King’s Bounty: Dark Side (Mac, PC)
Tekijä: Katauri Interactive
Julkaisija: 1C Publishing
Testattu: PC Windows Vista SP2, Intel i3-2100, 8 Gt muistia, NVidia GeForce GT 550 Ti
Saatavilla: PC, Mac
Laitevaatimukset: PC Windows XP / Vista / 7, 2,6 Ghz+, 1 Gt muistia, 128 Mt näytönohjain
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.kingsbountygame.com
Arvostelija: Jani Salomaa
Pahiksilla ei mene hyvin. King’s Bounty –pelisarjan kolmessa ensimmäisessä osassa pelaaja murjoi pimeyden voimat maanrakoon. Nyt on örkkien, demonien ja vampyyrien aika muodostaa epäpyhä allianssi ja palauttaa pahuus maailmaan.
King’s Bounty: Dark Side pukeutuu roolipeliviittaan salmiakkikaramelligrafiikkoineen, mutta silti pääruokana tarjoillaan vuoropohjaisia taisteluja. Luvassa on eeppistä mättöä, joka vaikuttaa pinnalta katsoen suoraviivaiselta, mutta pakottaa kehittymään taktikkona. Ainakin jos ei ole jo ryytynyt sarjan edellisiin osiin, ja jos peli sattuu pysymään pystyssä.
Kierrättäminen on tosielämässä oikein hyvä tapa. Vanha ja käytetty otetaan talteen ja siitä tehdään jotain uutta. Mitä pelisarjoihin tulee, niin jos kyse ei ole vuotuisesta urheilupelistä, onnistuneen kierrätyksen taikatermi on tuo ”jotain uutta”.
Venäläisen Katauri Interactiven pelisarja on puolestaan sen sortin kierrättämistä, että vuonna 2008 pöytään katettiin oikein maukas keitto, nimittäin King’s Bounty: The Legend. Sitten se on otettu lautaselta, laitettu takaisin kattilaan, annettu vanhentua hetki, heitetty ripaus suolaa ja keitetty uudestaan. Ja uudestaan ja uudestaan.
Pahisten perhe yhteiskuvassa. Kukin rotu on mukavan erilainen pelata.
King’s Bounty: Dark Side on nyt neljäs kattaus, eikä maku ole ainakaan parantunut. Pelimoottori, grafiikat, viholliset et cetera on kaikki copypeistattu. Mukaan lukien se, että peli on optimoitu 1280×960 –resoluutiolle. Muilla tarkkuuksilla tekstit ovat missä sattuu ja hädintuskin luettavissa. Tämä kertonee jotain sarjan uusinta osaa vaivaavasta laiskasta tekemisestä. Moninpeli? Dream on.
Edellisiä osia pelanneille tarvitsee sanoa vain: jos haluat lisää samaa ja pahiksen rooli kiinnostaa, kannattaa kokeilla. Loppuarvostelu on suunnattu pelisarjan noviiseille.
Minulla 198 soturia, vihollisella 2224. Normimeininkiä.
Antti Sankarin pitkä pimeä vaellus
Dark Siden kolmen rodun alkutarina ja aloituspaikka ovat erilaiset, mutta pian polut yhdistyvät Pahuuden Hengen kotilinnassa, joka toimii antisankarien tukikohtana. Tästä lähtee seikkailu läpi reilun tusinan saaren, tavoitteena kääntää puhtaimmat, uskollisimmat ja onnellisimmat hyvikset pimeälle puolelle.
Rodun valinta tuo mukanaan hahmoluokan. Örkit turvautuvat raakaan voimaan, vampyyrit taikuuteen ja demonit saavat käyttöönsä eniten joukkoja. Rodut ovat riittävän erilaisia pelata, mutta kampanja kestää helposti yli 30 tuntia, eikä itsestäni millään irronnut puhtia vetää sitä kokonaan uudelleen. Pelimaailma on niin laaja, että pelin olisi hyvin voinut pilkkoa pienempiin kokonaisuuksiin, joissa jokainen rotu olisi kiertänyt eri saaret ja tehtävät. Siinä olisi ollut uudelleenpeluuarvo kohdallaan. Nyt se on kuin hinkata samaa maratonia eri kengissä.
Tarina on huttua, mutta pahisteema on oiva huumorin lähde. Vastaantuleville hahmoille pääsee tekemään vaikka mitä kieroa: Kaapataan vaikka majatalon pitäjän vaimo, kiristetään miestä tekemään ilkeyksiä, ja kun mies kehtaa kärttää eukkoaan takaisin, muutetaan kaveri zombiksi ja palkataan vaimo pahuuden faniklubin pitäjäksi. Muahhahhaa.
Matkaansa saa pahan hengen, joka vastaa Armored Princessistä tuttua lohikäärmettä. Henki ei itse astu taistelukentälle, mutta annetusta ja otetusta osumasta kertyy pisteitä vihamittariin ja niiden riittäessä henki pääsee käyttämään erikoisvoimiaan. Taistelun ulkopuolella henki toimii teleportterina ja vinkeänä pahisominaisuutena se voi myös ”uudelleenkouluttaa” taisteluista kertyvät vangit vaikkapa demoneiksi.
Daert leveilee vuorenhuipulla, vaikka piirtoetäisyys loppuu lyhyeen kaikki asetukset tapissakin.
Matkatautina ramppauskuume
Maailmankartalla kuljetaan reaaliaikaisesti joko polkuja pitkin tai laivalla. Matkalla keräillään tavaraa, vieraillaan kohteissa ja törmätään vihollislaumoihin. Saarten väliä saa rampata oikein urakalla, sillä perusquestit ovat mallia ”matkaa paikkaan X, etsi tyyppi Y, taistele ja saa tavara Z, käy eri paikoissa täydentämässä joukkoja, palaa kotilinnaan, saa lisäohje, matkaa paikkaan Ö ja vielä takaisin”. Hengästyttävää.
Yleisin pelinpysäyttäjä on löytää valtavasta maailmasta juuri se oikea tyyppi tai paikka kryptisen tehtävänannon perusteella. ”Etsi prinsessa paronille?” No minulla on inventaariossa kolme oikeaa ja 10 feikkiä prinsessaa, vaan mikään niistä ei nuukalle kelpaa. Sen pitää olla se ”oikea”. Ärrinmurrin.
Olisi ollut oikein mukava voida teleportata eri puolille saaria, eikä vain niiden alkupisteisiin. Pelihahmon selkä ja tyhjät polut tulevat aivan liian tutuksi. Kaipasin kipeästi puzzleja, kunnon pomotappeluita tai ihan mitä vaan monotoniaa rikkovaa.
Hahmon tasojen noustessa pääsee poimimaan taitoja kykypuusta. Ilmainen vinkki: Maksimoi joukkojesi suora tuhovoima, unohda kaikki muu. Ensipelissäni lähdin rakentamaan omia parantavaa tukijamaagihahmoa, vaan metsään meni notta rytisi. Parannusloitsuista kun ei ollut alussa mitään hyötyä, kun joukot ovat muutenkin paperia. Toisella yrittämällä panostin raa’asti tuholoitsuihin ja johan rupesi hyviksiä lakoamaan. Monet taidoista ovat hyödyttömiä, joten usein kannattaa malttaa parikin tasonnousua, että saa sen oikean tappajataidon. Sama pätee loitsukirjaan, jossa yksi tappiin kehitetty tulisade vastaa sataa ykköstason lusmutaikaa.
” Juoksen edestakaisin, se on kaikki mitä teen. Hankkikaa kirjekyyhkyjä!” Niinpä.
Noin viidellä loitsulla olisi tullut toimeen.
Mikäs pahan tappaisi, paitsi 10 000 hyvistä
Peli heittää eteen vihollisia oikein isolla kauhalla, mikä on hyvä veto, sillä taistelu on pelisarjan ehdoton johtotähti. Alkuperäinen King’s Bounty vuodelta 1990 toimi esimerkkinä Heroes of Might and Magic –sarjalle, joten niitä tai vastaavia pelanneelle homma on tuttua: Vuoropohjaista mättöä eri mallisilla heksapelilaudoilla.
Pelaajalla on käytössään enintään viittä eri yksikkötyyppiä ja mahdollisesti kehiin loihditut lisäjoukot. Vihollismäärä kasvaa alun muutamista lopun järkyttäviin massoihin. Kentällä voi olla pullonkauloja muodostavia esteitä, aarteita ja tulivuoren kaltaisia molempia puolia satunnaisesti rankaisevia yllätyksiä.
Taistelu on näennäisen suoraviivaista: Vihollisten ohi voi marssia ilman rankaisua ja kyllähän intuitio antaisi lisävahinkoa selkään iskemisestä, vaan ei. Raaka voima jyllää. Useimmissa tilanteissa pelaaja on lähtökohtaisesti alakynnessä, ja mutta puntit voi tasata taikomalla, sekä käyttämällä hyväkseen hengen ja omien joukkojen erikoisominaisuuksia.
Armeijan kokoonpano on tarkan harkinnan paikka. Yksikkötyyppejä on tarjolla valtava skaala, mutta kuolo korjaa satoaan vääjäämättömästi ja jokaista yksikkötyyppiä on saatavilla vain rajoitettu määrä. Itku meinasi tulla, kun alkupelin suosikkini, tulipalloja heittelevät ja kungfupotkuja harrastavat pikkupirut, loppuivat.
Kun joukkovarastot ehtyvät, on pakko muuttaa tiiminsä kokoonpanoa ja kehitettävä sille uusi resepti menestykseen. Tämä innovoinnin pakko oli itselleni koko Dark Siden nautittavin anti. Alkupeli hoitui viivytystaktiikalla, jossa ammuin mahdollisimman monta vihollista kaukaa, parin järeän yksikön hoitaessa kenttäpäätyyni asti päässeet rippeet. Sitten vastaan tuli pitkälle lentäviä vihulaisia, jotka tekivät jousimiehistäni mössöä. Siispä raskaat joukot käyttöön ja siipiniekoille turpiin lähitaistelussa. Sitten sain kunnon summon –loitsun ja pari pitkälle lentävää, mutta pirun kallista lohikäärmettä. Tällöin taktiikaksi muodostui lentää vihollispäätyyn, taikoa sinne kasa olioita riehumaan, ja palata takaisin turvaan.
Pahisten päämajan ostoskeskus. Vampyyrit erikoistarjouksessa.
Kaatuu kuin miestä taistelukentällä
Dark Siden musiikit ovat aivan mahtavat, suuren orkesterin meininkiä ja oopperaakin. Yksi kappaleista sopisi Game of Thronesin tunnariksi kuin pyövelin kirves pölkkyyn. Kuvallinen puoli on sellainen pikkunätti ja maailma rakkaudella animoitu, mutta pelimoottori on auttamatta vanhentunut.
Olen yleisesti suopea ja anteeksiantavainen tällaisia pienen budjetin teoksia kohtaan. En rokota mitään vaikkapa typerästä kamerasta maailmankartalla enkä polkujen reunoihin töksähtelemisestä, mutta on kaksi asiaa, joista tähtiä tärähtää automaattisesti pois: pelin pysäyttävät bugit ja kaatuilu. Dark Side sortuu varsinkin jälkimmäiseen, parin päivityksen jälkeenkin.
Peli romahti työpöydälle noin tunnin välein, erityissuosikkinani usein peliä tallennettaessa. Jotain kertoo se, että mukana tulee ihan oma kaatumisraportointiohjelma. Laiska ohjelmointi ja pelitestaus ovat täysin käsittämättömiä, kun ydinsofta on jo kuusi vuotta ja neljä peliä vanha.
Myös tehtävät pilaavia ongelmia löytyy. Onni on 16 taistelua vaativa neljän tunnin quest, joka ei vaan suostu kirjautumaan suoritetuksi. Itselleni ei sentään osunut pääjuonen pysäyttävää tapausta.
Oma kaatumisraportointiohjelma – laadun tae.
Tekijäfirma on Kaliningradista, ja englanninkielinen käännös ontuu paikoin. Kerran ohje oli etsiä haamu ”hautausmaalta”, joten kiersin kaikkien saarten semmoiset läpi. Turhaan. Lopulta sanoin ”ruki veer” ja googletin. Selvisi, että kyseessä onkin pieni yksittäinen hauta yhden saaren nurkassa. Kiroilisin venäjäksi, mutta silloin tämä arvostelu olisi laiton putinlandiassa.
Summa summarum: Jos eeppinen vuoropohjainen taistelu vetoaa, kannattaa King’s Bounty -sarjalle antaa mahdollisuus, varsinkin alehintaan. Kaliningradin pojilla on edessä pelimoottorin ja pelisuunnittelun täyspäivitys, jos he aikovat sarjaa vielä jatkaa. Tämä lehmä on viimeistään nyt lypsetty luurangoksi asti.
Mikään maailmoja mullistava peli tai maailmoja mullistavan pelin jatko-osa se ei ole. Silti, ”kello on taas viisi aamulla ja huomenna pitäisi mennä töihin” –indikaattori kertoo, ettei King’s Bounty: Armored Princess ole sieltä huonoimmasta päästä.
Lisää aiheesta
Dragon Age: Inquisition (PC, PS4, Xbox One)
Tales from the Borderlands Episode 1: Zer0 (iOS, Mac, PC, PS3, PS4, Xbox 360, Xbox One)
Game of Thrones Episode 1: Iron From Ice (Mac, PC, PS3, PS4, Xbox 360, Xbox One)
