Uusimmat

Gottlieb Pinball Classics (PS2, Wii)

12.06.2007 14:48 Muropaketin toimitus

Kaikki nuoruutensa flippereiden parissa viettäneet ovat kasvaneet jo aikuisiksi ja maailmassakin on jäljellä enää yksi flipperivalmistaja (Stern). Noista klassisista kuulamasiinoista kiinnostuneen on käytännössä täytynyt turvautua videopeleihin jo pitkään.

Nyt flipperimeininki jatkuu oikein aidolla ja ehdalla virtuaaliraudalla. Gottlieb Pinball Classics näet tuo muassaan kymmenen klassisen flipperin virtuaaliversiot, joiden avulla vanhemmat pelaajat voivat muistella nuoruuttaan ja uudemmat ihmetellä mekaanisten pelikoneiden ihmeitä.

Flipperihistoriaa

Flipperit ovat olleet suosittu tietokonepelien aihe jo parinkymmenen vuoden ajan, mutta vasta Pinball Dreams (Digital Illusions, 1992) räjäytti potin. Pelissä oli erittäin realistinen fysiikka ja taulut olivat yksityiskohtaisia, värikkäitä ja vastasivat ennennäkemättömän hyvin aitoa pelikokemusta. Myöhemmin tietokoneflipperit siirtyivät käyttämään esirenderöityä 3D-grafiikkaa. Kenties onnistunein tämän aikakauden peli oli Pro Pinball (Empire, 1996).

Microsoft Pinball Arcade (1998) mallinsi seitsemän Gottliebin klassista flipperiä eri vuosikymmeniltä, mutta peli oli hidas eikä pallon fysiikka vakuuttanut. Sen sijaan The Last Ninja -peleistään tunnetun System 3:n Gottlieb Pinball Classics näyttää mistä kulmasta flipperipöytää tulee lähestyä — historiatunnin lisäksi käsillä voi olla peli, joka jää historiaan itse asiassa hyvänä mallinnuksena itse peleistä sekä pelihallin tunnelmasta.

Kolmiulotteisuus tuo aitoa tuntua

Jo Pure Pinball (Iridon, 2004) käytti aitoa 3D-grafiikkaa taulun visualisoinnissa, mutta vaikka graafisesti peli oli huikea, kenttäsuunnittelu ontui ja äänimaailma oli lattea. Gottlieb Pinball Classics mallintaa pelikentän samaan tapaan kolmiulotteisena ja onnistuu siinä hyvin – ruudunpäivitys on erinomaisen nopeaa eikä fysiikassakaan ole valittamista. Tosin tekstuurit ovat läheltä katsottuina karkeita ja joissain kentissä (erityisesti Eldoradossa) on hieman vaikea erottaa yksityiskohtia värien sekamelskalta.

Pelaaja voi valita kuudesta eri kuvakulmasta, joista osapuilleen kaksi on käyttökelpoisia. Kuvakulmia on helppo vaihtaa kesken peliäkin, mutta miksi ihmeessä peli ei muista viimeksi valittua vaan palauttaa erityisesti multiballista palattaessa jonkin lähizoomauksen?

Äänistä huokuu vanha pelihallien tunnelma. Taustalla pauhaavat toisten flippereiden äänet ja äänissä on mukavan hämyinen kumu. Vanhojen flippereiden mekaaniset pimputukset ja naputukset kuulostavat aidoilta.

Peli on grafiikalta ja ääniltään enimmäkseen ensiluokkainen. Se pyrkiikin olemaan aito aikamatka menneiden vuosikymmenten meluisiin pelihalleihin, joissa korttelin kovin kakara oli se, joka vetäisi uudessa kolikkosyömärissä eniten pisteitä.

Lopulliseen tuotteeseen on kuitenkin päässyt pari mokaa, joiden ei olisi suonut pääsevän läpi laadunvalvonnasta. Nimittäin: peli ei tue progressiivista kuvaa eikä laajakulmanäyttöjä! Lomitettu 4:3 on ainoa mahdollisuus, siitä huolimatta että FarSight Studios, joka teki Wii-käännöksen, teki myös laajakuvaa tukevan PSP-version. Eihän tämä peli pahalta näytä leveämmäksi venyteltynäkään, joten laajakuvan puutetta on vaikea ymmärtää.

Lisäksi yhdessä flippereistä (Strikes and Spares) on pahoja jatkuvia grafiikkabugeja ja välkkyviä palloja. Muissakin tauluissa on välillä välkkyviä raitoja. Olisiko Wii-versio kenties pistetty keskeneräisenä markkinoille? Huomasin myös saavani turnausmoodissa eräästä flipperistä säännönmukaisesti jopa 500 turnauspistettä, kun muista niitä tippuu enintään parikymmentä per taulu. Bugiko?

Wiin ohjain tarjoaa flippereille uudenlaisen ohjaustyylin. Nyt meloja ohjataan etusormilla, kuten oikeastikin – Nunchuk-ohjaimelle on siis käyttöä. Pelialuetta voi myös töniä yksinkertaisella kädenliikkeellä eri suuntiin. Töniminen muistuttaa aitoa asiaa, joten se tulee lopulta selkäytimestä. Sitä vain huomaa ohjaavansa pallon liikerataa vaistonvaraisesti tönimisellä .

Hämyisten pelihallien gorillat

Pelattava flipperi valitaan tunnelmallisessa 3D-mallinnetussa pelihallissa, jossa on varsinaisten flippereiden lisäksi kokeiltavana myös kolme kummallista laitetta: ennustusautomaatti Xolten, minulle hieman mysteeriksi jäänyt Love Meter sekä Play-Boy, vuodelta 1932 oleva pelikone, jossa ei vielä ollut kentän alaosassa tuttuja ”meloja” eli flippereitä. Pelin varsinaiset flipperit ovat: Genie (1979), Victory (1987), El Dorado (1984), Goin’ Nuts (1983), Big Shot (1973), Teed Off (1993), Black Hole (1981), Strikes n’ Spares (1977), Ace High (1957) ja Central Park (1966).

Suosikeikseni nousivat Victory ja Black Hole, joista varsinkin jälkimmäisessä oli herkullisia nostalgiafiiliksiä ja 80-luvun alun pakollisia robottiääniä. Peleistä uusimmissa – eli Victoryssä ja Teed Offissa – on paljon erilaisia ramppeja ja nykyajan flippereistä tuttuja erikoisominaisuuksia. Black Holen erikoisuus on varsinaisen pelikentän alla oleva toinen pelikenttä, jonne pääsee erään vaikeasti saavutettavan rampin kautta.

Flipperit syövät rahasi vieläkin

Osaa flippereistä voi pelata vapaasti, toiset taas maksavat yhdestä viiteen krediittiä. Saamalla korkeita pistemääriä pääsee high score –listalle ja saa krediittejä. Kunkin taulun tavoitteen, joita ovat esimerkiksi tietty pistemäärä tai jonkin yhdistelmän saavuttaminen, selvittämällä voi avata vapaan pelin toisessa flipperissä. Muutaman illan pelaaminen avaakin jo suurimman osan flippereistä, mutta kaikkien avaamisessa sekä turnausmoodissa meneekin jo pitkä aika. Ja kolikoita kuluu, vaikkakin virtuaalisia. Turnausmoodissa pelataan kaikkia pelin flippereitä tietyssä (vaikeus)järjestyksessä niin, että seuraavaan flipperiin pääsyyn edellytetään tiettyä pistemäärää.

Flippereiden ystäville on selvää, että tämä peli on pakko-ostos. Gottlieb Pinball Classics on tehty flippereiden tosiystävän, jopa turnauspelaajan, näkökulmasta. Se tarjoaakin Gottliebin klassikkopeleihin varsin intiimin kosketuksen. Tosin ainakin Wii-versiossa olevat tekniset kömmähdykset pistävät miettimään, että voisiko niitä kenties korjata jälkikäteen WiiConnect24-palvelun avulla, sen verran ne harmittavat.

Pelimekaniikka on niin yksinkertainen, että lapsikin oppii hetkessä perusasiat. Mutta mahtanevatko muut kuin ennen 90-lukua eläneet arvostaa nostalgia-aspektia, joka on tässä pelissä merkittävässä asemassa. Ehkä tässä olisikin perheenisälle hyvä paikka ottaa poika polvelle istumaan ja puhua ”miesten kesken” siitä mitä joskus pelattiin ja mitä nyt pelataan. Pahoin pelkään, että Harry Potter -sukupolvella voi kuitenkin olla vaikeuksia ymmärtää flippereiden hienoutta, mutta ainahan voi yrittää tukkia sukupolvien välistä kuilua vaikka teräskuulilla.

 

Tekijä: FarSight Studios (Wii, PSP), System 3 (PS2)
Julkaisija: System 3
Testattu: Wii
Saatavilla: Wii, PSP, PlayStation 2
Pelaajia: 1-4 pelaajaa vuorotellen
Pelin kotisivu: http://www.system3.com/pinball/pinball.html

 

Lisätietoja:

http://en.wikipedia.org/wiki/Gottlieb_Pinball_Classics

http://en.wikipedia.org/wiki/Gottlieb

Lue lisää eDomesta

Digital Illusionsin tarina

Digital Illusionsin tarina osa 2 – oikean pelitalon elkeet

Electronic Artsilta kaikkien aikojen retrokokoelma

 

Flipperit, nuo mekaniikan ihmeet...

Katso tilanne vastaamatta

Muropaketin uusimmat