Uusimmat

Dungeons & Dragons: Daggerdale (PC, PS3, Xbox 360)

28.05.2011 15:30 Miikka Lehtonen

Tekijä: Bedlam Games
Julkaisija: Atari
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: Xbox 360
Tulossa: PC, PlayStation 3
Pelaajia: 1-2 (jaetulla ruudulla), 2-4 (internetissä)
Pelin kotisivu: http://www.atari.com/games/dnd_daggerdale
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Voi Daggerdalea. Paperilla kaikki kuulosti niin hienolta. Lootti-huoraukseen perustuva hack’n’slash-peli, jossa kompataan Dungeons & Dragonsin, tuon hack’n’slashin luvatun maan, luolastoissa tappamassa örkkejä ja muita menninkäisiä.

Olisi kuitenkin pitänyt ottaa huomioon pari tosiasiaa, jotka olisivat ehkä laskeneet odotuksiani: kyseessä oli Atarin ladattava peli. Ja siltä se myös lopulta tuntuu.

Pidän kovasti yksinkertaisista hack’n’slash-peleistä. Diablot, Torchlight, Deathspank ja jopa PlayStation 2 –ajan Baldur’s Gate –pelit ovat vuosien varrella olleet lähellä sydäntäni. On jotenkin tyydyttävää lanata kumoon kymmeniä vihollisia ja saada palkkioksi uusia leluja, joilla koristella virtuaalista pikku-ukkoaan.

Odotin siis Daggerdalea innolla. Ennakkovideoissa se näytti lupaavalta ja miksipä ei? Dungeons & Dragonsin ja lootti-huorauksen yhdistelmä tuntui mitä lupaavimmalta. Toisin kuitenkin kävi, sillä tämä luolastoseikkailu on laho pinnalta ytimeensä.

Vuoren sisässä

 Daggerdale alkaa roolipelien ikiaikaisten perinteiden mukaisesti. Sankari – tai kahdesta neljään sankaria pelin co-op-tilassa – saapuu kääpiöiden maanalaiseen kaivosvaltakuntaan. Kaivoksissa kaikki menee päin mäntyä, sillä goblineita tunkee sisään ovista ja ikkunoista ja jonkinlainen suuri ja muinainen pahuus pyrkii valtaamaan sen, mitä goblinit eivät ole vieneet.

Tarvitaan tietenkin sankaria, eli suoranaisemmin sanottuna ääliötä, joka jaksaa juosta hoitamassa loputtomia hanttihommia pientä korvausta vastaan. Ja hanttihommiahan riittää. Joku on myrkyttänyt kääpiöiden vesivarastot, goblinit louhivat omia tunneleitaan turhan lähelle kääpiöiden kaupunkeja ja loputtomat eksyneet jantterit kaipaavat isoveljeä, joka saattaisi heidät kädestä pitäen takaisin kotiin.

Viitseläitä palkitaan suorasti tai epäsuorasti – sillä mihis muuhun ne rahat lopulta menisivät – uusilla varusteilla. Aseet, panssarit, sormukset ja muut kehittyvät pelin aikana alun ruosteisista tikareista ja kangashaarniskoista aina rempseämpiin ja lumotumpiin versioihin ja vihollista kaatuu kuin ranskalaisia ruttovuosina.

So far so good, sillä näistä palasistahan kaikki genren pelit on kasattu. Ongelma onkin vain siinä, että Daggerdale ei ole oikeastaan millään alueella hyvä ja on useilla niistä jopa surkea.

Tämähän on syvältä

 Nyt alkaa se arvostelun valitus-osio. Aloitetaan tehtävistä, jotka ovat kaikki turhan yksinkertaisia ja vievät pelaajan kerran toisensa jälkeen samoihin tunneleihin aivan liian pienissä luolastoissa. Vaikka pystyisi sulkemaan silmänsä tältä, tulee varmasti turtumaan loputtomiin saattotehtäviin ja muihin väsyneisiin keisseihin, joista saa olemattoman surkeita palkkioita. Oikeasti, miksi tekisin vartin mittaisen ja tylsän tehtävän, kun kolmen vastaan tulleen goblinin tappamisesta saa enemmän kokemuspisteitä?

No, rahan perässä tietenkin, mutta siinäkin on ongelmansa: Daggerdale kuuluu siihen koulukuntaan, jonka mielestä määrä korvaa laadun. Varusteet paranevat niin vaivihkaa ja niin pienissä pykälissä, että kehitystä ei juuri edes huomaa. Erilaisia varustemalleja tuntuu kullakin hahmoluokalla olevan vain kourallinen ja variaatio hoidetaan heittämällä päälle filtteriefektejä tai kaiuttimiin huminaa kuvaamaan taikavoimaa.

Ikävästi myöskään taistelu ei ole hauskaa. Tai ainakaan yleensä. Kun peliä on pelannut pari tuntia, hahmo saavuttaa pisteen, jossa kyvyt ja varusteet riittävät kaatamaan rivivihollisia helposti ja nopeasti. Sitten peli heittää isomman vaihteen silmään ja taistelu muuttuu taas hitaaksi grindiksi, jossa vihollisten kestopalkit putoavat masentavan hitaasti.

Surkeuden kruunaa se, että peli on monilta suunnitteluratkaisuiltaan reilun vuosikymmenen ajastaan jäljessä. Kohdettaan ei voi lukita tiettyyn viholliseen, joten puolet pelaajan megatehokkaista ja hartaasti animoiduista erikoislyönneistä menevät ohi, kunhan tonttu vain tajuaa astua piskelin verran vasemmalle.

Arvostelu ei olisi myöskään täydellinen, ellen mainitsisi pelin suorastaan megapaskaa tallennussysteemiä. Peli itse tallentaa aina kun saa tehtävän valmiiksi. Mukana on kyllä mahdollisuus tallentaa myös itse, mutta kuten tappiokseni huomasin, se ei tee oikeastaan yhtään mitään.

Huomasin tämän kun olin vajaan tunnin tehnyt aivan uskomattoman kamalaa saattotehtävää, jossa piti auttaa hitaasti laahustavaa ja täysin puolustuskyvytöntä kääpiötä läpi loputtomien goblin-laumojen. Goblinit itsessään eivät olleet vastus eikä mikään, mutta kun saatettava seisoi keskellä taistelua, eikä osannut parantaa itseään millään, niin huonostihan siinä kävi: tonttu otti ja kuoli kotiportilleen.

No eipä mitään, äkkiähän minä takaisin juoksen, sillä olenhan saanut tehtävän aikana reilun kokemustason lisää… paitsi että pelihän alkaa taas edellisen tehtävän lopusta. Noin tunnin ajassa taaksepäin. Kokemustasoni, uudet varusteeni ja muut mukavuudet hävisivät kuin tuhka tuuleen lukuisista itse tehdyistä talletuksista huolimatta. Ja siihen se paska sitten jäi. Pitäkää tunkkinne. Viisi tuntia riitti minulle.

Ja bugejakin vielä

 Jos se nyt ei vielä mennyt jakeluun, Daggerdale on huono peli. Se hukkaa potentiaalinsa ja tuntuu kaikin tavoin antiikkiselta. Ja se on vielä buginenkin. Pelissä voi itse määrittää kykyjä ja erilaisia juomia ohjaimen eri nappeihin ja sitä pääsee myös tekemään usein, sillä vähän väliä peli unohtaa kaikki määrittelyt.

Netti-co-opissa joku ryhmän pelaajista saattaa aivan satunnaisesti pudota pelistä pois, jolloin usein kaikkien peli hyytyy paikalleen. Netissä ovat valitelleet myös, että pelin grafiikat bugailevat ja pätkivät, miten sattuu.

Vaikka bugit korjattaisiin, Daggerdale olisi silti huono peli. Se on ruma, hidastempoinen, toistaa liikaa itseään ja on vielä ihan pirun tylsäkin. Pelissä, jonka sisällöstä noin 80% on taistelua, taistelun pitäisi olla hauskaa. Daggerdalessa se on kaikkea muuta kuin.

Ehei, pojat. Ei tällaista roskaa kannata pelata. Jos hack’n’slash-kuume polttelee, kaivakaa mielummin kaapista Xboxin tai PlayStation 2:n Baldur’s Gate: Dark Alliance. Se irtoaa varmasti käytettynä murto-osalla Daggerdalen hinnasta.

 

Lue myös

Ferrari: The Race Experience (Wii)

L.A Noire (PS3, Xbox 360)

Mount & Blade: With Fire & Sword (PC)

Dungeon Siege 3 -ennakko (PC, PS3, Xbox 360)

IL-2 Sturmovik: Cliffs of Dover (PC)

Tiger Woods PGA Tour 12 (PS3, Wii, Xbox 360)

The Witcher 2 (PC)

MotoGP 10/11 (PS3, Xbox 360)