Uusimmat

Disgaea: Hour of Darkness (PS2)

01.07.2004 00:00 Muropaketin toimitus

eDomen arvostelussa Playstation 2:n Disgaea: Hour of Darkness

Taktisiin taisteluihin keskittyneet roolipelit ovat varsin uusi lajityyppi, joka on vähitellen löytämässä paikkaansa perinteisempien konsolijulkaisuiden joukosta. Monet pitävät alan hallitsevana mestarina GBA:n Final Fantasy Tactics Advancea. Nyt se joutuu kuitenkin luopumaan valtikastaan, sillä Playstation 2:lle julkaistu Disgaea: Hour of Darkness näyttää edeltäjälleen kaapin paikan lähes kaikilla mahdollisilla osa-alueilla.

Ainoastaan ensikosketus peliin antaa aihetta epäillä päinvastaista, sillä sen grafiikka on lievästi sanottuna alkeellista. Tapahtumat on kuvattu yksinkertaisesta isometrisestä perspektiivistä eikä hahmojen animaatio vastaa lainkaan heidän liikkeitään kartalla. Itse asiassa tulokas näyttää muutamia erikoistehosteita lukuun ottamatta suoralta GBA-käännökseltä. Onneksi grafiikka ei tässäkään tapauksessa kerro mitään itse pelin laadusta, vaan karun pinnan alla piileskelee erinomainen taktinen roolipeli.

Sen päähenkilö on tuonpuoleisen demoniprinssi Laharl, joka herää muutaman vuoden mittaisilta kauneusuniltaan. Nuorukaisen torkkuessa hänen isänsä – demoniulottuvuuden edellinen hallitsija – on kuollut ja paikalliset ruhtinaat ja lordit ovat ryhtyneet kamppailemaan valtakunnan kruunusta. Ylipitkistä nokosistaan harmistunut Laharl päättää näyttää kilpailijoilleen kaapin paikan ja alistaa nämä valtaansa kukistamalla heidät taistelussa. Pian kuitenkin selviää, että tilanne on paljon monimutkaisempi kuin ensisilmäyksellä vaikutti. Enkelit ovat sotkeutuneet demonien välisiin mittelöihin ja kaiken taustalla häärii salaperäinen näkymätön hahmo, jolla on omat tavoitteensa.

Pelin tarina kerrotaan pääasiassa välinäytöksinä käytävien keskusteluiden kautta. Juoni on pohjimmiltaan täysin lineaarinen, mutta sen lopetus vaihtelee riippuen siitä, miten pelaaja on pelin suhtautunut mm. liittolaisiinsa. Pelintekijöiden omalaatuisen huumorin ansiosta tarinan seuraaminen on erittäin viihdyttävää. Lähes kaikki hahmot ovat dramatisoituja karikatyyrejä eikä kieli poskessa –asennetta vältellä kerronnassakaan missään vaiheessa. Osa vitseistä menee tosin hieman ohi eurooppalaiseen huumorintajuun tottuneilta.

Konflikteista päänvaivaa

Pelillisesti tulokkaan tarjonta pyörii taktisten, vuoropohjaisten taistelujen ympärillä. Pelaajan tehtävänä on kasata itselleen joukko hahmoja, joista kymmenen voi lähettää kentälle kunkin kohtaamisen aikana. Mahdollisten taistelijoiden valikoima on kunnioitettavan laaja. Alkuvaiheessa puolelleen voi rekrytoida kourallisen erilaisia maageja ja sotureita, mutta pelin edetessä tarjonta lisääntyy merkittävästi. Jokaisen kukistetun vihollisen voi halutessaan saada puolelleen, minkä lisäksi perusammatit saavat vähitellen rinnalleen uudenlaisia tai entistä kyvykkäämpiä vaihtoehtoja. Lisäksi touhuun vaikuttavat hahmojen väliset mestari-oppipoika –suhteet, joiden avulla voi esimerkiksi opettaa päähenkilön hallitsemaan kaikki mahdolliset taikuuden lajit. Oman taistelijakaartin kasaaminen ja hiominen jatkuukin koko pelin ajan.

Tavoitteena taisteluissa on lähes poikkeuksetta kaikkien vihollisten kukistaminen. Yhteenotot käydään ruutuihin jaetuilla areenoilla ja niiden kulkuun vaikuttavat hahmojen taitojen, varusteiden ja kykyjen lisäksi mm. korkeuserot, rintamasuunnat ja liikkuminen. Joukkojaan voi tarvittaessa siirtää paikasta toiseen jopa heittelemällä näitä kuilujen ja muiden esteiden ylitse. Oma vaikutuksensa konflikteihin on myös kenttiin ripotelluilla GeoModeilla, jotka antavat tietyissä ruuduissa seisoville hahmoille erilaisia lisäominaisuuksia. Niihin on aina syytä kiinnittää huomiota, sillä ne vaikuttavat kohtaamisten kulkuun erittäin paljon. Lisäksi GeoModeja siirtelemällä ja tuhoamalla voi käynnistää valtavia ketjureaktioita, jotka tuhoavat kaikki eteensä sattuvat taistelijat ja kasvattavat kohtaamisesta saatavien bonusten määrää melkoisesti.

Taisteluiden käyttöliittymä on erittäin monipuolinen ja joustava, mutta silti helposti omaksuttavissa. Pelaaja saa siirtää joukkojaan täsmälleen haluamassaan järjestyksessä ja suorittaa osan käskyistä ennen seuraavien antamista. Lisäksi peli tukee esimerkillisesti erilaisten vaihtoehtojen kokeilemista parasta mahdollista lähestymistapaa etsittäessä. Monipuolisten taktisten ominaisuuksien hyödyntäminen kannattaa, sillä huolimattomalla pelaamisella vastustajat pääsevät hyödyntämään omia vahvuuksiaan liian tehokkaasti. Moniin erilaisiin kenttiin yhdistettynä tämä takaa sen, että kohtaamiset eivät ala toistamaan itseään, vaan vihollisten kurittaminen jaksaa kiinnostaa kerta toisensa jälkeen.

Ei vain miekalla…

Tulokkaan elinikää parantaa huomattavasti myös se, että sen tarjonta ei rajoitu yksinomaan taisteluihin. Konfliktien välillä pelaaja voi käydä jututtamassa demonista eduskuntaa ja tekemässä lajitovereilleen erilaisia lakiehdotuksia. Nämä kattavat kaiken lisärahoituksesta ja vahvemmista liittolaisista uusien maailmojen avaamiseen ja kauppiaiden esinevalikoimien uudistamiseen. Koska ehdotuksista äänestetään, pelaajan on usein yritettävä vaikuttaa päätökseen jotenkin. Tämä voi tarkoittaa itselleen myötämielisten senaattoreiden odottamista, lahjontaa tai väkivaltaisia suostuttelukeinoja. Käytännössä demonivaltuuston juttusilla tulee käytyä melko harvoin, mutta se tarjoaa mielenkiintoisen tilaisuuden muokata pelikokemusta haluamaansa suuntaan.

Pelin todellinen valttikortti on kuitenkin varusteiden toteutus. Mukaan on mahtunut satoja erilaisia tavaroita, joista jokaisen sisältä löytyy erityinen esinemaailma. Se on kymmenen kentän mittaisiin jaksoihin jaettu todellisuus, jota kansoittavat hirviöt ja tiettyjen ominaisuuksien parantamiseen erikoistuneet spesialistit. Jälkimmäiset voi alistaa valtaansa taisteluissa, jolloin niiden kyvyt paranevat ja niitä voi yhdistellä sekä siirtää esineestä toiseen. Näin pelaaja voi parantaa hahmojensa varusteita melkoisesti ja rakentaa niistä mieleisiään kokonaisuuksia. Tämä on niin palkitsevaa ja vapaamuotoista touhua, että sen parissa tulee helposti vietettyä enemmän aikaa kuin varsinaista juonta seuraten.

Kaiken kaikkiaan Disgaea: Hour of Darkness onkin kenties alkuvuoden persoonallisin, monipuolisin ja viihdyttävin Playstation 2 –julkaisu. Siihen tutustuminen on suositeltavaa, mikäli lajityyppi vähänkin kiinnostaa.

-Mikko Karvonen