Ferrari: The Race Experience (Wii)
Tekijä: Eutechnyx / System 3
Julkaisija: Bigben
Testattu: Wii
Saatavilla: PlayStation 3, Wii
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.ferrari-system3.com/
Arvostelija: Juho Anttila
Nintendon lippulaivakonsolilla ei olla liikaa autopelejä nähty. Tehovajauksen ohella tästä sopii syyttää myös huonosti peltilehmien käsittelemiseen sopivia ohjaimia. Riemulla ei siis ole rajaa, kun myös Wii-kuskit pääsevät ihan aidon Ferrarin rattiin.
Tifosojen virallinen märkä uni keskittyy itse asiaan. Tallissa ärjyy 34 Ferraria vähäisempien valmistajien jäädessä nollille. Mutta hei, kuka kaipaakaan mitään muuta, jos pääsee Maranellon orin rattiin?
Ferrari-pelin sukupuu on kiemurainen. Peli on jatko-osa vuoden 2008 tienoilla Nintendon ja Sonym konsoleille julkaistulle Ferrari Challenge: Trofeo Pirelli -pelille. The Race Experience on oikeastaan itsenäinen laajennusosa, jota myytiin ensin budjettihintaan PSN-verkossa. Nyt peli on vihdoin saatu myös Wiin omistajien ulottuville.
Kontrollien kauhugalleria
Keveästä alustasta huolimatta vakavasti otettavaksi autopeliksi pyrkivä teos kompastelee heti alkuun kontrollien kanssa. Pakettia myydään yhdessä punaisen muoviratin kanssa, samanlaisen kehikon, jolla myös Mario Kartia ohjastetaan. Moisen idean saanut sietäisi pyöritellä tervassa ja vaahtokarkeissa.
Wiimoten liikkeentunnistukseen perustuva metodi on luokaton. On täysin turha pyrkiä millään muotoa tarkkaan ajosuoritukseen, kun tuntuma on parhaimmillaankin vähän sinne päin. Käsivaihteista tykkääville vilautetaan paljasta takamusta vielä toistamiseenkin. Vaihtaminen tapahtuu heilauttamalla ohjainta joko ylös tai alaspäin. Pidetäänpä muutaman sekunnin mittainen hiljainen hetki, jonka aikana jokainen voi arvuutella, kuinka suurella todennäköisyydellä vaihde vaihtuu oikeaan suuntaan, jos vaihtuu lainkaan.
Onneksi liikeohjaus ei ole ainoa vaihtoehto. Peliin pääsee käsiksi myös nunchuckin ja wiimoten yhdistelmällä. Tatti ohjaa ja kaasua säädellään wiimoten B-nappulalla, mutta manuaalivaihteisille tämäkin metodi on tyhjä arpa. Vaihteita vaihdetaan 1 ja 2 -nappuloilla. Wiimoten omistajat voivat kokeilla itse, kuinka luonnottomaan asentoon käsi vääntyy, jos yrittää ylettyä nopeasti vaihtonamiskoille samalla, kun etusormi annostelee kaasua. Kontrollien sijoittelua ei tietenkään pääse muokkaamaan itse eikä peli myöskään tue classic-ohjainta. Suuri häpeä.
Kun kontrollipulmista pääsee ylitse, pääsee ottamaan tuntumaa myös itse autoihin. Ajotuntuma on pienen totuttelun jälkeen kelvollinen, mutta kovin tunnoton. Etenkään jarrun käyttöön ei meinaa saada otetta sitten millään. Autojen väliset erot ovat tuntuvia, mutta yhtään aidosti nautinnollista vekotinta ei joukkoon ole mahtunut. Kun puhutaan Ferrarista, tämä on anteeksiantamatonta.
Rähmäkourat voivat helpottaa suoritustaan erilaisilla ajoavuilla. Valikoima on tutun turvallinen, löytyy niin jarrumerkkejä kuin luistonestoakin. Rattiohjauksella räpiköivät tarvinnevat apuja, muut pärjäävät pienellä harjoittelulla aivan hyvin ilmankin.
Kolme sarjaa, kolmea lajia autoja
Pelin uramoodi koostuu kolmesta erilaisesta kilpailusarjasta. GT-Race ajetaan kisakuntoon viritetyillä Ferrareilla. Road-GT keskittyy katuautoihin ja Classic päästää pelaajat nimensä mukaisesti todellisten klassikoiden kimppuun. Jokainen sarja koostuu seitsemästä kisaviikonlopusta, joiden aikana ajetaan valinnainen aika-ajo ja kaksi kilpailua. Kun sarjat on vielä ajettavissa erikseen jokaisella erilaisella Ferrarilla, riittää pelissä tavoiteltavaa.
Seitsemäntoista radan valikoima on laadukas. Yleinen harmaus haukkaa silti ison siivun tunnelmasta. Toki Wiin heikko teho asettaa omat rajoituksensa, mutta lopputulos jää sekin huomioon ottaen värittömäksi. Maisemat haukotuttavat ja mikä pahempaa, lähestyviä mutkia on välillä vaikea havaita. Myös luvattu vaurionmallinnus on torso. Kolistella saa melko vapaasti ilman, että autoihin tulee minkäänlaisia näkyviä jälkiä. Äänimaailma on, jos mahdollista, vielä visuaalista ilmettäkin latteampi. Moottorin pörinästä ei saa sitten minkäänlaista otetta.
Video: Spele Magazin
Audiovisuaaliset puutteet voisi antaa anteeksi, jos pelaajan taidot haastettaisiin kunnolla. Näin ei kuitenkaan tapahdu. Tekoäly ajaa passiivisesti ja siististi, eikä anna kovin kummoista vastusta. Positiivista on se, että silikonikuskit tekevät myös virheitä. Etukäteen mainostettu mukautuminen pelaajan ajotyyliin ei silti näy oikeastaan missään. Tiukempi ote tekisi pelille hyvää.
Vaikka kaikki autot ovat Ferrareita ja sellaisenaan jo valmiiksi täydellisiä, on myös tallipäällikön taiteelliselle silmälle annettu varaa loistaa. Maalin värin lisäksi auton kylkeen voi liimata tarraa jos jonkinlaista. Forza 3:n tasolta jäädään todella kauas, mutta ominaisuus antaa silti mukavan mahdollisuuden lisätä peltilehmiin oma persoonallinen kosketus. Muihin säätöihin ei sen sijaan pääse käsiksi, joten tuunaajan unelmaksi pelistä ei ole.
Urapelin lisäksi kilpaa voi ajaa myös lyhyemmissä arcadeturnauksissa, yksittäisissä kilpailuissa tai ihan vain kelloa vastaan. Top Trumps -tyylinen keräilykorttipeli sen sijaan on pelkkä turhake. Tekoälyä vastaan moinen läpsyttely ei vain yksinkertaisesti ole hauskaa.
Wiillä olisi tilaa hyvälle autopelille, vaikka tekniikka ei mahdollistakaan kovin näyttävää autoerotiikkaa. Väritön Ferrari: The Race Experience ei ylitä tätä rimaa. Laiska ajomalli, harmaa visuaalinen ilme ja heikko tekoäly latistavat tunnelman. Erityisen tuomittavaa tämä on siksi, että kyseessä on kuitenkin Ferrarin virallinen lisenssipeli. Missä on elämää suurempi tunnelataus? Ferrari ei tee autoja, vaan unelmia. Ferrari: The Race Experience on kuitenkin kuin haalea aamukahvi. Paremman puutteessa sen juo pahimpaan kofeiininnälkään, mutta unelma luvatusta mokkanautinnosta jää täyttymättä.
Lue myös
Dungeon Siege 3 -ennakko (PC, PS3, Xbox 360)
Mount & Blade: With Fire & Sword (PC)
Shift 2 Unleashed (PC, PS3, Xbox 360)
Test Drive Unlimited 2 (PC, PS3, Xbox 360)
