Democracy 3 (Linux, Mac, PC)

05.06.2014 18:00 Henri Heikkinen

Tekijä: Positech games
Julkaisija: Positech games
Testattu: Macbook Air, OS X 10.9.2, 1.7 Ghz Intel Core i7, 8 Gt ram
Saatavilla: PC, Mac, Linux
Laitevaatimukset: PC: Windows XP tai uudempi, 2 Ghz Core 2 Duo tai vastaava prosessori, DX9c – yhteensopiva näytönohjain, 500 Mt kiintolevytilaa, 2 Gt muistia
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.positech.co.uk/democracy3
Arvostelija: Henri Heikkinen

Jokaista politiikkaa vähänkin seuraavaa yhdistää se, että juuri hän osaisi helposti tehdä parempia päätöksiä kuin vallan kahvassa olevat idiootit. Välillä tuntuu, että tikkaa heittävä apinakin johtaisi tätä maata paremmin kuin Arkadianmäellä istuva papukaijaparvi.

Ikinä vain ei tule tilaisuutta näyttää omaa kyvykkyyttään kun ei viitsi lähteä ehdolle, tai jos lähtee, niin äänestäjät ovat tyhmiä, eivätkä tiedä omaa parastaan. Näissä allekirjoittaneen kaltaisissa oman elämänsä politiikan asiantuntijoissa on brittiläinen Positech nähnyt markkinaraon.

Nyt jo kolmanteen painokseen ehtinyt Democracy tarjoaa jokaiselle besserwisserille mahdollisuuden päästä pientä korvausta vastaan ministerin verkkosukkiin luomaan maanpäällistä utopiaansa.

Plop plop

Ensivilkaisulla Democracy 3 näyttää äärimmäisen sekavalta. Peliruutu on täynnä ikonein varustettuja palloja ja taustalla soi klassinen musiikki. Kun pallon päälle laittaa hiiren kursorin, niistä toisiin menee punaisia ja vihreitä viivoja. Pian selviää, että eri väriset pallukat kuvastavat yhteiskunnallisia tilanteita ja poliittisia päätöksiä.

Yksi pallukka on esimerkiksi rikollisuus, toinen poliisivoimat ja kolmas tuloverotus. Pallukoita tutkimalla selviää, mihin ne vaikuttavat ja mitkä niihin vaikuttavat. Pallukoita klikkaamalla pääsee vaikutuksia tutkimaan tarkemmin ja säätämään esimerkiksi poliisin budjettia tai työttömyystukiin käytettävää rahaa.

Päätöksiin vaaditaan poliittisia pisteitä, joita tippuu vuorojen välillä ministerien luottamuksesta riippuen. Helppoja päätöksiä, kuten jonkin mitättömän menonlisäyksen voi tehdä useita yhden vuoron aikana, suurempia varten joutuu odottamaan ja keräämään ”poliittista pääomaa”. Vuorojen välillä pelaajalle tulee myös erilaisia akuutteja satunnaistapauksia ratkaistavaksi, jotka vaikuttavat johonkin, mutta aina ei ole niin selvää, että mihin.

Palleroiden lisäksi käyttöliittymässä on erilaisia tilastoja ja käppyröitä, joista valtakunnan tilaa ja ennen kaikkea äänestäjien mieltymyksiä voi tutkia. Lyhyehkön tutoriaalin ja pikaisen tutustumisen jälkeen käyttöliittymä avautuu ja pian voikin keskittyä parantamaan maailmaa.

Suuri harppaus

Määrätietoisesti lähdin tietenkin rakentamaan omaa utopiaani. Huumeet lailliseksi, samoin prostituutio. Verot minimiin ja kaiken maailman sosiaalipummeilta tuet pois. Aluksi talous lähtee nousuun ja valtion budjetti on reilusti plussalla. Pian iskee kuitenkin maailmanlaajuinen talouskriisi, suurtyöttömyys, rikollisuus kasvaa ja kansa nousee barrikadeille, eikä aikaakaan kun pääministerin ura loppuu sosialistien järjestämään salamurhaan. Perhana.

Seuraavalla kerralla vedän mao-lippiksen päähän ja lähden rakentamaan sosialistista hyvinvointivaltiota. Kansa rakastaa kun avokätinen hallitus jakaa erilaisia tukia kaikille. Rikkaiden veroja kiristetään kuten kuuluukin ja viime kerrasta viisastuneena poliisivoimien resurssit ovat huipussaan. Ei kuitenkaan mene kauaakaan ennen kuin yritykset kaikkoavat maasta, kilpailukyky on nollissa, talous on romahtanut, kansa barrikadeilla ja pääministerin ura pystyssä. Perhana.

Fiilaten ja höyläten

Ajan myötä pelaaminen alkaa sujua. Budjetti pysyy jotenkuten tasapainossa ja maata voi lähteä viemään vauvanaskelin haluamaansa suuntaan. Loppujen lopuksi pelaaminen onkin hyvin pitkälti eri intressiryhmien toiveiden mukaan tasapainoilua. Tässä piileekin Democracyn opetus. Demokratiassa ei oikein voi tehdä mitään, koska aina tulee joku läski vinkumaan omien etujensa perään.

Democracy ei ota huomioon monipuolejärjestelmää, eikä se varsinaisesti simuloi vaaleja, vaan valtiossa on kaksi puoluetta. Pelaaja on joko vallassa tai ei ole, riippuen kansan suosiosta. Siitä huolimatta myös esimerkiksi Suomen hallituksen päätökset ovat kertaheitolla ymmärrettävämpiä.

On mahdoton leikata mistään, koska kukaan ei halua menettää saavutettuja etuja. Toisaalta menojen lisääminen on vaikeaa, koska loppujen lopuksi kaikki kiva rahoitetaan juuri sinun taskustasi – joko suoraan tai välillisesti – eivätkä ne taskut ole pohjattomat.

Democracy on peli optimoinnista. Se ei ole jumalsimulaattori, jossa kuka tahansa saa vapaat kädet luoda oman utopiansa. Democracy opettaa, että politiikan tärkein tavoite on loppujen lopuksi mennä pienimmän yhteisen nimittäjän ehdoilla ja varmistaa uudelleenvalintansa sen sijaan, että yrittäisi luoda jotain idealistista utopiaa. Se on loppujen lopuksi aika masentavaa.

Mitään varsinaista tarinaahan pelissä ei ole, vaan kaikki skenaariot täytyy luoda korvien välissä. Joskus se onnistuu, joskus ei. Minua optimointi optimoinnin ilosta ei kauaa jaksa viehättää. Siitä päätellen, että peli on jo kolmannessa osassaan, löytyy maailmasta, ja luultavasti tämänkin lukijoista, riittävän paljon anaalisia managerityyppejä, jotka saavat nautintonsa prosenttikäppyröistä. Nykyisellä reilun parinkympin hintaan en kyllä oikein mielelläni suosittelisi tällaista ohjelmalelua kenellekään.