Uusimmat

Age of Empires III ja lisäosat (PC)

06.05.2008 13:30 Markus Muhin

Microsoftin strategiasarja Age of Empires kuuluu ehdottomasti PC:n klassikkopeleihin. Vaikka kaikki sarjan osat ovat perusteiltaan hyvin perinteistä reaaliaikastrategiaa, AOE on tuonut konseptiin oman vivahteensa muun muassa käyttämällä hyväksi maailman muinaiskulttuurien viehätystä. Myös pelien musiikki on harvinaisen hienoa.

Age of Empires III:ssa ollaan edetty ajassa taas eteenpäin ja peli kattaa historiaa pääasiassa Amerikan asuttamisesta noin 1700-1800-luvulle. Pelattavia kansoja ovat espanjalaiset, portugalilaiset, britit, ranskalaiset, saksalaiset, hollantilaiset, venäläiset ja ottomaanit.

Uusia leikkikaluja

Perinteiseen tapaan pelaaja voi askarrella kampanjoiden parissa tai vaihtoehtoisesti muokata oman skenaarionsa skirmishissä. Viimeksi mainitussa mukana on usein neljä kansaa, joista yksi on pelaajan liittolainen. Sijainteja on valittavana tuhottomasti nyt myös oikeista paikoista kuten Karibian saaret, Etelä-Amerikka tai Välimeri.

Rakennettavaksi ja hyödynnettäväksi on tarjolla paljon lisää. Ehtymättömät tuulimyllyt ovat korvanneet farmit ja rahaa tuottavat plantaasit. Kauppa-asemia voi rakentaa joko rautateiden varrelle, jolloin reitillä kulkeva juna tuo säännöllisesti rahaa tilille tai alueelta löytyviin alkuasukaskyliin, jolloin natiiveista voi myös kouluttaa sotureita omaan käyttöön.  Kaudelta toiselle siirtymiseen tarvitaan tuttuun tapaan aina esimerkiksi tietty määrä edellisen kauden rakennuksia ja/tai resursseja.

Uutena merkittävänä ominaisuutena AOE III:ssa jokaisella sivilisaatiolla on siirtokuntaan yhteydessä oleva kotikaupunki. Kotikaupunkia voi tutkiskella koska haluaa ja sieltä voi pyytää täydennyksiä esimerkiksi sotajoukkojen tai resurssien muodossa. Kaikki kotikaupungista tulevat täydennykset saapuvat kunkin sivilisaation poijulla merkittyyn kohteeseen kartalla, mutta täydennyksiä on vain rajattu määrä.

Toinen uudistus on siirtokunnan tutkimusmatkailija, joka on ainoa nimetty henkilö. Hän pystyy rakentamaan kaupungin keskuksia ja kauppa-asemia, mutta pelin edetessä hänelle ei käytännössä tunnu olevan juurikaan käyttöä, kun muut siirtokuntalaiset hoitavat kaikki hommat. Tutkimusmatkailija on kuitenkin ainoa kuolematon yksikkö ja taisteluissa hänellä on oma erikoishyökkäyksensä.

Hallitsijan osa

Graafisesti peli on todella komeaa katsottavaa. Vesi, maasto, rakennukset ja jopa piskuinen maailmankartta ovat saaneet kasvojen kohotusleikkauksen. Erityisen vaikuttavia ovat varsinkin uudet isommat ja yksityiskohtaisemmat kaljuunat sekä muut sotalaivat, jotka saavat aiempien pelien vastaavat näyttämään mitättömiltä.

Kaupunkilaisten hallinnoinnin tekee sujuvammaksi indikaattori, joka ilmoittaa joutilaina olevista kansalaisista. Tämä on kätevä siirtokunnan laajetessa ja kaupungin tihentyessä, jolloin yksittäiset rakentajat saattavat jäädä piiloon ja pelaajalta unohduksiin.

Koukuttavaa rakentelua

Kaiken kaikkiaan AOE III on samalla tavalla koukuttava rakentelupeli kuin aikaisemmat osat, ja ainakin allekirjoittaneen mielestä oman kaupungin rakentaminen on paljon kiinnostavampaa puuhaa kuin naapurien kanssa sotiminen, vaikka naapurien varalta tietenkin kannattaa olla tulitarpeita ja joukkoja käytössä. Vanha Empires-konkari kotiutuu nopeasti uutukaisen käyttöliittymään sekä pelaamiseen, joka perusrungoltaan on edelleen mukavan helppo oppia muttei kuitenkaan liian yksinkertainen. Hallittavaa riittää yllin kyllin.

Sarjan edellisistä osista pitäneet tykästyvät varmasti myös Age of Empires III:een. Konseptia ei ole onneksi lähdetty liikaa muuttelemaan, mutta kaikkine uudistuksineen ja kasvon kohotuksineen sarjan uusin osa on täysin oikeutettu kolmanteen numeraaliin.

Lisäosat

Jos pelattava emopelistä loppuu tai pelkät eurooppalaiset sivilisaatiot eivät miellytä, on AOE III:lle tarjolla jo kaksi lisälevyä, Warchiefs sekä Asian Dynasties. Warchiefs lisää pelattaviksi kansoiksi siouxit, irokeesit ja atsteekit, Asian Dynasties nimensä mukaisesti aasialaiset japanilaiset, kiinalaiset sekä intialaiset. Kummassakin on mukana myös yksi uusi kampanja, uusia yksiköitä ja ominaisuuksia eurooppalaisille sivilisaatioille sekä uusia karttoja, sijainteja ja pelimoodeja.

Warchiefsin merkittävin lisäys pelattavuuteen ovat eri rakennusten ominaisuudet. Esimerkiksi atsteekeilla rakennukset voi pistää omistautumaan tietyille atsteekki-jumalille, jolloin käyttöön saa vaikkapa lisää joukkoja tai resursseja. Uutena rakennuksena intiaanikansoilla on myös tulikehä, jonka ympärille voi laittaa kaupunkilaisia tanssimaan uskonnollisia tansseja. Nämä voivat nopeuttaa esimerkiksi yksiköiden tuotantoa tai lisätä sotajoukkojen kestävyyttä.

Asian Dynastiesissa tutkimusmatkailijan virkaa toimittaa munkki, joka aloittaa pelissä yhden oppilaan voimin. Aasian lisälevy  tuo takaisin aiemmista peleistä tutut ihmeet. Ihmeen rakentaminen ei kuitenkaan nyt ratkaise peliä, vaan ihmettä tarvitaan kansan kehittymiseen seuraavalle aikakaudelle. Kuten Warchiefsin rakennusten ominaisuuksien hyödyntämisestä, myös ihmeiden rakentamisesta saa joukkojen tai resurssien täydennyksiä.

 

Tekijä: Ensemble Studios
Julkaisija: Microsoft Game Studios
Testattu: AMD Athlon 64 3000+ 1,8 GHz, 512 Mt muistia
Saatavilla: PC
Laitevaatimukset: 1,4 GHz prosessori, 256 Mt muistia, 2 Gt kovalevytilaa
Pelaajia: 1-?
Pelin kotisivu: http://www.ageofempires3.com

 

Lue lisää eDomesta

Age of Empires 3 (PC)

Age of Empires: The Age of Kings (DS)

Age of Mythology: The Titans (pc)

Anno 1701: Dawn of Discovery (DS)

Close Combat: Modern Tactics (PC)

Cossacks II: Napoleonic Wars (pc)

Fantasy Wars (PC)

Itsenäisestä studiosta osaksi Microsoftia

Settlers of Catan (360)

Taskustrategiointi jatkuu – Advance Wars: Dark Conflict saapuu DS:lle

The Settlers (DS)

UFO: Extraterrestrials (PC)

Muropaketin uusimmat