Bioshock Infinite Burial at Sea Episode 2 DLC (PC, PS3, Xbox 360)

Tekijä: Irrational Games
Julkaisija: Take-Two
Testattu: Windows 8.1, Intel Core i5-4670k, 16 Gt keskusmuistia, Radeon R9 280x
Saatavilla: PC, PlayStation 3, Xbox 360
Laitevaatimukset: PC Windows Vista tai uudempi, Intel Core 2 DUO 2,4 GHz / AMD Athlon X2 2,7 GHz, 2 Gt muistia, 20 Gt kiintolevytilaa, 512 Mt DirectX10-näytönohjain
Pelaajia: 1
Muuta: ladattava lisäosa, vaatii Bioshock Infinite -pelin
Pelin kotisivu:http://www.bioshockinfinite.com/?RET=&ag=true
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Jos minun pitäisi nimetä päättyneen sukupolven suosikkipelisarjani, se olisi todennäköisesti Bioshock. Toisin kuin monet muut, minä pidin sarjan jokaisesta pelistä. Kovasti.

Kun nyt kävi niin, että Irrational Games suljettiin, Bioshock Infiniten Burial at Sea –lisäri jää viimeiseksi oikeaksi Bioshockiksi ikinä. Ja jos jotain voi Ken Levinen kunniaksi todeta, niin ainakin kaveri jättää pelisarjansa tyylillä.

Bioshock Infinite sai Domelta aika tasan tarkkaan vuosi sitten viisi tähteä ja suosituspeukun. Internet-raati on sittemmin kollektiivisesti päättänyt, että peli oli täyttä paskaa, mutta itse seison yhä arvosanani takana (toim. huom: Samoin –JOK). Harva peli on tehnyt minuun yhtä suurta vaikutusta kuin Bioshock Infinite, joka uskalsi kysyä, jättää asioita pelaajan pohdittavaksi ja jopa suuria osia tarinastaan sellaisiin paikkoihin, että se oli mahdollista missata, jos juoksi ADHD-näätänä koko roskan läpi.

Huonoa pelisuunnittelua? Ehkä tavallaan, mutta itse taisin vain osua siihen Venn-diagrammin keskipisteeseen: tarina selitti minulle tarpeeksi ja jätti kuitenkin sen verran tilaa omille teorioille, että olin myyty. Ja pelattuani Burial at Sean toisen episodin, muistan taas erittäin elävästi, miksi.

Jäähyväiset Pariisille

Burial at Sean toinen osa on paljon asioita, mutta ennen kaikkea se on Ken Levinen jäähyväinen Bioshock-pelisarjalle. Irrational Gamesin sulkeminen tarkoittaa sitä, että jos – kun – Take-Two tehtailee sarjalle jatko-osia, Ken Levine ei kööreineen ole niitä tekemässä. Tämä lienee ollut mielessä myös Burial at Seata tehtäessä, sillä kakkosepisodi on aikamoista fanserviceä.

Pääosassa nähdään Elizabeth syistä, joiden selittäminen vaatisi edellisepisodin spoilaamisen, ja pelattavuus on hiippailuhenkisempää kuin ennen. Se on myös tavallaan vähän sivujuttu, sillä jos Bioshock Infinite oli hyvää tarinaa ja mukiinmenevää pelattavuutta, nämä asiat ovat nyt entistä enemmän totta. Minusta pelattavuus hiippailuineen, stealth-tyrmäyksineen ja muine uusine kuvioineen oli lähinnä välttämätön paha. Se, mitä tein, kun en päässyt ihmettelemään vastauksia, selityksiä ja paljastuksia, jotka saavat koko pelisarjan tapahtumat näkymään aivan uudessa valossa.

Mutta puhutaan silti hetki siitä pelattavuudesta. Koska Elizabeth ei ole yhtä karski äijä kuin Booker DeWitt, hän ei niinkään taistele suoraan vihollisiaan vastaan, vaan ideana olisi kiertää, harhauttaa, tyrmätä ja hiippailla. Tätä varten tarjolla on paitsi uusia aseita, myös uusia plasmideja. Yhdellä näkee seinien läpi ja voi vaikka muuttua näkymättömäksi.

Jotain pelistä kertookin se, että sen aikana ei ole pakko tappaa ainuttakaan vihollista. Taistelu on parissa kohtaa väistämätöntä – tai sitten saisi olla todella hyvä hiippailija – mutta tappaa ei tarvitse.

Itse kuitenkin tapoin, koska ihan rehellisesti sanottuna en jaksanut hiippailla samojen hubialueiden läpi joka lävessä. Nuolta päähän, hand cannonilla otsaan ja plasmidilla kaikki jääksi. Sillä siitä selvittiin. Missasinko pointin? Ehkä, mutta itse olin lähinnä turistimatkalla sen tarinan takia. Ja voi pojat…

Rapturen syövereissä

Kuten nokkelimmat jo nimestäkin arvasivat, saati sitten edellisepisodin pelaamisesta, Burial at Sea tapahtuu Rapturessa. Erinäisten käänteiden kautta Elizabeth joutuu keskelle Rapturen romahduksen tapahtumia lyödessään hynttyynsä yhteen ykköspelistä tutun Atlaksen kanssa. Työläisten sankarina esiintyvä Atlas haluaa Andrew Ryaniksi Andrew Ryanin paikalle, mutta kuten kaikki ykkösosaa pelanneet tietävät, hänellä ei todellakaan ole puhtaita jauhoja pussissaan.

Peli ei tätä peittele, enkä minäkään. Jos et ole pelannut aiempia Bioshockeja – siis ainakin ykköstä ja Infiniteä – et saa Burial at Sean tarinasta yhtään mitään irti. Se kun todellakin keskittyy vastaamaan kysymyksiin ja mysteereihin, jotka ovat vaivanneet pelisarjan ystäviä ensimmäisestä pelistä saakka.

Ei tarvitse olla kummoinenkaan visionääri kuvitellakseen, että tämä kaikki on tarkoituksenmukaista. Ken Levine ja Irrationalin väki tuskin halusivat, että joku puskasta repäisty varaporukka – joka siis oletettavasti tekee sen väistämättömän Bioshock 3:n – keksisi selityksiä ja vesittäisi heidän tarinoitaan. Niinpä nyt kurotaan langanpäitä yhteen urakalla ja paukautetaan koko roska auki yhdestä laakista.

Itse olin jälleen kerran myyty. Tunnustan, että kun lopputekstit pyörivät reilun kuuden tunnin jälkeen, katselin niitä kostein silmin. En vain tarinan itsensä takia, vaan sen, että tässä selvästi sanottiin jäähyväisiä pelisarjalle ja sen faneille.

Jos satut olemaan kaltaiseni megafani, Burial at Sea on pakkopelattava. Jos taas et ole… No, tätä Infiniteä tai tätä lisäriä ei ole tehty sinua varten. Pelaa aiemmat Bioshockit ja palaa sitten asiaan. Olet itsellesi yhden viime sukupolven parhaista kokemuksista velkaa.

Lisää aiheesta

Bioshock Infinite (PC, PS3, Xbox 360)

 ”Tuo tyttö meille ja velkasi annetaan anteeksi”. Näin kryptisen ohjeen saattelemana Booker DeWitt, yksityisetsivä 1900-luvun alun New Yorkista, päätyy soutuveneeseen keskelle tuntematonta merta seuranaan vain kaksi outoja puhuvaa ventovierasta. Edessä siintää mystisen lupaavasti majakka. Kätkeekö se sisäänsä tytön ja tämän kidnappaajat? Ei suinkaan, vaan ällistyttävän alkukohtauksen, jota en suinkaan spoilaa. Mutta erinäisten käänteiden kautta Bookerin tie vie Columbiaan, kaukana pilvimassan yläpuolella sijaitsevaan paratiisikaupunkiin.

Bioshock Infinite: Burial at Sea Episode 1 DLC (PC, PS3, Xbox 360)

En oikein tajunnutkaan, miten paljon olin kaivannut alkuperäisten Bioshock-pelien tunnelmaa, ennen kuin Burial at Sea –DLC:n ensimmäisen episodin alkuhetkillä taustamusiikissa vilahteli niitä tutun haikeita viulumelodioita. Kun astuin ulos Booker DeWittin toimistosta Rapturen kaduille, olo oli kuin olisin palannut kotiin. Kun seuraavat pari tuntia menivät prikulleen samoissa fiiliksissä, arvannette jo, mitä olin DLC:stä noin kokonaisuutena mieltä!