uutta sisältöä. Pelit perustuvat jossain määrin aina keräilyyn, ja julkaisijan tavoitteena on tietysti myydä yksittäiselle pelaajalle useampia tuotteita kuin pelkkä peli.
Viime vuosina useampi toys to life -peli on kuitenkin lakkautettu, ilmeisesti kannattamattomina, mutta se ei ole estänyt Ubisoftia tuomasta myös uutta tulokas markkinoille. Lokakuussa ilmestynyt, Ubisoft Toronton kehittämä Starlink: Battle for Atlas on selvästi nuoria pelaajia silmällä pitäen suunniteltu toimintaseikkailu, jonka ohessa myydään avaruusaluksia, pilotteja ja aseita sisältäviä, erihintaisia figuuripakkauksia.
Kiinnostavaa kyllä, Starlinkiä voi kuitenkin pelata myös kokonaan ilman lisälaitteita. Tästä muodostuukin pelin keskeinen ristiriita ja vaikutelma todellisesta rahastuksesta – Starlink on nimittäin oikeasti viihdyttävä peli, joka ei tarvitsisi mitään härpäkkeitä tuekseen. Niiden käyttöliittymän vuoksi on kuitenkin tehty erikoisia suunnitteluratkaisuja, jotka tekevät hallaa koko pelille.
Eeppinen taistelu Atlaksesta
Rehellisesti sanoen odotin Starlinkin olevan köykäinen peli, josta ei paljon mitään kiinnostavaa saisi irti ilman figuurikokoelmaa. Toisin kävi. Starlinkista paljastuikin yllättävän pätevä seikkailutarina ja runsaasti pelattavaa.
Peli käynnistyy kun tutkija St. Grandin johtama seikkailijajoukko saapuu Starlink-aluksellaan Atlaksen tähtijärjestelmään. Täällä sekalainen seurakunta joutuu tuntemattoman Forgotten Legion -joukon hyökkäyksen kohteeksi, ja pahisten johtaja Grax onnistuu kaappaamaan St. Grandin vangikseen. Starlink rysähtää alas tuntemattomalle planeetalle, ja miehistön monenkirjavat sankarit lähtevät pelastamaan tähtijärjestelmää, keräämään liittolaisia ja kamppailemaan vihollisia vastaan. Koko peli pelataan avaruusaluksella, joko planeettojen pinnalla leijuen tai avaruudessa lennellen. Siirtyminen paikasta toiseen on saumatonta.
Pelimaailma on kirjava, ja näyttää yllättävän kauniilta, vaikka piirtoetäisyys jättää ainakin Switch-versiossa toivomisen varaa. Myös pelituntuma on hyvä, ja aluksilla kiitämisessä on oikeaa vauhdintuntua. Avaruustaistelut tuppaavat olemaan vähän sekavia, mutta planeetan pinnalla peli kulkee sujuvasti.
Varsinaiset tehtävät suoritetaankin lähinnä planeettojen pinnalla. Niiltä löytyy keräiltäviä resursseja, analysoitavia elämänmuotoja ja tietysti liittolaisia ja vihollisia. Pelin edetessä alusta päivitetään monenlaisilla modeilla, jotka kannattaa aseiden ohella valita kulloistakin vihollista silmällä pitäen.
Starlinkin perusteet ottaa helposti haltuun parissa tunnissa, mutta selvää on, että sivutehtävät mukaanlukien paketti tarjoaa runsaasti pelattavaa. Pelin kehitys- ja resurssijärjestelmät ovat myös yllättävän runsaat ja monimutkaiset, eivätkä ne välttämättä aivan nuorimmille pelaajille avaudu. Tarina pelissä on myös yllättävän mahtipontinen ja välivideot viihdyttävää katsottavaa. Peli on selvästi suunniteltu nuorempia pelaajia varten, kuten jo 7 vuoden ikäraja kertoo, mutta kyllä sen parissa aikuinenkin voi viihtyä. Englannin kielen taitokaan ei ole välttämätöntä, sillä peli tarjoaa myös suomenkieliset tekstitykset.
Switch-version erikoisuutena peliin on lisätty myös Nintendon klassinen pelisankari Starfox kumppaneineen. Ne ovat ihan hauska lisä, etenkin kun Starfoxilla pääsee myös pelaamaan, mutta klassikkohahmo on selvästi kirjoitettu peliin ylimääräisenä lisäyksenä, eikä sillä paljon merkitystä ole tarinan kannalta.
Siis mihin näitä leluja käytetään?
Starlink on pelattavissa kahdessa muodossa: joko ”digitaalisesti”, ilman lisävarusteita, tai figuureja käyttäen. Figuhommiin pakollinen hankinta on alustelakka, joka Xbox Onella ja PlayStation 4:llä on ohjaimeen liitettävä lisäosa, ja Switchin tapauksessa taas konsolin originaalia ohjaintelakkaa muistuttava palikka, johon Joy-Con -ohjaimet liitetään. Jos siis haluaa käyttää figuureja, ei peliä ole mahdollista pelata Switchin erinomaisella Pro-ohjaimella.
Starlinkin figuurikäytännöt ovat sen verran sekavat, että niiden selittäminen tuntuu työläältä. Jos pelaat figuureilla, käytössä ovat ne aseet, alukset ja hahmot, jotka satut omistamaan. Pilotti liitetään alustaan ensin, sitten alus ja alukseen vielä kaksi asetta. Peli löytää sitten vastaavan setin digitaalisesta pelimaailmasta.
Tähän mennessä kuvio on selvä, mutta sitten menee monimutkaiseksi. Manuaalisia osia voi vaihtaa lennosta koska tahansa, digitaalisesti taas voi ilmeisesti valita pilotin vain pelin alussa ja alusta voi vaihtaa vasta yhden aluksen tuhoutuessa. Digitaalisesti kuitenkin koko pelin asearsenaali on heti vapaassa käytössä.
Kun alus tuhoutuu pelimaailmassa, on pelaajalla kaksi vaihtoehtoa: spawnata checkpointille tai jatkaa lennosta uudella aluksella. Digitaalisesti voit valita aluksen vapaasti ja ”elämiä” on niin paljon kuin aluksia on pelissä. Manuaalisesti sinulla taas täytyy olla konkreettinen alus valmiina tai päädyt checkpointille. Pelimaailmassa alukset pääsee korjaamaan erilaisissa tukikohdissa, minkä jälkeen alukset ovat taas kaikki ehjänä.
Lopputulema on se, että digitaalisessa sekä manuaalisessa muodossaan pelillä on heikkoutensa. Manuaalisesti on hauska vaihdella hahmoja, koska se vaikuttaa oikeasti dialogiin pelaamisen aikana, ja piloteilla on myös omat uniikit kykynsä. Digitaalisesti taas aluksia ja aseita voi käyttää vapaammin ja helpommin.
Manuaalisesti plussana on tietysti lelualuksen käyttöliittymä, mikä on oikeasti aika hauska. Kun aseet eivät pure taistelussa, on veikeää vain napata aluksesta ohjuspatteri irti ja vaihtaa se vaikka liekinheittimeen. Mutta manuaalinen pelaaminen edellyttää kuitenkin mittavaa investointia. Pääsin testailemaan peliä kokoelmalla, joka maksaisi edullisimmassakin muodossa noin 100 euroa, ja erikseen ostettuna yli 200 euroa – ja päälle vielä pelin hinnan.
On periaatteessa mahdollista, että olen ymmärtänyt jonkin yksityiskohdan väärin, sillä peli ei varsinaisesti missään vaiheessa opasta digitaalisen ja manuaalisen pelaamisen eroihin. Kuvaus ja arvio perustuvat siis pelkkään kokeiluun. Pelimuotojen välillä voi onneksi vaihtaa melko helposti, mutta se, että molemmilla moodeilla on heikkoutensa, on vähän tyhmä ratkaisu.
Lopulta tuntuukin, että Starlink: Battle for Atlas on hauska ja mukavan kevytmielinen scifi-seikkailu, joka on vähän niin kuin Destiny-pelien maailman lapsekas serkku, No Man’s Skyn (2016) monenkirjavassa universumissa. Kelpo peli kuitenkin katoaa helposti krääsän ja suunnitteluratkaisujen taakse. Jos pelin aikoo hankkia, kannattaa määrätietoisesti joko ostaa pelkkä digitaalinen peli, tai sitten investoida kaikki ”ensimmäisen aallon” figuurit ja pelin sisältävään yhteispakettiin. Figujen heräily erikseen on moninkertaisesti kalliimpaa, ja vajaalla setillä on varmasti ärsyttävä pelailla.
Niin tosiaan, nythän on julkaistu vasta Starlink-figuurien ensimmäinen aalto. Ilmeisesti Ubisoftilla on suunnitelmia laajentaa hahmo- ja alusvalikoimaa tulevaisuudessa. Luoja tietää, kuinka järjestelmä sitten vielä monimutkaistuu.
STARLINK: BATTLE FOR ATLAS
”Viihdyttävä scifi-räiskintää, jossa figuurit ja käyttöliittymä vievät huomion itse pelistä.”
Muokattu 9.11.2018 klo. 16:21. Korjattu tieto kieliasetuksista.
