Halo 2 (Xbox)

Mitä tehdä, kun ensimmäinen Halo oli lajityypissään yksi parhaimmin tehtyjä pelejä koskaan? Miten tästä voisi enää parantaa?

Bungie on lähestynyt jatko-osaa yksinkertaisesti – se on rakentanut Halo 2:n niistä elementeistä, jotka tekivät ensimmäisestä pelistä niin erinomaisen. Näitä elementtejä on useita, mutta tärkeimpiä ovat loistava ohjaussysteemi, erinomainen tekoäly ja omaperäinen kuvitus. Halon universumi on kiinnostava ja visuaalisesti rikas.

Kolmessa vuodessa Bungie ei ole kuitenkaan tehnyt suuria harppauksia, mutta sen sijaan lukuisia pienempiä lähes joka osa-alueella. On kuitenkin pettymys, kuinka samalta Halo 2:n kentät ja tapahtumat tuntuvat ensimmäiseen peliin verrattuna. Monet toimintakohtaukset rakentuvat ja etenevät lähes edellisosan tavoin. Toki grafiikka ja ruudunpäivitys ovat parantuneet, mutta kenttäsuunnittelu tuntuu usein tutulta.

Siitä huolimatta ympäristöjen kauneus ja yhtenäisyys ovat saavutuksia. Halo 2:n kuvasuunnittelu on upeaa katsottavaa.

Ainoa tuntuvampi pelillinen uudistus on kahden aseen käyttö. Master Chief voi pidellä ja käyttää aseita molemmissa käsissään. Tällöin hahmo ei voi heittää kranaatteja. Master Chief voi kuljettaa vain kahta asetta, joten ns. dual wielding tuo pelimekaniikkaan vielä kerroksen lisää taktiikkaa. Ja hupia.

Toimivaa teknologiaa

Fysiikkamallinnus on onnistunut: ajoneuvot, hahmot ja useat esineet reagoivat esimerkiksi räjähdyksien aiheuttamiin paineaaltoihin. On aina yhtä hienoa nähdä, kuinka raketista osuman saanut Warthog kieppuu ilmassa. Ajoneuvojen kaappaaminen on nyt mahdollista, sillä napin painalluksella voi loikata vauhdissa olevan ajokin kyytiin ja ottaa se hallintaansa.

Yllätyksiäkin on – Master Chiefin lisäksi pelaaminen onnistuu Covenantin Elite-hahmolla. Välianimaatioiden määrä on kasvanut ja juonta painotetaan raskaalla kädellä. Iskeekö hieman ylidramaattinen juoni tai ei, se riippuu pelaajista.

On mahtavaa pelata kampanjaa jaetulla ruudulla kavereiden kanssa. Peräti neljä pelaajaa voi pelata kampanjaa samanaikaisesti. Yhteistyössä pelaaminen ei ole aiemmissa fps-peleissä toiminut näin hyvin.

Kokonaisuudesta muovautuu loistava kun kaikki pienet yksityiskohdat ovat kunnossa. Näitä on paljon – esimerkiksi sotilaat jauhavat asiaankuuluvia onelinereita ja reagoivat pelaajan tekemisiin. Jos seisoskelet Warthog-ajoneuvon liepeillä, jossa on jo kuski, hän kehottaa sinua hyppäämään mukaan. Jos otat ajoneuvon hallintaasi, tekoälyhahmot eivät jää hölmistyneenä odottelemaan, vaan hyppäävät kyytiin ja taistelevat tehokkaasti.

Eräs tärkeä tekninen ratkaisu auttaa etenkin moninpelissä: jos tähtäin on tarpeeksi lähellä kohdetta, se seuraa sitä automaattisesti, mikä helpottaa osumia tiukassakin paikassa. Moninpelissä on usein täysi kaaos, mutta ”älykkään tähtäimen” johdosta kohteensa perässä pysyy hyvin eikä ampuminen mene täysin holtittomaksi.

Täyttyvätkö odotukset?

Uusien ratkaisujen puute on pienoinen pettymys, mutta jatko-osaa on vaikea kritisoida, kun siinä ei oikeastaan ole minkäänlaisia vikoja – kaikki toimii. Kampanja on mielenkiintoinen, ja selvästi painopisteenä ollut verkkopeli on sanalla sanoen fantastinen.

Moninpelissä on valtavasti kustomointimahdollisuuksia – ja lähes jokainen moninpelikenttä on todella hyvä. Muutama suosituin moninpelikenttä on peräisin ensimmäisestä pelistä, mutta hienosäädettynä. Halo 2:n moninpeli onkin parasta sitten Goldeneyen. Muutamat uudistukset, kuten kahden aseen käyttö, ajoneuvojen kaappaaminen ja hajoaminen sekä uudet aseet, tekevät paljon enemmän moninpelin kuin yksinpelin toimivuudelle.

Samat vahvuudet, jotka toimivat ensimmäisessä pelissä, toimivat nytkin, mutta fantastinen moninpeli – yksinpelin sijaan – on tällä kertaa se elementti, joka tekee jatko-osasta niin erinomaisen.

Thomas Puha