Arvostelu: Karmiva ja surullinen The Last of Us Part II on ehkä aikansa merkittävin pelijulkaisu [ei juonipaljastuksia]

12.06.2020 10:01 | Tuukka Hämäläinen

The Last of Us Part II on pieni ihme: mestariteoksen jatko-osa, joka jatkaa samaa tarinaa, mutta on silti moninkertaisesti vaikuttavampi peli. Ellien uusi matka haastaa pelaajan monella tasolla, eikä lopputulos välttämättä miellytä aivan kaikkia. Silti tai juuri siksi kyseessä on yksi aikansa merkittävimmistä peleistä.


Julkaisu: 19.6.2020
Studio: Naughty Dog
Julkaisija: Sony Interactive Entertainment
Saatavilla: PlayStation 4
Pelaajia: 1
Ikäraja: 18
Peliä pelattu: 28 tuntia


Jatko-osan tekeminen itsenäiselle ja arvostetulle teokselle on aina riski. Vuonna 2013 ilmestynyt The Last of Us on yksi menneen vuosikymmenen rakastetuimmista peleistä, ja siinä on myös yksi pelihistorian vaikuttavimmista tarinoista. Oli siis Naughty Dog -studiolta melkoista uhkapeliä palata uudelleen Ellien ja Joelin tarinaan, sillä odotukset olivat heti kohtuuttoman korkealla.

Onneksi riski kannatti, jopa moninkertaisesti. The Last of Us Part II on poikkeuksellinen teos, joka täydentää edeltäjäänsä ja nousee monilla tavoin sitä korkeammalle.

Joillekin peli voi silti olla pettymys. Merkittävä taide jakaa mielipiteitä, ja The Last of Us Part II ei ole mikään helppo tai kevyt pelikokemus miltään osin. Eikä se todellakaan ole mitään fan servicea.

The Last of Us Part II on pidempi, laajempi ja monitahoisempi teos kuin edeltäjänsä. Samalla se on myös monin verroin edeltäjäänsä karumpi ja koettelevampi peli. Jopa pieni varoitus on paikallaan: The Last of Us Part II saattaa olla henkisesti raskain peli, mitä olen koskaan pelannut läpi. Hellblade: Senua’s Sacrifice (2017) lienee ainoa, joka painii edes samassa sarjassa.

SPOILEREISTA: Julkaisijan toiveiden mukaisesti arvostelussa ei käytännössä paljasteta tarinasta mitään alkuasetelmaa pidemmälle. Käsittelen käytännössä vain pelin toteutusta ja laajempia teemoja.

The Last of Us Part II jatkaa tarinaa suunnilleen siitä, mihin The Last of Us sen aikanaan jätti, mutta varsinaiset tapahtuvat käynnistyvät viisi vuotta ensimmäisen osan jälkeen. Nyt 19-vuotias Ellie (Ashley Johnson) ja Joel (Troy Baker) ovat asettuneet osaksi Jacksonin yhteisöä, josta onkin kasvanut pieni toimiva kaupunki.

Epäkuolleiden takia lähiseutuja partioidaan aktiivisesti, mutta siitäkin selvitään. Alkuasetelma näyttää jopa toiveikkaalta postapokalyptisen maailman keskellä, mutta tämähän ei voi kestää. Odottamattomat tapahtumat ajavat Ellien veriselle matkalle Seattleen, eikä sateisessa kaupungissa ole todellakaan rauha maassa. Ellien kertomus kietoutuukin pian yhteen kokonaan uuden tarinan ja uusien henkilöhahmojen kanssa.

Edeltäjästään poiketen The Last of Us Part II:n tapahtumat sijoittuvat valtaosin vain muutaman päivän ajalle, tosin tästä aikalinjasta poiketaan välillä. Tarina etenee lineaarisesti, mutta pelialueet ovat paljon entistä laajempia ja pelaajalle on tarjolla enemmän vapaaehtoista tutkittavaa ja vaihtoehtoisia etenemistapoja.

Kaikkea muutakin on enemmän, esimerkiksi aseita, vihollisia ja pelimaailman jaostoja. Cordyceps-pandemian runtelema maailma on muuttunut edellisen pelin jälkeen yhä monimutkaisemmaksi, ja toisaalta myös epäkuolleet viholliset tarjoavat omat yllätyksensä. Pelaaminen äityy välillä pelottavammaksi kuin varsinaiset kauhupelit.

Kuten jo ensituntumassani totesin, The Last of Us Part II myös näyttää uskomattoman upealta. Se on elokuvallinen peli jopa pelitilanteessa, ja välivideoissa Neil Druckmannin ohjaus pääsee todella loistamaan. Toisaalta, mitäpä muutakaan Naughty Dogilta voisi enää tässä vaiheessa odottaa.

Tuntuu myös lähes tarpeettomalta sanoa, että pelattavuus on huippuunsa asti viilattua. Kaikki hiiviskelystä taisteluun, pakenemisesta aseiden tuunaamiseen ja pelimaailman tutkiskelusta mudassa möyrimiseen on hiottua, yksityiskohtaista ja vaikuttavaa. Pelituntuma painottaa aitoutta viimeiseen asti.

Rosoisuudessaan upea ulkoasu ja hiottu pelattavuus palvelevat kuitenkin viime kädessä tarinaa, joka on The Last of Us Part II:n sydän.

Alkuperäinen The Last of Us tutki ihmiskunnan viimeisten rippeiden elämää, jossa hirviömäiset zombie-mörkit eivät lopultakaan olleet se suurin paha. Part II rakentaa tälle perustalle, mutta se sukeltaa yhä syvemmälle keskeiseen tematiikkaan.

Aihetta on mahdotonta avata enempää paljastamatta liikaa tarinasta. Voisi kuitenkin sanoa, että juuri nyt, juuri tässä historian hetkessä The Last of Us Part II on karmivan ajankohtainen. Monet sen pinnan alla kytevät aiheet ovat olleet viime vuosina ja etenkin tänä vuonna erittäin pinnalla, mikä jo yksin nostaa pelin alkaneen vuosikymmenen tärkeimpien teosten joukkoon.

Omalla tavallaan The Last of Us Part II pyrkii myös samaan kuin viime syksynä ilmestynyt Death Stranding (2019), eli kyseenalaistamaan konfliktin ja tappamisen. Tästä tarinasta vaan ei tappamatta selvitä, ja The Last of Us Part II onkin väkivaltaisuudessaan aivan äärimmäisen rujo. Se tarjoaa useita vatsaavääntäviä hetkiä, jotka näyttävät kamppailun lopputulokset täysin kaunistelematta.

Raakuuden vastapainona on sitten hämmästyttävää herkkyyttä ja aitoa läheisyyttä keskushenkilöiden välillä. Ellien suhteet Joelin, sekä uusien hahmojen Dinan (Shannon Woodward) ja Jessen (Stephen A. Chang) kanssa tuntuvat todellisilta.

Peli näyttääkin tavallaan kolikon molemmat puolet: rakkauden ja vihan. Molemmat teemat tulevat niin sanotusti iholle.

The Last of Usin ja jatko-osan välillä on myös voimakas jatkuvuus, joka ulottuu pelituntumasta aina monisyiseen tarinaan. Siksi Part II tuntuukin oikeasti ”toiselta osalta” samaa kertomusta, kuten nimikin vihjaa. Jotkut jatko-osat ovat (etenkin pelimaailmassa) kovin ylimääräisen tuntuisia, vaikkapa nyt Metal Gear Solid V (2015), mutta The Last of Usin jatko on toista maata. Tämän jälkeen ensimmäistä peliä ei enää voi ajatella itsenäisenä kertomuksena.

The Last of Us Part II:sta on lopulta vaikea valita, mitä kaikkea kehua erikseen – puhumattakaan siitä, että spoilereiden vuoksi en saa mainita pelin oikeastaan parhaita ja vaikuttavimpia puolia.

Suitsutuksen kohteeksi voisi nostaa vaikkapa erinomaisen kenttäsuunnittelun, ihmisläheisen ja aidon dialogin, uskomattoman näyttelijätyön tai hämmentävän yksityiskohtaiset kasvoanimaatiot. Ehkä kuvaavampaa on kuitenkin, että pelistä on vaikea löytää mitään oikeaa moitittavaa.

Naughty Dogin uutukainen laittaa kyllä PS4 Pron melkoiselle koetukselle, ja laite puhisee pelatessa erittäin kovaa. Tämä on kuitenkin suurin valitus, joka pelikokemuksesta jäi käteen. (Voin suositella pelaamaan kuulokkeilla, sillä pelin äänimaailma ja musiikki ansaitsevat todellakin nousta esille.)

The Last of Us Part II on kaikkinensa vaikuttava, voimakas, pelottava ja liikuttava kokemus, joka on tarinallisesti musertava ja pelillisesti vetoava. Lisäksi se vetää moneen kertaan maton jalkojen alta tavalla, jota on pop-kulttuurin ennalta-arvattavien kertomusten keskellä pakko arvostaa.

THE LAST OF US PART II

“The Last of Us Part II onnistuu mahdottomassa: pitkään odotettu jatko-osa on samaan aikaan edeltäjänsä veroinen ja sitä paljon vaikuttavampi teos, niin pelinä kuin tarinanakin.”