Mount & Blade 1.0 (PC)

05.02.2009 15:40 Tero Lehtiniemi

PC-roolipelimaailmassa ollaan viime aikoina pelattu lähinnä laadulla määrän sijaan. Valitettavasti The Witcherin ja Neverwinter Nights 2:n jälkeen se kuuluisa laatukin loppuu jossain välissä kesken, ja lisää pitäisi saada.

Helpotusta on tällä kertaa luvassa indie-pohjalta väsätyn Mount & Bladen muodossa. Tale Worldsin tuotos lupaa varsin hengästyttävän paketin linnanpiiritystä, satoja kyliä tehtävineen, armeijoiden välistä taistelua, realistista miekkataistelua ja vaikka mitä. Kuinka pitkälle näin hengästyttävällä ominaisuuslistalla päästään pienellä budjetilla ja porukalla?

Mount & Blade sijoittuu feodaaliajan Euroopan henkeä huokuvaan Caldorian fantasiamaailmaan, jota piinaavat rosvojen lisäksi eri kuningaskuntien väliset nahinat ja jopa laajamittaiset sodat. Pikaisen hahmonluonnin jälkeen pelaajan sankari paiskataan uunona keskelle tätä sekamelskaa vailla kunnon tietoa siitä mitä pitäisi tehdä.

Ideana on kuta kuinkin suorittaa maailmankarttaa koristavissa kyläpahasissa paikalliselle väestölle erilaisia hanttihommia, jotta saa kerättyä oman armeijan värväämiseen tuiki tarpeellista alkupääomaa. Ikävä kyllä juuri tässä vaiheessa Mount & Blade menee metsään.

Syy on hyvin yksinkertainen: Caldoria ei maailmana ole kiinnostava, sen asukkaat ovat yksiulotteisia geneerisiä persoonia ja kaupunkien ja linnojen pohjina käytetään muutamaa eri vaihtoehtoa. Mitä iloa on sadoista tehtävistä ja kaupungeista jos ne ovat toistensa hiilikopioita? Kaiken lisäksi tehtävät ovat 99-prosenttisesti masentavia hanttihommia kuten karjan ajamista ja FedEx-juoksentelua paikasta toiseen.

Vaeltajasta vasalliksi

Tappavan tylsän alkuvaiheen jälkeen Mount and Blade kuitenkin piristyy ja muuttuu ankeasta hiekkalaatikkoropesta jonkinlaiseksi Piratesin fantasiaversioksi. Parhaimmillaan satapäiseksi kasvavan sotajoukon johdattaminen kuningaskuntien väliseen valtataisteluun alkaa olla jo astetta mielenkiintoisempaa.

Linnanpiiritykset, sotajoukkojen väliset taistelut ja kuninkaiden tarjoamat suuret palkinnot ovat maajussien asekoulutuksen ja karjanajon jälkeen aivan toisenlaisia hommia, ja puolivillainen roolipeliosio jää onneksi taka-alalle.

Mount & Bladen parasta antia on ehdottomasti sen taistelu. Sujuvaa ja reaktioita testaavaa miekkailu on todellisen oloisesti ja laadukkaasti toteutettu. Die by The Swordin manttelinperijäksi siitä ei ole, mutta perinteisen tylsästä napinhakkaamisesta ollaan kaukana. Oman mausteensa tuo myös ratsailta taisteleminen.

Teknisesti pelin ominaisuuksia voisi luonnehtia sanalla indie. Kovalevytilaa peli ei vie nimeksikään ja tekniset vaatimukset ovat todella alhaiset. Graafinen taso vaihtelee maailmankartan järkyttävästi ysärimeiningistä sinänsä mukiinmeneviin hahmomalleihin. Valitettavasti maisemat käyvät pian yksitoikkoisiksi, koska peli tuuppaa kierrättämään samoja talo- ja kaupunkipohjia varsin ahkerasti.

Mount & Blade on ehkä tekijätiiminsä rahkeet huomioon ottaen hieman liian kunnianhimoinen projekti. Lopputulos on raakilemainen ja tuntuu että peliin on yritetty kasata liikaa kaikkea mahdollista jolloin kaikkien osa-alueiden laatu kärsii. Tale Worlds on kuitenkin sitoutunut pelinsä kehittämiseen, ja mod-yhteisö on suoltanut peliin kovalla tahdilla erilaisia laajennuksia, joten sopii toivoa että pelin alennustila on ainoastaan väliaikaista.

Peliin voi tutustua lataamalla ilmaisen kokeiluversion.

Modeista kiinnostuneille: The Cartographer’s Guild – Released Mods

Tekijä: Tale Worlds
Julkaisija: Paradox Interactive
Testattu: PC , Windows Vista Ultimate 64bit Q6600, 4 Gt muistia, Geforce 8800 GTS 640 Mt
Saatavilla: PC
Laitevaatimukset: 512 Mt muisti, 64 Mt näytönohjain, prosessoritehoa ei määritetty, Windows 98/NT/XP/Vista
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: Mount & Blade
Tero Lehtiniemi

Indiepelistä tuli hitti

Yhden miehen visiosta syntynyt Mount & Blade on varmasti yksi jännimmistä pelimaailman pienistä sankaritarinoista. Alkujaan sharewarena julkaistu, hiljalleen kehittynyt ja laajentunut seikkailu nousi suusta suuhun -kehujen kautta indiehitiksi, joka herätti jossain vaiheessa jopa hyviä pienkehittäjiä kalastelevan Paradoxin huomion.

Pelin maine on kiirinyt ennen kaikkea pelaajien keskuudessa, vaikka onpa peli saanut välillä myös mittavampaa mainstream-huomiota. Vaatimattomat lähtökohdat kuitenkin pitävät huolen siitä, ettei se nouse koskaan suuren yleisön suosikiksi. Onhan se vähän ruma ja turhan avoin, päämäärätönkin. Mutta monia juuri tämä viehättää.

Jukka O. Kauppinen

Toinen mielipide

Seurailin pelin herättämää innostusta pitkään, kunnes lopulta viime viikolla uskaltauduin kokeilemaan millainen tämä kohuttu indieteos oikein on. Ei olisi ehkä pitänyt. Töissä kun on tuskallista istua, palkkasoturijoukkoni näet odottaa kotona komentajaansa. Ainakin minua Mount & Bladessa viehättää avoimuus. Kun pelaaja on varustettu hyvällä mielikuvituksella, niin varsinainen peli on enemmänkin runko, jonka ympärille kasvaa oma tarina. Olen kurkistellut linnanherrojen ja muiden pelimaailman hahmojen tarjoamia tehtäviä, mutta lopulta päädyin palkkasoturiksi erään kuninkaan palvelukseen. Niinpä kierrän hänen komennossaan rintamalta toiselle, taistelusta taisteluun. Kasvatan yksityisarmeijaani ja ryövään vihollismaan kyliä, siinä minun elämäni.

Mount & Blade onkin omalla tavallaan todella taitava roolipeli. Luot vain mielessäsi haluamasi hahmon ja toimit sen mukaan.

Onhan pelissä rajoituksensa ja välillä sitä voi sanoa rumaksikin. Ei se mikään täydellinen pelielämys ole, kaukana siitä. Mutta kiinnostava ja nautittava ehdottomasti. Ja kun kyllästyn pelin tarjontaan perusmuodossaan suuntaan modisaiteille tutkimaan miten peli muuntuu. Esimerkiksi maestro Lehtonen kehui pelaavansa jonkin muskettimodin kera – pois jousipyssyt, tilalle ruutiaseita. Aijai!

Jukka O. Kauppinen

Kolmas mielipide

Olen aiemminkin kehunut Mount & Blade ja kehun taas. Se on viihdyttävä, toimiva ja kiinnostava peli, jonka parissa vierähtää helposti aivan liian useita tunteja. Tämä kuitenkin edellyttää muutaman ehdon täyttämistä.

Näistä ensimmäinen ja merkittävin on, että omistaa internet-yhteyden ja kyvyn ladata ja asentaa modeja peliinsä. Mount & Bladen suurin heikkous on nimittäin järkevän sisällön puute. Taistelumoottori toimii, hahmonkehitys on monipuolista ja peli hauska, mutta kampanjatila on armottoman torso.

Jos ei osaa itse viihdyttää itseään metapeleillä, yksinkertaisesta vihollislaumojen kolkkauksesta ja kankeasta piirityksestä ei irtoa kuukausien kestoviehätystä. Onneksi modeilla ongelma ratkeaa, sillä niiden kautta pääsee osallistumaan toinen toistaan ihmeellisempiin ja kiehtovampiin taisteluihin, usein jopa todella kattavilla ja juonellisilla kampanjatiloilla höystettynä.

Miikka Lehtonen

Modit laajentavat ja pelastavat

Lehtosen aiempaa arvostelua lainaten:

Omilla jaloillaan peli olisi jäänyt lyhyen ajan huviksi, mutta sen pelastaa aktiivinen ja innokas modausyhteisö. Yksi suosituimmista modeista, The Last Days, antaa pelaajalle mahdollisuuden osallistua monimutkaiseen ja kattavaan kuvaukseen Taru Sormusten Herrasta -kirjan viimeiseen sotaan. Valittuaan puolensa pelaaja saa aina vain haastavampia tehtäviä, joiden suorittaminen tuo lisäarvostusta ja -vastuuta. Kartalla suhaa aina vain vahvistuvia armeijakuntia, kun örkit ja ihmiset selvittelevät välejään. Yllättäen peli saa kuin uuden elämän. Tolkienin maailma on helposti kymmenen kertaa kiehtovampi kuin pelin geneerinen keskiaika-rällästys, eikä lukuisia tehtäviä ja tutkittavia paikkojakaan voi pitää huonoina käänteinä.

Mikäli Sormuksen sota ei kiinnosta, modien kautta voi purjehtia Karibian saarille mättämään merirosvoja, feodaaliajan Japaniin osallistumaan samuraimeininkiin tai vaikka viritteillä oleviin fantasiamaisemiin velhojen ja minotaurien keskelle. Kaikkein sekopäisimmät modaajat puuhaavat peliin jopa Tähtien Sota -modia, jossa pääsee pätkimään Imperiumin tai kapinallisten kätyreitä valomiekoilla.

Miikka Lehtonen