Uusimmat

Montague’s Mount (PC)

05.11.2013 15:30 Pekka Leinonen

Tekijä: Polypusher studios
Julkaisija: Mastertronic
Testattu: PC Windows 7 64-bit, i-7 4770k, Geforce GTX 770, 16 Gt muistia
Saatavilla: Linux, Mac, PC
Laitevaatimukset: Windows XP / Vista / 7 / 8, Intel Core 2 Duo E8300 (2x 2.8 GHz) tai AMD Athlon 64 X2 4800+ (2x 2.5 GHz); Radeon HD 2900 XT tai GeForce 8800 GTX, 2 Gt muistia
Pelaajia: 1
Muuta: Ladattava peli, hinta noin 7,99 euroa
Pelin kotisivu: www.montaguesmount.com
Arvostelija: Pekka Leinonen

Montague’s Mountia esiteltiin vapaasti käännettynä näin: ”psykologinen vuoristorata kauhujen saaren lävitse”. Silloin kun olin vuosia sitten vuoristoradassa, niin siinä oli vauhtia, pudotuksia ynnä nousuja. Ennen kaikkea se oli hauskaa. En tiedä ovatko standardit muuttuneet vuosien aikana, mutta Montaguen vuoristorata oli kuin vaunut olisi ensin tervattu ja heitetty sitten suohon. Ja silti edessä istuva pariskunta oksentaa päälle.

Peli alkaa hienosti. Kaunis musiikki soi heti pakollisten yrityslogojen iskiessä ruutuun. Alkuvalikossakin lukee New Gamen sijaan ”explore the island.” Aloitan pelin, musiikki soi edelleen ja epätoivoiselta vanhukselta kuulostava protagonisti kertoo runollisesti, ettei hän muista mittään mistään. Kehno ei omaa nimeäkään. Oletettavasti vain purtilonsa on uponnut ja sitten ollaankin haaksirikolla.

Alun hienoutta kestää maksimissaan kymmenen minuuttia. Yrität epätoivoisesti etsiä keppiä, josta voisi saada tukea. Näkö ja fysiikka heittävät kuin sunnuntaiaamuna grillijonosta palatessa. Menee noin kolme minuuttia kun tajuaa, että nuo turhat tehosteet on jo nähty. Nyt ne lähinnä ottavat silmiin. Voisiko nämä laittaa pois päältä? Vastaus on: et voi. Puolen tunnin klenkkaamisen jälkeen pitkin lyhyttä rantaa olin jo vakuuttunut, että tämä arvosteluversio on rikki, ei tästä pääse eteenpäin.

Sitten lopulta sattumalta kursoriin osuu valintakohta: otapa tästä. Tuo yksi kohta suurella ruudulla on se mitä tarvitset. Tässä vaiheessa tuntui, että kohta päässä repeää jokin suoni.  Oli pakko pitää pitempi tauko. Jos pelaatte, niin ennen aloittamista laittakaa alkuvalikosta päälle object highlight. Säästää hermoja hieman muttei tarpeeksi.

Taukovalikosta ei löydy kuin jatka ja lopeta. Sen sietäisi muuten, mutta peli ei anna tallentaa vapaasti, vaan tallennus tapahtuu automaattisesti tiettyjen ongelmien ratkaisun jälkeen. Huono ratkaisu, sillä jos ei aio saada silmiä raastavaa päänsärkyä, täytyy pelata hyvin lyhyissä osissa.

Etsi, jeppe, etsi

Käyttöliittymä on varsin yksinkertainen. Osoittimen osuessa tietyn esineen päälle ruudulle ilmestyy lista toimintamahdollisuuksista. Esineiden käyttäminen ja ottaminen tapahtuu vasemmasta napista. Objektin tarkasteluun käytetään oikeaa ja nopea kuvaus tuleekin jostain syystä ensin hienosti irlanniksi, sitten ymmärrettävämmällä kielellä. Irlannin kieli tuntuu aluksi mielenkiintoiselta ratkaisulta, mutta ei aikaakaan kun se alkaa lähinnä ärsyttää. Kahden napin mekaniikka voi kuulostaa yksinkertaiselta, mutta jostain syystä vielä pelin puoliväliin mennessäkään en ollut tottunut järjestelmään.

Liikkuminen on puolestaan yksi pelin ärsyttävimmistä asioista. WASD-näppäimistä liikutaan saaren hyvin rajatulla alueella, mutta jo parin mökin ohittaminen tuntuu tervassa tarpomisella. Mikä on toki realistista, kun muistaa että päähenkilö on jalkapuoli.

Nykyään hyvissä seikkailupeleissä päähenkilö tekee muistiinpanoja tärkeiksi katsomistaan havainnoista. Tätä ominaisuutta olisi kaivannut. Erääseen ongelmaan piti osata tulkita morsekoodeja. Kaava niihin olikin kirjattu eräälle seinälle, mutta tajusin paikan olevan parin sadan metrin päässä, niin tarkistin kooditaulun suosiolla netistä. Onhan toki hienoa, että vielä tänä päivänä on tehty tuollainen vanhan koulukunnan kynä ja vihko -ratkaisu, mutta nyt se on aivan väärässä pelissä.

Tavoitteet ovat yksinkertaisia, mutta niihin pääseminen voi olla hyvinkin hankalaa. Etsi kolme ratasta. Asia on täysin selvä, mutta vaikka esineet lojuisivat nenän edessä, ei niitä välttämättä huomaa. Esimerkkinä katselin eräässä mökissä pöytää, jolle oli koottu jos kaikenlaista rojua. Palasin paikkaan varmaan viidesti turhilta etsintäretkiltäni, kunnes huomasin lopulta, että tarvittava objekti lojui täsmälleen keskellä pöytää.

Varsinaiset puzzlet ovat melko helppoja. Tietysti lukuun ottamatta sitä yhtä säännönrikkovaa poikkeusta, jota jumittaa tuntitolkulla, repii hiuksia päästään, lopulta luulee keksineensä ratkaisun, onkin oikeassa, mutta mitään ei tapahdu. Ei, koska pulman osat täytyy olla kohdillaan millimetrin tarkkuudella kuin mansikat gourmet-kokin kakussa.

Johdatus hulluksi tulemiseen

Ja äänet. Taustalla soivat pianot ja viulut ovat kaunista kuunneltavaa ja räiskyvä ykkönen kuulostaa jykevältä. Sade ropisee kattoihin ja aallot lyövät kallioihin. Sitten ennemmin tai myöhemmin huomaa kuulevansa omituisen sirinän kuulokkeissaan. Mikä se on? Luulin sitä satavarmasti äänibugiksi, joten käynnistin pelin uudestaan. Sirinä ei kadonnut. Onko tarkoitus saada pelaaja sekoamaan? Sirinä tietysti jatkui koko loppupelin ajan.

Ja se ärsyttävä päähenkilö. Hahmon monologi on menettelevää runoutta, lausuttukin kohtalaisen uskottavasti, mutta kenen mielestä oli hyvä idea laittaa sankarimme yskimään korviin kolmen minuutin välein kuin pahinkin norttimies?

Toivoin tarinan pelastavan pelin. Heti alussa sen luvataan pohjautuvan tositapahtumiin. Jos näin on, niin lukisin mieluummin aiheesta kirjan tai katsoisin elokuvan. Loppujuonen arvasi kun seikkailu oli noin neljänneksessä. Sen jälkeen minua kiinnosti vain, että miten päähenkilö lopussa reagoi kaikkeen tapahtuneeseen. Minulle yllättävin käänne oli ilmoitus, että tarina päättyisi seuraavassa osassa. Ette ole tosissanne.

En kuitenkaan voi vihata Montague’s Mountia täysin sydämeni pohjasta. Aina kun ratkaisi pulman, tuli se “hähää voitinpas” -olo. Koin kummaa tyydytystä myös siitä, kun olin puoli tuntia raapinut etanan lailla ristiin rastiin ja lopulta löysin etsimäni esineen, joka ei edes ollut piilossa. Asia on verrattavissa siihen, että etsii hiki otsallaan asunnostaan kadonnutta avainta ja lopulta löytää sen taskustaan, kunhan kaikki mahdolliset paikat on ensin pengottu läpi.

Hienouden tunne etenemisestä katoaa kuitenkin pian, kun kauhistuneena tajuaa seuraavan portin takana odottavan uuden pikselinkoluamishelvetin. Mainitsinko, että peliä mainostettiin kauhuna? Ihan tuollaista pelotetta en osannut odottaa. Psykologinen trilleri rakentuu siitä, kun jännittää järkensä menetystä ruudun tällä puolella. Game overistakin on turha haaveilla, kun henkeään ei saa pois vaikka yrittäisi.

Jälkiseuraamukset

Eli mitä tästä pelistä jäi jälkeen? Fyysinen ja psyykkinen päänsärky. Erikoistehosteet syövät silmien kalvot puhki ja voin vain kauhulla ajatella, jotta millainen päänsärkijä suunniteltu Oculus Rift -versio on. Pikselien etsiminen ja yksi rasittavimmista seikkailupelipulmista miesmuistiin tappaa aivosoluja tehokkaammin kuin tilatankillinen bensaa punkkarin päässä.

Olin suorastaan ällistynyt, kun katsoin seikkailun lopussa tilastoja. Peli ilmoitti kolunneeni saarta viisi ja puoli tuntia sekä ontuneeni hieman päälle kahdeksan kilometriä. Aika ja matka tuntuivat vähintään kolminkertaiselta.

Välttäkää Montague’s Mountia, ellette ole niitä ihmisiä, jotka reumaisenakin kävelevät rankkasateessa museoon tuijottamaan samaa taulua joka päivä tai vaihtoehtoisesti saavat vapaa-aikansa kulumaan seuraamalla päämäärättä vanhassa kaappikellossa roikkuvaa heiluria. TIK-TOK, TIK-tok, tik-tok…

 

Lisää aiheesta

Knock-Knock (Linux, Mac, PC)

Memoria (Mac, PC)

Realms of Arkania: Blade of Destiny (PC)

Lue myös

Assassin’s Creed IV: Black Flag (PC, PS3, PS4, WiiU, Xbox 360, Xbox One)

Europa Universalis IV (Mac, PC)

F1 2013 (PC, PS3, Xbox 360)

Shantae VC (3DS)

Skylanders: Swap Force (PS3, Wii, Wii U, Xbox 360)