Beijing 2008 (360, PS3)
Vanha sanonta kertoo, että tyhjästä on paha nyhjäistä. Tämän voisi kenties kääntää myös ympäri ja todeta, että kun ei odota yhtään mitään, vähäkin vaikuttaa voitolta. Kenties juuri tästä syystä tuore ja virallinen olympiapeli toimii yllättävän hyvin.
Kaikki vähänkään pitempään pelanneet arvaavat jo pelityypin perusteella, mistä on kyse. Olympialaiset vaativat kuntoa ja vahvoja naputussormia myös pelaajiltaan, sekä tietenkin pinon varaohjaimia.
Siltä varalta että joku lukijoista on sen verran tuoreempaa polvea, etteivät klassiset urheilupelit ole tuttuja, kerrataan nopeasti perusteita. Urheilupelien pääasiallinen pelimuoto on nappien rämpytys tai vaihtoehtoisella suoritustavalla ohjaimen vemputus. Lajusta riippuen joskus painellaan välissä nappeja tai vemputetaan hieman eri tavalla, mutta pelattavuuden voi tiivistää hyvin toteamalla, että session jälkeen käteen sattuu.
Kukkaroon sattuu myös, sillä Xboxin analogitikkuja ei ole tarkoitettu vemputettavaksi tai pyöritettäväksi ympäriinsä hirvittävällä vauhdilla. Testijakson aikana oli jo huomattavissa, että käytössä ollut ohjain – halpa varaohjain tietenkin, ei Summer Gamesien veteraani lankea vanhaan ja käytä ykkösohjaintaan – ryhtyi nikottelemaan. Kaveriporukan peleissä, jotka ovat myös sitä pelin parasta antia, kannattaa siis käskeä jokaista tuomaan oma pelivälineensä.
Pyöritä ja vemputa
Virallisista kisoista kun on kyse, mukana on sen miljoona erilaista urheilulajia, jotka tosin eivät toteutukseltaan juuri eroa toisistaan. Mukavasti ne vähätkin erot voi tarkistaa ennen suoritustaan, sillä peli opastaa yksityiskohtaisesti oikeaoppisen suorituksen saloihin. Palvelua kannatta hyödyntää, sillä vaikeustaso on sangen korkea. Vaikka rämpyttäisi ranne ulvoen, kirkkaimmat mitalit tuntuvat vaikeilta tavoitteilta.
Lisäksi voitaisiin sanoa, että yksinkertaisen ja lihaskuntoa vaativan pelattavuuden ansiosta lajit kantavat mukanaan esikuviensa stigmoja. 400 metrin juoksu oli testisohvalla yhtä kammottu laji kuin oikeiden juoksijoiden parissa.
Kisoja voi pelata joko yksin tai kaverien kanssa, joko saman koneen äärellä tai Xbox Liven välityksellä. Mukana on myös mahdollisuus pelata olympiasimulaatiota, jossa pääsee manageroimaan joukkuettaan. Piikkiä ei pistetä persiiseen, mutta jokaisella päivällä on omat tavoitteensa, joita täyttämällä saa lisää maagisia pisteitä. Näillä voi hoitaa joukkueensa väsymystä tai vaikka hioa eri osa-alueita lopulliseen kuosiinsa.
Siinäpä se sitten olikin, virallinen olympiapeli. Vuonna 2008 pelin anti tuntuu auttamattoman vähäiseltä, mutta tarkoituksena on selvästi ollut perinteisen ranteet romuksi -urheilupelin tekeminen ja siinä tiimi kieltämättä onnistuu. Grafiikka – silloin kun sitä hien ja sumenevan katseen läpi erottaa – näyttää pätevältä, selostaja on pystymetsästä repäisty ja kisat kuulostavat kisoilta. Perusteet ovat siis kunnossa.
Kenellekään tavalliselle pulliaiselle en peliä lähtisi suosittelemaan, sillä eiväthän Halon voimalla kasvaneet pullamössöpelaajat tällaista arvosta tai kestä. Vika on myös puhtaasti pelin, sillä kahden napin rämpytyksestä on turha yrittää repiä mestariteosta. Daley Thompson’s Decathlonin, Track & Fieldin ja Summer Gamesin myötä rautahampaansa kehittäneet taas ovat kuin kotonaan.
Tässä on sitä old school -urheilumeininkiä kaikessa karuudessaan. Älkää sitten sanoko, etten varoittanut hajoavista ohjaimista, joko kulumisväsymyksen tai ikkunasta lentämisen johdosta.
Tekijä: Eurocom
Julkaisija: SEGA
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PlayStation 3, Xbox 360
Pelaajia: 1-8 (sama kone, Internet)
Pelin kotisivu: http://www.olympicvideogames.com/en/index.html
Lue myös
Enemy Territory: Quake Wars (360, PS3)
Wrath of the Lich King -ennakko: osa 1
