Uusimmat

Football Manager 2008 -ennakko (PC, MAC)

25.08.2007 01:30 Miikka Lehtonen

Syksy on taas täällä ja sitä myötä maailman futissarjat pyörähtävät liikkeelle. Sitä myötä myös vuoden futispelipainokset ilmestyvät pelaajien ihmelteltäviksi ja punnittaviksi. Mitä kannattaa ostaa, mitä taas jättää hyllyyn turhina rahastuksina?

Ensimmäisenä puntariin osui Football Manager 2008, jonka ennakkoversio pelasti muuten flunssaisen viikonlopun. Taas on peliin lisätty jos jonkinlaista kivaa, joten managerifanin kukkaron kohtalo lienee jo ennakkoon sinetöity.

Football Manager 2008 parantaa jo ennestään huikeaa futismanagerisarjaa yli sadalla erilaisella päivityksellä ja viilauksella, jotka tekevät pelaamisesta aiempaa sujuvampaa ja mukavampaa. Aloittelijoita miellyttänee se, että jo ennestään pelistä löytynyt opetusosio on saanut seurakseen Microsoft Word -tyyppisen apurin, joka opastaa tekstiruutujen perusteella erilaisissa asioissa. Haluat ostaa pelaajan? Näin se käy. Taktiikkakuviot vaivaavat? Ei hätää, seuraa vain ohjeita. Hyvä uudistus, varsinkin kun pelin käyttöliittymää on taas tunkattu uuteen uskoon.

Tuntuvimmat uudistukset koskevat silti itse ottelutapahtumaa. Sports Interactiven veijarit kertoivat ennakkoon haluvansa tehdä pelin otteluista samanlaisia sirkuksia kuin oikeistakin peleistä. Vaikka ihan TV-tasolla ei vielä ollakaan, tuovat uudistukset reilusti oikean pelin fiilistä Football Manageriin. Homma alkaa otteluennakosta, jossa asiantuntijat veikkailevat pelin lopputulosta ja pelaaja saa käsiinsä aiempaa enemmän ja realistisemmin infoa vastustajan kuvioista.

Tässä vaiheessa voi tuttuun tyyliin ohjeistaa omia pelaajiaan, psyykata heitä viime hetken palopuheella ja kysellä apuvalmentajilta neuvoja. Mukavasti myös vastustajan tähtipelaajia voi yrittää hiillostaa heiluttelemalla sanan säilää, joskin vaikutus riippuu managerin nauttimasta arvostuksesta. Ensimmäistä kauttaan aladivareissa pyörivää nyyppää ei nimittäin kuuntele kukaan.

Kun itse peli pyörii, se suurin uudistus paljastuu. Kaikki taktiset kuviot ja vaihdot toteutetaan reaaliajassa. Peli ei enää pysähdy ja anna armollisesti vaikka tuntia aikaa miettiä vaihtoja ja yksityiskohtia, vaan päätökset pitää tehdä livenä. Pikkuinen kamerakuva näyttää, mitä kentällä tapahtuu kun manageri pohtii jotta mihin se Litmanen pitäisi tunkea. Vaihdot eivät myöskään tapahdu salamavauhdilla, vaan vaihtomiehet ottavat viimeiset lämmittelyt ja ohjeet ennen kentälle menoa. Pelipaikasta riippuen tähän voi mennä jopa kymmenen peliminuuttia. Melkoinen kulttuurishokki siis.

Ei tässä vielä kaikki, kuten TV-Shopissa sanottaisiin, sillä niiden sadan uudistuksen joukkoon mahtuu jos jonkinlaista muutakin. Pelaaja pääsee neuvottelemaan seuran hallituksen kanssa kauden tavoitteista, säätelemään kenttänsä kokoa omalle joukkueelleen sopivaksi, aiempaa yksityiskohtaisemman kansainvälisen uran pariin ja painimaan pelaajien moraalin kanssa.

Vaikka kaikkia uudistuksia ei olekaan lyhyen testijakson aikana koettu tai osattu arvostaa, on jo nyt melko selvää, että Football Manager tekee sen taas, nimittäin pilaa koko syksyn unirytmin. Tulemme palaamaan lopullisen version pariin heti kun saamme sen hikisiin kouriimme.

 

Tekijä: Sports Interactiven
Julkaisija: Sega
Testattu: PC
Saatavilla: PC, Mac (samalla levyllä)
Julkaisu: joulu 2007
Pelin kotisivu: http://fm08.footballmanager.net/

 

Lue lisää eDomesta

Tietoa Football Manager 08:n uusista ominaisuuksista

Championship Manager 2006 (PC)

Eastside Hockey Manager 2007 (PC)

Football Manager 2006 (360)

Football Manager 2006 (PC, MAC)

Football Manager massiivimoninpeliksi, betatesti jo alkamassa

Sports Interactive ei istu vaihtoaitiossa

Muropaketin uusimmat