Uusimmat

Metroid Prime 3: Corruption saapuu lokakuussa

22.08.2007 14:22 Jukka O. Kauppinen

Samus Aran tekee paluun pelien maailmaan, sillä kauan odotettu Metroid Prime 3: Corruption on viimein tulollaan. Nintendon konsolin arvostetuimpiin pelisarjoihin lukeutuvan sarjan seuraava osa julkaistaan Nintendo Wiille 26.10.

Samus Aranin pelitrilogian päätepisteeksi väitetty Metroid Prime 3 on ollut monien Wii-pelaajien ostoslistalla jo konsolin julkaisusta lähtien. Pelin ennakkoversio osoitti toimivuutensa jo julkaisun aikoihin tehdyissä ennakkotesteissä, mutta peliä vain ei ole näkynyt. Mutta, nyt viimein.

Peli tuo omanlaisensa virkistävät meiningit räiskintäpelien maailmaan, eikä yksinomaan Wiillä. Kahden käden liikkeentunnistavilla kapuloilla suoritettu FPS-seikkailu kun on vähän erilaista meininkiä padilla tai hiiri/näppiksellä pelaamiseen.

Sarjan kolmannessa osassa on kulunut kuusi kuukautta Metroid Prime 2: Echoes -pelin tapahtumista. Peli sijoittuu Aether-planeetalle, missä Samus kohtasi ensimmäisen kerran Dark Samuksen. Galaktisen federaation tietokonejärjestelmään on iskenyt jokin virusta muistuttava ja ainoastaan nopea toiminta voi estää koko järjestelmää kaatumasta.

Galaktinen federaatio kutsuu Samuksen ja joukon muita palkkionmetsästäjiä paikalle. Pian he kuitenkin huomaavat, että vastassa on jokin paljon Avaruuspiraatteja suurempi vihollinen. Kuolleeksi oletettu Dark Samus on palannut ja hän uhkaa tuhota koko planeetan tappavalla Phazonilla!

Lue lisää eDomesta

Metroid Prime 2: Echoes –ennakko (GC)

Wiin Metroid siirtyy?

Metroid Prime 3 aikaisintaan vasta syksyllä

Metroid Prime 3:lle vihdoin ilmestymispäivä

Metroid Prime: Hunters (DS)

Nintendo DS:n verkkopelaaminen kasvaa ja kehittyy

Nintendo ei pelkää lykätä pelejään

Muropaketin uusimmat