Comic Jumper (Xbox 360)

22.10.2010 14:00 Miikka Lehtonen

Tekijä: Twisted Pixel
Julkaisija: Microsoft Game Studios
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: Xbox 360
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.twistedpixelgames.com
Miikka Lehtonen

Jos Twisted Pixelin pojille joku tunnustus pitää antaa, niin ainakaan he eivät tee tyypillisiä pelejä. Aiemmin he ovat tarjoilleet meille tarinan alienista, joka söi kaiken, sekä onnettomasta tiedemiehestä, josta tuli yksi iso ihmisräjähdys.

Nyt vuorossa on Captain Smiley, syöksykierteessä oleva sarjakuvatähti, joka rahan puutteessaan joutuu tekemään tuurauskeikkoja muiden supersankarien lehdissä. Huumoria ja hauskoja ideoita löytyy, mutta miten on itse pelin laita?

Comic Jumper ei todellakaan ole peli sieltä tavanomaisimmasta päästä. Alussa pelaaja heitetään keskelle kaaosta, kun hullu tohtori yhdessä painonnostajakaverinsa ja tämän robottipimuarmeijan kanssa yrittää ryöstää paikallista pankkia.

Homman mennessä täydeksi farssiksi peli leikkaa yllättäen aitoon videokuvaan, jossa lapset ja lapsenmieliset lukevat tapahtumia sarjakuvasta. Sarjiksen taso on niin huono, että lapset lähtevät mieluummin oppimaan jotain ja pytyllä lehdestään nauttinut päättää hyödyntää sen vessapaperina.

Captain Smileyn ura ei kuitenkaan ole ohi, sillä Twisted Pixel, tunnettu pelijulkaisija, on kehittänyt vallankumouksellisen comic jumper –laitteen. Sen avulla Captain Smiley voi hyppiä sarjakuvasta toiseen tehden tuurauskeikkoja, kunnes hän on taas jaloillaan.

Tarjolla on sarjiksia neljältä aikakaudelta. Captain Smiley on itse 2000-luvun supersankari, mutta hän vierailee myös niin sanotussa Silver Age –sarjiksessa (ajatelkaa 80-luvun Marveleita), mustavalkoisessa mangassa ja 70-luvun barbaariväännöksessä.

Oli aika mikä tahansa, aihepiiristä väännetään reippaasti huumoria. Mystisesti kadonnut Nanoc the Obliterator on joutunut ilkeän minigolf-miljonäärin kouriin ja istuu nyt läskisti valtaistuimellaan syömässä nachoja. Samaan aikaan golf-magnaatti muuttaa hänen valtakuntaansa maailman suurimmaksi minigolf-radaksi.

Pelin huumori on oikeasti oivaltavaa ja hauskaa, mikä on peleissä todella harvinaista. Hyvien suurempien kuvioiden ohella peli on täynnä loistavia pikkuoivalluksia ja kätkettyjä erikoisuuksia. Kannattaa esimerkiksi ostella pelin kaupasta kaikki Behind the Scenes -videot, sillä ne ovat aivan hillittömän hauskaa ja sekopäistä tavaraa.

Huumoria siis löytyy ja kuvia raastetaan molemmin käsin, mutta valitettavasti se tärkein osa-alue, eli itse peli, on jäänyt hieman vähemmälle huomiolle.

Kiillotuksen tarpeessa

Pelin huumori ja taustatarina ovat oivaltavaa ja suorastaan mainiota settiä. Peli itsessään sen sijaan nojaa pariin ideaan, jotka eivät alunperinkään ole kovin ihmeellisiä, eivätkä myöskään parane siitä kymmenien toistojen myötä.

Hieman tunnelmasta riippuen Captain Smiley juoksee vasemmalta oikealle (loistavana oivalluksena mangassa oikealta vasemmalle) joko ampuen tai potkien pahuuden kätyreitä. Ammuskelu onnistuu hieman erikoisella twin stick –meiningillä, mutta Smileyn hernepyssyt ovat niin onnettoman heikot ja vihollisia on niin kamalan paljon.

Nyrkkitappelu taas ei voisi olla simppelimpää: rämpyttele X:ää ja viholliset lentävät. Välillä mukana on hieman Panzer Dragoon –tyylisiä osioita, joissa kamera siirtyy Smileyn taakse tämän joko pudotessa jostain tai juostessa pitkin käytäviä vihollisten parveillessa ympärillä. Jälleen: heikot aseet + liian kestävät viholliset = tympeyttä.

Ongelma korjautuu osittain kunhan jaksaa sissittää ensimmäisen tunnin. Tässä ajassa Smileyn aseet ja kestopisteet on saatu nostettua sen verran korkealle, että peli kulkee. Itse kuitenkin uskon, että jos pelissä joutuu kärsimään kurjuutta päästäkseen hauskuuden pariin, joku on töpännyt.

Oma pelini olisi jäänyt auttamatta sangen lyhyeksi, ellei sitä mainiota huumoria olisi ripoteltu myös kenttiin. Meininki on pääasiassa täysin älyvapaata ja Captain Smiley on jatkuvasti yllättävän ilkeämielisten herjojen kohteena, mikä oli puhdasta mannaa ainakin minun korvilleni.

Huumori kantaa pitkälle, mutta jouduin vain harmittelemaan, ettei itse peli ole yhtä oivaltava ja mainio kuin sen raamit. Tarjontaa voisi parhaiten luonnehtia perustason setiksi, joka äityy välillä todella ärsyttäväksi, kun viholliset hukkuvat taustaan ja kuollessa joutuu ottamaan monta minuuttia pitkän etapin uudelleen. Onneksi näitä kohtia ei kuitenkaan ole kovin usein – valtaosa niistä nähdään jo alun Conan-kopiossa ja sen jälkeen tahti paranee.

Totean silti, että Comic Jumper on kokeilemisen arvoinen peli, joskin lähinnä sekopäisen meininkinsä ansiosta. Mutta se meininki onkin sitten sen verran sekopäistä, etten muista, koska mitään vastaavaa on viimeksi peleissä nähty.

Imuroikaa ainakin demo, sillä se kertoo jo paljon: siinä näkee ne mainiot välianimaatiot ja saa hyvän kuvan pelin huumorista. Se esittelee myös kaikki osa-alueet. Eivät ne pelityypit siitä mihinkään muutu, vaikka grafiikka vaihtuukin Conan-tyyliseksi tai mustavalkoiseksi mangaksi. Jos demo saa suupielet kääntymään ylöspäin, lopullinen peli maistuu myös – ainakin pienissä palasissa.

Peli maksaa 1200 MS-pistettä.