London 2012 (PC, PS3, Xbox 360)

20.07.2012 16:20 Miikka Lehtonen

Tekijä: Sega
Julkaisija: Sega
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PC, PlayStation 3, Xbox 360
Pelaajia: 1-4 (samalla koneella), 2-8 (internetissä)
Muuta: tukee Kinectiä
Pelin kotisivu: http://www.olympicvideogames.com/london2012/
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Olympiapelit ovat kautta aikojen olleet aika kamalaa kuraa. Suuri lisenssi lienee jo yksistään niin suuri ja varma myyntivaltti, ettei itse pelin kehitykseen oikein viitsitä panostaa aikaa tai rahaa. Tai kenties kukaan ei vain ole jaksanut keksiä parempaa tapaa penkkiurheilla kuin rämpyttää nappeja?

No, nytpä on, sillä London 2012:ssa nappuloiden rämpytys on vain sivuosassa. Tämä yhdistettynä kattaviin pelitiloihin ja suureen lajivalikoimaan tekee siitä ehkä kaikkien aikojen parhaan kisapelin.

”Kaikkien aikojen kisapeli” ei toki sinänsä ole kovin kummoinen kehu. Kuten Eric totesi asiasta kuullessaan, se on ”sokeiden valtakunnassa…” –osastoa. Mutta silti, on se aika harvinaista, että löytyy olympiapeli, jota pelaa ilokseen. Ja Segan London 2012 on sellainen peli.

Virallisesta olympiapelistä kun on kyse, menugrafiikat, taustalla soiva Coldplayn biisi, tapahtumapaikat ja muut puitteet ovat viimeisen päälle. Ja tuleehan siitä kisafiilistä ja odotusta oikeita kisoja kohtaan kun näkee, miten vaikka lontoolaisen varuskunnan paraatikenttä on muutettu rantalentopallokentäksi. Hauskoja ja hyviä ideoita kaupunkikisojen järjestäjiltä ja kiva että suunnitelmia on vilauteltu kehittäjillekin sen verran, että kaikki näyttää olympiauskolliselta.

Ja samalla virallinen kisapeli –teemalla myös lajeja löytyy tietenkin paljon. Juoksemaan, hyppimään ja uimaan pääsee monilla eri tavoilla, mutta mukana on myös oudompia tuttavuuksia, kuten trampoliinihyppelyä. Kyllä, trampoliinihyppelyä. Tällä vauhdilla olympialaisissa pelataan kohta laivanupotusta. Vaikka se jääkin vuoden 2016 kisapelin vastuulle, uskon, että nytkin siihen olisi löytynyt hauskoja ideoita. Sillä niin on muihinkin lajeihin.

London 2012 jättää todellakin nappuloiden rämpytyksen sijaisrooliin. Toki sitäkin harrastetaan, mutta se ei ole yleensä lajeissa se tärkein elementti. Eikä tattejakaan vatkattu muistaakseni yhdessäkään lajissa. Pelaajat kiittävät, ohjainvalmistajat potkivat seinää vimmoissaan.

Yleensä kaikissa lajeissa, joissa täytyy rämpyttää nappia, ideana ei ole runnoa nappia kolibrin vauhdilla, vaan kasvavalla tahdilla tasapainotella sitä alati kutistuvalla alueella. Näin vauhti kasvaa itsekseen jatkuvalla tahdilla. Toki esimerkiksi painonnostossa kiskaisuun kerätään voimia takomalla nopeasti kutistuva mittari mahdollisimman pian huippuunsa.

Mutta sitten tulee se suoritus, joka tapahtuu aina ohjaimen tatteja heiluttelemalla. Esimerkiksi painonnostossa ensin viritetään voimaa vetämällä molemmat tatit alas. Sitten tempaistaan työntämällä tatit ylös. Mitä puhtaampi, eli yhtäaikaisempi ja samansuuntaisempi liike on, sitä enemmän voimaa siirtyy raudan mukana ylös. Ja sitten vähän rämpytellään, että paino pysyy suorilla käsillä tuomarien laskiessa kolmeen.

Mielestäni näin saavutettu tasapaino on pääasiassa mainio. Nappeja pitää runnoa sen verran, että pelissä säilyy urheilujuhlan tuntu, mutta suoritukset ratkaistaan oikean urheilun mukaan tekniikalla. Esimerkiksi keihäässä innokkainkaan rämpytys ei auta, jos keihäs ei lähde oikeassa kulmassa ja suoraan.

Edusta värejä

Myös pelitilat ovat sangen kattavat. Eri mittaisten olympiakampanjoiden ohella voi pelata itse valitsemiaan lajikokonaisuuksia tai bilepelejä, joissa sekalainen sakki voi hyppiä lajista toiseen mielensä mukaan pelin pitäessä kirjaa mitalitilastoista. Myös moninpeli löytyy: kun haastaa muiden kansojen edustajia moninpeliin netin välityksellä, Suomen pisteet nousevat kansainvälisessä rankingissa ja sinilippu liehuu Lontoon yllä. Tai liehuisi, jos pelaajia löytyisi. Testijakson aikana ei ainuttakaan. Huonoa tuuria vai eikö moninpeli kiinnosta väkeä? Mene ja tiedä.

Moninpeli nimenomaan omalla sohvalla onkin paras tapa kokea London 2012:n riemut, sillä tekoäly on kyseenalainen. Se kiskoo lajeissa aivan laidasta laitaan olevia tuloksia. Välillä keihäskisassa hopeamitali jaetaan 42 metrin heitolla, toisinaan 90 metrin kiskaisulla ei pääse edes palkintosijoille. Vaikeustason säätäminen tuntuu vaikuttavan enimmäkseen siihen, millä todennäköisyydellä satunnaislukugeneraattori arpoo eri ääripäiden tuloksia. Peli ei myöskään piittaa tippaakaan realismista lajien tuloksia arpoessaan. Keihäässä kärkisijoilla eivät ole Suomet ja Tsekit, vaan tällä kertaa vaikka perinteinen keihäsmaa Jamaika.

Ongelma korostuu entisestään lajeissa, joissa kilpaillaan aktiivisesti toista vastaan, kuten vaikka pöytätenniksessä tai rantalentiksessä. Niissä kontrollit ovat sen verran kankeat ja epäluotettavat, että menestys vaatii käytännössä likaisten temppujen käyttöä. Ei silti että niitä olisi vaikea löytää: lyö pallo sellaisen matkan päähän että kaveri joutuu sukeltamaan sen perään. Ei ehdi ylös seuraavaa varten. Ja kultatili kasvaa. Joten: pelatkaa kaverien kanssa, se on kaikille hauskempaa.

Olen itsekin hieman yllättynyt tätä kirjoittaessani, mutta London 2012 on hyvä peli. Siis suhteessa. En toki vertaa sitä Portal 2:een tai Battlefield 3:een, vaan muihin vastaaviin peleihin. Se on kisoja varten kasattu lisenssipeli, jonka täytyisi nostattaa kisafiilistä ja pitää mielenkiinto olympiakisojen ajan. Ja siinä se onnistuu, sillä ainakin oma olympiakuumeeni nousi heti huomattavasti. Iloinen yllätys!

Lisää olympialaisia ja urheilulistoja – tuskan taival Decathlonista Ughlympicsiin

Olympialaisten kunniaksi – huikeimmat olympiapelit kautta aikain