Eldritch (PC)

21.11.2013 15:48 Miikka Lehtonen

Tekijä: Minor Key Games
Julkaisija: Minor Key Games
Testattu: Windows 8, Intel Core i5-750, 8 Gt keskusmuistia, GeForce GTX 570
Saatavilla: PC
Tulossa: Linux, Mac
Laitevaatimukset: vähäiset
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.eldritchgame.com
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Nosta kättä, jos nämä termit alkavat jo kyllästyttää: Minecraft-henkinen. Roguelike. Lovecraft-vaikutteinen Nämä mitat täyttäviä pelejä ilmestyy nykyään useita viikossa, joten väsymiskynnys lähenee hetki hetkeltä.

Kliseisistä lähtökohdistaan huolimatta Eldritchillä on paljon annettavaa. Ei välttämättä vielä ihan tänään, mutta todennäköisesti aika pian.

Vaikka roguelike-henkisiä Minecraft-pelejä Lovecraft-vaikutteilla pursuaakin hiljalleen vannoutuneimmankin Cthulhu-intoilijan (meitsi) korvista, Eldritch onnistui tekemään varovaisen positiivisen vaikutuksen.

Ilman sen suurempia selittelyjä tai taustatarinoita päähenkilömme herää suurista palikoista koostuvassa kirjastossa, jossa voi joko lueskella lorea tai hypätä avoinna olevan mystisen kirjan kautta sumun ja levän peittämiin luoliin. Luolat eivät suinkaan ole tyhjiä, vaan jo alkumetreiltä vastaan hyppelee kalaihmisiä, kultisteja ja ties mitä muita lovecraftilaisia kauhuja, joskin sen verran söpöllä grafiikalla toteutettuna, että mitään oikeita pelonväristyksiä ei taatusti tunne.

Satunnaisesti luoduista luolastoista löytyy esineitä ja aseita, joilla aluksi pelkillä nyrkeillä varustautunutta sankaria voi auttaa taistelussaan suuria muinaisia vastaan. Puukkojen ja kivenlohkareiden ohella syvyyksistä löytyy erilaisia taika-artifakteja, joiden avulla voi vaikka hyppiä korkeammalle tai hajoittaa pistoolin laukauksilla palikoista koostuvaa maailmaa.

Ja rehellisesti sanoen siihen ne Minecraft-vaikutteet sitten jäivätkin: grafiikkatyyliin ja siihen, että välillä osia maailmasta voi hajoittaa. Mutta ei usein. Eikä mitään rakenneta. Suurimmat roguelike-ominaisuudetkin mainittiin jo: luolastot generoidaan joka pelikerralle satunnaisesti ja sieltä löytyy erilaisia pelityylejä tukevia esineitä. Ja kun tunnelmaakaan ei oikein löydy, se Lovecraft-meininkikin jää vähän vaisuksi. Miksi siis pelata Eldritchiä?

Hauska alku, mutta vaatii työtä

Itse pelasin Eldritchiä ensi kertaa kun se oli alfa-asteella, eli vielä aikamoinen raakile. Pohdin jo silloin, että pelissä oli ihan hauska idea. Satunnaisesti generoitujen luolastojen komppaaminen on hauskaa puuhaa ja pelin tempo on sen verran ripeä, että satunnaisuudesta pääsee oikeasti ottamaan hyödyn irti. Ensimmäinen luolasto vielä menee aika idioottivarmoissa tunnelmissa, mutta toinen saakin sitten aikaan jo vähän oikeaa ahdistusta.

Tie vie synkkien luolien jälkeen Nyarlathotepin temppeliin, josta pitäisi kerätä mukaan se toinen pelin tavoitteena olevista kolmesta sielusta, niistä, jotka tarvitaan kirjastosta pakenemiseen. Ensimmäisen luolaston söötit kalamiehet ja veikeät ravut vaihtuvat paljon ahdistavampiin hirviöihin. Patsaisiin, jotka hyökkäävät, jos niille kääntää selkänsä, sekä surullisille naisaaveille, joita ei voi tappaa, ainoastaan lamauttaa hetkeksi.

Yllättäen meno ei olekaan enää kepeän hauskaa, vaan kuolema on oikeasti läsnä joka hetkellä. Ja kun kuolema koittaa, edessä on tyly takapakki: kaikki omaisuus katoaa kuin warppiin. Sieluja keräämällä avatut maailmat kyllä pysyvät auki, mutta lähdepä nyt tyhjin käsin Nyarlathotepin temppeliin ja katso, mitä siitä tulee!

Ja kun peli vihdoin menee läpi – minulta se täydellinen ajo vaati yhden iltapäivän hakemisen ja sitten tunnin tiukkaa suorittamista lähdettyään käyntiin – peli ei ole vielä ohi, vaan edessä on New Game Plus –tila, jossa hirviöt ovat paljon entistä kovempia ja resurssit enemmän kortilla. Tämän jälkeen pelissä onkin jo sitä aitoa epätoivoa, kun hirviöiltä täytyy piileskellä taistelemisen sijaan.

Mutta ihan rehellisesti sanottuna nykykunnossaan Eldritchistä todennäköisesti näkee suurimman osan jo ensimmäisellä läpipeluulla. Erilaisia hirviöitä, yllätyksiä ja esineitä kun ei ole kovin paljon. Se on roguelike-pelissä todellinen harmi, sillä juuri niiden lukuisien erilaisten pelityylien ja vaihtoehtojen löytäminen, yhdisteleminen ja kokeileminen on niiden kantava teema. Eldritchissä moista ei pääse tapahtumaan. Vielä.

Yksinäinen kehittäjä on kuitenkin luvannut, että lisää sisältöä on tulossa aktiivisesti ja vauhdilla, joten eiköhän se vielä tästä. Ja nytkin ne ensimmäiset kuudesta kahdeksaan tuntia kuluvat kyllä aika veikeissä ja vauhdikkaissa tunnelmissa, kiitos hyvän perustason pelisuunnittelun. Tutustumisen arvoinen peli siis jo nyt ja jos kehittäjä jaksaa vähän jatkokehitellä, ehkä vielä tulevaisuudessa todellinen indie-helmi.