Uusimmat

Army of Two: The 40th Day (PS3, Xbox 360)

14.01.2010 16:38 Jukka O. Kauppinen

Kaksi vuotta sitten ilmestynyt Army of Two oli herkullinen peli. Todellinen äijäpeli viehätti erityisesti cooperative-lähestymistavallaan, jossa jopa yksinpeli oli kaksinpeliä. Peli oli paikoittain hieman karhea, mutta moni tykkäsi ideasta ja fiiliksestä.

The 40th Day jatkaa esikoispelin linjalla ja paiskaa pelaajansa valtaisan katastrofin keskelle. Luvassa on aimo annos herkullista cooppipelattavaa, jossa tiivistyy räiskintäpelien ydin: uho ja äijäily.

Peli räjäyttää heti alkuun shown täyteen vauhtiin. Hetki fiilistelyä, sitten paukkuu.

Kova kaksikkomme, kahden miehen palkkasoturiarmeija Rios ja Salem, ovat suorittamassa rutiinitehtävää Kiinan Shanghaissa. Sitten homma kusee. Kaupunkiin on salakuljetettu kokonainen palkkasoturiarmeija, joka ensi töikseen aloittaa kaupungin lanaamisen maailmanlopun meiningillä. Pilvenpiirtäjät kaatuilevat räjähteiden ja törmäilevien lentokoneiden avustuksella, liikenne jumitetaan ja raivopäiset, tunnistamattomat sotilaat täyttävät kadut. Siellä keskellä on kaksikkomme, jota tapahtumat eivät sinänsä kiinnosta pätkääkään. Mutta hitto, miten täältä pääsee muka pois? Tehtävästä tulee selviytymispainajainen, jonka mittaan kaksikko joutuu antamaan hyökkääjille turpiin urakalla.

Army of Two perustuu puhtaasti kaksinpeliin. Pelasit sitten yksin, jaetulla ruudulla tai verkon yli. Kentällä on aina kaksi soturia, jotka selvittävät ongelmansa yhteistyöllä. Useimmiten ongelmien ratkonta on tosin puhdasta konetuliaseiden laulua. Välillä räiskintää höystetään kosmeettisilla ongelmatilanteilla, joissa kaksikko joutuu yhdessä avaamaan portin tai avittamaan toisensa hankalien esteiden yli.

Useimmiten cooppailu on sitä itseään, kahden soturin etenemistä vihollisten täyttämillä kujasilla ja käytävillä. Ympäristö on täynnä erilaisia esteitä, joiden taakse niin pelaaja, kollega kuin vihollisetkin suojautuvat tilanteen niin vaatiessa. Vähän suojatulta, sitten loikitaan esteiden yli tai ympäri ja syöksytään seuraavan suojan taakse. Liikkuminen on sujuvaa, sillä hahmot osaavat käyttää suojia sekä käskystä että itsestään. Kontrollit ovat selkeitä ja puoliautomaattisia. Hahmot esimerkiksi painautuvat seinää vasten itsestään tai kyykistyvät oikean tatin painalluksella esteiden taakse. Juokseminen, hyppääminen ja vauhdista piiloon heittäytyminen tapahtuvat kaikki samasta napista, reaktion riippuessa hahmon toiminnasta.

Tavallaan peliä voisi kritisoida suoraviivaisuudesta. Kentät ovat kapeita ja niin selkeitä, ettei niillä voi eksyä. Toisaalta, voisihan sitä märistä, että miksi nurmi on kesällä vihreää ja miksi taivaalla on pilviä. Peli on rakennettu tiukaksi ja rajuksi putkiräiskeeksi ja siinä se. Tavoitteet ovat aina selkeitä, etenemissuunta tuolla ja siksi hetkittäiset kentän avartumiset tulevatkin iloisina yllätyksinä. Joskus pelialue näet avartuu niin suureksi, että tarjolla on kaksi vaihtoehtoista kulkureittiä. Pelaaja ottaa toisen, kaveri toisen ja siten edetään toisiaan tukien, pyssyjen syytäessä lyijyä.

Ja näin päästäänkin pelin veikeimmän ominaisuuden pariin. Aggrooooooooo.

Pelin tekoäly, ainakin kaverin suhteen, on erinomaista. Kollega kulkee useimmiten fiksusti mukana, totellen pelaajan antamia käskyjä. Kulje mukana, etene ja pidä asemasi ovat selkeitä käskyjä, mutta niissä on myös kaksi tasoa: tavallinen ja aggro.

Aggrohan tarkoittaa käytännössä huomion kiinnittämistä itseensä. Kun toinen pelaaja riekkuu vihollisten näkyvissä ja räimii ympäriinsä hulvattomasti, niin tietysti viholliset kiinnittävät huomionsa tähän. Sillä välin toinen pelaaja voi hipsiä huomaamatta sivustaan ja antaa paukkua, kun vihollinen kiinnittää huomionsa kaveriin.

Onkin näpsäkkää käskeä kaveri etenemään tai pitämään asemansa aggro-tilassa, odottaa että viholliset unohtavat sinut, siirtyä ja sitten räimäistä. Tai meluta itse ihan älyttömästi, siirtyä siten että viholliset ovat kylki kamuun päin ja sitten määrätä kollega työn touhuun.

Aggroaminen ja cooppaus toimivatkin todella mainiosti. Kun aggron salat aukeavat ja tajuaa miten sitä ja komentoja voi hyödyntää kentillä, niin pelistä aukeaa kokonainen uusi ulottuvuus.

Pyssyt ovat toki tärkeä osa peliä. Mätön mittaan pelaaja tienaa valuttaa sekä pöllimällä rahaa/ammuksia kaatuneilta vihollisilta, että suorittamalla pieniä alitehtäviä. Ja rahalla saa… Pyssyjä. Asevalikoima on herkullisen mahtava ja tykkejä pystyy virittelemään aivan hillittömästi. Sekä lisävarusteiden että ihan perusosien tuunauksella työkaluja voi hioa mieleiseensä suuntaan, eikä rahastakaan tule kovin pahasti pulaa missään vaiheessa. Niinpä tuunareilla on luvassa onnen päivät.

Aseiden tuunauksella voi toki vaikuttaa myös aggroon. Viritätkö oikein hiljaisen, vaimennetun tarkkuusaseen vai kunnon mökäävän hehtaaritussarin, joka herättää toveri Maonkin haudastaan?

Yksi pelin mielenkiintoisista detaljeista liittyy moraaliin ja pelinsisäisiin päätöksiin. Ei vain reitinvalintaan, vaan sekä selkeisiin hyvis/pahis-valintoihin että harmaasävyisempiin ratkaisuihin. Autatko jotakuta? Pelastatko siviilejä? Ajatteletko mieluummin itseäsi vai jotakuta toista? Joistakin ratkaisuista saa mainetta tai rahaa, osa ei puolestaan vaikuta lainkaan varsinaiseen peliin vaan niiden lopputulos näytellään pelaajan näkökentän ulkopuolella. Ja täytyy sanoa, tulokset voivat olla todella yllättäviä. Tapahtumat esitellään sarjakuvien muodossa ja ne voivat vaikuttaa vahvasti tunnetasolla, mikä on oiva saavutus.

Army of Two: The 40th Day on suorasukainen toimintapeli. Syvällisyyttä ei kannata odottaa, ei myöskään järin avoimia kenttiä. Uudelleenpelattavuutta kuitenkin tuntuisi löytyvän, kiitos erilaisten moninpelivaihtoehtojen ja vaihtoehtoisten kulkureittien. Kaksinpeli jaetulla ruudulla on ahdistavaa, mutta verkon yli mättämään pääsee neljällä eri pelitilalla, kymmenenkin ihmisen matseissa, kahden soltun tiimeissä. Ideatasolla kuulostaa hyvältä, mutta viime tipassa saapuneella debug-testiversiolla ei päässyt testaamaan verkkopeliä.

Cooperative-pelit ovat nousseet viime vuosien aikana valtavirtaan, mutta Army of Two paketoi sen edelleen omintakeiseen, mielenkiintoiseen ja toimivaan pakettiin. Äijäily viehättää, räiskintä on kiivasta ja peli viihdyttää. Tosin kenttien kapeus ahdistaa monin paikoin ja vihollisten toiminta on välistä turhankin kaavamaista ja skriptattua. Joskus tuntuu siltä, että pelaaja on enemmänkin ampumaradalla kuin taistelee henkensä edestä. Siitäkin huolimatta, 40th Day on hiottu hienosti kaikin tavoin edeltäjäänsä sujuvammaksi teokseksi, jossa oikeastaan vain yksi asia harmittaa oikein todella: tosiäijäilyä on edellispeliä vähemmän. Mokomat tosikot.

Mainittakoon vielä erikseen, että Salem ja Rios ovat niin mahdottoman päheitä ja karuja hahmoja, että paljon respectiä pelisuunnittelijoille. Äijjämeininki! Eipä siis muuta kuin peilin eteen laulamaan Macho macho mania ja sitten cooppittamaan.

 

Tekijä: EA Montreal
Julkaisija: EA
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PSP, PS3, Xbox 360
Pelaajia: 1, 2 (samalla koneella), 2-10 (verkossa)
Pelin kotisivu: http://www.armyoftwo.com
Jukka O. Kauppinen

 

Lisää aiheesta

Army of Two (PS3, 360)

Jos jossain puhkeaa sota, eivätkä tavallisen armeijan kyvyt riitä sen ratkaisuun, kuka kutsutaan apuun? Ei, merijalkaväestä ei ole tähän hommaan. Maailman kuumimpien kriisipesäkkeiden räjäyttämiseen tarvitaan maailman kovin ja äijämäisin kaksikko, kahden miehen armeija.

Army of Two on hartaasti odotettu ja useampaan kertaan lykätty räiskintäpeli, joka on alusta saakka suunniteltu kahden pelaajan co-op-pelattavaksi. Tällaisenaan se tarjoaakin vioistaan huolimatta erään alkuvuoden lystikkäimmistä pelikokemuksista.

Lue myös

Bayonetta (PS3, Xbox 360)

Heavy Rain -ennakko (PS3)

James Cameron’s Avatar: The Game (PC, PS3, Xbox 360)

Left 4 Dead 2 (PC, Xbox 360)

Saw (PC, PS3, Xbox 360)

Sherlock Holmes vs. Jack the Ripper (PC, Xbox 360)

Star Trek Online -ennakko (PC)