Blackguards 2 -ennakko (Mac, PC)
Tekijä: Daedalic Entertainment
Julkaisija: Daedalic Entertainment
Testattu: PC Windows 7 64-bit, i-7 4770k, Geforce GTX 770, 16 Gt muistia
Tulossa: PC – tammikuu 2015
Laitevaatimukset: ei tiedossa
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.daedalic.de/en/game/Blackguards_2
Testaaja: Pekka Leinonen
Blackguards oli alkuvuoden mielenkiintoisimpia tapauksia. Peli oli järjettömän satunnaisnumeroarvonnan vuoksi samaan aikaan hiton turhauttava, mutta samalla jotenkin niin kiehtova. Sellaisella tavalla kiehtova, kuin pelaisi hedelmäpeliä kymmensenttisillä; koukku oli kova mutta panokset eivät.
Blackguards kakkoseen suhtauduin hyvinkin varauksellisella mielenkiinnolla. Jokohan ne olisi saanut toimimaan pelin, jossa oli paljon potentiaalia?
Tarinamme alkaa, kun mies ajaa eukkonsa vankityrmään. Miksi? Sitä protagonisti kyselee itseltään ääneen vuosien saatossa hulluuden valloittaessa mielensä ja tyrmän hämäkkimyrkkyjen mutantisoidessa hänestä Oopperan kummituksen. Kun hän viimein onnistuu pakenemaan liikkuu mielessään vain ei mitään/kosto/valta/raha. Valitse siitä, pelaaja saa päättää.
Peli tuntuu alusta alkaen täysin Blackguardsilta, muutamia hienosäätöjä lukuun ottamatta. Siitä voi lukea vaikka tältä sivulta kolmen mielipiteen verran. Nyt vanhat naamat palaavat ruutuun ja kaikki tuntuu toistavan itseään. Kunnes muutaman kentän jälkeen meininki muuttuu. Enää ei koluta luolastoja tai metsiä. Nyt vallataan maailmaa rautaiseen otteeseen taistelu kerrallaan. Tämähän ei tietysti onnistu ilman armeijaa, joten mukaan liittyy hilpeä joukko palkkasotureita. Eri leirejä sekä kaupunkeja valtaamalla legioona saa bonuksia. Vaikka kaikkea ei ole edes pakko vallata ja ryöstää, sen tekee kyllä mielellään, koska vastus kasvaa aina vain vahvemmaksi. Tappelu on koukuttavampaa kuin ensimmäisessä osassa.
Pelaajalla on monesti valta vaikuttaa siihen, että vangiksi saatujen kuulustelemisen jälkeen joko hirttää heidät tai antaa mennä. Tavernassa voi levittää huhua joko armollisesta johtajasta tai parhaan Korean diktaattorista. Siitä en voi sanoa, onko asialla myöhemmin semanttista arvoa suurempaa.
Previkkateksti väittää, että satunnaisuutta on vähennetty. Voi olla hyvinkin mahdollista. Ainakin taktiikalle on annettu selkeästi enemmän tilaa ympäristön, ansojen ja hahmojen sijoittelun muodossa. Peli ei enää tunnu yhtä epäreilulta. Ehdin jo innostua. Mutta sitten…
Yksi kohtalaisen suuri ongelma, miksen jaksa edes yrittää muodostaa mitään kunnollista mielipidettä tai yrittää keksiä mitään hauskaa tekstiä on se, että ennakkoversio on rikki. Ja antaumuksella. Itse asiassa ensimmäisen version pelaamisesta ei tullut yhtään mitään. Päivitettynä se toimi jo jollain tapaa, mutta sisältä kaikki oli lahoa. Ansat eivät välttämättä toimineet. Loitsut eivät ehkä toimi, vaikka satavarmasti pitäisi. Hahmojen ominaisuudet ovat mitä sattuu: yllättäen taikuri onkin kovempi tappelija kuin kirveskääpiö. Vihollinen päättää päivänsä juoksemalla tulen keskelle ja niin edespäin. Siinä vaiheessa kun peli päätti heittää heksaruudukonkin helevettihin, loppui huumori.
Blackguards kakkosessa on sitä potentiaalia enemmän kuin edeltäjässään, joten on hyvinkin mahdollista, että istun alkuvuodesta öitä pelin ääressä. Toivottavasti saksanpojat vaan tällä kertaa testaavat pelin ennen julkaisua.
Lisää aiheesta
Blackguards yhdistää mukavalla tavalla kaksi eri peligenreä. Se on yhtaikaa täysimittainen, paikoin tosin vähän yliampuvakin roolipeli, sekä taktinen heksastrategia. Toisin sanoen, välillä matkaillaan maailmalla ja kehitetään hahmoja, sitten taistellaan vuoropohjaisella taktisella kartalla.
Blackguards on synkkä, synkempi, synkin roolipeli
Daedalic on pieni mutta mukava firma. Se on pitänyt korkealla klassisten seikkailupelien lippua ja aikaansaanut paljon varsin hyviä, viihdyttäviä pelejä. Blackguards on kuitenkin firmalle iso askel. Se on julkaisijan suurin ja kallein peli tähän mennessä, jonka viilaamiseen on panostettu ja paljon.
