Uusimmat

Jak 3 (PS2)

15.02.2005 00:00 Thomas Puha

Nykyisin monet pelintekijät vievät pelejään realistisempaan suuntaan esimerkiksi oikeihin paikkoihin pohjautuvilla ympäristöillä ja fotorealistisuutta tavoittelevalla grafiikalla. Onkin hienoa, että Naughty Dog luottaa edelleen fantasian ja piirroselokuvien kaltaisen ilmaisun voimaan. Jak 3 on piirroselokuvamaista videopeliviihdettä parhaimmillaan.

Jak 3 päättää ns. Precursor-trilogian, jonka aloitti aurinkoinen Mario 64 -henkinen Jak and Daxter. Viime vuonna ilmestynyt jatko-osa Jak 2: Renegade oli synkkä ja hieman sekava GTA:n inspiroima jatko-osa.

Reilussa vuodessa kehitetyn Jak 3:n tuotannon aikana on tapahtunut yhtä ja toista. Naughty Dogin perustaja Jason Rubin on tekemässä lähtöä, ja hänen tilalleen tuli Legacy of Kain -sarjan ohjaaja Amy Hennig.

Henkilöstövaihdoksesta huolimatta tai sen takia Jak 3 on uskomaton suoritus. Jatko-osaa on kyetty viemään taas uuteen suuntaan, ja Jak 2:n ongelmat ovat lähes täysin korjattu.

Jak 2:n ongelmien lähde oli tapahtumakaupunki Haven, jonka ahtailla, liikenteen tukkimilla kaduilla oli vaikea liikkua. Kaupunki toimii enää harvojen tehtävien tapahtumapaikkana, ja sodassa raunioituneet kadut ovat aiempaa tyhjempiä. Valtaosa Jak 3:sta pelataan Mad Maxin hengessä kaupungin ulkopuolella sijaitsevalla aavikolla. Wasteland-aavikko on teknisesti loistosuoritus. Se on näyttävä ja monipuolinen, temppeleitä, aarteenmetsästäjiä ja salaisuuksia pursuava alue, jonka tutkimiseen voi käyttää useita tunteja.

Aavikko tuo peliin ajotehtäviä, jotka ovat Jak 3:n suurin pelimekaaninen uudistus. Aavikolla voi liikkua jaloin tai leijulaudalla, mutta pääasiallisesti liikutaan yhdellä kahdeksasta ajoneuvosta, jotka ovat suoraan Mad Maxin autotallista.

Kumpuilevalla aavikolla ajeleminen voisi turhauttaa, jolleivät ajofysiikka sekä ajoneuvojen ohjaus olisi niin onnistuneesti toteutettuja. Ajoneuvovalikoima koostuu yksinkertaisista rantakirpuista raskaasti aseistettuihin dyynihirviöihin. Yhteistä hyvinkin eri tavoin käyttäytyville ajoneuvoille on ajomukavuus.

Monipuolista pelaamista

Ensimmäisen reilun kuuden tunnin pelaamisen aikana tulee hämmästeltyä, kuinka paljon pelissä on vaihtelua. Lähes jokainen tehtävä sisältää erilaista pelimekaniikkaa lähestulkoon aina täydellisellä toteutuksella. Ajaminen on hauskaa, mutta myös perinteisemmät tasoloikkakohtaukset ovat totutun taidokkaasti toteutettuja. Niissä revitään kaikki irti genren perinteisistä elementeistä ja pusketaan lajityyppiä äärirajoilleen.

Tehtävät rakentuvat hyvin yhteen juonen tapahtumien kanssa. Dialogi on jälleen vertailukelpoista Pixarin ja Dreamworksin parhaiden tietokoneanimaatioelokuvien käsikirjoitusten kanssa. Daxter saa parhaimmat murjaisut, ja hänen sekä Pecker-linnun verbaaliset yhteenotot ovat herkullisia.

Tehtävien ympärillä voi suorittaa vapaaehtoisia haasteita, joissa keskitytään esimerkiksi etsimään tiukan aikarajan sisällä ”pääsiäismuna”. Yksinkertaiset haasteet on sijoitettu hyvin tehtävien ympärille. Niiden suorittaminen on tarpeeksi helppoa sekä hauskaa, jotta niitä jaksaa tehdä. Pääsiäismunilla voi ostaa kaikenlaisia ekstroja, kuten lisäominaisuuksia aseisiinsa.

Aseiden määrää on kasvatettu, eivätkä ammukset enää ole kiven alla. Jakilla on neljä perusasetta, joista on vielä kaksi tehokkaampaa versiota. Pelin loppupuolella saatavat aseet ja niiden tuottamat erikoistehosteet ovat kekseliäitä ja näyttäviä.

Naughty Dogin totuttu taidonnäyte

Jak 3 on kaikin puolin huima suoritus. Taiteellinen suunnittelu on hämmästyttävän komeata ja yhtenäistä trilogian kanssa itseään kuitenkaan toistamatta. Upeasti mallinnetuissa ympäristöissä ei näe teräviä kulmia saati rumia tekstuureja. Teknisenä suorituksena Jak 3 kilpailee parhaiden pc- ja Xbox-pelien kanssa ja usein ohittaakin ne, mutta kuvasuunnittelultaan peli on täysin omassa luokassaan.

Naughty Dogin Akilleen kantapää eli kehno äänitoteutus on tällä kertaa hyvissä kantimissa, sillä musiikki ja äänitehosteet ovat erinomaisia.

Viimeisen osion aikana tehtävät alkavat toistaa itseään ja eteneminen muuttuu välillä huvista puurtamiseksi, mutta pelin loputtua on autuas olo, sillä matka sinne on ollut upea.

Jak 3 on perinteinen videopeli hyvässä ja pahassa. Sitä voi suositella kaikille peleistä pitäville ja se on yksi upeimmista pelikokemuksista PlayStation 2:lla, mutta samalla sen edustamat lajityypit eivät välttämättä iske laajempaan yleisöön, oli toteutus sitten kuinka hyvä tahansa.

Tekijä: Naughty Dog
Julkaisija: Sony Computer Entertainment
Testattu: PlayStation 2
Saatavilla: PlayStation 2
Pelaajia: 1
Muuta: Tilaääni, valtavasti avattavia lisäominaisuuksia, kuten kommenttiraitoja
Pelin kotisivu: Jak 3