Kung Fu Chaos (Xbox)

12.04.2003 00:00 | Muropaketin toimitus | 63

Xbox on kärsinyt partypelien puutteesta jo jonkin aikaa, Fuzion Frenzy, Whacked! ja muutama muu vielä surkeampi luomus eivät ole pelaajien nälkää tyydyttäneet. Microsoftin julkaisema ja Just Add Monsters -tiimin luoma Kung Fu Chaos paikkaa tilannetta, mutta täydellinen partypeli se ei ole.

Kung Fu Chaos on nimensä mukaisesti kung fu -teemalla ratsastavaa mättöviihdettä, jossa yhdestä neljään pelaajaa ottaa mittaa toisistaan muuttuvissa kentissä ja minipeleissä. Pelaaja valitsee hahmonsa noin kymmenestä itämaisesta karikatyyristä ja aloittaa maailman parhaimman kung fu -leffan kuvaukset ohjaaja Shao Tingin komennossa. Shao Ting on eriskummallinen pieni mies, joka kommentoi kohtauksia ahkerasti ja kannustaa pelaajaa parempiin suorituksiin.

Yksinpelin päärunko koostuu pitkistä leffakohtauksista, joissa pelaaja tappelee ninjoja vastaan koko ajan eteenpäin liikkuvissa kentissä. Kyllästymistä torjumaan peliin on ripoteltu monta minipelin tyyppistä kohtausta, jotka perustuvat reflekseihin ja oikean napin painamiseen oikeassa kohdassa. Minipelit, esimerkiksi tyypillinen jäävuoren kuningas -törmäily tai putoavien stunttininjojen pelastaminen ovat hauskaa pelattavaa ja antavat pelaajan levähtää hetken.

Shao Tingin leffaa ei voi syyttää vaihtelun puutteesta. Kuvauspaikat sijoittuvat muun muassa puuhökkeleihin, hautausmaalle, vesiputoukselle, virtaavalle joelle ja pyörivälle UFO:lle. Kentät parodioivat sitä sun tätä, esimerkiksi Gigantic Crack pohjautuu Titanicin tarinaan. Pelaajan hahmo pelastaa veden varaan joutuneet ninjat laivalta – luonnollisesti ninjat päättävät pistää pelaajan hahmolle turpiin kiitokseksi pelastumisesta. Big Trouble on Little Iceberg -törmäily on ninjojen koston näyttämö, ja samalla yksi pelin parhaimmista minipeleistä. Climbing Fish, Falling Turtle on toinen mukava minipeli, jossa pelaajan pitää tiputtaa kilpikonnia jättikalaa päin, jotta ei joutuisi kalan syömäksi.

Kohtaukset arvostellaan tähtinä, yhdestä viiteen, ja kolmella tähdellä pääsee eteenpäin. Neljännen ja viidennen tähden saaminen kuitenkin kannattaa, sillä se avaa hahmokohtaisia kenttiä ja uusia asetuksia. Vastukset koostuvat ninjoista, joita vastaan pitää käyttää eri taktiikoita. Helpoimmat vastukset voi nuijia vaikka vasemmalla kädellä, mutta pahimmat ninjat vaativat tarkkaa ajoitusta ja hyviä komboja. Kombosysteemi ei tosin toimi kovin hyvin, joten käytännössä paras hyökkäys on aikaa vaativa heavy attack, jolle yksikään vastus ei mahda mitään.

Jokaisella hahmolla on oma erikoishyökkäyksensä, jota varten pelaajan pitää puhua kolme kertaa rivoja kaatuville vastustajille. Erikoispläjäyksellä voi tuhota ruudullisen vastapelureita. Kenttien erikoisuuksia voi myös käyttää ninjojen ja muiden hahmojen kiusaamiseen, eikä mikään ole tyydyttävämpää kuin pahan ninjan heittäminen pääkallouuniin, jossa se palaa hengiltä pelaajan juhliessa. Laatikoita tai pökertyneitä vastustajia heittelemällä saa aiheutettua kanssapelaajille lisätuskaa.

Peruskenttien ongelma on niiden yksinkertaisuus. Ensimmäisellä pelikerralla jokainen kenttä on erinomainen, mutta täydellisyyteen pyrkivillä pelaajilla on edessään iso ja raskas urakka. Kentät on skriptattu täyteen tapahtumia, esimerkiksi putoavia veneitä, hyökkääviä dinosauruksia ja murtuvia taloja – kaikki tapahtuu aina samassa paikassa ja samaan aikaan. Koko ajan eteenpäin puskeva kamera aiheuttaa välillä ikäviä ongelmia, esimerkiksi kameran etäisyys pelaajasta voi vaihdella rajusti, mikä altistaa pelaajan virhearvioinneille.

Skriptauksen takia kentät oppii helposti ulkoa, eikä mielenkiintoa riitä kovin moneen yrityskertaan. Viidennen tähden saaminen jokaisesta kentästä vie hermoja, sillä käytännössä siihen vaaditaan täydellistä pelisuoritusta. Minipeleissä tämä ei ole ongelma, koska niissä virheet ovat täysin pelaajan oman mokailun ansiota, ja lisäksi ne ovat paljon peruskenttiä lyhyempiä. Minipelejä jaksaa tahkota uudestaan ja uudestaan, mutta peruskentissä sietokyky tulee vastaan todella nopeasti.

Kombojen tekeminen oletuskontrolleilla on hankalaa, mutta onneksi valikoissa on kolme kontrolliasetusta, joista viimeisellä saa jokaiselle padin napille oman toiminnon. Peli helpottuu kummasti ja moninpeli muuttuu säheltämisestä hieman taktisemmaksi. Moninpelissä on vain osa yksinpelin minipeleistä ja peruskentistä. Useamman pelaajan kahakointi on hauskaa jonkin aikaa, mutta pelaajat tuskin jaksavat KFC:tä moninpelinä muutamaa tuntia kauempaa. Championship-pelimuodossa käydään moninpelinä läpi yksinpeliä, ja paras kisailija pääsee suorittamaan yksinpelin minipelejä. Tämä on laiha lohtu: minipelejä olisi ehdottomasti pitänyt olla enemmän, varsinkin kun ne ovat hauskoja ja addiktiivisia.

Plussaa Kung Fu Chaokselle täytyy antaa sen kestosta. Yksinpelissä on kymmenittäin kenttiä ja minipelejä; pelattavaa ja ihmeteltävää riittää varmasti yli kymmenen tunnin ajaksi. Moninpeli lisää pelin elinikää pelaajista riippuen muutamasta kymmenestä minuutista muutamaan tuntiin.

Teknisellä puolella peli on tasaisen varmaa laatua. Ääninäyttelemiseen nojaava huumori on onnistunutta, vaikka jotkut amerikkalaiset saitit ovatkin kehdanneet haukkua KFC:tä rasistiseksi. Grafiikka ei säväytä, mutta nykimistä ei ole lainkaan, ja kentät latautuvat parissa sekunnissa. Erikoismaininta pelin vanhahtaville valikoille, jotka toimivat erittäin hyvin ja näyttävät tyylikkäiltä. Tyylikäs onkin paras sana kuvaamaan Kung Fu Chaoksen ulkoasua. Peli tukee myös custom soundtrackejä.

Kung Fu Chaos on kaksijakoinen peli. Se antaa hyvää yksinpelihupia joksikin aikaa, mutta valitettavasti moninpeliosuus kärsii minipelien pienestä määrästä. Toivottavasti Just Add Monsters saa tehdä KFC:lle jatko-osan, jossa keskitytään minipeleihin. Kung Fu Chaos on hyvä peli tällaisenaankin, mutta viimeinen silaus puuttuu.

Joel Kinnunen