Uusimmat

Lego Star Wars II: The Original Trilogy –ennakko (DS, GBA, GC, PS2, PSP, Xbox, Xbox 360)

17.08.2006 12:51 Thomas Puha

Lego Star Wars oli hitti, jota kukaan ei odottanut. Uudempaa Tähtien sota -trilogiaa lempeästi pilkkaavassa toimintapelissä oli kuitenkin upeaa huumoria ja sulavaa pelattavuutta. Peliä myytiin miljoonia kappaleita, ja se menestyi erityisesti Yhdysvalloissa.

Ei siis ihme, että LucasArts kaappasi oikeudet jatko-osaan takaisin itselleen. Yhtiö ottaa Lego Star Wars II:n todella vakavasti, sillä se julkaistaan samaan aikaan peräti kahdeksalle eri pelikoneelle.

Kakkososassa seikkaillaan pelin nimen mukaisesti alkuperäistrilogian elokuvissa. Se sopii siis mainiosti vanhoille Tähtien sota -faneille, jotka eivät innostuneet jatkotrilogiasta. Lego Star Wars -tyyliin mukana on kaikki mahdollinen, mitä elokuvista on vain voitu riipoa sekaan. Tekijät toistelevat peliä esitellessään tarttuvaa iskulausetta: enemmän legoja, enemmän Tähtien sotaa. Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että pelissä on sata pelattavaa hahmoa Han Solosta gamorrealaisiin sammakkovartijoihin.

Jos valmishahmot eivät riitä, omiakin voi tehdä. Koska kaikki henkilöt ovat legoja, ne voi repiä kappaleiksi ja yhdistellä oudoiksi sekasikiöiksi. Valmis hahmo koostuu yhdeksästä eri osasta, ja sen nimi, hyökkäykset sekä erikoiskyvyt määrittyvät eri osien mukaan. Erikoishyökkäyksien kuningas on Chewbaccan maineikas kyky repiä vihollisten kätöset irti, mitä ei koskaan saatu ihastella elokuvissa. Toisin kuin alkuperäispelissä, jedien lisäksi myös normaalihahmot osaavat pystyttää legorakennelmia.

Esittelykentässä nähdään kuinka pelisarjan jatko-osa on kehittynyt hyvällä tavalla. Mos Eisleyn avaruussatamassa tien tukkii rautamuuri, jonka voi rikkoa AT-ST-kävelijän tykeillä. Sotakone on kuitenkin ensin kasattava legoista.

Lisäksi osa tarvittavista palikoista on saatava haltuun rakentamalla portaita toisista palikoista ja aukomalla ovia C3PO:n ja R2:n robottikyvyillä. Taisteluun tuo maustetta mahdollisuus ottaa haltuun iskusotilaiden liskoratsut.

Myös avaruusaluksilla lentelyyn on luvassa parannusta. Vaikka lentelykentistä ei ole vielä valmista demoa, ykkösosan raiteilla liikkumisesta on kuulemma päästy eroon. Nyt ajoneuvoilla voi tutkia kenttiä mielensä mukaan. Kritiikkiin ykkösosan liiasta helppoudesta peli vastaa pelaajan taitojen mukaan määrittyvällä vaikeustasolla.

Lego Star Wars 2 vaikuttaa turvalliselta mutta riemukkaalta jatko-osalta, josta on iloa kaikenikäisille pelaajille.

 

Tekijä: Traveller’s Tales

Julkaisija: LucasArts

Tulossa: PS2, Xbox, Xbox 360, GameCube, DS, GBA, PSP

Pelin kotisivu: http:// www.lucasarts.com/games/legostarwarsii