Arvostelu: Strange Brigade on mukavan rentoa tiimiräiskintähömppää 1930-luvun b-leffojen hengessä

09.09.2018 10:02 | Tuukka Hämäläinen

Sniper Elite ja Zombie Army Trilogy -peleistä tunnetun Rebellion-studion tiimipainotteinen Strange Brigade tarjoilee jouhevaa räiskintää 1930-luvun b-leffojen estetiikalla höystettynä. Hardcore-pelaajia se tuskin jaksaa viihdyttää, mutta matala aloituskynnys ja itsetietoinen huumori viihdyttävät kyllä mukavasti toistakymmentä tuntia.


Julkaisupäivä: julkaistu / Tekijä: Rebellion / Julkaisija: Rebellion / Saatavilla: PC, Xbox One, PlayStation 4 / Testattu: PlayStation 4 Pro / Pelaajia: 1 (moninpeli verkossa) / Ikäraja: K16 / Peliä pelattu arvostelua varten: n. 14 tuntia


Pyhä jysäys! Epäkuolleita, muumioita ja muinaisen noitakuningattaren kirous! Egypti ja koko maailma on vaarassa, ja apuun voi rientää ainoastaan suuren ja ylvään Britti-imperiumin kirjavin joukkio, nuo Strange Brigaden oivat sotilaat. Ei siis muuta kuin amuletti kaulaan, tussari kouraan ja ilmalaivan kyytiin!

Suurin piirtein tämä on Rebellion-studion uuden räiskintäpelin idea pähkinänkuoressa. Sniper Elite -sarjasta parhaiten tunnettu indiekehittäjä esittelee tällä kertaa täysin uuden IP:n, joka ei perustu aiempiin peleihin tai mihinkään muuhunkaan teokseen.

Sen sijaan useille alustoille elokuun lopussa ilmestynyt Strange Brigade imee vaikutteensa 1930-luvun b-leffoista, ja lopputulos tarjoillaan campilla asenteella kuorrutettuna, kieli tukevasti poskessa.

Siinä oikeastaan tulikin pelin kenties paras asia: se on ihanan rentoa hömppää! Kerrankin peli, joka ei yritäkään olla maailman eeppisin kertomus tai muka-realistista sodankäyntiä. Strange Brigade on ”vain räiskintäpeli”, mutta tässä tapauksessa fiilis on sama kuin sanoisi, että tarjolla on ”vain suklaakakkua”.

Omituisten otusten kerho

Strange Brigade on ytimeltään hyvin yksinkertainen peli: 1-4 pelaajaa rymistelee läpi yhdeksän tehtävää sisältävän kampanjan, jossa kohdataan monenmoisia vihollisia muumioista minotauruksiin. Jatkopuuhaksi on tarjolla kaksi lisämoodia, joista enemmän tuonnempana.

Visuaalisesti Strange Brigade on erittäin nätti, ja Egyptin maisemat ovat pikkutarkan kauniita. Ei se mitään huikeaa graafista ilottelua tarjoa, mutta rumaksi peliä ei millään muotoa voi kutsua. PlayStation 4 Prolla ja 4K:na testatessa huomasin tosin, että kannattaa vapauttaa lähtökohtaisesti lukittu framerate pelin valikosta, sillä muuten peli tuppaa toiminnallisimmissa kohtauksissa vähän tökkimään.

Tarinakin pelissä on, vaikka hyvin köykäinen: Strange Brigade hälytetään kehiin, kun arkeologi Edgar Harbin onnistuu vapauttamaan 4000 vuotta sitten kuolleen Seteki-kuningattaren hengen. Pahantahtoinen noita yrittää jatkaa maailmanvalloitustaan ja kutsuu apuunsa leegioittain epäkuolleita alamaisia, jotka muodostavat pelin sankat vihollisjoukot. Taustakertomusta valotetaan eri puolille karttoja piiloteltujen kirjeiden ja muistiinpanojen kautta, mutta ne toimivat vain lisämausteena.

Strange Brigaden kampanja on äärimmäisen lineaarinen, mutta taisteluita voi toki lähestyä erilaisin strategioin. Lisäksi jokaisesta tehtävästä löytyy koko joukko erilaisia puzzle-tehtäviä ja keräiltäviä esineitä, joiden etsimisestä myös palkitaan kykypisteillä. Osa puzzleista on ilmiselviä – ammu näitä symboleita tässä järjestyksessä – mutta onpa joukossa muutama hämärämpikin, joiden oivaltaminen on oikeasti palkitsevaa.

Tehtävissä kerätään rahaa, jolla voi sitten avata uusia aseita, sekä kykypisteitä, joilla saa uusia erikoisvoimia pelihahmojen amuletteihin. Aseita voi myös tuunata tasoilta löytyvillä jalokivillä, mikä osoittautuukin hyvin tärkeäksi ominaisuudeksi. Aseisiin saa esimerkiksi kimpoilevia luoteja tai ylipäätään lisää tarkkuutta ja tehoa.

Amulettiin tarjolla olevat erikoisvoimat ovat pelillisesti ainoa asia mikä erottaa pelin neljää sankaria – tai viittä, jos mukaan lasketaan vielä toistaiseksi ilmaiseksi tarjottava lisähahmo Winston Bey. Amulettiin kerätään tapettujen vihollisten sieluja, ja täydellä amuletilla voi sitten kyvystä riippuen esimerkiksi iskeä vihollisjoukkoon salamoita tai muuttaa zombie-armeijan kanoiksi.

Tietysti hahmoilla on myös omat repliikkinsä, mutta pelillisesti en huomannut muita eroja (paitsi että ilmeisesti vain yksi hahmoista, Archimedes de Quincey, voi avata osan piilotetuista ovista). Hahmot ovat sinänsä ihan hauskoja one liner -tokaisuineen, mutta mistään kovin persoonallisista luomuksista ei voi puhua. Tämä kuuluu toisaalta Strange Birgaden sapluunaan, sillä tuleehan itsetietoisen campissa pelissä olla nimenomaan kliseisiä ja yliampuvia hahmoja.

Jäin hieman miettimään, onko kenialainen maasai-soturi Nalangu Rushida nyt oikeasti hyvällä maulla kuvattu, mutta ainakin yhdelle hahmolle nostan hattua, nimittäin juuri lisähahmo Winston Beylle. Eipä tule äkkiseltään mieleen muuta peliä, jossa pääsisi pelaamaan ikääntyneellä, tummaihoisella professorilla. Kaveri on kyllä peliteollisuuden hahmojen voittopuolisesti valkoisessa ja nuorekkaassa joukossa melko ainutlaatuinen tapaus.

Parhaimmillaan moninpelinä

Strange Brigade on tehty tiimipeliksi, ja tämä näkyy suoraan pelisuunnittelussa. Pelasin ensin kaikki tasot yksinpelinä saadakseni rauhassa keskittyä kokemukseen ja tarinaan, ja moninpelipainotuksen todellakin huomasi. Erityisesti tasojen lopussa kohdattavat boss-taistelut ovat kiistatta yksinpelaajalle tarpeettoman haastavia, vaikka itse tasot rymisteleekin aika leppoisasti läpi keskitason vaikeusasteella.

Juuri moninpelinä Strange Brigade pääseekin oikeuksiinsa. Vaikka tiimisi ei vaivautuisi headsettejä käyttämään, sujuu tiimityö yllättävän hyvin ja kavereista on paljon apua. Yllättäen huomasin myös pelaajakunnassa hiljaista työnjakoa: kun yksi pelaaja ryhtyi avaamaan jonkin oven sulkevaa puzzle-tehtävää, pysyivät muut poissa hänen tieltään. Verkkopeliksi sangen asiallista käytöstä.

Koska Strange Brigade on selvästi tarkoitettu moninpeliksi, on sanalla sanoen typerää, ettei Rebellion tarjoa mahdollisuutta pelata yhdessä samalla konsolilla. Moninpeli toimii siis vain verkossa. Onneksi avoimiin pelisessioihin liittyminen on sentään tehty helpoksi ja toimivaksi, ja peliseuraa tuntuu ainakin PlayStation 4:llä löytyvän runsaasti.

Lisämoodit Horde ja Score Attack ovat vielä kampanjaakin selkeämmin suunniteltu tiimipeliksi. Hordessa vihollisia peitotaan tietysti alati kasvavina aaltoina, ja homma toimii pitkälti samaan tapaan kuin Call of Duty -pelien Zombies-pelimuodoissa: tapoista saa pisteitä (tässä tapauksessa rahaa), jolla voi avata tasolta uusia alueita ja lunastaa aseita. Horde-kentiltä löytyy ilmeisesti myös salaisuuksia, mutta ainoaa kohtaamaani arvoitusta en (vihollisvyöryn keskellä) onnistunut ratkaisemaan.

Score Attack taas on nimensä mukaisesti pistepeli, jossa kampanjan tasoilta on erotettu lyhyitä, itsenäisiä taistelukenttiä. Tehtävänä on lahdata viholliset ja läpäistä taso mahdollisimman nopeasti, ja ilman osaavaa tiimiä näyttää kyllä aika vaikealta läpäistä yhtäkään tehtävää alle ihanneajan. (Valikosta paljastuu muuten, että tähän moodin on pian tulossa lisäkenttiä.)

Kelpo paketti, mutta kenelle?

Strange Brigade on kokemukseni perusteella hyvin viihdyttävä kokemus, jossa räiskintä on rentoa, tiimityö toimii helposti ja pelattavaa riittää ihan mukavasti. Tasojen salaisuudet on kiistatta parempi selvittää yksinpelissä, mutta moninpelinä tämä kokemus pääsee paremmin oikeuksiinsa.

Strange Brigade on kuitenkin yllättävän helppo peli, ja vaikka matala aloituskynnys on mukava asia, on tällä myös negatiivinen puolensa. En usko, että hardcore-pelaajat viihtyvät pitkään pelin kanssa, sillä se ei näytä tarjoavan haasteita ja uutta saavutettavaa useiksi kymmeniksi pelitunneiksi.

Reilun 14 pelitunnin jälkeen viihdyn kuitenkin itse vielä hyvin pelin parissa, eikä edes jatkuvasti nokkeluuksia lateleva lukijaääni ole muuttunut ärsyttäväksi. Strange Brigadessa on persoonallinen tunnelma, ja vaikkei se uudista genreään oikein millään tasolla, on lopputulos toimiva ja käytännössä bugiton räiskintäkokemus. Jään odottamaan luvattua kolmiosaista DLC-kampanjaa ja toivomaan split screen -moodia moninpeliin.

STRANGE BRIGADE

”Strange Brigade on hauska tiimiräiskintä persoonallisella otteella, vaikka se kaipaakin ehkä lisää syvyyttä.”