Majin and the Forsaken Kingdom (PS3, Xbox 360)

17.12.2010 16:48 Miikka Lehtonen

Tekijä: Game Republic
Julkaisija: Namco Bandai
Testattu: PlayStation 3, Xbox 360
Saatavilla: PlayStation 3, Xbox 360
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.namcobandaigames.com/games/majin
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Pelaajien keskuudessa saattotehtävät nauttivat yleensä virtuaalisaatanan mainetta, eivätkä suotta. Harva asia on niin tympeää ja turhauttavaa kuin madella etanan vauhtia pitelemässä jotain kuolaavaa virtuaali-idioottia kädestä, etteivät sudet syö tätä.

Mutta joskus nämäkin pelit onnistuvat. Esimerkiksi Icossa homma toimi pääasiassa oikein mukavasti. Nyt yritetään uudestaan hieman samalla teemalla, mutta mukaan on laitettu aimo annos hempeää huumoria ja sympaattista kaveruutta.

Ihmisten valtakunta on taas kerran viimeisten hetkiensä äärellä. Useita sukupolvia jatkunut rauha on rikkoutunut, kun mystiset varjot ovat valuneet esiin piilopaikoistaan ja tuhoavat kaupunkeja ja asutuksia yksi toisensa perään. Näyttää jo siltä kuin ihmisten aika olisi mennyttä, mutta metsästä nousee toivon kipinä.

Tarinamme sankaria varjojen mellastus ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, sillä hän on asunut koko ikänsä metsässä. Orpona metsästä löytynyt ja metsän eläinten kasvattama nuorukainen ei piittaa kaupungeista ja niiden asukkaista, mutta kun varjot uhkaavat häntä ja hänen eläinystäviään, on aika toimia.

Kuten tällaisissa tarinoissa on tapana, sankarimme on oppinut puhumaan eläinten kanssa ja kuulee näiltä tarinan Majinista, yliluonnollisesta olennosta, joka on aiemminkin pelastanut ihmiskunnan turmiolta. Mutta kukaan ei ole nähnyt koko Majinia enää satoihin vuosiin. Eläimet kuitenkin tietävät, mistä tämän voisi löytää.

Kohta käy ilmi, että Majin on joutunut joskus ammoisina aikoina varjojen vangiksi ja menettänyt voimansakin. Mutta ehkä uusi ihmisystävä voisi auttaa häntä palauttamaan ne ja pelastamaan maailman?

Sympaattinen pelastaja

Minulle oli pienoinen yllätys, että tarinoiden megakova maailmanpelastaja on lapsenomainen ja sympaattinen peikko, joka pitää perhosista ja kukkasista. Juuri tämä on kuitenkin se suurin syy siihen, miksi Majin and the Forsaken Kingdom toimii niin hyvin. Sympaattinen ja välillä suunnattoman tömähdyksen kera kompastuva peikko paikkaa hyvin käytöksellään tekoälyn hetkittäisiä töppäyksiä. Eihän tältä kaverilta voi parempaa odottaakaan, eikä hänelle voi kovin kauaa olla vihainenkaan!

Pääasiassa homma toimii kuitenkin hyvin ja selkeästi. Peli koostuu kahdesta osa-alueesta, tavanomaisesta toimintaroolipelailusta, jossa pelaaja juoksentelee nimettömän sankarin kanssa mätkimässä vihollisia, kiipeilemässä kielekkeillä ja availemassa arkkuja, sekä Majinin komentamisesta.

Majin ei itse tee paljoakaan, vaikka osaakin toki puolustautua vihollisten hyökkäyksiltä ja niin edelleen. Muu jää pelaajan vastuulle hyvin toimivan kontekstipohjaisen käyttöliittymän kautta. Osoitetaan kursorilla jotain paikkaa ja painetaan nappia, Majin tekee jotain.

Pääasiassa systeemiä käytetään erilaisten puzzlejen ratkontaan. Majin nostaa raskaita ovia, auttaa pelaajan korkeammille kielekkeille tai vaikka virittää katapultin, jonka avulla itsensä voi ampua korkeuksiin. Ideaa käytetään myös taistelussa, jossa pelaaja voi vaikka komentaa Majinin asemiin kallionkielekkeellä olevan kivikasan taakse, houkutella itse viholliset sen alle ja käskeä kaveriaan työntämään kivet näiden niskaan.

On toki selvää että totutteluun menee hetki, kun Majinia pitää komentaa tiukoissakin paikoissa kääntämällä oma huomionsa hetkeksi pois siitä tärkeimmästä, eli vaikka päälle höökivästä vihollisesta. Käyttöliittymä on kuitenkin tehty hyvin. Koska käskyt annetaan kohdetta osoittamalla, usein aktivointiin riittää yhden napin painallus. Näin sujuvat ansojen laukaisut ja erikoiskykyjen aktivoinnit.

Poikkeuksen muodostavat pelin pomotaistelut, joissa vaikeustaso nousee yleensä sen verran, että joutuu hetken hikoilemaan tosissaan. Pomot kaadetaan aina pelaajan ja Majinin yhteistyöllä niin, että toinen laukaisee pomon heikon kohdan ja toinen ottaa siitä hyödyn irti. Samalla tavalla toimivat myös pelin puzzlet, joissa saakin sitten pyöritellä päätään vähän enemmän.

Puzzlet muodostavat myös suurimman osan pelin sisällöstä. Majin on vahva, pelaaja ketterä. Näitä kahta ominaisuutta yhdistelemällä saa aikaan jos jonkinlaisia ihmeitä. Tyypillisessä puzzlessa pelaajan pitää vaikka ensin Majinin avulla kiivetä korkean vallin päälle, kiertää asemiin nousevan oven päälle ja käskeä sitten Majinia nostamaan ovea, jolloin pääsee suurempiin korkeuksiin.

Pelin edetessä puzzleihin tulee monia lisävaiheita ja ne muuttuvat oikeasti konstikkaiksi, kun vipujen vääntelyjärjestys ja Majinin käskytys muuttuvat melkoiseksi moniajoksi. Ilahduttavasti kaikkiin puzzleihin on kuitenkin tehty selkeät ja helpot resetointireitit: aina pääsee takaisin alkusijoille ja voi yrittää helposti uudelleen. Näin peli ei turhauta.

Hauskana erikoisuutena kaksikon ystävyys ja tiimityön toimivuus on mallinnettu osaksi peliä. Majin itse oppii hieman Zelda-tyyliin uusia kykyjä kaksikon löytäessä pelimaailmaan kätkettyjä voimahedelmiä, joihin varjo-olennot ovat jemmailleet Majinin voimia. Tämän lisäksi kokemusta kerää paitsi pelaaja itse, myös kaksikon ystävyys. Kun hirviöitä tuhoaa kombottelemalla kaksikon voimia yhteen, ystävyys vahvistuu ja parivaljakko oppii uusia taitoja.

Unenomaista tunnelmaa

Pelattavuus on siis kivaa ja niin on pelin maailmakin. Kehitystiimi on selvästi katsellut Miyazakin legendaarisia anime-elokuvia peliä suunnitellessaan, sillä sammaleen peittämät rauniolinnat, auringonlaskun valaisemat metsät ja alkeellisen teknologian täyttämät tukikohdat ovat kuin mestarin itsensä teoksista peräisin.

Maisemat tulevat välillä turhankin tutuiksi, sillä peli luottaa selvästi myös siinä asiassa Zelda-koulukuntaan, että tutuilla alueilla vieraillaan usein uudestaan. Jos siellä ei tarvitse käyttää jotain uutta kykyä uusien reittien avaamiseksi, vähintään sieltä kuljetaan läpi kohti seuraavaa etappia.

Kun kauniit taustat yhdistetään erikoiseen, mutta toimivaan soundtrackiin ja pelin rauhalliseen tempoon, tuloksena on unenomainen pelikokemus, jossa välillä pysähdytään puun alle muistelemaan menneitä ja käymään läpi Majinin aiempia kokemuksia ihmiskunnan pelastajien kanssa.

Näissä hetkissä käy ilmi, että lempeällä jättiläisellä on takanaan useita kivuliaita muistoja ja kokemuksia, joita purkaessa herkemmällä miehellä voi olla tippa silmäkulmassa. Tämäkin on osa pelin charmia.

Minut Majin vei mukanaan ja vieläpä täysin puskista. En odottanut peliltä ennakkoon yhtään mitään, koska se kuulosti hölmöltä lasten ensimmäiseltä roolipeliltä. Se oli kuitenkin jotain ihan muuta. En väitä, että rauhallinen tempo ja co-op-henkinen puzzleilu ja taistelu hurmaisivat kaikki. Päin vastoin, Majin on varmasti hyvin subjektiivinen kokemus, joka löytää omat vankkumattomat ystävänsä, mutta yhtäläisesti myös dissaajansa.

Se on ihan OK, ei kaikkien tarvitse kaikesta pitää. Jos fiilistely ja hieman erikoisempi pelimaailma ja –kokemus kuitenkin kuulostavat hyviltä, Majiniin kannattaa tutustua ainakin demon muodossa. Voit tykästyä!

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet.

Toinen mielipide

Taikametsä, tuhoutunut sivilisaatio. Puhuvia eläimiä ja nallekarhumainen metsän jumala. Kasvaminen sankariksi ja pahuuden voittaminen sen tärkeimmän, ystävyyden avulla. Majin on puhdasverinen satu, jotain, mitä nähdään peleissä aivan liian harvoin.

Hitaus on sekä valtti että akilleen kantapää. Majin vaatii syventymistä. Liian lyhyen session aikana peli ei ehdi etenemään. Kun tunnelmalle malttaa antaa aikaa, huomaa uppoutuvansa mukaan sadun maailmaan. Tahdoinkin selvittää vielä seuraavan alueen, ja sitä seuraavan. Nähdä, minkälainen haaste piilee seuraavan kulman takana.

Pelin nimessä lukee Majin ja höperö peikko onkin tärkeä osa pelikokemusta, mutta maailma itse nousee melkein yhtä tärkeään rooliin. En laskenut polygoneja tai mitannut tekstuurien tarkkuutta. Sen sijaan näin raunioituneen kuningaskunnan heräävän henkiin ruudulla. Tyyli on tekniikkaa tärkeämpää, vaikka tekniikassakaan ei ole vikaa.

Myös vastapuolessa löytyy tavallista enemmän syvyyttä. Pimeys on vienyt mukanaan kaikki. Joku on antautunut ahneuttaan, halukkaasti. Toinen on eksynyt tieltään. Voiton ja vapautuksen hetki on katkeransuloinen, surumielinenkin. Ehkä avoimin mielin seikkaileva voi oppia jotain itsekin?

Jos heikkouksia etsii, niin taisteleminen voisi olla joskus sujuvampaakin. Majinin ja pelaajan yhteistyöhän ei pääse sisään aivan hetkessä. Onneksi rähinöitä on ripoteltu peliin maltilla. Aivan koko ajan ei tarvitse taistella, vaan painopiste on ongelmanratkonnassa.

Eivät ne ongelmatkaan tosin ole yleensä järin vaikeita. Yhtään todellista pelinpysäyttäjää ei matkan varrelle sattunut. Tarina pääsee etenemään koko ajan, mutta samalla haastetaso jää vaatimattomaksi. Ehkä pahin pulma on kuitenkin samojen alueiden kierrätys. Etenkin kaikki salaisuudet koluava joutuu juoksemaan ees taas aivan liikaa.

Matkan aikana avautuvat neljä kaukosiirtohuonetta on sijoitettu tyylillisesti loogisesti, mutta samalla auttamattomasti pääreitin sivuun. Turha ravaaminen ei ole mukavaa. Pieni kauneusvirhe, mutta muutenkin suhteellisen rauhallisessa pelissä ärsyttävä sellainen.

Mestari Lehtosen mielipiteeseen on hyvä yhtyä. Majin ei millään sovi kaikille. Modernissa ärsykemyrskyssä kylpevä voi tuntea olonsa eksyneeksi. Mutta jos sydämessä löytyy paikka saduille ja mielessä malttia rauhoittua, tarjoaa Majin and the Forsaken Kingdom kauniin ja kiehtovan pelielämyksen.

Juho Anttila