Lionheart: Legacy of the Crusader (pc)
eDomen arvostelussa PC:n Lionheart: Legacy of the Crusader
Black Isle kuuluu ehdottomasti viime vuosien merkittävimpien pelistudioiden joukkoon. Poppoo on lähes yksin vastuussa PC-roolipelaamisen uudesta tulemisesta 90-luvun puolivälin kuivan kauden jälkeen. Falloutit, Baldur’s Gate, Planescape: Torment ja Icewind Dale jatko-osineen ovat saaneet monet vakuuttuneeksi siitä, että Black Islen roolipelit eivät yksinkertaisesti voi olla huonoja. Niinpä juuri kauppoihin ilmestynyttä Lionheart: Legacy of the Crusaderiakin on odotettu innolla, vaikka pelistudio toimi projektissa lähinnä neuvonantajana. Tulokkaan varsinaisesta kehitystyöstä vastasi kalifornialainen Reflexive Entertainment, jonka aiempiin meriitteihin kuuluvat Star Trek: Away Team ja Zax: The Alien Hunter.
Outo, tuttu maailma
Pelin tapahtumat sijoittuvat kotoisen Eurooppamme vaihtoehtoiseen historiaan, joka sai uuden suunnan kolmannen ristiretken aikoihin. Tuolloin eri todellisuuksien välinen raja repesi ja ihmisten maailmaan ilmestyi joukko voimakkaita henkiolentoja, jotka muuttivat ympäristöään voimakkaasti. Metsissä alkoi liikkua tarinoista tuttuja hirviöitä ja osa ihmisistä oppi käyttämään magiaa. Tämä sai tavallisen kansan suhtautumaan epäluuloisesti kaikkeen yliluonnolliseen ja hakemaan turvaa kirkosta, jonka inkvisiittoreilla on tiukka ote vallan kahvasta kaikkialla Euroopassa.
Kaikkea uutta ja harhaoppista pelkäävä maailmankuva on johtanut renessanssin tukahtumiseen, joten maanosamme elää pimeää keskiaikaa vielä vuonna 1588. Tuolloin Barcelonaan, Euroopan tärkeimpään kaupunkiin, saapuu pelaajan amnesiasta kärsivä alter ego, joka on juuri pelastettu salamurhaajilta ja orjakauppiailta. Lähes välittömästi selviää, että sankarikokelas on kaukaista sukua Richard Leijonamielelle ja hän kantaa sisällään kuninkaalta periytyvää henkiolentoa. Tämä saa eräät tahot suhtautumaan päähenkilöön potentiaalisena pelastajanaan ja toiset mahdollisimman pikaisesti eliminoitavana uhkatekijänä. Niinpä pelaajalla onkin edessään vajaan 30:n tunnin mittainen seikkailu, jonka aikana hänen olisi selvitettävä kohtalon solmut ja vaikutettava koko maailman tulevaisuuteen.
Paljon hyvää…
Lajityypin perinteitä kunnioittaen peli alkaa hahmonluonnilla. Aluksi päätetään, onko sankarikokelas puhdasverinen ihminen vai virtaako hänen suonissaan myös keijujen, petojen tai demonien verta. Tämän jälkeen pelaaja pääsee viilaamaan hahmonsa ominaisuuksia sekä valitsemaan tämän kolme tärkeintä taitoa ja muutaman erikoiskyvyn. Yksinkertaisuudestaan huolimatta systeemi on varsin joustava ja se mahdollistaa varsin erilaisten sankareiden luomisen. Minkään rodun edustajia ei ole korvamerkitty tietynlaisiksi hahmoiksi, vaan pelaaja voi hyödyntää luovuuttaan melko vapaasti.
Yksi pelin onnistuneimmista piirteistä on taikuus, joka perustuu hahmon sisällä majailevaan henkeen. Tarjolla on kolme eri vaihtoehtoa, taivaallinen, petomainen ja keijumainen, joista jokainen antaa sankarille taipumuksen tietynlaiseen magiaan. Hahmon taitojen kehittyessä loitsujen tehokkuus paranee ja niiden määrä lisääntyy vähitellen. Klassisia manapisteitä kuluttavaa taikuutta käytetään hiiren oikean napin avulla ja eri loitsujen valitseminen onnistuu varsin kätevästi pikanäppäinten avulla. Kaiken kaikkiaan systeemi on siis sekä joustava että monipuolinen.
Ensimmäisten pelituntien aikana Lionheart vaikuttaa erittäin lupaavalta, sillä sen kiehtovalla tavalla erilainen maailma tarjoaa runsaasti ihmeteltävää. Temppeliherrojen ja Saladinin nimeen vannovien arabien lisäksi Barcelonan uumenista löytyvät mm. Leonardo da Vinci, Miguel de Cervantes, Niccoló Macchiavelli ja pääinkvisiittori Torquemada, joista jokaisella on sankarikokelaalle jotakin tarjottavaa. Historiallisista yksityiskohdista pitävät voivat myös törmätä kiinalaiseen sarjatulivarsijouseen ja käydä katsomassa Voittamatonta Armadaa, joka on lähdössä Englantiin sotimaan saarivaltion noituuteen turvautuvaa kuningatarta vastaan. Vaikka osa näistä elementeistä onkin pahasti anakronistisia, ne tekevät pelimaailmasta hyvin mielenkiintoisen paikan.
… ja paljon huonoa
Varsinaisen tarinan pyörähtäessä käyntiin pelin kiinnostavuus alkaa kuitenkin rapista. Vapaamuotoisen hahmonluontisysteemin ja persoonallisen maailman alta nimittäin paljastuu hyvin suoraviivainen ja taistelupainotteinen seikkailu. Suurin osa peliajasta kuluu luolastojen tutkimiseen ja hirviöiden lahtaamiseen, eikä rauhanomaisempaan ympäristöön suunnitellulla hahmolla ole juurikaan mahdollisuuksia selvitä pelin viimeisistä osuuksista. Lisäksi kehitystiimi on syyllistynyt muutamiin todella epäuskottaviin ratkaisuihin, joista pahin on pelimaailman asukkaiden täydellinen tekoälyn puute. Sankari voi kaikessa rauhassa tyhjentää lähes kaikki arkut niiden omistajien silmien edessä ilman minkäänlaisia seuraamuksia. Seikkailu on myös melko lyhyt ja Barcelona on ainoa varsinainen kaupunki, jota pelaaja pääsee sen aikana tutkimaan.
Taistelupainotteisuus ei välttämättä ole huono asia, sillä samalla kaavalla on luotu muutamia erittäin onnistuneita pelejä. Valitettavasti Lionheartin käyttöliittymä ei ole parhaimmillaan jatkuvissa aseellisissa konflikteissa. Useimmissa tilanteissa pelaaja voi vain valita hiiren avulla seuraavan hyökkäyskohteen ja toivoa, että sankari pystyy kukistamaan vastustajansa. Tilannetta hankaloittaa hahmon kyvyttömyys juosta tai puolustaa itseään oma-aloitteisesti, eikä hieman epävarmasti toimivasta naksuttelusysteemistäkään ole apua. Käytännössä useimmista taisteluista selviää kyllä ilman suurempia ongelmia, mutta systeemi on kaikkea muuta kuin palkitseva. Lisäksi Lionheartin pelimaailman tarjoamat mahdollisuudet huomioon ottaen lähestymistapa tuntuu hieman tuhlaukselta.
Pelin tekninen toteutus ei muutenkaan anna kovin hyvää kuvaa kehitystiimin taidoista. Sen pelimoottori on rakennettu Baldur’s Gaten esittelemällä tavalla eli hahmot vaeltavat staattisten, valmiiksi piirrettyjen taustojen päällä. Tulokkaan grafiikka ei kuitenkaan yllä esikuviensa tasolle, sillä sen animaatiot ovat erittäin kankeita. Useimmat pelihahmot seisovat lähes luonnottomilta näyttävissä asennoissa ja nykivät liikkuessaan pahasti. Lopputulos on melko ikävää katsottavaa ja se nakertaa pelin uskottavuutta huomattavasti. Audiopuolella jälki on onneksi huomattavasti laadukkaampaa. Suurin osa ääninäyttelijöistä hoitaa tehtävänsä erinomaisesti ja taustamusiikit ovat miellyttävää kuunneltavaa. Valitettavasti jälkimmäisiä ei soiteta kaikkialla eikä ympäristön ääniin ole juurikaan panostettu, joten vastaan tulee usein jaksoja, jolloin kaiuttimista ei kuulu mitään.
Kaiken kaikkiaan Lionheart: Legacy of the Crusader on jonkinmoinen pettymys. Sen kiehtovalta vaikuttava maailma ja erinomainen hahmosysteemi jäävät pahasti suoraviivaisen, taistelupainotteisen seikkailun jalkoihin. Täytyy kuitenkin myöntää, että osa pettymyksen tunteesta johtuu peliin kohdistuneista ennakko-odotuksista. Loppujen lopuksi Lionheart on lukuisilla hyvillä ideoilla varustettu, mutta toteutukseltaan keskinkertainen toimintaroolipeli.
