Diablo III: Ultimate Evil Edition (PS3, PS4, Xbox 360, Xbox One)

22.08.2014 14:30 Miikka Lehtonen

Tekijä: Blizzard
Julkaisija: Activision
Testattu: PlayStation 4
Saatavilla: PlayStation 3, PlayStation 4, Xbox 360, Xbox One
Pelaajia: 1, 2-4 (samalla ruudulla ja internetissä)
Pelin kotisivu: http://eu.battle.net/d3/en/console/
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Diablo III tulee taas! Vajaat puoli vuotta ehdimme vetää henkeä, ennen kuin pahuus taas nostaa päätään. Perinteiseen tyyliinsä paha tulee myös houkuttelevassa paketissa, sillä Ultimate Evil Edition on monellakin tavalla se paras versio mainiosta toimintaropesta.

Reseptikin on simppeli: otetaan Diablo III, heitetään mukaan lisälevy ja vähän PC-versiosta puuttuvia tuunauksia ja vot: tässä sitä on, A-luokan toimintaropeilua.

Diablo III kulki pitkän tien päästäkseen ”melkein erinomainen” –tasolta oikeasti erinomaiseksi peliksi. Käytännössä tämä tapahtui osittain ilmaisten päivitysten avulla. Sellaisten, jotka oli jo integroitu osaksi vuosi sitten ilmestynyttä Diablo III:n konsoliversiota. Viimeinen sinetti oli kuitenkin keväällä julkaistu Reaper of Souls –lisälevy, joka paikkasi ne lopulliset aukot ja sai miljoonat pelurit upottamaan taas aivan liikaa aikaa peliin.

Emme tässä vaiheessa enää pureudu sen tarkemmin perus-Diabloon, sillä aiheesta on Domessa parikin arvostelua. Pelin pariin noviiseina saapuvien kannattaa käydä lukaisemassa vaikka perus-konsoliversiota koskeva arvosteluni, jossa puhutaan mainiosti toimivista pad-ohjauksista ja muista perusteista.

Diablo III on siis toimintaroolipeli, jossa kierretään pitkin maita ja mantuja pätkimässä pataan helvetin legioonia, keräämässä kokemustasoja ja haalimassa hirvittäviä määriä loottia. Tarina on korkealentoista ja tasoltaan vaihtelevaa, mutta sujuu kyllä sellaisella vimmalla, että kun se pyörähtää kunnolla käyntiin on ohjainta vaikea laskea käsistään ennen lopputekstien pyörimistä.

Lue koko arvostelu: Diablo III (PS3, Xbox 360)

Me sukellamme suoraan äärimmäisen pahuuden ytimeen.

Kaikki yhdessä paketissa

Diablo III: Ultimate Evil Edition mainostaa hieman humoristisesti kannessaan sisältävänsä Reaper of Souls –lisälevyn ”ilmaisena bonuksena”. Mikäs ilmainen bonus se sellainen on, kun Reaper of Souls nimenomaan on koko version idea! Ja toki myös se, että näin Diablo III on julkaistu myös uusille konsoleille.

Reaper of Souls lisää peliin kaikenlaista. Tarinatila jatkuu nyt Diablon kuoleman jälkeenkin, kun itse Kuolema nousee montustaan. Kalmo on kyllästynyt ties miten pitkään jatkuneeseen Taivaan ja Helvetin väliseen sotaan. Nyt hän pistää stopin touhuun tappamalla kaiken, mikä sisältää vähänkään taivaallista tai infernaalista ainesta. Ja Diablo III:n maailmassa tämä sattuu sisältämään myös ihmiset. Hups.

Moinen ei tietenkään sovi, joten sankarimme kaivetaan taas naftaliinista potkimaan kuolemaa turpaan uuden vahvistuksen kera. Ristiritari nousi välittömästi omaksi suosikkihahmokseni siinä määrin, että en ole Reaper of Soulsin jälkeen muihin Diablo-hahmoihini koskenutkaan. Taivaallista voimaa ja jättimäistä kahden käden lekaa käyttävä pyhä soturi vain on niin mielettömän hauska pelata.

Itse olen specannut oman ristiritarini todelliseksi AOE-hirviöksi, joka imee luokseen kaikki mahdolliset hirviöt ja sitten lanaa koko lauman kumoon mielettömillä (ja mielettömän näyttävillä) aluehyökkäyksillään. Palakaa taivaan tulessa, perkeleen kätyrit! Muitakin tapoja tietenkin on, eikä suinkaan ole sattumaa, että moninpelissä ristiritareita tulee vastaan enemmän kuin muita hahmoluokkia yhteensä.

Tarinatila ja uusi hahmoluokka ovat kivoja juttuja, mutta se todellinen Reaper of Soulsin täky minulle ja monille muille oli uusi adventure mode –pelitila. Se riisuu Diablosta kaiken tarinan ja muuttaa sen avoimeksi pelimaailmaksi, jossa sitten juostaan jahdaten pomohirviöitä, keräten näiden päitä ja tietenkin kauheaa määrää loottia. Siinä sivussa sitten raidataan erityisiä rift-instansseja, jotka ovat pieniä alueita, jotka ovat aivan täpötäynnä hirviöitä. Ja pidetään hauskaa ja nautitaan Diablosta aivan uudella tavalla.

Kävi nimittäin ilmi, että kun hieman hölmö ja töksähtelevä tarina otetaan pois ja Diablo III tiivistetään siihen äärimmäisen hiottuun pelilooppiinsa, tuloksena on suorastaan erinomainen peli. Ainoa kauneusvirhe tulee siitä, että adventure modeen ei pääse käsiksi ennen kuin on pelannut tarinatilan läpi kertaalleen.

Ongelma on erityisen akuutti minun perspektiivistäni sen takia, että Diablo III sisältää mahdollisuuden tuoda uuteen peliin hahmojaan vanhasta versiosta, mutta ei PC:ltä. Se on vähän outoa, sillä synkkaus peliversioiden välillä tapahtuu nimenomaan Battle.netin välityksellä. Samaa systeemiä PC-versiokin käyttää, joten miksen voinut tuoda peliin maksimitason ristiritariani? No, yksi hailea: tulipa siinä sivussa levelöityä toinenkin sinne 40:n paremmalle puolelle. Peli siis yhä koukuttaa.

Tämä kaikki on totta myös PC-versiosta, joten puhutaanpa nyt hetki vielä siitä, mikä tekee Ultimate Evilistä niin äärimmäisen.

PC-päivitystä odotellessa

Aivan kuin Diablo III:n konsoliversio aikanaan, myös Ultimate Evil Edition lisää peliin kaikenlaisia pieniä ja kivoja juttuja, joita kaipaan kovasti PC-versioonkin. Näistä merkittävin koskee kill streakeja, eli siis sitä ilmoitusta, minkä PC:llä sai kun vaikka tappoi putkeen pinon hirviöitä, rikkoi nopeasti kasan huonekaluja tai murskasi pinon hirviöitä ansan alle.

Nyt ilmoitukset eivät ole vain brassailua varten, vaan kaikista saavutuksista saa pienen ja kivan buffin. Hirviöitä ketjuttamalla voi kasvattaa kokemuspistekerrointa, jolla tappelusta saadut expat sitten kerrotaan. Huonekaluja rikkomalla taas saa pienen nopeusbuffin ja ansaan murskatut hirviöt tuplaavat sen vauhdin, millä hahmo kerää erikoiskykyihinsä käyttämiään resursseja.

PlayStation 4 –versio sisältää myös uutta sisältöä. Rift-instanssin läpi kulkemalla voi joskus päätyä The Last of Us –teemaiseen riftiin, jossa sitten tapetaan pelistä tuttuja hirviöitä. Samaten kerättävänä on Shadow of the Colossus –aiheinen panssarisetti. Kumpaakaan en itse nähnyt, koska en arvostelujakson aikana ehtinyt adventure-tilaan saakka.

Ja pitää myös mainita mainio Nemesis-vihollinen. Aina kun sattuu kuolemaan pelissä, pelaajan tappanut hirviö hyppää jonkun kaverilistalta löytyvän poloisen peliin ja lähtee pistämään tätäkin pataan. Kaverinsa kuoleman kostaneille on tiedossa muhkeita palkintoja!

Suurimmat valituksen aiheet ovat joko Diablosta tuttuja (tarina on yhä mitä on) tai pienoisia. Käyttöliittymä voisi olla vähän parempi esineitä vertaillessa, mutta minkäs teet kun peli on täytynyt suunnitella televisiokäyttö mielessä. Samaten co-op toimi teknisesti hyvin, mutta kaverien kutsuminen peliin vaatii aika monen Sonyn oman valikon läpi hyppimisen. PC:llä tämäkin on helpompaa.

Ja niinpä tässä taisi käydä niin, että se paras Diablo on ehkä konsoliversio. Kenties. Mielipiteeni vaihtelee. Unohduin pelaamaan konsoli-Diabloa taas aivan liian pitkiksi ajoiksi ja se vei minut totaalisesti mukanaan, vaikka olen peliä tahkonnut jo varmasti pitkälti toista sataa tuntia. Ja tykkään myös kovasti Ultimate Editionin pienistä uudistuksista. Jos ne päivitetään PC-versioon, se on ehkä yhä suosikkini, mutta hei: kun kyseessä on niin uskomattoman hyvä konsolikäännös PC-pelistä, että tätä keskustelua voi vakavasti käydä ja näin tasaväkisin tuloksin, Blizzard on onnistunut erinomaisesti.