Uusimmat

Modern Warfare 2 ehti olla kaupoissa päivän: aimbotit ja hackit jo kehissä!

11.11.2009 21:00 Miikka Lehtonen

Kun sataa niin sataa sitten kaatamalla. Jo nyt megamenestykseksi osoittautuneen Modern Warfare 2:n äskettäin julkaissut Infinity Ward perusteli epäsuosittuja PC-päätöksiään muun muassa sillä, että näin saataisiin hakkerit ja huijarit kuriin. Hyvin meni: peli on ollut kaupoissa päivän ja ensimmäiset huijaukset ovat jo levityksessä.

Infinity Ward sai aikaan melkoisen myrskyn ilmoittaessaan, ettei Modern Warfare 2 tule tukemaan lainkaan erityisiä servereitä, vaan kaikki pelit tultaisiin pelaamaan P2P-periaatteella pelin omalla matchmaking-systeemillä. Aiheesta pahennusta aiheuttanutta päätöstä puolusteltiin muun muassa sillä, että näin Infinity Ward saisi kuriin ensimmäisessä pelissä rehottaneen huijauksen.

Toisin kuitenkin kävi. Modern Warfare 2 julkaistiin virallisesti eilen – eikä pelin Steam-versiota ole vieläkään avattu – mutta jo nyt servereillä mellastetaan aimbottien ja wallhackien kanssa. Tämä lienee jo lähellä maailmanennätysvauhtia. Tokihan hackit saataneen ennemmin tai myöhemmin kumoon, mutta historia on osoittanut kerran toisensa jälkeen, että motivoituneiden hakkerien ja firmojen kisassa on lopulta vain yksi voittaja.

Näin siis tällä kertaa. Aimo annos paheksuntaa ja shittiä Infinity Wardin niskaan ja mitä jaloista tavoitteista jäi käteen? Peli oli wareservereillä ennen kuin rehellisten pelaajien käsissä ja nyt pelinsä saaneet voivat hakkeroida sydämensä kyllyydestä. Napakymppi, siis.

 

Lisää aiheesta

Modern Warfare 2:n mukana tulee aidot pimeänäkölasit!

Ei omia servereitä Modern Warfare 2:n PC-versioon

Modern Warfare 2:n PC-versio on raajarikkoinen konsolikäännös

Lue myös

Väite: Pelit yllyttävät raiskaamaan äitejä ja tyttäriä

Modern Warfare 3 on kaikkien aikojen realistisin sotasimulaatio

Muropaketin uusimmat