Ivy the Kiwi (DS, Wii)
Tekijä: Prope
Julkaisija: Microsoft, Namco Bandai, Xseed Games, Rising Star Games
Testattu: Wii
Saatavilla: DS, DSiWare, Wii, Windows Mobile, WiiWare
Pelaajia: 1, 2 yhteistyöpelissä samalla konsolilla, 2-4 vastakkain samalla konsolilla
Pelin kotisivu:http://www.ivythekiwi.com
Arvostelija: Juho Anttila
Tarina on yksinkertainen, mutta koskettava. Ivy kuoriutuu ja tiirailee ympärilleen. Äitiä ei näy missään. Onko hänellä edes äitiä? Edessä avautuu maailma täynnä vaaroja. Kuinka mahtaakaan käydä pienelle linnulle, joka kantaa vielä munankuortaankin mukanaan?
Ivy the Kiwi on sivulta kuvattu kaksiulotteinen tasohyppelypeli. Peliviihdettä retrompaan makuun siis. Vastaavia riittää maailmalla kyllästymiseen asti. Mutta Ivy ei ole aivan tavallinen tasoloikka. Siitä löytyy nimittäin oma idea.
Tarkemmin asiaan tutustuva huomaa, että pelin takana löytyy nimekäs kehittäjä. Pääsuunnittelija Yuji Naka on tuttu aivan ensimmäisen Sonicin kehittäjätiimistä. Nyt ei kuitenkaan kiidetä tuhatta ja sataa. Kiivilintu ei ole huippunopea siili, vaan jotain aivan muuta.
Sopuli liaanin päällä
Ivy-lintua, tai tuttavallisemmin Iivikiiviä ei ohjata suoraan. Lintulapsi on kuin sopuli, joka kipittää vääjäämättömästi eteenpäin vaaroista ja esteistä välittämättä. Pelaajan tehtäväksi jää opastaa eksynyt läpi 50:n kentän ja näiden yhtä monen haastavamman muunnelman.
Suuntaa annetaan liaaneilla. Ruudulle voi piirtää Wiimotella osoittaen liaanin, jota pitkin Ivy pääsee kiipeämään. Toisesta päästään kiinni naulattua liaania voi venyttää ja pyöritellä vapaasti. Näin sankaria saa pomputeltua ja ohjailtua toivottavasti haluttuun suuntaan.
Kuminauhamaisen venyvät köydet voi naulata myös paikalleen. Yhteensä niitä mahtuu ruudulle kerrallaan kolme, tämän jälkeen jokaisen uuden tuen aloitus poistaa jo piirretyistä vanhimman. Pelimekaniikka tuo etäisesti mieleen suomalaisen Trinen velhon esille taikomat palkit ja laatikot. Viimeisenä temppuna paikalleen naulattua liaania voi venyttää ritsan lailla, jolloin se sinkoaa Ivyn ilmojen halki. Tällöin lintu on myös haavoittumaton ja pystyy jopa rikkomaan eteen heitettyjä esteitä.
Saattaa kuulostaa hankalalta, mutta sitä se ei tosiasiassa ole. Liaanien piirteleminen ruudulle on intuitiivista, tarkkaa ja helppoa. Pelaaja oppii kuin itsestään ohjaamaan päähenkilöä tavoilla, jotka saattavat sivustakatsojan silmiin näyttää lähes mahdottomalta akrobatialta. Kilvoittelu käydään pelimaailman esittelemiä haasteita, ei käyttöliittymää vastaan.
Kaunis vaarallinen maailma
Pienen linnun äidin etsintää estämään on kasattu monenlaisia esteitä. Aluksi vastassa on vain tappavia piikkejä, mutta pian joudutaan väistelemään myös jostain syystä kovin vaarallista tippuvaa vettä, ilkeitä rottia ja nälkäisiä petolintuja.
Valikoima ei ole suuren suuri, mutta sen avulla on saatu kasaan mukavan kokoinen kokoelma kerta kerralta haastavampia kenttiä. Oppimiskäyrä on lempeä. Aluksi lähinnä opetellaan, mutta loppua kohden vaikeustaso nousee jo hikoiluttavalle tasolle. Kuumotusta nostaa myös se, että kuolema palauttaa suoraan kentän alkuun, välitallennuksia ei ole. Toisaalta kentät eivät ole järin pitkiä, joten rangaistus ei ole suuren suuri.
Haastetta rytmitetään myös ovelasti kentiltä kerättävillä höyhenillä. Yleensä maaliin pääsee suhteellisen vaivattomasti, mutta jos tahtoo täydellisen suorituksen, on höyhenjahtiin pakko lähteä myös sen suorimman reitin ulkopuolelle. Turhauttavimmat haasteet on varattu nimenomaan höyheniä kerääville. Näin pelistä pääsevät nauttimaan niin satunnaiset seikkailijat kuin kovemmatkin tasohyppelijät.
Audiovisuaalinen toteutus edustaa satukirjamaisen lumoavaa tyyliä. Esimerkiksi voisi ottaa vaikkapa legendaarisen Lumiukko-piirretyn koko ajan elävän tyylin. Minimalistinen äänimaailma toimii, mutta taustamusiikki hyökkää välillä niskaan liiankin aggressiivisesti.
Hyviä ideoita, mutta vähän
Moninpeliäkään ei olla unohdettu. Kaksi pelaajaa voi auttaa Ivyä eteenpäin piirtäen liaaneja yhdessä. Kilpailuhenkisemmät käyvät jaetun ruudun peliin, jossa yritetään ehtiä maaliin ennen vastustajia. Kiusaa voi tehdä piirtämällä liaaneja myös kaverin ruudulle, mikä johtaa pian melkoiseen kaaokseen.
Kuten tällaisissa peleissä usein käy, moninpeli jää lähinnä mausteeksi. Jos tarinapeli ei kiehdo, ei moninpelistäkään ole ostoperusteeksi. Yksinpeli sen sijaan maistuu. Iiivikiivi on söpö ja pelaaminen mutkatonta. Pelimekaniikka on kaikessa yksinkertaisuudessaan oivaltavaa. Kenttäsuunnitteluakaan ei käy moittiminen. Peli on kiistatta hyvä.
Ideat ovat oivia, mutta niitä ei tarjoilla riittävästi. Ivy the Kiwi on pieni peli, jonka tosiguru kiitää läpi saakka muutamassa tunnissa. Se kunnianhimoisuus, jolla Mariot haastettaisiin, puuttuu. Ei sitä välttämättä tarvitakaan, onhan tällaisillekin tilaa, mutta kaikki eivät ehkä koe saavansa rahoilleen vastinetta.
Alunperin Windows Mobilelle julkaistu peli on saatavilla myös DS:lle. Pelilliset erot jäävät pieniksi. Liaanit piirretään Wiimoten sijaan kynällä, muuten kokemus on ennallaan. Piheille on tarjolla DSiWare:sta ja WiiWaresta ostettavat miniversiot, joista löytyy puolet pääpelin kenttätarjonnasta. Vanhahtavasta tasohyppelystä pitävien kannattaa joka tapauksessa kokeilla vähintään niitä.
Lue myös
Arcania: Gothic 4 (PC, Xbox 360)
Bloody Good Time (PC, Xbox 360)
Castlevania: Lords of Shadow (PS3, Xbox 360)
James Bond 007: Blood Stone (PC, PS3, Xbox 360)
WWE Smackdown vs. Raw 2011 (PS3, Xbox 360)
