Arvostelu Twelve Minutes vaikutti yhdeltä syksyn parhaista peleistä – loppua kohden siitä tuli kuitenkin pelkkää tuskaa

Twelve Minutesissa on erinomainen idea, loistavat näyttelijät ja hyvin kirjoitettu tarina. Ikävä vain, että pelinä se on puolivillainen ja ärsyttävä kokemus.

Julkaisupäivä: 19.8.2021
Kehittäjä: Luis Antonio
Julkaisija: Annapurna Interactive
Saatavilla: PC, Xbox One, Xbox Series X/S (testattu)
Pelaajia: 1
Ikäraja: 18
Peliä pelattu arvostelua varten: 4 tuntia

Laatupeleistä tunnetun Annapurna Interactiven tuorein julkaisu on jälleen omaperäinen indiepeli, joka erottuu massasta hyvällä idealla. Twelve Minutes on tarina miehestä, joka jää vangiksi 12 minuutin aikasilmukkaan. Hän saa ensin kuulla vaimonsa olevan raskaana, kun äkkiä ovella onkin poliisi, joka tahtoo pariskunnalta jotakin. Pian mies pääsee hengestään ja ilta alkaa alusta.

Kuten aikaloopeille on tavallista, tapahtumat toistuvat uudelleen ja uudelleen, kunnes mies oppii erilaisin tavoin vaikuttamaan tapahtumien kulkuun. Käytännössä Twelve Minutes onkin pulmapeli, jossa pelaajan tehtävänä on selvittää, kuinka tapahtumat saisi kulkemaan tasan tarkkaan ”oikein” ja kaikkien osallisten hengen säästettyä.

Twelve Minutesissa on paljon hyvää. Ensinnäkin se on poikkeuksellisen hyvin näytelty ja kirjoitettu. Elokuvatähdet James McAvoy, Daisy Ridley ja Willem Dafoe ovat todella hyviä äänirooleissaan. Näyttelijät tuovat eloa ja aitoutta hahmoihin, vaikkei heistä nähdä kunnolla edes kasvoja.

Toiseksikin, pelin yksinkertainen visuaalinen toteutus toimii tunnelman eduksi. Koko peli pelataan käytännössä parissa huoneessa, jotka nähdään kaikki yläsuunnasta. Vain muutaman kerran päästään näkemään jotakin pelihahmon näkökulmasta, mikä tuo peliin klaustrofobisen ja etäännytetyn tunnelman. Kuvakulma ei tunnu niinkään retropelaajien kosiskelulta kuin esteettiseltä valinnalta, vaikka se on varmasti myös edullisempi tapa toteuttaa indiepeli. Vähän turhankin ilmeinen Hohto-viittaus tekee viimeistään selväksi, että pelin taiteellinen kunnianhimo on korkealla.

Valitettavasti juuri pelinä Twelve Minutes jättää paljon toivomisen varaa.

Murhamysteeriä pelataan point-and-click -tyyliin, mikä kääntyy aina konsoleille hieman heikosti. Ohjaus on siis kankeaa, mutta tämä ei ole Twelve Minutesin suurin pelillinen ongelma.

Häiritsevämpää on nimittäin se, että pulmanratkonta palautuu turhan usein yrityksen ja erehdyksen taktiikkaan. Pelin pelaaminen ei useinkaan kohtaa pelaajan omaa ajattelua, sillä vaikka jonkin asian on jo saanut selville, se ei tarkoita että tätä tietoa voisi käyttää järkevästi hyväkseen. Pitää keksiä, millaiset liikkeet saavat pelin etenemään oikeaan suuntaan pelimekaniikkojen puitteissa. Tämä tarkoittaa, että täytyy kokeilla jotakin, epäonnistua, kokeilla uudelleen, epäonnistua taas.

Yksityiskohtia on vaikea avata spoilimatta pelin kertomusta. Ylimalkaan voi sanoa, että Twelve Minutes ei noudata ainakaan omaa järjenjuoksuani lainkaan. Moni ilmeiseltä tuntuva ratkaisu ei yksinkertaisesti toimi.

Toisteisuus on tietysti osa aikasilmukoita, mutta Twelve Minutesin pelimekaniikkojen takia se muuttuu ärsyttäväksi. Samoja liikkeitä joutuu toistamaan pienin variaatioin ja samoja dialogeja kuuntelemaan uudelleen ja uudelleen, jos saisikin jotain muuta tehtyä tällä kertaa. Jo aiemmin käytyjä keskusteluja ei myöskään voi ohittaa helposti, vaan tämä onnistuu vain rämpyttämällä A-painiketta jokaisen repliikin kohdalla.

Twelve Minutes käynnistyy äärimmäisen kiehtovasti, mutta pelikokemus päättyi omalta osaltani turhautumiseen. Lopulta värväsin avopuolisoni katsomaan vinkkejä netistä, ja täytyy sanoa, että yhtä tai kahta ratkaisua en kyllä olisi tajunnut vaikka olisin viettänyt pelissä tuntikausia. Tämä liittyy juuri siihen, että pelimekaniikat ovat epäintuitiivisia.

Se että pelaaja ja pelihahmo tietävät jotain, ei tässä pelissä tarkoita, että tuolla tiedolla voisi tehdä mitään. Vertailukohtana esimerkiksi erinomaisessa Outer Wildsissa tai ensituntien perusteella myös pian ilmestyvässä Deathloopissa aikasilmukkaan perustuvat mekaniikat on rakennettu paljon intuitiivisemmin, eikä pelaajan tarvitse summamutikassa arvailla, kuinka peli nyt suostuisi etenemään oikeaan suuntaan.

Lopulta turhautuminen ylitti kiinnostukseni tarinaa kohtaan ja jätin Twelve Minutesin kesken jossakin aika loppumetreillä. Alkumetreillä ennustin pelille neljän tähden arvosanaa, mutta ontuva toteutus ei vain yllä idean ja tarinan tasolle. Twelve Minutes jäänee pienen porukan kuriositeetiksi, jota Xbox Game Passin tilaajat voivat tosin kokeilla varauksetta palvelun valikoimasta. Muiden uteliaiden kannattaa odottaa alennusmyyntiä.

TWELVE MINUTES

”Twelve Minutes voisi olla kiinnostava elokuva, mutta pulmapelinä se on liian toisteinen ja epälooginen.”