Uusimmat

FIFA Street 2 (GC, PS2, Xbox)

28.07.2006 11:54 Miikka Lehtonen

Suurkaupungin asfalttikadut ovat pelikenttiä, joilta useampikin huippufutaaja on saanut alun uralleen. Pikkupojat potkimassa puistossa, reput ja takit maalitolppinaan, kuten Ron Manager sanoisi. Pikkupoikia tai Ruuvit löysällä -hahmoja FIFA Street 2:ssa ei nähdä, mutta muuten kyseessä on mallikas katufutispeli.

FIFA Street 2 ei ole tyypillinen futispeli. Ruohokentillä lopulta vain tulos ratkaisee, eikä tyyli. Kaduilla kaikki on toisin. Tyyli on paitsi avain voittoon, myös koko pelin idea. Bisnesfutis ei näillä kentillä voita peliäkään.

Tie tähtiin

Vuoden takainen FIFA Street oli hetken aikaa mukava peli, mutta kaatui nopeasti sisällön puutteeseen. Uratila oli hyvin rajoittunut, eikä tekoälystäkään juuri ollut vastusta. Meille edellisen osan ystäville tulee siis iloisena uutisena se, että pelin jatko-osa on selkeästi edeltäjäänsä parempi.

Uratilaa on laajennettu mukavasti. Sen ideana on edelleen nostaa oma futaajansa maailman huipulle, mutta tie tähtiin ei ole enää niin lineaarinen kuin ennen. Peli alkaa edelleen pohjamudista pelaamalla höntsäpelejä nimettömiä pelaajia vastaan. Kun mainetta on tarpeeksi, pelaaja ylennetään ensin oman joukkueensa ja lopulta maansa katufutismaajoukkueen kapteeniksi.

Maineen kasvaessa myös vastus kovenee, sillä geneeristen katufutaajien tilalle tulee aitoja jalkapalloilijoita. Yli 300 pelaajan joukosta löytyy jälleen kerran rikollisen vähän suomalaisia. Pelaajamanagerointia on myös monipuolistettu, sillä pelaajia voi vaihtaa ja kustomoida uusilla varusteilla.

Kipinöivät piikkarit

Kuten muissakin Street-sarjan peleissä, myös FIFA Street 2:ssa homman nimi on kikkailu. Onnistunut temppuilu on tie pisteisiin, mutta myös maaleihin, sillä maalivahtien taitoja on ruuvattu selvästi ylöspäin. Suorat vedot eivät yksinkertaisesti uppoa tarpeeksi usein, jotta niillä voittaisi pelejä. Sen sijaan pallo pitää pelata maaliin hunajaisten kuvioiden kautta, sillä mitä pitemmäksi komboputki venyy, sitä enemmän ruutia sen lopullisen vedon takaa löytyy.

Edellisessä versiossa kikkailu oli yksipuolista ja vain hyökkääjien touhua. Pakit katselivat vierestä, kun hyökkääjät painoivat pallo lentäen ohi tai yli. FIFA Street 2 lisää peliin myös puolustuksen kikat. Jokaiselle hyökkäystempulle on oma vastakikkansa. Nappisuorituksella paitsi nöyryytetään vastustajaa, myös riistetään pallo puhtaasti.

Systeemi on syytä opetella, sillä liukutaklaukset ja olkapääblokit eivät ole lainkaan yhtä tehokkaita kuin ennen. Viime vuonna törkeimmätkin kikkakuviot pysähtyivät tylysti kunnon taklauksella. Nyt perustaklaukset eivät tehoa lainkaan kikkoihin ja ovat lisäksi helposti ohitettavia.

Peliuudistusten yhteisvaikutuksena FIFA Street 2 on huomattavasti edeltäjäänsä monipuolisempi ja haastavampi. Pelejä ei voiteta enää toistamalla paria peruskikkaa, vaan jokainen ottelu pakottaa pelaajan käyttämään kaikkia osaamiaan temppuja. Bonuksena tekoäly on kerrankin reilusti armoton, eikä sorru halpaan huijaukseen. Kone ei tee hölmöjä virheitä, mutta noudattaa samoja sääntöjä kuin pelaajakin. Kerrankin näin.

Parhaimmillaan peli on kuitenkin kahden taitavan ihmispelaajan yhteenotossa. Ottelun sääntöjä voi säädellä, ja esimerkiksi käytännössä varman maalin tarjoavat gamebreaker-liikkeet voi kokonaan kieltää. Kyyti on aloittelijalle kylmää, mutta jyrkän oppimiskäyrän päässä odottaa katufutiksen luvattu maa. Harva peli on yksinkertaisesti näin hauskaa ihmisiä vastaan. Huikeat kikkakombot ja yllättävät pelitilanteen täydelliset muutokset pitävät huolen siitä, että näyttävyyttä pelistä ei ainakaan puutu.

Lunastetut lupaukset

FIFA Street 2 on selvästi edeltäjäänsä parempi peli. Pelattavuus tuntuu huomattavasti aiempaa monipuolisemmalta ja haastavammalta. Viime vuonna torsoksi jäänyt uratila tuntuu myös vihdoin mielekkäältä manageroinnin ja monipuolisemman ottelutapahtuman johdosta. Peli ei kuitenkaan ole täydellinen, sillä verkkopeli puuttuu kokonaan. Kehitystiimi halusi omien sanojensa mukaan keskittyä hiomaan peruspelin kuntoon ja pureutua vasta sitten nettipeliin. Ratkaisua voi pitää perusteltuna, sillä FIFA Street 2 on vihdoin se peli, jota odotin jo vuosi sitten.

 

Tekijä: EA Sports BIG

Julkaisija: EA Sports

Testattu: PlayStation 2, Xbox

Saatavilla: PlayStation 2, Xbox, GameCube, PSP

Pelaajia: samalla koneella 1-2

Pelin kotisivu: www.fifastreet2.com