Arvostelu: XCOM 2: War of the Chosen tarjoaa vaikeaa, mutta parempaa ufosotaa

Viime vuonna ilmestynyt XCOM 2 oli lupaava peli, joka kärsi kuitenkin useista ongelmista. Näistä merkittävimpiä olivat tekniset kömmähdykset, joiden myötä peli pyöri huonosti ja kaatuili tiheään. Useita päivityksiä myöhemmin on vuorossa maksullinen laajennus , joka sisältää vinot pinot sisältöä. Ehkä vähän turhankin vinot.

Julkaisupäivä: Julkaistu) / Tekijä: Firaxis  / Julkaisija: 2K Games  / Saatavilla: PC  / Testattu: Windows 10, Intel Core i5-4670k, 16 Gt muistia, GeForce GTX 1080 / Laitevaatimukset: Windows 7 tai uudempi 64-bit, tuplaydinprosessori, 4 Gt muistia, 1 Gt näytönohjain / Pelaajia: 1 / Muuta: Ladattava laajennus / Ikäraja: 16

War of the Chosen sai heti hieman ikävän maineen, kun kävi ilmi, että muiden ominaisuuksiensa ohella 30 euron lisälevy sisältäisi myös kankeasti pyörineeseen peliin optimointeja ja muita korjauksia. Ja mikäs siinä, mutta pelin kehittäjät ilmoittivat nopeasti, että samoja päivityksiä ei tultaisi näkemään peruspelissä. Suoraan sanoen aika paska temppu, kun huomioidaan, että alkuperäinen peli on surullisen kuuluisa raskaudestaan ja kaatumisistaan.

Kohu ei ole kuitenkaan kaatanut venettä, mikä johtunee pitkälti siitä, että War of the Chosen on hyvin kattava paketti, joka sisältää paljon uutta. En olisi myöskään uskonut aivan heti tätä sanovani, mutta uudistuksia on ehkä vähän turhankin paljon.

Uusia liittolaisia

War of the Chosen on maksullinen laajennus, joka vaatii toimiakseen alkuperäisen XCOM 2:n. Kuten Firaxiksen lisälevyillä on tapana, se integroituu kohtalaisen saumattomasti osaksi peruspeliä. Niin ikään Firaxiksen lisälevyjen tapaan jatkossa on vaikea kuvitella pelaavansa XCOM 2:ta ilman lisälevyä.

Lisälevy tuo peliin kaikenlaista uutta pienistä tuunauksista uusiin ominaisuuksiin saakka. Merkittävimmät uutuudet ovat kolme uutta vastarintaliikettä, joista jokainen tuo mukanaan oman sankarityyppinsä. Reaperit ovat hirmuisia hiippailijoita, jotka osaavat upota varjoihin niin tehokkaasti, että vielä pitkään senkin jälkeen kun muu tiimi on jo havaittu, pitkiin nahkatakkeihin sonnustautuneet Reaperit voivat sniputella salaa vihollisiaan varjoista.

Skirmisherit ovat muukalaisten ja ihmisten risteytyksiä, jotka ovat nousseet kapinaan herrojaan vastaan. Skirmisherit taistelevat konepistoolien ohella ranteisiinsa kiinnitettyjen vaijerilaukaisimien avulla. Niitä käyttämällä Skirmisherit voivat hyppiä talojen katoille, kiskoa vihollisia viereen ilmaista meleelyöntiä varten tai hinata itsensä vihollisten luo, mikäli näillä on niin paljon elintasoa, ettei vaijeri jaksa vetää.

Trion viimeistelevät Templarit, telepaattisia voimia hyödyntävät superninjat. Templareiden jippona on kerätä vihollisia tappamalla focus-pisteitä, joita sitten voi käyttää jos jonkinlaisiin bonusominaisuuksiin. Jo ihan perustasolla focus-pisteellä saa uuden liikkumavuoron, jonka avulla voi sännätä avomaastosta takaisin piiloon.

Jos ominaisuudet kuulostavat voimakkailta, sitä ne myös ovat, eikä se tahti siitä suinkaan pienene kykypuiden auetessa. Kolmikolla on uudet kykypuut, joihin kerätään pisteitä kokemustasojen ohella myös tekemällä taistelukentällä kovia suorituksia. Niiden avulla Reaperit oppivat räjäyttelemään kentällä olevia autoja ja esineitä hirmuisina megapommeina, Skirmisherit voivat overwatchin sijaan ottaa itselleen yhden ilmaisen ja vapaan toiminnon vihollisten tullessa lähelle ja Templarit oppivat ampumaan telepaattisia salamoita, jotka hyppivät vihollisesta toiseen.

Hirmuisen voimakkaille liittolaisille tulee käyttöä, sillä myös viholliset saavat vahvistuksia. Kolme uutta yksikköä tarjoavat ikäviä yllätyksiä vaikkapa liekinheittimellä varustetun Purifierin muodossa. Peliin lisättiin myös kokonaan uusi, neutraali vihollistyyppi. Joissain tehtävissä kartat ovat täynnä muukalaisten tehtailemia zombilaumoja, jotka vaeltavat varjoista kohti kovia ääniä hirmuisina laumoina. Zombit myös hieman bugaavat, sillä teoriassa niiden pitäisi hyökkäillä sekä pelaajaa että vihollisia vastaan, mutta käytännössä zombeja ei alien-murha yleensä kiinnosta. On turhauttavaa ja hölmöä katsella, miten zombilauma vaeltaa suoraan vielä paljastumattomien vihollisten läpi päästäkseen kilometrin päässä olevan pelaajan kimppuun.

Suurin ja ikävin yllätys löytyy silti niistä nimeenkin päässeistä Choseneista. Chosen-kolmikko toimii ikään kuin muukalaisten johtohahmoina. Jokaisella on oma tyylinsä: yksi on näkymätön lähitaistelija, toinen supertarkka sniputtaja ja kolmas telepaattinen hirviö. Chosenit hallitsevat omaa osaansa maapallosta ja aina kun operoi niiden alueella, on mahdollista saada ikävä yllätys niskaan höökivän Chosenin muodossa.

Chosenit puuhailevat myös varjoissa omiaan ja opettelevat koko ajan lisää pelaajan suunnitelmista, saaden näin käyttöönsä ikäviä uusia kykyjä ja strategiakartalla vaikuttavia paskamaisia bonuksia. Kolmikolle pitäisi siis pistää stoppi mielellään aika pian, ennen kuin peli muuttuu miltei mahdottomaksi. Ja se ei sitten olekaan ihan helppoa.

Pelaajan avuksi liittyvä liittolaistrio tuo myös strategiakartalle oman uuden osionsa. Kolmikolle voi heittää keikkaa lähettämällä sotilaitaan muutaman päivän mittaisille tehtäville, joista saa jos jonkinlaisia pieniä hyödykkeitä. Maineen kasvaessa saa käyttöönsä passiivisia bonuksia, jotka vaikkapa tuplaavat kartalta kerättävien resurssien määrän. Salaiset tehtävät ovat myös ainoa keino selvittää, missä kukin Chosen piileskelee. Moniosaisen tehtäväketjun suorittamisen jälkeen onkin sitten aika laukaista isku piilopaikkaan ja päättää yhden kolmikon jäsenen uhka lopullisesti.

Tekniikan maailma

Koska alkuperäisen pelin bugisuus ja raskaus olivat suuria kritiikin kohteita vuosi sitten, ja laajennus kehuu paikkaavansa ongelmia, on ehkä syytä puhua vielä hieman tekniikasta. En voi korostaa liikaa sitä, miten mälsältä tempulta parannusten jemmaaminen 30 euron hintaisen laajennuksen taakse on, ja mielestäni Firaxis ei ole selittänyt ratkaisuaan läheskään tarpeeksi hyvin. ”Ei nyt vaan pystytty” ei ole nimittäin riittävä tekosyy.

Pelaajana voin kuitenkin tuntea jotain iloa siitä, että korjaukset tuntuvat tehonneen. Ainakin enimmäkseen. XCOM 2 lataa paljon nopeammin kuin edeltäjänsä ja pääosin myös pyörii jouhevasti. Tehtävien aluissa ja välianimaatioissa ruudunpäivitys töksähtelee välillä urakalla, mutta itse pelin aikana se pysyy pääosin lähellä 60 FPS:ää. Alkuperäisellä pelillä tästä ei ollut toivoakaan.

Kaikki ei silti ole täydellistä, sillä bugeja riittää edelleen. Osa niistä on vanhoja tuttuja, osa taas ihan uusia.

Vain veteraaneille

War of the Chosen on selvästi suunnattu vain pelinsä läpikotaisin tunteville veteraaneille, sillä se vääntää vaikeusmittarin kaakkoon. Vastaan tulee välillä aivan naurettavia määriä vihollisia, usein vieläpä paikalle saapuvalla Chosenilla varustettuna. Minulla ei ikinä ollut näin paljon vaikeuksia perus-XCOMin kanssa, mutta nyt ragequit oli lähellä vähän väliä.

Vaikeus ylettyy myös XCOM 2:n ehkä haastavimpaan osioon, strategiakarttaan. Pelaajan alukseen voi rakentaa uusia huoneita ja uudet kartalle ilmestyvät aktiviteetit vievät huomiota ja pakottavat jakamaan vähiä resurssejaan entisestään. Niinpä yhä helpommin käy niin, että usean tunnin pelaamisen jälkeen huomaa ajautuneensa mahdottomaan tilanteeseen jonkun useita tunteja sitten tekemänsä virheen kerrannaisvaikutusten seurauksena.

En mitenkään suosittelisi War of the Chosenia sellaiselle XCOM 2 -pelurille, joka ei ole pelannut peliä läpi (onnistuneesti tai ei) ainakin paria kertaa, sillä kokemus tuskin olisi kovin nautittava. Ideana on selvästi ollut haastaa veteraanien kyvyt kunnolla ja siinä laajennus myös onnistuu. En muista, koska XCOM olisi ollut näin armoton!

Peruspelinsä pelanneille ja haastetta kaipaaville War of the Chosen on kuitenkin helppo ostos. Se sisältää valtavat määrät uusia juttuja ja tuunauksia, jotka tekevät toki XCOM 2:sta vaikeammin hallittavan hirviön, mutta mielestäni myös lopulta paremman pelin.

XCOM 2: WAR OF THE CHOSEN

”Valtavasti uusia juttuja ja tuunauksia, jotka tekevät toki sekä vaikeamman että paremman pelin.”