Uusimmat

Assassin’s Creed II – alku hyvin, loppu yhtä tuskaa

22.12.2009 13:43 Jukka O. Kauppinen

eDomessakin kehuttu Assassin’s Creed II, Ubisoftin renessanssiajan Italiaan sijoittuva toimintaseikkailu, on valmis, kaupoissa ja tekijätiimi keskittyy pienen loman jälkeen pelin laajennusten tekemiseen. Tässä lomassa pelin ohjaaja, kesemmällä meidänkin haastattelemamme Patrice Desilets, on ehtinyt katsoa taaksepäin projektiaan ja huokaista helpotuksesta.

Vuosi 2009 ei ollut Desiletsille hienoa aikaa pelkästään upean pelin synnyttämisen ansiosta. Hän opetteli samaan aikaan olemaan isukki sekä pelilleen että tyttärelleen. Hän osti uuden kodin ja sisusti sen. Kuten pelinsäkin.

”2009 vuodenvaihteeseen saakka kaikki meni hienosti. Sitten meistä tuntui, ettei tämä ehdi ikinä valmistua. Pelin piti olla kaupoissa marraskuussa. Mutta pelissä oli niin paljon sisältöä. Miten me ehtisimme ikinä testaamaan kaiken ja varmistamaan, että peli toimii kunnolla?”

Vastaus oli karu. Ei mitenkään. Niinpä Assassin’s Creed II julkaistiin loppujen lopuksi vain osittaisena visiona. Sen huomaa ensimmäisestä lisäristäkin, joka laajentaa Firenzen kaupunkia. Mitä kaikkea prosessissa siis tapahtuikaan? Se selviää oheisesta haastattelusta:

Lisää aiheesta

Assassin’s Creed II (PS3, Xbox 360)

Mahatma Gandhi sanoi kerran kuuluisasti, että ”silmä silmästä ja koko maailma on sokea”. Ehkä näin, mutta siihen asti että sokeudun, minä ainakin nautin täysin siemauksin kunnon kostotarinoista. Sekoitetaan vielä mukaan vähän aikamatkailua ja suuria salaliittoja niin Assassin’s Creed II on valmis. Mutta onko se pelinä mistään kotoisin?

Assassin’s Creed II -ensikosketus 1: assassiinien ja temppeliritarien tarina jatkuu upeissa kulisseissa

Assassin’s Creed II -ensikosketus 2: vapautta, avoimuutta ja tavoitteita

Assassin’s Creed II – haastattelussa pelin tuottaja

Lue myös

Arvostelu: New Super Mario Bros. Wii (Wii)

MAG, Heavy Rain, God of War III ihan kulman takana

Olisiko sinusta klingoniksi?

Suomen myydyimmät pelit viikolla 51/2009 – Modern Warfare 2, vuoden ykköspeli?