Uusimmat

Metroid Prime: Hunters (DS)

27.06.2006 13:34 Jukka O. Kauppinen

Nintendon huippupeleihin lukeutunut Metroid Prime on siirtynyt myös DS-käsikonsolille. Muutos yllättää ja ihmetyttää. Miten ihmeessä yksi GameCuben kehutuimmista ja kohutuimmista peleistä, 3d-räiskintäpeli kaiken huipuksi, voi muka siirtyä taskumuotoon?

Vastaus on osittain yllättävä. Metroid Prime: Hunters on monella tapaa toimiva ja erittäin viihdyttävä 3d-räiskintäpeli, jopa taskumuodossaankin.

Suoraviivaista räiskintätutkimista

Hunters sijoittuu ajallisesti GameCuben Metroid Primen ja Metroid Prime 2: Echoesin väliin. Pelien tuttu päähenkilö, tähtisumuissa operoiva palkkiometsästäjä Samus Aran jahtaa tällä kertaa ylivertaisen mahtavien voimien salaisuuksia, jotka edesmennyt erittäin kehittynyt kulttuuri on kuulemma jättänyt jälkeensä. Tosin Samus ei ole ainut näitä voimia jahtaava taho. Monet muutkin ovat kuulleet samaisista voimista, ja ne lähettivät Samusin perään kuusi kilpailevaa palkkiometsästäjää.

Huntersin yksinpeli panostaa lähinnä toimintaan ja ammuskeluun, vaikka seassa on aiempien Metroidien ystäville tuttuja ongelmiakin ratkottavaksi. Samus on jo alussa hyvin varustettu ja hallitsee monet tarpeelliset taidot, joita tutkittavan pelimaailman sokkelot vaativat. Aseita on tosin käytössä vain rajoitetusti. Räiskintäseikkailuista tuttuun tapaan pelaajalla on alussa vain ruikkupyssy, mutta aseet kovenevat pelin edetessä, kunhan pelaaja vain jaksaa tutkia kenttien kolot ja salaisuudet.

Sääli vain, että eteneminen on yksioikoista ja suoraviivaista räiskintää, jossa on seassa minimaalinen annos tutkimusta ja puzzleja, jopa raivostuttavaa tasohyppelyä. Kentät ovat vain etenemistä paikasta toiseen, ja siinä sivussa räiskitään tasaiseen tahtiin vastaan tulevia robottivartijoita ja muita vastuksia. Edes levelbosseissa ei ole suurta vastusta.

Kaiken huipuksi yksinpeli on kurjan lyhyt. Purtavaa on niin vähän, ettei siitä nälkä lähde. Yksinpeli tuntuukin vain räiskintäkliseiden koosteelta, kunnon pelidesigni puuttuu.

Veikeät kontrollit

Kontrollit ansaitsevat oman kappaleensa, sillä ne on toteutettu todella hyvin. Pelaaminen pohjautuu hahmon ohjaamiseen kosketusnäytöllä. Ohjaustekniikka muistuttaa läheisesti pc-räiskintäpelien hiiriohjausta.

Pelaaja voi käyttää joko stylus-kynää tai ohjaimen rannehihnassa olevaa nystyrää. Molemmat tavat toimivat hienosti ja tarkasti, mutta rannehihnan nystyrä on ehkä jopa hieman luonnollisempi. Pelaaja kiertää hihnan toisen kätensä peukalon ympärille ja siirtää hihnassa olevan nystyrän peukalon alapuolelle. Tällöin pelaajalla on konsolista tukeva kahden käden ote ja hahmon katse seuraa peukalon liikkeitä kosketusnäytöllä.

Liikkuminen ja ampuminen tapahtuu vapaalla kädellä L- ja R-napeista, sekä ABYX-napeista tai d-padista, riippuen pelaajan kätisyydestä.

Ja voi miten hyvin homma toimiikaan. Pelattavuus ja tarkkuus on parempi kuin missään konsoliräiskinnässä, jopa isommat konsolit mukaan lukien. Ohjaus, hahmon kääntely ja tähtääminen on tarkkaa ja nopeaa, jopa luonnollista. Pelaaminen on luontevampaa kuin pad-ohjaimilla, ja rinnastus pc-pelien hiiriohjaukseen on hyvin paikallaan.

Mainittakoon tosin, että verkkopelissä stylus on peukalonystyrää nopeampi huippunopeita refleksejä vaativissa tilanteissa.

Huntersin ohjausjärjestelmää voi pitää hyvällä syyllä loistavana esimerkkinä DS-konsolin mahdollisuuksista ja innovatiivisuudesta.

Loistavaa moninpeliä

Vaikka yksinpeli jättääkin toivomisen varaa, niin Hunters toimii esimerkillisen hienosti moninpelinä. Jopa hämmästyttävän hyvin. Ehkä se tehty alunperinkin nimenomaan moninpeliksi, ja yksinpeli on tungettu sekaan vähän jälkijättöisesti, pakkopullana.

DS:n kyky luoda pc-tyyppinen räiskintäelämys taskukonsolille on pelattavuudeltaan ja toimivuudeltaan jopa vaikuttavampi kuin isommilla konsoleilla. Yhtenä pääsyynä voi pitää todella hyvää ohjausjärjestelmää.

Kontrollit eivät ole kuitenkaan koko totuus, vaan moninpeli muistuttaa hämmästyttävän maukkaasti esimerkiksi Unreal Tournamentien tai Quakeiden verkkopelaamista. Seitsemän moninpelitilaa, eli Nodes, Survival, Bounty, Prime Hunter, Battle, Capture ja Defender, toimivat kukin mukavasti eri tavoin, erilaisten sääntöjen kera. Myös peliareenoita on runsaasti. Näistä syntyy monipuolinen ja maittava annos räiskintää, mutta muutakin tarvitaan. Monessa pelissä on ollut hyviä moninpelitiloja ja nippu karttoja, mutta silti jälki on kamalaa. Hunters tekee homman kuitenkin oikein.

Huntersin moninpelaaminen ylipäätänsäkin on mielenkiintoinen tekninen menestystarina. Homma näet toimii kuin junan vessa. Porukalla pelaaminen onnistuu hienosti jopa yhdellä ainoalla pelikasetilla, sillä pelin jakaa nopeasti ja pienellä vaivalla langattoman verkon yli toisten pelaajien konsoleihin. Moninpelisession pystyttäminen onkin siten helppoa.

Mutta ei siinä kaikki. Peli tukee myös verkkopelaamista internetin yli. Jos käytössä on ystäväkoodit voivat pelaajat myös jutella toistensa kanssa. Todella kätevää.

Ja mikä kivointa, moninpelaaminen niin lähiverkossa kuin internetissä on nopeaa ja vaivatonta. Nettipeliseuraa  löytää Mario Kart DS:n tapaan yksinkertaisella kaverihaulla, eikä peli tunnu kärsivän edes havaittavasta verkkoviipeestä. Ainakaan allekirjoittaneen testipeleissä viholliset eivät loikkineet tai katoilleen, vaan liike oli pehmeää ja ennustettavaa. Pelaamisessa oli riittävästi vaihtelua karttoja ja pelimoodeja vaihtelemalla, ja moninpeli toimi erinomaisesti. Kenttien tutkiskelu ja erilaisten bonusten ja lisäaseiden kerääminen muistutti paljon online-räiskintöjen kingiä, Unreal Tournamentia, mutta sama viihdeannos olikin nyt tarjolla taskukoossa. Ei voi kuin hämmästellä ja ihastella.

Metroid Prime: Hunters on kokonaisuutena hieman epätasapainoinen, mutta näyttävä toimintapelipaketti. Yksinpeli on komeaa mutta kumisee tyhjyyttään sisällöllisesti. Moninpeli, niin lähiverkossa kuin internetissä, on kuitenkin täyttä rautaa, ja nostaa Huntersin merkkipaaluksi Nintendo DS:n pelihistoriassa.

 

Tekijä: Nintendo

Julkaisija: Nintendo

Testattu: Nintendo DS

Saatavilla: Nintendo DS

Pelaajia: 1-4

Pelin kotisivu: www.metroidhunters.com