Grim Fandango Remastered (Linux, Mac, PC, PS4, PSV)

20.02.2015 15:00 Pekka Leinonen

Tekijä: LucasArts / Double Fine Productions
Julkaisija: Double Fine Productions
Testattu: PC Windows 7 64-bit, i-7 4770k, Geforce GTX 770, 16 Gt muistia
Saatavilla: Linux, Mac, PC, PlayStation 4, PlayStation Vita
Laitevaatimukset: PC Windows Vista tai uudempi, 2.4 Ghz tuplaydinsuoritin, 4 Gt muistia, 6 Gt levytilaa
Pelaajia: 1
Muuta: Ladattava peli, hinta noin 12 euroa (GOG , Steam)
Pelin kotisivu: http://grimremastered.com
Arvostelija: Pekka Leinonen

Ilmeisesti tässä alkaa tulla vanhaksi, kun vaikuttaa siltä, että harva se kuukausi julkaistaan vanhoista peleistä remasteroituja tuotoksia. Tällä kertaa vahvat nostalgia-väräykset käyvät luissa asti. Terve Manny, vanha kehno! Miten vuodet ovat paiskoneet?

Legendaarinen seikkailupelitalo Lucasarts julkaisi Grim Fandangon vuonna 1998, kun seikkailupeligenre teki rankasti kuolemaa. Koska Lucasarts päätti vaihtaa suuntaa kehityksen kulkiessa kohti toiminnollisempia pelimarkkinoita, unohtui vanhojen klassikkojen päivittäminen ja masterit jäivät takahuoneeseen pölyttymään. Tähän päivään saakka pelin pyörittäminen olisi lähes mahdotonta, elleivät uskolliset fanit olisi luoneet kaikenlaista modia ja härpäkettä kallisarvoisia muistoja turvaamaan.

Nyt Grimista on julkaistu päivitetty versio alkuperäisen kehittäjän, Tim Schaferin, uuden studion Double Finen, hankittua pelin oikeudet. Nyt peli on myös optimointi kuntoon ja sen pitäisi pyöriä ongelmitta, jos vain myllyssä tehoja riittää.

Wanhaparrat muistelevat peliä yhtenä kaikkien aikojen parhaimpana seikkailu-teoksena, mutta onko näin, vai onko aika vain mullannut muistot?

Pelkoa ja inhoa Kuolemanlaaksossa

Pelin maailma, Kuolleiden maa, on yhdistelmä meksikolaista kulttuuria, atsteekkien uskomuksia kuolemanjälkeisestä elämästä ja nykypäivän film noiria. Kahdeksannessa alamaassa, Kuolleiden maassa, kaikki ovat luurankomallisia hahmoja, jotka käyttäytyvät melko pitkälle samanlaisena kuin elävien kirjoissa ollessaan. Jokaisella on kuitenkin päämäärä, yhdeksäs alamaailma, jonne vaellus viimein loppuu. Paitsi jos joku tulee ja ampuu matkalla kukkaisluodilla ja maaduttaa olemattomiin. Elävien maailmaan ei ole asiaa kuin viikatemiehillä sielunnoutokomennuksilla ja Kuolleiden päivänä, ja sekös maailma heidän silmistään vasta absurdilta näyttää.

Kuolema on bisnestä. Manuel Calavera sössi elämänsä niin pahasti, että joutuu tekemään töitä Kuolleiden viraston matka-agenttina, kunnes velat on maksettu kokonaisuudessaan ja taival lopulliseen hiljaisuuteen voi alkaa. Hänen tehtävänsä on noutaa sielu ja myydä tälle paras mahdollinen matkapaketti tuonpuoleisen halki matkaamiseksi. Valuuttana käy se miten hyvin asiakas pelasi korttinsa elävien kirjoissa. Mannylla on vielä edessään pitkä kakku syntejä poistyöskennellessä, sillä jostain kohtalon irvoilusta hänelle lankeavat aina ne keikat, joissa matka viimeiseen etappiin kestää neljä vuotta kävelykepin kera tai neljännen luokan rahtina.

Kunnes sitten eräänä päivänä hän saa napattua pienellä kieroilulla todellisen pyhimyksen, naisen nimeltä Mercedes Colomar. Tälle kelpaa myydä lippu muutamassa minuutissa yhdeksänteen alamaailmaan saakka matkaavaan junaan.

Yllättäen kone ei löydäkään tälle mitään kultaista lippua unholaan. Asiaa selvitellessään Manny saa tietää alamaailman korruptiosta. Joku kehno haalii toisten ansaittua piljettejä ja myy niitä eteenpäin. Myös Mercedes lähtee lompsimaan omin lupineen yksin neljän vuoden mittaiselle matkalle. Mannyn tehtäväksi jää tavoittaa hänet ja kitkeä kuolleiden maan korruptio vastarintaliikkeen suosiollisella avustuksella. Onhan hänelle vielä sentään jotain rippeitä jäljellä kunniastaan. Ja… ehkäpä samalla itsekin pääsisi viimeisen portin lävitse.

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet

Kapitalistin juoni

Koska kyseessä on remasteroitu versio, peli on ytimeltään tuttu. Grafiikoita on kuitenkin hiottu hieman nykypäivään sopivammaksi; kuvasuhde on nyt mahdollista laittaa laajakuvaksi saumattomasti. Musiikit ovat äänitetty uudelleen ja melko komeasti. Vanhojen tankkikontrollien lisäksi tarjolla on useampi ohjausmahdollisuus, joista tärkeimpänä klassinen point & click. Tekijöiden kommenttiraitaakaan ei ole unohdettu. Sen dialogi tarjoaa hauskaa faktaa ja syväluotavaa keskustelua. Jos haluaa kokemuksensa ilman graafisia päivityksiä ja alkuperäisillä kontrolleilla, se onnistuu parilla klikkauksella.

Uusi point & click –käyttöliittymä ei tosin toimi aivan niin hyvin kun toivoisi. Joskus kamera jumittuu eikä protagonisti pääse kävelemään oikeaan kulmaan. Siinä sitten ihmetellään kun peli ei etene. Polunhaussa on harvakseltaan jumituksia, jotka ratkaisin vaihtamalla tilapäisesti perinteisiin kontrolleihin. Itselleni ohjausmahdollisuuksista toimi parhaiten yhteistyö näppäimistön ja hiiren kanssa.

Automaattitallennusta ei ole, ehkä siksi, että peli on haluttu pitää old schoolina. Kannattaa siis tallennella melkein kuin Sierran peleissä konsanaan. Ei siksi, että kuolla voisi toiseen kertaan, mutta nykypeleihin tottuneena tallennuksen puutteen saattaa helpostikin unohtaa pelistä poistuessaan. Joskus myös bugi saattaa ilahduttaa vierailullaan, jolloin peliaikaa katoaa enemmänkin.

Puzzlet ovat edelleen erittäin hyviä, vaikka joihinkin logiikan ymmärtää vasta sen ratkettua. Miksi pitää laittaa kahvikuppi täynnä eristysvaahtoa leivänpaahtimeen viereen? Tietysti siksi, että se syttyisi palamaan. Hmm… Inventaarionsisäistä pulmanratkontaa ei ole, vaan pelaaja valitsee oikean esineen Mannyn povarista ja kun oikea kohde löytyy, nappia painamalla ropisee näkymättömiä pisteitä. Hiirellä osoittaessa kohteeseen ilmestyy hotspot-paljastin ja vanhoilla kontrolleilla vain Mannyn pää kääntyy indikoimaan kiehtovat objektit niiden ollessa lähellä.

Ympäristössä on vaihtelua, jähmettyneistä metsistä, kasinoista, laivoista, merenpohjasta vuorille, joille miehet ovat menneet, juosten. Kohtaukset pätkitään vuoden mittaisilla tauoilla, joiden jälkeen on aina kutkuttavaa nähdä miten Manny on edennyt urallaan. Tauotus toimiikin juuri oikealla tavalla ja pitää yllä eeppisen seikkailun tunnetta.

Juoni on myös vallan mainio ja se kiinnostaa heti ensimmäistä sielunnoutokeikasta viimeiseen yhteenottoon pääpahiksen kanssa. Dialogi on erittäin hauskaa ja sitä kuuntelee mielellään hyppäämättä kertaakaan repliikin yli. Kaikkiin hahmoihin on puhallettu persoonallisutta, jopa mitättömimpiin sivuhahmoihin kuten melankolista filosofiaa toistelevalle puutarhurille (kuolleiden maan vastaava hauturi) ja vuositolkulla kehää merenpohjassa kiertäneelle matkamiehelle. Vahvaa huumori riittää.

Viimeisellä tuomiolla

Peli on vahva klassikko, siitä ei pääse mihinkään. Peli pyöri testikokoonpanolla jouhevasti, eikä valittamista löydy kuin hieman kontrolleista ja kamerakulmista. Ílman nostalgiapisteitäkin tässä puhutaan neljän tähden pelistä. Voin suositella peliä lämpimästi muillekin kuin seikkailupelejä säännöllisesti harrastaville. Hintakaan ei päätä huimaa, joten matka-agentin provikkapalkallakin on mahdollista päästä neljän vuoden matkalle tuonpuoleiseen.

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet

Kaikki ihmiset, sielut, ovat Kuolleiden maailmassa tietysti luurankoja. Peli onkin tyylillisesti älyttömän omituinen. Kaunis, upea ja omituinen. Azteekkien perinteet, 30-luvun art deco -tyylittely, film noir -henki, kansantarut ja tietysti pääsuunnittelija Tim Schaferin uskomaton mielikuvitus loihtikin ruuduillemme pelin, joka oli aivan erilainen kuin mikään aiemmin näkemämme. Tai myöhemmin näkemämme.

Ei siis ihmekään, että pelaajat putosivat kärryiltä.

Wiikon wanha: Grim Fandango

Toinen mielipide (PS4)

Tarina ei ole 17 vuoden aikana hohtoaan menettänyt, vaan toimii yhä kympillä. Se sekoittelee sopivassa suhteessa huumoria, draamaa ja koskettavia hetkiä. Itse olin myyty aivan alkumetreiltä saakka, eikä se hohto siitä laskenut, vaikka pelattavuuden osalta mennään välillä vähän vaisummissa tunnelmissa.

Grim Fandangon parissa tajuaa nopeasti, että seikkailupelit ja pelit yleensäkin ovat viimeisen 18 vuoden aikana kehittyneet melkoisesti. Kontrollit ovat kankeat, vaikka Double Finen väki onkin tarjonnut uusintaversion myötä erilaisia vaihtoehtoja niiden antiikkisten tankkikontrollien rinnalle. Manny kyllä ohjautuu suunnilleen sinne minne pitäisikin, vaikka kamerakulman vaihdokset saavatkin välillä aikaan yllättäviä sunnanmuutoksia, mutta kun pitäisi tehdä jotain, ongelmat alkavat.

Peli ei sen kummemmin korosta käytettäviä tai poimittavia esineitä. Ainoa indikaattori siitä, että jotain voi tehdä on Mannyn pää, joka esineiden lähellä kääntyy katsomaan näitä. Silti jumitin useamman kerran tilanteissa, joissa kuvittelin keksineeni ratkaisun, mutta se ei vain toiminut. Kun sitten pitkän paikallaan polkemisen jälkeen katsoin netistä neuvoa, huomasin keksineeni oikean ratkaisun, mutta olleeni ilmeisesti pari pikseliä sivussa oikeasta käyttökohdasta.

Esineiden käyttö on muutenkin ongelmallista. Manny saa haalittua mukaansa hirveän määrän tavaraa, jota ei sen tarkemmin listailla missään. Inventaarion virkaa hoitaa näkymä, jossa Manny kiskoo esineitä yksi kerrallaan takkinsa povarista esille. Siirtyminen tähän näkymään ja siitä takaisin peliin, saati sitten povarin roplaus esine kerrallaan, on turhauttavan hidasta, kun pitäisi nopeasti kokeilla useita esineitä ratkaisuja etsiessään.

Valitetaan vähän vielä siitäkin, että pelisuunnittelussa taide on joskus ajanut pelattavuuden edelle. Aina ei ole helppo huomata, että huoneesta pääsee poistumaan tiettyä reittiä pitkin, koska uloskäynnit hukkuvat maisemiin tai niitä ei vain piirretä tarpeeksi selvästi. Kyllähän ne oviaukot löytyvät näinkin seiniä koluamalla, mutta ärsyttävää se on.

Grim Fandango on muutenkin hieman rosoinen uudelleenjulkaisu. Peli esitetään yhä alkuperäisessä 4:3-kuvasuhteessaan niin, että laajakuvanäytöillä laidoilla on mustat palkit. Jos haluaa, näkymän voi venyttää täyttämään koko ruudunkin, mutta tällöin kaikki näyttävät yllättävän tukevilta ollakseen luurankoja.

Hahmojen mallit ovat koreampia kuin ennen, sillä niiden tarkkuutta on nostettu reippaasti. Mitään muuta niille ei sitten olekaan tehty, joten monet hahmot ja esineet näyttävät uudessa tarkkuudessaan aika rujoilta. Osa pelistä on selvästi suunniteltu katseltavaksi suttuisemmassa alkuperäisresoluutiossaan.

Vaikutelmaa korostaa se, että siinä missä hahmojen resoluution saa nostettua tarkaksi, taustat ovat suttuisen näköisiä ja tarkat hahmot törröttävät ikävästi esiin niistä. Jos haluaa, nappia painamalla hahmot voi myös palauttaa alkuperäiseen tarkkuuteensa, jolloin ne näyttävät aika rujoilta, mutta tyyli on yhtenäisempi.

Mitään suuria uudistuksia ei uusintaversiolta kannata muutenkaan odottaa, sillä kehittäjien kommenttiraitaa ja konseptitaidegalleriaa lukuun ottamatta peli on sisällöltään sama kuin ennenkin. Tämä ei toki ole mikään vähäpätöinen juttu, sillä Grim Fandango oli aikanaan erinomainen peli. Ja on se tarinaltaan, tunnelmaltaan ja hahmoiltaan sitä edelleen. Mikäli pelattavuuden ongelmiin oltaisi puututtu, nostaisin molemmat peukkuni riemusta kirkuen taivasta kohti. Nyt plakkariin jää kiehtova ja kokemisen arvoinen tarina, jonka parissa kokee välillä yllättävän turhauttavia hetkiä.

Miikka Lehtonen

Nelinpeli:

Lisätietoja: https://muropaketti.com/pelit/nelinpeli/