Mirror’s Edge (PC)

09.02.2009 18:24 Juho Anttila

Tehokonsoleille ennen joulua julkaistu Mirror’s Edge lupaili etukäteen ennennäkemätöntä ensimmäisen persoonan pelikokemusta. Ihan huipulle saakka ei kuitenkaan ylletty. Kansan syvien rivien mielipiteet vaihtelivat ylistävistä pettyneisiin. Kaikesta huolimatta Faithin kujanjuoksu oli piristävä ja omaperäinen tuttavuus, jota konsolirajoitteiset ovat tähän saakka saaneet seurata vain kateellisina vierestä.

PC-pelurit ovat muutenkin joutuneet viime vuosina kehittämään lähes zenmäistä itsehillintää. Konsolipelaajien juhliessa uusien julkaisuiden parissa on pöytäkoneversiota saanut odottaa pahimmillaan kuukausia. Laatukaan ei ole aina ollut parasta A-luokkaa, mistä surullisena esimerkkinä mainittakoon buginen ja raskas GTA IV. Melko tarkalleen kaksi kuukautta konsoliversioiden perässä seurannut Mirror’s Edgen kotikonejulkaisu herättääkin pelonsekaisen odotuksen tuntemuksia. Onko käsissä bugirypäs vai entisestään kiillotettu huippujulkaisu?

Kiidä halki kattojen

Mirror’s Edge kertoo tarinan totalitäärisestä yhteiskunnasta, jonka sisällä kytee. Vapaan tiedonkulun rajoittaminen tympii kansalaisaktivisteja, jotka ovatkin organisoituneet vallanpitäjiä vastaan taisteleviksi kapinallisryhmittymiksi. Normitilanne siis näissä kuvioissa. Päähenkilö Faith on juoksija, halki kattojen kiitävä akrobaattinen viestinviejä, joka pormestarin vaalien alla kiskaistaan mukaan vauhtia ja vaarallisia tilanteita vilisevään seikkailuun.

Pelin varsinainen innovatiivinen myyntikikka piilee viritellyssä ensimmäisen persoonan pelinäkymässä. Kamera ei ole enää pelkkä liikkuva aseteline, vaan se pyrkii luomaan aidon illuusion pelihahmon mukana elämisestä. Taistelemisen ja ammuskelemisen sijasta henkeäsalpaavan vauhdikkaaseen akrobatiaan keskittyvä kenttäsuunnittelu yrittää myös ottaa kaiken irti uudesta näkökulmasta.

Konsoliversioiden ohjaustuntumaa vaivasi ajoittainen epätarkkuus, mikä turhautti erityisesti pitkien hyppysarjojen päättyessä kattojen sijasta katukivetykselle. Jo tutoriaali paljastaa, että PC-versiossa asia on tiedostettu. Siinä, missä Faith ennen unohti tarttua putkeen tai tikapuihin, vievät loikat nyt entistä useammin sinne, minne pelaaja juoksijaa yrittääkin käskyttää. Myös lyönnit, potkut ja laukaukset löytävät maalinsa aiempaa tarkemmin. Toki matkan varrelle mahtuu yhä myös raivostuttavaa pikselinviilausta, mutta kokonaisuutena ohjaustuntuma on saatu konsoliversioita toimivammaksi.

Kaunista pintakiiltoa

Lukemattomien likaisen rähjäisten pelialueiden jälkeen Mirror’s Edgen valkean hohtava ja futuristinen maailma tuntuu raikkaalta. Se myös näyttää tuhottoman komealta. Valon ja heijastusten leikki on silmiä hivelevän kaunista katseltavaa Faithin kiitäessä tukka hulmuten katolta toiselle. Sisätiloissa vaikutelma sen sijaan latistuu ulkoilmakenttiä tavanomaisemmaksi. Rumasta pelistä ei kuitenkaan missään vaiheessa ole kyse.

NVIDIAn näytönohjainten omistajia hellitään näyttävillä PhysX-fysiikkatehosteilla. ATInistit sen sijaan eivät ole niin onnekkaita. Laitetuki tehosteille puuttuu eikä fysiikkakoodin ajaminen prosessorilla ole toimiva ratkaisu, ellei välttämättä tahdo katsella diashowta. Tarpeeksi tehokkaan pelikoneen omistajilla PC-käännös on joka tapauksessa vieläkin hienomman näköinen kuin jo ennestään vaikuttavat konsoliversiot, käytti PhysX-efektejä tai ei.

Äänimaailmasta on vaikea löytää merkittäviä eroja versioiden välillä. Se on edelleen tasaisen korkeata laatua täydentäen mukavasti paikan päällä olemisen tunnetta. Jos Faith erehtyy pysähtymään hetkeksi, antaa poliisivoimien auliisti jakelemien luotien napsahtelu oivan motivaation pistää töppöstä toisen eteen. Ääninäyttelyssäkään ei ole valittamisen aihetta, vaikka suuret tunnehuiput jäävätkin puuttumaan.

Maistuva välipala

Mirror’s Edge on laadukas, viihdyttävä ja omintakeinen teos. Harmi vain, että se on myös sangen lyhyt. Hitainkaan maisemamatkailija ei saa juonen läpäisemiseen kulumaan kymmentä tuntia enempää. Toisaalta pelaaminen uhkaa jo nyt toistaa ajoittain itseään, joten tiivistäminen on ollut oiva valinta. Lisäkestoa kokemukselle haetaan aikahaasteilla ja kelloa vastaan kisattavilla pikajuoksuradoilla, mutta oikean moninpelin puuttuessa nekään eivät riitä tekemään pelistä pidempiaikaista hupia.

Pitkäikäisyyden sijasta paketin määritteleväksi tekijäksi nouseekin tyylikkyys. Se ulottuu kauniiden maisemien ja itse pelaamisen lisäksi myös animevaikutteisiin välinäytöksiin. Miljoona kertaa nähtyjen renderöityjen tehosteryöppyjen seassa tyylittely erottuu edukseen, vaikka tarina ei mitään lajityyppiä mullistavaa tarjoakaan. Faith on joka tapauksessa huomattavasti geneerisiä Lara Croft -kopioita realistisempi ja mielenkiintoisempi hahmo, jonka seikkailuja soisi kokevansa jatkossakin.

Mirror’s Edgen PC-käännös on oiva osoitus siitä, että luppoaika eri versioiden julkaisun välillä voidaan käyttää myyntilukujen ihastelemisen sijasta myös lopputuotteen hiomiseen vieläkin toimivammaksi. Parannettujen kontrollien myötä käsissä on nyt Faithin onnistunein esiintyminen. Erot versioiden välillä eivät ole niin suuria, että jo kertaalleen pelin kokeneiden kannattaisi ostaa samaa tuotetta uudestaan, mutta valistunut ensikertalainen valitsee hyllyynsä nimenomaan pelin PC-version.

Lue konsoliarvostelu: Mirror’s Edge (PS3, 360)

Tekijä: EA Digital Illusions CE
Julkaisija: Electronic Arts
Testattu: PC Windows XP, Phenom 9850+, 3 Gt muistia, Radeon HD4870 X2
Saatavilla: PC, PlayStation3, Xbox 360
Laitevaatimukset: PC Windows XP (SP2) tai Vista, 3,0 Ghz Intel Pentium 4 tai vastaava prosessori, 1 Gt muistia, 8 Gt kiintolevytilaa, 8x-nopeuksinen DVD-asema, 256 Mt näytönohjain, jossa Pixel Shader 3.0* -tuki, Direct X 9.0c
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.mirrorsedge.com
Juho Anttila