Mortal Kombat: Deception (GC, PS2, Xbox)

Mortal Kombat on Tekkenin ja Virtua Fighterin ohella pitkäikäisimpiä mätkintäpelisarjoja, ja se luottaa kilpailijoidensa anime-tyylistä poiketen ylettömällä verimäärällä ja vahvasti karrikoidulla väkivallalla mässäilyyn. Deception, sarjan uusin osa, ei juurikaan muuta mätkintäpuolta edellisestä, Deadly Alliancen nimellä kulkeneesta osasta. Se kuitenkin tarjoaa puhtaan hakkaamisen vaihtoehdoksi ylimääräisiä pelimoodeja, avattavia salaisuuksia ja jopa nettipelimahdollisuuden.

Rehellinen turpaanlyöntikisa ei kaipaa höysteekseen kummoista juonta. Tällä kertaa liioitellun punanesteellä läträämisen tekosyy on valtakuntaansa lunastamaan palanneen lohikäärmekuninkaan passittaminen pidennetylle virkavapaalle.

Pääasia, eli tappeleminen on toteutettu erittäin mallikelpoisesti. Pelattavia hahmoja on hieman päälle parikymmentä. Jo totuttuun tapaan jokaisella on kolme eri taistelutyyliä, joita voi vaihdella kätevästi lennosta. Kahden aseettoman kamppailutyylin lisäksi jokaisella hahmolla on oma asetyylinsä, toiset käytännöllisempiä kuin toiset. Mallinnettujen taistelutyylien määrä on päätä huimaava, ja kamppailulajien harrastajilla riittääkin hykerreltävää.

Yhdistelmä- ja erikoishyökkäysten hallitseminen on luonnollisesti avain voittoon, ja taistelutyylien määrä pitää huolen siitä että valinnanvaraa löytyy. Sarjan tavaramerkki, äärettömän liioitellulla väkivallalla kuorrutetut Fatality-lopetusliikkeet riemastuttavat edelleen. Hauskana uudistuksena hävinnyt pelaaja voi pilata lopetusiskusta saatavan riemun tekemällä itsemurhan. Osassa kenttiä täytyy vastustajan nyrkkien lisäksi varoa myös mahdollisia ilmalentoja: kenttiä voi ympäröidä esimerkiksi piikkimeri tai happoallas, joihin pulahtaminen tietää välitöntä kuolemaa.

Tekoäly on yllättävän hyvä. Vaikka se ei edelleenkään pärjää tietyille taktiikoille, osaa kone korvata hyvin inhimillisemmän vastustajan puutetta.

Shakkia, puzzlea ja tarinaa, muttei ilman narinaa

Siltä varalta että pätevästi toteutettu tappelu rupeaa tympäisemään, on tarjolla nyt myös kolme ylimääräistä pelimoodia. Puzzle Kombat on vahvasti mortal kombatisoitu versio Tetris-tyyppisistä palikkapeleistä, ja Chess Kombat Archon-tyylinen yhdistelmä shakkia ja pelin normaalia tappelua.

Siinä missä Puzzle ja Chess Kombat on toteutettu varsin mallikelpoisesti, samaa ei voi sanoa kolmikon täydentävästä Konquest-tarinamoodista, joka on selkeästi pelin heikoin lenkki. Itse taisteluista poiketen Shujinko-pojan maailmojen välistä matkaa seuraavan tarinamoodin graafinen anti on heikkoa, ääninäyttely parhaimmillaankin siedettävää ja pelaaminen pääosin paikasta toiseen juoksemista ja erilaisten taistelutyylien opettelua. Ennalta-arvattavasta juonestakaan ei ole apua.

Valitettavasti suuri osa pelin hyödyllisemmistä lukituista salaisuuksista, kuten hahmoista ja areenoista, on saavutettavissa vain Konquestia pelaamalla.

Merkittävänä peli-innon pidentäjänä toimivat pelin noin 400 avattavaa salaisuutta, joista suurin osa aukenee pelimoodeissa tienattavilla erivärisillä kolikoilla, joskin osan avaaminen vaatii heikosti toteutetun tarinamoodin pelaamista. Avattavien hahmojen ja taisteluareenoiden lisäksi salaisuuksia kätkevät haudat pitävät sisällään vaihtoehtoisia pukuja taistelijoille, uusia musiikkikappaleita ja esimerkiksi kuvia pelin tekijätiimistä.

Tappelupelit ovat perinteisesti olleet lähinnä moninpeliviihdettä, mutta kekseliäät pelimoodit ja salaisuudet tekevät Mortal Kombat: Deceptionista myös varsin viihdyttävän yksinpelikokemuksen. Nettipeliä ei teknisistä rajoituksista johtuen saatu testattua, mutta tämän mahdollisuuden pitäisi tarjota apua tilanteisiin, joissa peliseuraa ei ole saman laitteen ääressä istumassa.

Hyvää mutta tuttua

Deception on mainiota jatkoa tutulle Mortal Kombat-konseptille. Vaikka mitään kovin suuria kosmeettisia uudistuksia Deadly Allianceen verrattuna ei ole tehty, ovat itse tappelut silti kaunista katseltavaa ja tuttu matala-ääninen kuuluttaja pitää tunnelmaa yllä. Jos Mortal Kombatin ylenmalkainen verellä läträäminen ei haittaa, ei Deceptionista juurikaan keksi pahaa sanottavaa, Konquest-moodia ja sen typerää pakkosyöttöä lukuun ottamatta.