Burnout Legends (PSP)

Lue Burnout-pelisarjan historiasta.

PlayStation Portablelle on julkaistu jo hävettävän paljon PS2-käännöksiä – ja sellaisia tuntuu olevan jonossa lisää. Toivottavasti niiden tekijät osaavat ottaa mallia Criterionista. Burnout Legendsin tekijät ovat nimittäin tajunneet, miten PS2-pelin kuuluu kääntyä PSP:lle.

Siinä ratkaisevat yksinkertaiset asiat. Esimerkiksi toukokuussa E3-messuilla Legendsin demon pahin ongelma oli, että taskukoneen pienemmältä ruudulta ei erottanut ajoissa muuta liikennettä. Nyt homma on korjattu: muun liikenteen etu- ja perävalot ovat niin ylikirkkaat, että ne pistävät ajoissa silmään.

Palkkioitakin jaetaan entistä enemmän: melkein jokaisesta kisasta saa uusia ratoja, autoja ja suoritusmerkintöjä. Näin pelaaja koukutetaan, ottakaa oppia!

Toki Burnoutin peruskaava on jo sinällään taskupelaamiseen sopiva. Kisat ovat lyhyitä ja kolarikentät vieläkin tiiviimpiä. Session ehtii ottaa vaikka bussipysäkillä, ellei pelin alun pitkää latausta oteta huomioon. PSP:n tyyppipulmaksi muodostumassa oleva latailu ei itse pelin aikana häiritse kuin musiikin vaihtuessa. Silloin peli saattaa nykäistä.

Musiikki kannattaakin kytkeä pois, sillä ääniraita on tällä kertaa yllättävän heikko. Vaikka Burnout 3:n valikoimakin kasvoi vasta kuunnellessa, olisi tällä kertaa toivonut edes hieman räminäpunkkia laajempaa tarjontaa.

Burnout Legendsiin on koottu ratoja koko sarjan kolmesta ensimmäisestä pelistä. Interstate Loop on nostalginen, samaten kakkososan lentokenttä. Aiempia osia pelanneet huomaavat äkkiä, että radat ovat pinttyneet mieleen terävästi. Myös autovalikoimassa on paljon tuttuja. Nostalgia iskee taas ja muistuttaa, että Criterion on ollut sarjan tyylin kanssa oikeilla jäljillä alusta asti.

Tärkeintä on vauhti. PSP:n pieni suuri ruutu riittää: Burnout ei sittenkään vaadi kymmenien tuumien kuva-alaa. Hektisen tunnelman pystyy hallitsemaan hyvin erityisesti analogitikulla ohjatessa. Kontrolli tuntuu jopa yllättävän tarkalta. Vauhdin lisäksi Legendsin valttia on monipuolisuus. Kun kolariristeyksiä on sata ja ratoja kymmenittäin, pakettia ei käy läpi vielä parilla junamatkalla.

Vain yksi Burnout 2:n ominaisuus olisi saanut jäädä pois. Pursuit-moodissa ajetaan takaa rikollista, mutta takedown-niittausmeiningin sijaan pelaajan täytyy yhä nakertaa vastustajan energiapalkki nollaan. Kolarin voimalla ei ole väliä, vaan touhu perustuu toistoon.

Criterionin onnistumisesta kertoo, että pahimmat ongelmat ovat näin pieniä. Burnout on viety taskuun lähes moitteettomasti, Burnout 3:n hengen säilyttäen. Kun PS2-käännöksiltä tuntuvia julkaisuja tulee, toivottavasti tekijät ymmärtävät PSP:n vahvuudet ja heikkoudet yhtä hyvin kuin Criterionin väki.

Lassi Kurkijärvi