IL-2 Sturmovik: Battle of Stalingrad (PC)

20.01.2015 20:04 | Jukka O. Kauppinen | 2032

Tekijä: 1C Game Studios
Julkaisija: 1C Company
Testattu: PC Windows 7, Intel Core i5 3,4 GHz, 8 Gt muistia, GeForce GTX 760
Saatavilla: PC
Laitevaatimukset: Windows XP tai uudempi, Core 2 Quad 2,6 GHz prosessori, 4 Gt muistia, 1 Gt näytönohjain, internet-yhteys
Pelaajia: 1, 2-128 (internetissä)
Muuta: Vaatii internet-yhteyden. Ladattava peli, hinta 59,99-85 euroa.
Pelin kotisivu: http://il2sturmovik.com
Arvostelija: Jukka O. Kauppinen

 

IL-2 Sturmovik -sarja on kuin lentosimulaattorien historia ytimilleen tiivistettynä. Siinä on nousuja ja laskuja. Suurmenestyksiä ja onneton mahalasku. Nyt virtuaalisotalentäjillä on kuitenkin taas toivoa, sillä Battle of Stalingrad on hieno peli. Simu, jota kelpaa lentää.

Samalla se on ehkä simukuskien viimeinen toivo, sillä sotasimujen genre on kuihtunut äärimmilleen. Jos Battle of Stalingrad ei nouse siivilleen, niin mikä muka sitten?

Battle of Stalingrad on kummastuttanut minua jo jonkin aikaa. Se on hyvä peli ja erinomainen simu, joka on vaiettu lähes kuoliaaksi. Simuväkikään ei juuri siitä puhu. Miksi ihmeessä? Minun kohdallani kyse on ollut ajasta. Niin paljon tekemistä, niin vähän aikaa. Mutta kyllä maailmalla on isoja lehtiä ja julkaisuja, joilla olisi ollut varaa pistää yksi tyyppi lentosimun kimppuun. Miksi näin ei ole tehty ja Metacriticinkin arviosivu paistaa tyhjyttään?

Voi kun sen tietäisin. Maailmanlaajuinen lehdistön ja pelaajien salaliitto? Vai sekö, että simut ovat niin kuollut genre, ettei maailman pelilehdilläkään ole enää porukkaa, joka ymmärtäisi niiden päälle? Pahoin pelkään, kyse on jälkimmäisestä. Silkasta osaamattomuudesta. Ehkä simugenren pelastaminen jää siis minun harteilleni, sillä Il-2 Sturmovik: Battle of Stalingrad on sen arvoinen.

Toisin kuin edeltäjänsä, Cliffs of Dover.

Uuteen nousuun

IL-2-sarja sinnitteli alkuperäisen vuonna 2001 julkaistun pelinsä moottorilla lähes vuosikymmenen ajan. Uusi alku vain meni pieleen, kun Cliffs of Dover ei palvellut. Sittemmin 1C Company päätti yrittää uudelleen. Mutta miten?

Ratkaisuksi tuli uuden pelistudion perustaminen. 1C Company lyöttäytyi yhteen jenkkiläis-venäläisen 777 Studiosin kanssa. 777 tunnettiin entuudestaan Rise of Flight -simustaan, ja firmalla oli hyvä ja kehityskelpoinen pelimoottori. Yhteistuumin perustettu 1C Game Studios sai tehtäväkseen luoda uuden IL-2 Sturmovikin, joka nostaisi sarjan takaisin sille kuuluvalle paikalle.

Samalla tiimillä oli muitakin tavoitteita. Simulaattorista pitää tehdä peli, joka täyttää kaikki hardcore-lentäjien tarpeet mutta on samalla tasa-arvoisempi. Vähemmän nippelirunkkausta ja enemmän lentämistä. Enemmän ilmailun iloa. Simut kun ovat kampittaneet itse itsensä nurkkaan keskittymällä tekniikkaan ja laitteisiin, minkä ohessa lentämisestä on tehty aina vain hankalampaa ja mekaanisempaa. Lentämisen iloa ja riemu unohtui.

Lisää upeita pelivideoita eDomen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet.

Uuden IL-2:n piti siten olla peli, joka on paitsi hyvä, uskottava ja realistinen, mutta myös kiva.

Sanoisin, että tässä on onnistuttu, mutta paikoitellen hieman hassuin ratkaisuin.

Lentämisestä on näet tehty demokraattisempaa ja suurelle yleisölle soveltuvampaa muun muassa vahvemmalla pelittämisellä. Tämä tarkoittaa sitä, että BoS on pelimäisempi kuin aiemmat IL-2:t ja lentosimulaattorit ylipäätänsäkään. Se ei ole huono asia, vain erilainen lähestymistapa.

Käytännössä tämä näkyy eniten siinä, että lentämisestä saa kokemuspisteitä, leveleitä ja saavutuksia. Ja tietenkin – töttöröö – unlockkeja. Myös kampanja on toteutettu perinteisestä poikkeavalla tavalla.

Onnistuneista tehtävistä, nousuista, laskuista ja pudotuksista/tuhotuista viholliskohteista saavilla kokemuspisteillä pystyy hiljalleen parantamaan ja maalaamaan koneitaan paremmiksi ja nätimmiksi. Aivan ensimmäisissä tehtävissä koneissa on perusvarustus ja -aseistus. Muutama tehtävä ja käyttöön saa uusia ammustyyppejä ja ammusvyövaihtoehtoja. Nätimpiä suojamaalauksia. Erilaisia konekivääreitä ja tykkejä. Isompia tykkejä. Ja niin edelleen.

Tämä varusteiden piilottaminen unlockkien taakse on se suurin hämmennys, joka iskee vanhan koulun simuttajiin. Eihän näin ikinä koskaan! Sen sijaan ensikertalaisille ja simuilun aloittelijoille se on varmasti hyvinkin tavanomaista. Näinhän tehdään nykyään kaikissa muissakin peleissä, normimeininkiä.

Lentosimulaattorin olemuksen rukkaaminen pintapuolisesti tavanomaisemman pelin suuntaan onkin varmasti hyvä idea, kun simua halutaan tuoda uusien virtuaalisotalentäjien käsiin. Asioita annetaan ripauksittain niin, että niihin voi tutustua rauhassa. Informaatioähkyltä vältytään.

Veteraanien ei kuitenkaan tarvitse tästä raivostua, sillä osaavissa käsissä unlockit ropisevat nopeaan tahtiin. Jos lentämisestä tykkää, niin lentotunteja kertyy nopsaan tahtiin, samoin ase- ja varustevaihtoehtoja.

Mainittakoon erityisesti myös mainiosti toteutettu kampanjajärjestelmä. Alkuperäisissä IL-2-peleissä kampanjat olivat dynaamisia ja jokainen tehtävä generoitiin yksilöllisesti, kun taas Cliffs of Doverissa tehtävät olivat purkitettuja, aina samanlaisia ja hyvin, hyvin rassaavia.

Nyt sota on taas dynaamista ja taistelukentän elävyydelle menköön pisteet. Tehtävät luodaan yksilöllisesti, mutta lentotoiminta ei rajoitu pelkästään annettuun tehtävään. Taivaalla on muitakin koneita, omia ja vihollisia. Oma tehtävä voi häiriintyä tai paluulennolla vastaan saattaa tuolla vihollisen yksinäinen tiedustelukone, suojaamaton pommikoneosasto tai hävittäjälaivue. Mitä teet? Kimppuun vai karkuun? Tämä elävyys tuntuu hyvältä ja luo peliin elämän makua.

Pelaaja voi myös valita yllättävän vapaamuotoisesti mitä tekee, sillä kampanjaa voi pelata ristiinrastiin niin saksalaisena kuin neuvostopilottina. Ensin lento venäläishävittäjällä. SItten sakuhäätäjällä. Lento neuvostoliittolaisella rynnäkkökoneella, sitten pommittajalla. Tämän jälkeen keikka saksalaispoimmittajalla, neuvostohävittäjällä ja sakuhävittäjällä.

Kampanjaa voi pelata halutessaan sikinsokin miten haluaa, mikä on varmasti todella kiva juttu kokeilijoille. Kaikkea saa testailla ja luulenpa, että kyllä se on mukava ominaisuus veteraaneillekin. Sehän on vain itsestä kiinni millä tapaa sotaansa sotii. Jos haluaa vääntää kampanjan läpi yhdellä puolella, yhdellä konetyypillä, niin siitä vain.

Ja niin kampanja sitten etenee. Stalingradin taistelu on jaettu useisiin vaiheisiin, joista ensimmäisessä Saksan joukot ovat vasta edenneet Stalingradin kupeeseen. Taistelu jatkuu tästä vaiheittain kaupunkitaistelujen kautta Neuvostojoukkojen vastahyökkäykseen ja Stalingradiin loukkuun jääneiden saksalaisjoukkojen veriseen piiritykseen. Kunkin taisteluvaiheen tehtävät ja toiminta erottuvat toisistaan, samoin rintamalinjat.

Nautinnollista lentämistä

Ytimeltään BoS on hyvä lentosimulaattori. Ei sen enempää, ei sen vähempää. Siihen voi pultata isot apupyörät, joiden avulla satunnaiskuski voi keskittyä ihan vain ydintoimintaan, mutta laajempaa elämystä kaipaavat voivat lentää täysimittaista, hardcore-lentosimuaan. Liika automatiikka pois, lentomallinnus täysille, fysiikka hardcoreksi, HUDin apujutut pois ruudulta ja menoksi. Sitten pyöritään mukkelismakkelis kiitotiellä ja ihmetellään, että miksei kone edes rullaa suoraan? No, lukitse ensin kannuspyörä ja polje kunnolla peräsimme potkurin kierrevoimaa vastaan, pöhkelikkö! Eivätkö ne mitään opeta alkeiskurssilla?

Sitten ilmaan ja nauttimaan. Lentäminen tuntuu hirveän hyvältä ja syytä ollakin. Vaikea sanoa mitä kaikkea uuden simulaatio- ja fysiikkamoottorin pohjalla tapahtuu, mutta eiköhän niissäkin ole kaikenlaista uutta ja uskottavampaa siihen ihan tyydyttävään 2001-moottoriin verrattuna. Mikä mukavinta, BoS mallintaa asiat realistisilla tasoilla tarkemmin ja nostaa lentomallin fysiikkaa vanhoja Illuja korkeammalle, mikä on tosilentäjälle silkkaa mannaa. Koneiden käyttäytyminen suurissa nopeuksissa, hitaissa kaarroissa, nousuissa, laskuissa ja läpisakkauksissa tuntuu erittäin tyydyttävältä. Koneiden käsittelyä saa opetella tosissaan, ja niissä on selvät eronsa.

Eihän mallinnus silti täydellistä ole. Koskapa olisikaan. Simuväki on löytänyt isojakin bugeja, mutta suhteellisesti ottaen sanoisin, että eivät BoSin pulmat ole sen kummempia kuin muissakaan, niin IL-2-sarjassa kuin muuallakaan. World War II Onlinen lentomalleihin verrattuna BoS hipoi täydellisyyttä jo ennen ensimmäistäkään pätsiä.

Tekniikaltaan BoS on ehdotonta ykkösluokkaa. Grafiikka on häikäisevän hienoa, ja pyörii allekirjoittaneen vähän vanhemmalla pelikoneella täydellisen sulavasti. Taistelukentät ovat näyttävät, samoin kuin koneet sisältä ja ulkoa. Virtuaaliohjaamot ja sisänäkymät on rakennettu pikkutarkasti ja toimivasti.

Peliohjaintuki on erinomainen ja tikkujen ohjelmointi oman maun mukaiseksi on toteutettu ensiluokkaisesti. Myös klassinen snap view -näkymäjärjestelmä löytyy, toisin kuin liian monessa muussa tämän vuosikymmenen lentopelissä. Tosin näkymien välissä oli vakioasetuksilla liikaa kuollutta kulmaa, mikä näkyy jutun kuvituksena olevissa alkupään lentovideoissa kohteiden katoamisina näkökulmien väliin. Alkulentelyjen jälkeen viilasin näkymiä mieleisekseni ja asettelin niitä niin, ettei kuolleita kulmia enää jäänyt.

BoSin testauksen aikana sain kokeiltavakseni myös NaturalPointin TrackIR 5 Pro -pääkamerajärjestelmän, joka toimi simun kanssa ensinuolaisulta. Käytössäni on ollut vuosien mittaan monia eri TIRejä, mutta viitospro vakuutti minut kertakaikkisesti. Se toimi heti, tarkasti ja järisyttävän hyvin. Vahinkoliikkeet ja pääntärinät on eliminoitu niin hyvin, että virtuaaliohjaamoa pystyi käyttämään täydellisen luontevasti jo ensikokeilulla. Sen myötä lentämisestä ja etenkin vihollismaalien seuraamisesta tuli niin luontevaa ja vaivatonta, etten olisi voinut moista etukäteen uskoakaan. Mutta uskokaa pois: se vekotin kannattaa hankkia sen jälkeen, kun pöydällä on jo kunnon HOTAS-ohjainsetti ja jalat polkimilla.

Kutistettu skaala

Battle of Stalingrad on mittakaavaltaan hurjasti supistettu sarjan aiempaan huippukohtaan, IL-2: 1946 -kokoelmaan verrattuna. Liki vuosikymmenen kestäneen kehityskaaren mittaan Illuun tehtiin uusia koneita järjettömän paljon jatko-osien, laajennusten ja ilmaisten päivitysten muodossa. Lopulta koneita oli satoja uniikkeja plus variantit päälle. Karttojakin piisi pitkin poikin toisen maailmansodan tantereita, Suomenlahdelta ja Karjalan kannakselta Englannin kanaalille, Keski-Eurooppaan, Afrikkaan, itärintamalle ja Tyynellemerelle.

Mutta nyt simu suuntaa paljon pienempään yhteenottoon. BoSsi ei kuvaa kokonaista rintamaa, vaan yhtä ainoaa tiukan rajattua kampanjaa. Hyvin tärkeää sellaista, sillä juuri Stalingrad käänsi toisin maailmansodan kulun.

Skaalan kutistaminen johtuu monesta asiasta, mutta ennen kaikkea siitä, että IL-2-sarja piti saada potkukäynnistettyä uudelleen – nopeasti ja edullisesti, pienellä tiimillä. Pelin täytyi olla siten keskittynyt ja skarppi. Ei rönsyilyä, ei hillittömiä ominaisuuslistoja vaan keskitytään ytimellisimpään. Eli luodaan oikein hyvä uusi pelimoottori ja kampanjajärjestelmä, loistokas lentomallinnus ja hyvin fokusoitunut taistelu. Talvi 1942-1943 ja Stalingrad tarjosivat siihen erinomaisen ympäristön.

Toki simu tästä ajan mittaan laajenee, niin päivitysten, lisärien kuin aikanaan jatko-osien muodossa. BoS on hyvä simu erinomaisella tekniikalla, josta kelpaa jatkaa. Tekijätiimi on vilautellut kuvia tulevista ilmaisista koneista, ja yhteisölle tarkoitetut työkalut mahdollistavat – toivottavasti – myöhemmin uudet kartat ja kampanjat. Toivonkin kovasti, että tämä uusi simumoottori kaikkine fanivärkkeineen elää hyvin vähintään seuraavan vuosikymmenen ja tarjoaa meille reippaasti kivaa lentelyä.

Osta sie tästä kunnon lentopeli

Battle of Stalingrad on loistosimu ja hyvä peli. Se tarjoilee laatulentämistä ja näyttää, tuntuu ja kuulostaa simulaattorilta, joka on tehty herran vuonna 2014. Sitä on yksinkertaisesti kiva pelata, ja lentämisessä on sekä fiilistä että sotimisen makua.

Se on myös toisen maailmansodan lentosimulaattoreiden viimeinen toivo. Miettikääpä tätä: maailmassa on tällä hetkellä kourallinen sotalentosimulaattoreita kehittäviä studioista. Eagle Dynamics tekee äärimmäisnykyaikaisia ja hektisen vaikeita Digital Combat Series -nippelisimulaattoreitaan. Sen pohjalle lupaillusta DCS WWII: Europe 1944 -simusta ei ole kuultu mitään lähemmäs vuoteen. Hitech Creations tekee MMO-pohjaista toisen maailmansodan Aces High -simuaan. Ja 1C Game Studios tekee Rise of Flightia ja Battle of Stalingradia. Ainoa uusi haastaja simutaivailla on War Thunder, jonka pohja on IL-2:n konsoliversiossa (!) – ja sitäkin pelataan enimmäkseen f2p-räiskintänä. Jos Stalingrad floppaa kaupallisesti, niin kuka uskaltaa tehdä enää yhtään ainutta toisen maailmansodan lentosimua ikinä, missään?

On ehkä dramaattista väittää, että sotalentosimugenren kohtalo on sinun käsissäsi. Mutta kyllä sen tulevaisuus on aika vahvasti IL-2 Sturmovik: Battle of Stalingradista kiinni. Jos pidät simulentämisestä, niin harkitse tätä vakavasti. Tämä ei ole Cliffs of Dover, vaan oikeasti hyvä simu, jonka parissa viihtyy.

 

Lisää upeita pelivideoita eDomen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet.

Anatoly Subbotinilla on asiaa.

 

IL-2 pähkinänkuoressa

IL-2 Sturmovik ilmestyi vuonna 2001, pitkän ja hartaan odotuksen jälkeen. Peli herätti uinuvat simumarkkinat ja lentäjäyhteisöt kertarysäyksellä uuteen kukoistukseen, sillä se oli aivan hillittömän hyvä lentopeli. Uuden aikakauden luomus, suorastaan.

Ei ihme, että sille saatiin myös jatko-osia. Suomalainen yhteisö oli simusta niin riemuissaan, että 2003 julkaistu Forgotten Battles –lisäri sisälsi muiden sotatantereiden lisäksi myös Suomenlahden ja Karjalan kannaksen. Ja Ilmavoimat. Suomalaisyhteisö oli mukana lisärin teossa erittäin isolla panoksella. Tätä sitten kuulkaa lennettiinkin kovasti.

2004 julkaistiin lisäri Ace Expansion Pack ja myöhemmin samana vuonna itsenäinen uusi simulaattori, Pacific Fighters, joka kuvasi Tyynenmeren ilmasotaa.

Myöhemmin saapuivat vielä Pe-2, ja Sturmoviks Over Manchuria ja 1946, joista lopulta paketoitiin käsittämättömän massiivinen IL-2 Sturmovik: 1946 –kokoelma. Se sisälsi kaikki peliin ikinä julkaistut lisärit, kartat, koneet ja päivitykset. Tätä on yhä edelleen definitiivinen IL-2, jonka pohjalle fanipäivitykset, nettisotaserverit ja modit tehdään.

Vuonna 2009 konsoleille julkaistiin IL-2 Sturmovik: Birds of Prey, joka tarjosi varsin toimivaa lentosimuttamista konsoliympäristössä. Birdsin teki Gaijin Entertainment ja sitä voikin pitää War Thunder –pelin prototyyppinä. Lähes kaikki Birds of Preyn lanseeraamat ideat ja kikat näet löytyvät War Thunderistakin, vain hiotumpana.

Birds of Preystä tehtiin myös PC-versio, Wings of Prey, vuonna 2010. Birds ja Wings ovat kuitenkin suurelta osin itsenäisiä teoksia, jotka koodattiin alusta alkaen itse. Vain osa 3D-malleista ja lentomalleista on lainattu esikuvasta.

IL-2-sarja romahti pohjamutiin 2011 julkaistun IL-2 Sturmovik: Cliffs of Doverin myötä. Se oli tekninen ja hallinnollinen sekasotku, jossa oli erittäin hyvä, näyttävä ja upea lentosimulaattori, mutta ei peliä juuri minkään vertaa. Tarvittiin useita päivityksiä sekä pelifirmalta että faneilta, että peli saatiin ylipäätään lentokuntoiseksi. Odotuksiaan se ei silti täyttänyt missään vaiheessa, ja simu jäi muutaman hassun nettilentäjän viihteeksi. Yleisön- tai simuväen suosikkia siitä ei tullut, ja lopulta kehittäjäkin päätyi luovuttamaan. Kyllä tämäkin silti kannattaa Steam-alesta napata kokeiltavaksi. Kyllä head-on-hyökkäys Hurricanella Heinkel 111 -lauttaa päin Lontoon keskustan päällä on jokaisen koettava kerran eläissään.

 

Lisää aiheesta

IL-2 Forgotten Battle: Ace Expansion Pack (PC)

IL-2 Sturmovik -ennakko (PC)

IL-2 Sturmovik: 1946 (PC)

IL-2 Sturmovik: Battle of Stalingrad –ensikosketus – klassikon paluu sotataivaille [osa 1]

IL-2 Sturmovik: Battle of Stalingrad –haastattelu – simulegendan paluu

IL-2 Sturmovik: Cliffs of Dover (PC)

IL-2 Sturmovik: Forgotten Battles (PC)

Wings of Prey (PC)

 

Keskustelu

”Käyneekö taistelulentosimuille kuin siviililentosimuille jo aiemmin: eriytyvät pelaamisesta täysin omaksi harrastuksekseen, jolla on omat lehtensä, foruminsa, ja ekosysteeminsä?”

Ei ole pelejä eikä pelaajia niin paljoa, että kovin isoa ekosysteemiä syntyisi :(
Ennemmin yritän itse pitää nämä samassa korissa ja käsitellä sekä sota- että siviilisimuja tasapuolisesti, että genressä riittää eloa ja näkyvyyttä myös mainstreamin puolelle. Mistä ne uudet lentäjät tulevat, jos ollaan täysin eristyksissä? :(

”War Thunder lienee parasta, mitä lentopeleille on tapahtunut ikuisuuksiin, mutta tämänkaltainen yritys päästä samoille markkinoille ei oikein vakuuta. Perinteisemmät simuilijat vieroksuvat, ja Cliffs of Doverin haavat vielä aristavat: kun väki odotti kynsiä purren patcheja CloD:n lukuisin ongelmiin, kehittäjä julkisti viikkokatsauksissaan 3D-mallinnuksia traktoreista Moskovan pelloilla. Uudelle sukupolvelle taas BOS voi olla liian hintava. War Thunderia voi pelata ilmaiseksi.”

Tämä pitää vahvasti paikkansa. Mutta vakavassakin simuyhteisössä olemme pitäneet War Thunderista. Siksikin, että se on jotain ihan uutta ja toimivaa – ja toimii potentiaalisesti oivana askellautana kohti simuja.
Sitä pelaa myös porukka, joka ei lähtisi ekana missään nimessä vääntämään DCS:ää tai BoSia.

”Tavoitteet ovat kannatettavat, mutta tässäkö ne keinot sitten käytännössä ovat: kerätään satunnaisgeneroiduissa tehtävissä pisteitä unlockeihin? ”

Hyvä ja potentiaalisesti helppo pelattavuus oli varmaan se toinen puoli lähestymistavassa, mutta simun pelillistäminen mm. unlockien kautta oli kieltämättä vähän erikoisempi lähestymistapa.
En silti koe sitä ongelmallisena, jos kerran simulentämisestä tykkää. Unlockit aukeavat nopeasti, ja mielestäni on silti piristävää nähdä muitakin kuin ”kaikki auki heti nyt” -lähestymistapaa. Ymmärrän toki senkin, että kaikki eivät tykkää.

-jok

Piti vielä kerrata Domen ennakko. Lainaus:

”1C:n tiimin tavoite onkin nostaa simut uudelle tasolle, monella eri tasolla. Siinä sivussa syntyy toivon mukaan lentosimu, joka puree yleisöön, innostaa pelaajiin ja nostaa koko sotasimugenren aivan uuteen nousuun.

Tätä tiimi tavoittelee kolmella painotuksella: haastavuus, tunteet, joustavuus.”

Tavoitteet ovat kannatettavat, mutta tässäkö ne keinot sitten käytännössä ovat: kerätään satunnaisgeneroiduissa tehtävissä pisteitä unlockeihin?

War Thunder lienee parasta, mitä lentopeleille on tapahtunut ikuisuuksiin, mutta tämänkaltainen yritys päästä samoille markkinoille ei oikein vakuuta. Perinteisemmät simuilijat vieroksuvat, ja Cliffs of Doverin haavat vielä aristavat: kun väki odotti kynsiä purren patcheja CloD:n lukuisin ongelmiin, kehittäjä julkisti viikkokatsauksissaan 3D-mallinnuksia traktoreista Moskovan pelloilla. Uudelle sukupolvelle taas BOS voi olla liian hintava. War Thunderia voi pelata ilmaiseksi.

Kunnioitan Jukkaa ja hänen arvostelukykyään, kykyä nähdä ja kokea pelejä ja simuja laajemmasta perspektiivistä. Uskon peli-ilon. Mutta makuja on monia, ja moni simuilija näkyy olevan syvästi pettynyt. Audiovisuaalista antia kiitellään, mutta inhottuja ovat perin innottomaksi koettu kampanja, unlockit — ja tapa, jolla unlockit peliin ujutettiin.

Simuilijoita houkuteltiin varsin hintavaan alphaan lupauksella Il-2:n perillisestä. Alphasta kuuluikin hyvää: kaunis, ilo lentää, ja harvoille valituille oli jo annettu editori moninpelisisällön luomista varten. Juuri ennen julkaisua peliin tuotiin yllätyksenä unlockit ja editori katosi. Alphaajat tunsivat olonsa huijatuiksi.

Salaliittoteoriana epäillään, että ensin olisi tarkoitus ottaa länsipelaajilta rahat pois, sen jälkeä siirtyä RoF:in tai War Thunderin rahoitusmalliin. Teoria ei ole ihan tuulesta temmattu, Venäjän kotimarkkinoille kyseisen kaltainen versio on jo tulossa.

Tuloksena on Internetziä rujoimmillaan: Metacriticissä 54 hyvin negatiivista arviota, 70 hyvin ylistävää. Kehittäjät ovat provosoituneet, ja vetosivat avoimesti tukijoitaan manipuloimaan Metacritic-arvosanaa ylöspäin.

Ymmärrän unlockit porkkanana, ja inho vaikuttaa suhteettomalta. Mutta kehittäjän asenne ei ole auttanut asiaa. Ongelma ratkeaisi helposti, esim. rajaamalla unlockien kattavuutta. Nyt unlockit tekevät verkkopelaajille kampanjasta pakkopullaa. Ne mutkistavat mahdollisia tulevaisuuden modeja. Ja voin olla ymmärtänyt väärin, mutta ilmeisesti unlockit pätevät myös AI-koneisiin. Vain yhtä puolta pelaamalla, vastapuolen koneet eivät saa historiallisia skinejä ja aseistusta.

JoK: ”Jos pidät simulentämisestä, niin harkitse tätä vakavasti.”
Nix, näillä reunaehdoilla, ja kun kyseinen taistelu ei oikeastaan ole itselle läheinen. Jos genre siihen kuolee, sitten kuolee. Mutta en usko — War Thunder kantanee hedelmää.

JoK: ”Falcon 4 oli muuten yksi pelihistorian suurimmista ja totaalisimmasta flopeista, joka ajoi kehittäjänsä konkurssiin ja kaatoi julkaisijansakin.”
Näin kävi. Toivon todella, että avaruussimu-boomin viilennyttyä joku läntinen kehittäjä innostuisi löytämään uudestaan simut. (Ainahan saa toivoa).

Nyt raskasta simukenttää hallitsee kaksi elävää kuollutta: modernia sotaa BMS-modattu Falcon 4, WW2:sta Team Fusion-modattu Cliff of Dover. Ainakin kunnes DCS lopulta saa orkesterinsa vireeseen.

JoK: ”Vai sekö, että simut ovat niin kuollut genre, ettei maailman pelilehdilläkään ole enää porukkaa, joka ymmärtäisi niiden päälle?”
Käyneekö taistelulentosimuille kuin siviililentosimuille jo aiemmin: eriytyvät pelaamisesta täysin omaksi harrastuksekseen, jolla on omat lehtensä, foruminsa, ja ekosysteeminsä?

-Jäärä

”, tainnu arvostelija ottaa tosissaan nämä tekijöiden pelottelut ”lentosimujen viimeinen toivo etc.””

Nope. Se on minun mielipiteeni ja näkemykseni, ei mitään mitä kukaan olisi minulle yrittänyt syöttää.

”että vähän turha puhua siitä ”viimeisestä / ainoasta toivosta””

Eagle Dynamics ja DCS on mainittu jutussa. Se, että maailmassa on kaksi (2) firmaa, jotka tekevät tällä hetkellä retail-sotalentosimuja, kerto että genre on henkihieverissä.

Falcon 4 oli muuten yksi pelihistorian suurimmista ja totaalisimmasta flopeista, joka ajoi kehittäjänsä konkurssiin ja kaatoi julkaisijansakin.

-jok

”Olikohan tämä ihan rehellinen arvostelu vai myyntipuhe lentosimujen puolesta?”

Se on sekä rehellinen arvostelu pelistä että myyntipuhe lentosimugenrestä.

Huomannet, että simugenreä kokonaisuutena käsitellään vain jutun pienessä osassa juttua.

-jok

@3 samaa mietin itse, tainnu arvostelija ottaa tosissaan nämä tekijöiden pelottelut ”lentosimujen viimeinen toivo etc.” (mikä muuten oli aika paskaa pr:rää mitä on valmistajien taholta ollut enempikin (simhq.com tarkemmin, ou the drama).

Mitä peliin tulee niin en itse ole viellä ihan päätöstä tehny mutta kampanja on imho kaikkea muuta kuin dynaaminen, ainakin jos vertaat falcon 4:sen tasoisiin helmiin. Tehtävät on tyyliin lennä action pointille joka spawnaa rnd koneet ja sen jälkeen on scriptattuja rnd eventtejä jotka saattavat tapahtua kaikki variaatiot näistä tulevat nopeasti tutuiksi ja alkavat toistamaan itseään :( Täytyy katella lopullista tuomiota kunhan tuonne multiplayeriin uskaltautuu.

ps. dcs taisi juuri (kk sitten?) julkaista bf 109 k4 ja ymmärtääkseni eagle dynamics on ottanut ww2 puolen työn alle että vähän turha puhua siitä ”viimeisestä / ainoasta toivosta”

Olikohan tämä ihan rehellinen arvostelu vai myyntipuhe lentosimujen puolesta?

Olikohan tämä ihan rehellinen arvostelu vai myyntipuhe lentosimujen puolesta?

Ei tämmöisiä kehtaa ostaa kun tietää minkä maan valtiolle menee verot tästäkin pelistä. Yleinen Venäläinen vaihtoehto kokeilla pelejä tosin on harkittavissa.

Kiitos arvostelusta! Steamin alen aikaan tuli pähkäiltyä, ostaako vai ei. Mutta niinhän se sittenkin jäi ostamatta vaikka lähes kaikki IL-2:t aikoinaan tuli ostettua. Hankintalistalle tämä menee.

Muropaketin uusimmat